tiistai 17. huhtikuuta 2018

Sikin sokin-salaatti


En ole koskaan oikein halunnut sanoa pastasalaattia salaatiksi. Mutta sanotaan nyt sitten. Eilen söimme sekalaisen sörsselin, johon käytin kaksi broilerifilettä, jotka olivat jääneet viikonlopun ruoanlaitoista. Myös yksi pastapussin loppu ja puolikas fetapakkauksesta saivat loppusijoituksen. Söimme tästä pikaisen päivällisen ja loput otin yövuoroeväiksi tulevina työ-öinä. 

Pastasalaatti pitkin hampain

  • noin 150 g kierteistä pastaa katkottuna
  • 2 broilerifilettä
  • oliiviöljyä
  • kuivattua appelsiinimurua (toimme Portugalista)
  • kuivattua tomaattimurua (samasta kohteesta tuotu)
  • suolaa ja pippuria
  • sitruunamehua
  • nokare voita
  • puolikas tavanomaisesta fetapalasta
  • mustia kivellisiä oliiveja
  • 2 tomaattia
  • pätkä kurkkua
  • nippu espanjalaista parsaa, tai oikeastaan vain nuput
  • basilikaa
Keitin pastan suolatussa vedessä. Pastan kiehuessa leikkasin tomaatit ja kurkun pieniksi kuutioiksi, samoin fetan. Sekoitin marinadin broilerille oliiviöljystä, sitruunamehusta, kuivatusta appelsiinista ja tomaatista, suolasta ja pippurista. Kuumensin pannulla voita ja paistoin ohuet broilerifileet molemmin puolin. Lisäsin pannulle parsanuput kypsymään ihan vähän, niissä saisi olla hieman purtavaa. 

Kun pasta oli kypsää, kumosin sen siivilään ja huuhtelin sitä hieman kylmällä vedellä. Sekoitin kulhossa yhteen tomaatti- ja kurkkukuutiot, fetapalat, pastan ja oliivit. Leikkasin broilerifileet suikaleiksi ja yhdistin ne salaattiin. Maustoin seosta vielä sitruunamehulla, oliiviöljyllä, pippurilla ja basilikalla. Tämä maistuu hieman lämpimänäkin, mutta aivan yhtä hyvin kylmänä. Olisi ollut kiva, jos olisi ollut jonkunlaista maalaisleipää, mutta tällä kertaa meillä ei ollut sopivaa leipää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti