keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Perunalohkotaivas

Näin muutama päivä sitten Hannelen instassa kuvan perunalohkoista kaikilla herkuilla ja aloin välittömästi hinkua sellaista lounaaksi itselleni. Tänään aamulla postaus oli luettavissa, vaikka olin jo valmis pelkän kuvan perusteella apinoimaan ruokaa. Äsken söin lounaani ja se oli kyllä parasta aikoihin mitä on ollut CampaKeittiön lautasella! Hannele oli inspiroitunut Hannan postauksesta ja hän puolestaan oli ottanut ohjeen Anu Braskin kirjasta Vegaanimättöä. On hauskaa, miten ideat ja ohjeet kiertävät ja jokainen hieman muuntaa ohjetta omiin tarpeisiinsa. Vaikka kaipaan kovasti TOP100 ruokablogit-sivustoa, onneksi sentään tuttujen blogaanien postaukset vielä löytää. Uusiin blogeihin ei niin hyvin tunnu löytävän. Oletteko huomanneet samaa?

Minä en tehnyt tätä ruokaa vegaanisena, sillä minulla oli virolaista kestomakkaraa, jota olen napsinut ohuina viipaleina suolanhimoihin. Nyt makkaraa oli jäljellä enää pieni pätkä ja tahdoin sitä mukaan perunataivaaseeni. 

Perunataivas kaikilla herkuilla yhdelle

  • oliiviöljyä
  • 3-4 pienehköä perunaa
  • 1 punasipuli
  • pieni pätkä kestomakkaraa (salamityyppistä)
  • suolaa ja pippuria
  • 1 avokado
  • 1 suuri tomaatti
  • 1 lime
  • tuoretta korianteria
  • parmesaania
Kuumensin uunin 200 asteeseen ja pesin perunat. Leikkasin ne pieniksi veneiksi, samoin kuoritun punasipulin. Makkaran leikkasin noin puolen sentin viipaleisiin ja ne puolikuiksi. Sekoitin perunoihin ja sipuleihin hieman oliiviöljyä ja ripottelin päälle suolaa ja pippuria uunivuoassa. Toiseen päähän nostin makkarapuolikuut, niille varoin laittamasta suolaa ja öljyäkin. Paistoin perunoita ja muita hökeitä noin 30 minuuttia. Siinä ajassa perunat saivat rapeutta ja mukavasti väriä, sipuli paahtui pehmeäksi ja makkara rapsakaksi. 

Paistamisen aikana leikkasin tomaatin ohuehkoiksi suikaleiksi ja avokadon viipaleiksi. Limen leikkelin lohkoihin. Otin melkein kaikki loput korianterit ikkunalla olevasti kotoisasta kosteikosta. Pitää muistaa ostaa uusi ruukku, korianteri on nyt suosikkiyrttini timjamin rinnalla. 

Kun perunat olivat valmiit, sommittelin niitä lautaselle sipulin, rapeitten makkarapalojen, tomaattilohkojen ja avokadon kanssa. Päälle pyöräytin hieman pippuria, etenkin avokadolle ja lopuksi vielä korianteria ja limelohkoja. Hannele ja Hanna tekivät omiin versiohinsa juustokastiketta, mutta minulla ei ollut oikein sopivia aineksia siihen, joten raastoin vain pinnalle melkein läpinäkyvän ohuita parmesaanikiharoita. Ai, että oli hyvää! Pystyin säästämään hieman itselleni yövuoroevääksi. 



Tänään on hyvä päivä, eikä edes siivoaminen ole sitä pilannut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti