maanantai 5. helmikuuta 2018

Runebergille huikkaa

CampaSimpukassa ei ole ollut yhtään postausta runebergintortuista. Tämän voisi sanoa olleen jopa keittiöpeikko, joka kävi viimein pyydykseen lauantaina. Minulla oli silloin todella hyvä keittiöpäivä, pääsin aamulla vapaalle ja tunnetusti olen parhaimmillani juuri yövuorojen välissä ja etenkin jälkeen. Tunnen olevani voittamaton, ainakin kello 20 asti, jolloin uni yleensä korjaa. 

Viime aikoina olen päätynyt usein hakujen päätteeksi Liemessä-blogiin, eikä syy ole mitenkään kummallinen. Jenni osaa asiansa ja hänen postaamansa ohjeet ovat päteviä, niillä onnistuu. Runeberginkakkupostaus on vuodelta 2013 ja vaikka siinä on jotain liikuttavaa, niin ohje on täyttä rautaa. Omat postaukseni lähes samalta päivältä käsittelee enimmäkseen kiroilua, eikä ole vaikea ymmärtää miksi toinen meistä on nykyään ruoka-alan ammattilainen ja toinen ei. 

Runeberginkakku ja kaksi torttua


Taikina

  • 200 g pehmeää voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 kananmuna
  • 2 dl mantelijauhetta
  • 1,5 dl korppujauhoa
  • 1 dl piparkakkumurua
  • 2 dl vehnäjauhoja (lähdeohjeen grahamjauhoja meillä ei ollut)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl omenamehua
  • 0,5 dl Amarettoa (punssia meillä ei myöskään ollut)
  • voita ja korppujauhoja vuokien valmisteluun

Kakun kostuke

  • 0,5 dl Amarettoa
  • 0,5 dl vettä
  • 2 rkl sokeria


Koristelu

  • vadelmahilloa
  • 1 tuubi valmista valkoista sokerikuorrutetta (Dr Ötker määräyksestä, itsetehdyn kuorrutteen ohje lähdeblogista)

Aloitin valmistelemalla pienen irtopohjaisen pyöreän kakkuvuoan, jonka halkaisija on 15 senttiä. Otin varalle kaksi pientä alumiinista annosvuokaa, jotka olen hankkinut joskus suklaafondantin tekemistä varten. En ollut ihan varma, kuinka täyteen kakkuvuoka tulisi taikinasta, joten laittaisin ylijäävän taikinan annosvuokiin. Voitelin vuoat ja jauhotin ne korppujauhoilla. Yleensä en käytä korppujauhoa leivontavuokien jauhottamiseen, vaan tavallista vehnäjauhoa. En pidä muruisesta paistopinnasta, mutta runebergintortuissa se on hyvä juttu. 

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Laitoin pehmeän voin ja sokerin yleiskoneen kulhoon ja annoin koneen vatkata seosta niin, että siitä tuli vaaleaa vaahtoa. Lisäsin kananmunat yksi kerrallaan vaahtoon, seuraavaksi yhteensekoitetut kuivat aineet ja lopuksi mehun ja Amaretton. Punssia meillä ei ole koskaan ollutkaan. Jennin ohjeessa ei ole käytetty usein runebergintorttuohjeissa näkyvää karvasmantelia, mutta Amarettossa sitä on ja meillä oli vielä avaamaton pullokin tätä Italian herkkua. Edellinen pullo oli avattuna ties kuinka monta vuotta eivätkä aromit siinä olleet enää viimeisissä tiramisuissa kovin kummoiset. Nyt olivat aromit kohdallaan.

Taikinasta tuli melkoiset tanakkaa, laitoin ensin pari suurta lusikallista pieniin annosvuokiin ja loput kakkuvuokaan. Tasoittelin pintaa lusikalla ja nostin vuoat leivinpaperilla peitetyllä uunipellillä paistumaan. Annosvuoat olivat uunissa 30 minuuttia ja kakku 45 minuuttia. Kokeilin kypsyyttä tikulla ja kun tikku oli pistoksen jälkeen puhdas ja kakun pinta kauniin vaaleanruskea, nostin kakun jäähtymään. Annoskokoiset olin jo kumonnut, ne lähtivät hyvin pois alumiinikupeista ja niiden pinta oli tasaisen ruskea ja sileä. Kakun annoin jäähtyä vuoassa noin 15 minuuttia ja kumosin sen sitten lautaselle, sekin irtosi siististi. 

Kun kakut olivat jäähtyneet hieman, kiehautin kostukkeen veden ja sekoitin siihen sokerin ja liköörin. Valelin annoskakut ja suuremman kakun kostukeliemellä. Ensin vaikutti siltä, että lientä on liikaa, mutta muistin Jennin vihjeen siitä, että Runeberg on hyvin janoinen, kakku saa olla tosiaan kunnolla kostutettu. Myöhemmin illalla koristelin annoskakut vadelmahillolla ja valmiilla sokerikuorrutteella. En ole mikään koristeluhirmu, kuten kuvasta voi päätellä. Söimme annoskakut lauantain päivällisen jälkiruokana espresson kaverina ja siinä vaiheessa iltaa saattoi sanoa olleen hyvä ruokapäivä. 


Suurempi, vaikkakin pieni runeberginakku oli eilisen perhepäivällisen jälkiruoka. Sen päälle "taituroin" koristelun jälleen mitä vakaimmin käsin. Aloin ihmetellä, miksen ole kondiittori ammatiltani. Tai ehkä en sittenkään ihmettele. Makuhan on ulkonäköä tärkeämpi ja se pitää kyllä sanoa, että Liemessä-blogin ohjeella tuli todella hyvän makuinen runebergintorttu. Kakun rakenne oli juuri sopivan murustuva. Kosteutta oli toisenakin päivänä passelisti ja vadelmahillon ja sokerikuorrutteen sai erinomaisesti tarttumaan lusikkaan. Luulenpa, että leivon toistekin runebergintorttuja samalla ohjeella. Sanoohan vanha sananlaskukin; miksi käyttää uutta ansaa saman keittiöpeikon pyydystämiseen. Postaus päätyy CampaSimpukan ylälaidan Keittiöpeikot-välilehdelle, jonne kerään pitkään välttelemiäni ruokakokeiluja menivätpä ne syteen tai saveen. 

Tee itte hienompi, kun kumminkin osaat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti