perjantai 24. helmikuuta 2017

Äkkiäsyötävä suklaamousse

Viikonloppu, mikä ihana juttu! Tänään saimme ruokapöytään Opiskelijan, joka arvostaa äidin kokkauksia. Häntä varten tein myös jälkiruokaa. Ohje, jonka löysin Ylen sivulta oli hieman hämmentävä, en ole ihan varma oliko lopputulos sellainen kuin piti. 

Puolen litran suklaamousse

  • 1 dl kermaa
  • 4 dl maitoa
  • 100 g suklaata
  • puolikas arkki liivatetta
  • 1 rkl konjakkia (oma lisäykseni)
Laita liivate kylmään veteen likoamaan. Kuumenna kerma pieneen kattilaan ja sekoita mukaan suklaa nappeina tai palasina. Kun suklaa on sulanut, lisää maito (ja konjakki) mukaan, vatkaa tasaiseksi. Lisää mukaan vedessä pehmentynyt liivate ja sekoita vielä. Kaada liemi sifoniin ja kierrä kansi tiivisteen kanssa tiukasti kiinni ja pursotintyllä paikalleen. Laita ilokaasupatruuna kahvan sisälle ja kierrä kiinni. Kun kaasu on purkautunut pulloon, ravista pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti. Kierrä kahva irti ja laita tilalle metallikorkki. 

Käännä pullo ylösalaisin ja laita se vähintään tunniksi jääkaappiin. Minä laitoin pullon tällä kertaa ulos, siellä oli muutama aste pakkasta. Noin puolentoista tunnin kuluttua pursotin moussea laseihin. Se oli aivan mahdottoman ilmavaa ja niin hopustisyötävää, että viimeiset lusikalliset olivat jo lähes lientä. Hieman jäin miettimään, että oliko maidon ja kerman suhde oikea. Olisiko pitänyt olla enemmän kermaa ja vähemmän maitoa? Tai sitten kaksi kaasupatruunaa, tai pitempi kylmentymisaika? Mitä luulette? Maku oli hyvä, mutta liian nopeasti laskeva vaahto tämä oli tällaisena. 


Lisään ohjeen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki ilokaasuhommailuni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti