maanantai 7. marraskuuta 2016

Haluatko sinäkin olla humpalla? Osallistu lippuarvontaan!



Nythän on niin, että ihmisten humppatietoisuus on harmillisen vähäistä. Aivan kaikki potentiaaliset humppaintoilijat eivät ole vielä tietoisia siitä, että Jyväskylän Lutakossa on tarjolla maailmallakin laajalti arvostettua taidetta Eläkeläisten keikan muodossa aivan tuota pikaa, suomeksi sanottuna ensi lauantaiehtoona. 

Sen ymmärrän, etteivät kaikki kovin nuoret sinne voi tulla, sillä keikka on K-18 eivätkä toisaalta kovin vanhatkaan, sillä soitanto alkaa vasta niinkin myöhään kuin kello 22. Moni ikäiseni on siihen aikaan jo tiukasti unten mailla, tai ainakin tulisi olla. Näitten kahden ääripään väliin jää kuitenkin vielä iso porukka väkeä, joilla ei ole mitään kunnon syytä olla humppaamatta 12.11. klo 22 Jyväskylän Lutakon Tanssisalilla. Jottei 13-17 euron korkea lipunhinta nousisi vihoviimeiseksi esteeksi, arvomme kaksi lippua ja toimitamme ne voittajille ennenkuin kello on sata. Taksia emme maksa paikalle emmekä kotio, emmekä takkinaulakkomaksua, mutta yhdestä oluesta voimme neuvotella, mikäli satumme törmäämään humppajunan ravintolavaunussa. 

Arvonta tapahtuu samaan tapaan täysin mielivaltaisesti, kuten viime kerralla, jolloin olimme kulttuurin nimissä samassa puuhassa. Meille voi runoilla aivan niin pitkälti kuin haluaa, tai sitten voi vain ilmoittaa kommenttilaatikossa tai sähköpostilla, että liput tänne niin kuin olisi jo. Me sitten itse suuressa viisaudessamme päätämme kutka ovat niitä onnellisia, jotka voivat sanoa olevansa keikalla sponsored by CampaSimpukka. Osallistumisaikaa on huomiseen iltaan kello 18 asti ja sen jälkeen ilmoitamme voittajille, että on syytä alkaa tehdä kotona anomusta iltalomasta. 

Vielä kerran: Osallistu Eläkeläisten Jyväskylän Lutakon Tanssisalin keikan 12.11.2016 klo 22 (lämmittelijä aloittaa klo 21, en muista kuka se oli, sorry) lippujen arvontaan tämän postauksen kommenttilaatikossa tai laittamalla elektroonista postia osoitteeseen campasimpukka@gmail.com huomiseen 8.11.2016 klo 18 mennessä. Lippuja on arvottavana 2 kpl ja käytämme täyttä valtaa sen suhteen annammeko liput samalle osallistujalle, vai kahdelle eri tyypille. Useampaan osaan emme lippuja kuitenkaan jaa, vaikka olen valmis myöntämään, että joskus puolikin keikkaa voisi ihan hyvin riittää. 

Tee itsesi niin tunnistettavaksi sähköpostiosoitteella, ettei tarvitse alkaa salapoliisitoimiin sen suhteen mistä saamme voittajan kiinni. Mikäli voittaja ei ilmoita itsestään niin ajoissa, että ehdimme toimittaa liput postin mukana, annamme lipun tai liput sitten Lutakon jonossa jollekin, jolla ei ole vielä lippua ostettuna. Tuliko selväksi?

EDIT 8.11. Arvonta on ohitse ja lipuille löytyi ottajat. Kiitos kaikille, jotka ette osallistuneet! :D


2 kommenttia:

  1. No voihan p*rse! Enhän minä just lauantaina ehdi humpalle :( Melkein kaikkina muina päivinä olisin ehtinyt. Kylläpä taas universumi on häijy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että ainoa kommentoija ei sitten edes pääsisi paikalle :D Mutta onneksi sähköpostin kautta saimme onnekkaat humppaajat!

      Poista