perjantai 17. marraskuuta 2017

Hirven ulkofile Meater-mitattuna


Viikon varsinaiseksi ruokapäiväksi muotoutui perjantai työperäisistä syistä, hankin jo alkuviikosta vakumoitua hirven ulkofilettä. Laitoimme sen eilen marinadiin vakuumiastiaan.

Hirven ulkofileen marinointi

  • 800 g hirven ulkofilettä
  • 2 dl punaviiniä
  • 3 tuoretta laakerinlehteä
  • tuoretta rosmariinia
  • tuoretta timjamia
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 3 valkosipulinkynttä
Kuivasin lihapalan ja laitoin sen vakuumiastiaan, johon olin sekoittanut marinadin ainekset, punaviinin, laakerinlehdet, muut yrtit, suolan ja pippurin ja litistetyt valkosipulinkynnet. Kääntelin filepalaa muutaman kerran marinadissa ja laitoin astian kannen paikalleen. Käytin vakuumikonetta ja poistin ilman astiasta. Pidimme lihaa marinadissa yön yli ja otimme lämpenemään muutama tunti ennen kypsentämistä.


Hirven ulkofileen kypsentäminen

  1. Kuumenna uuni 150 asteeseen. 
  2. Nosta lämpenemään otettu hirvipalanen marinadista ja kuivaa sen pinta. 
  3. Sulata pannulla iso nokare voita ja loraus oliiviöljyä.
  4. Paista fileen pintoja kiinni muutama minuutti joka puolelta, myös päistä. 
  5. Laita file uuninkestävään astiaan ja aseta siihen paistomittarin anturi. 
  6. Paista filettä kunnes sisälämpötila on 53 astetta.
  7. Kääri filee folioon ja anna sen lepäillä noin vartin verran.
  8. Leikkaa filee viipaleiksi, kierrä palojen päälle karkeaa suolaa ja pippuria. 
  9. Nauti valitsemiesi lisäkkeiden kanssa. Meillä oli uunissa paahdettuja juureksia.




3 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä komian näkööstä paistia!ihana kuva jotenkin tuo siivukuva alus ja
    lopus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi sehän olikin ulkofilettä!

      Poista
    2. Joo, ulkofile tällä kertaa. Oli tosi kiva onnistua tämän kimpaleen kanssa. :D Tuo Meater on aika mahtava vekotin!

      Poista