maanantai 25. heinäkuuta 2016

Lehmänhermoisen päivällisperunat

Puolet sadostamme
Muistatteko kun hankin ensin haudutuspadan, jolla kaikki tehdään niin h-i-t-a-a-s-t-i? Ja sitten painekattilan, jolla kaikki tehdään tosi nopeasti? Ja rasvakeittimen, jolla kaikki uppopaistetaan? Riisikeittimen, jolla riisin voi laittaa jo aamulla kypsymään? Kaksi erilaista grilliä, joista toista osaan käyttää vaikka unissani ja toista en edes unissani?

Meillä on kaikenlaista keittiövempelettä, joista osaa käytän tuuriluonteisesti, toisia useammin. Haudutuspata, Crock Pot on ollut talossa jo useita vuosia, vuoden verran niitä on ollut jo kaksi, iso ja pieni, mutta kyseessä ei ole poikiminen, vaan ostin toisenkin. Nyt kun olemme kahdestaan, ei tarvitse aina kokata niin paljon, joten pienempikin pata piisaa. 

Tänään tein sukupäivälliselle perunalisäkkeen haudutuspadalla, koska oli tarpeen ajoittaa ruokaa melko laajalla holkkumalla. Löysin kivan haudutuspataohjeen perunoille Life Made Sweeter-blogista. Näköjään olen lukenut ohjeen aika heiveröisesti, sillä valkosipulia ruokaani ei päätynyt, mutta tavallisen uuden sipulin varsia kylläkin. 

Nostimme eilen 50% perunasadostamme. Viljelmämme koostuu kahdesta isohkosta ämpäristä ja nyt toinen niistä on kumottu. Noin kilon kerran saalista päätyi pataan kypsymään. 


Uusia perunoita haudutuspadassa, kun ruoalla ei ole niin kiire

  • 1 kg perunoita, pieniä taikka isoja, mielellään erivärisiä kuoreltaan, jos löytyy
  • uuden sipulin vihreitä varsia
  • suolaa ja pippuria
  • (valkosipulia, jos silmäsi ei sitä hylji)
  • timjamia, rosmariinia, ruohosipulia, lipstikkaa
  • oliiviöljyä ja nokare voita
Pese perunat ja leikkaa ne suurinpiirtein samankokoisiin paloihin. Sekoita kulhossa öljyyn suolaa, pippuria ja yrttejä. Silppua sipulinvarsia. Tai kokonaisia uusia sipuleita ja valkosipulinkynsiä, jos haluat olla alkuperäisohjeella uskollinen. Minä en vieläkään tajua, miten en huomannut koko valkosipulia tekovaiheessa. 

Vuoraa haudutuspata foliolla (ei tule sotkua). Pyörittele perunapaloja ja sipulisilppua öljyseoksessa ja kaada ne pataan folion sisälle. Kääntele hieman folion reunoja perunoiden päälle. Nosta kansi päälle ja laita pata low-asetukselle 5-6 tunniksi, mikäli sinulla on hyvin aikaa. Jos on hopumpi, laita pata high-asetukselle 2-3 tunniksi. Minä pidin pataani low-asetuksella noin 5 tuntia, kääntelin perunoita muutaman kerran tasaisen kypsymisen ja maustumisen varmistamiseksi, maistelin ja lisäsin suolaa. Loppupuolella lisäsin vielä muutamia voinokareita pataan. Nämä perunat olivat hyviä savustetun lohen kaverina. Valkosipuli olisi kyllä voinut olla paikallaan. Niin rapean näköisiä en perunoistani saanut kuin lähdeblogissa.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti