sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Siirtymäkauden loppu



Eräs aikakausi alkoi vuoden 2009 ensimmäisenä päivänä, kun Jyväskylän maalaiskunta lakkasi olemasta ja minusta tuli kaupunkilaisnainen. Tuolloin minulle kerrottiin, että feikkicroksien ja kumisaappaiden sijasta kaupunkilaisnaiset käyttävät sellaisia kummallisuuksia kuin korkokenkiä. Olin kyllä nähnyt niitä Jyväskylän keskustassa käydessäni, mutten suurin surminkaan laittanut omiin jalkoihini. Sellaisia minun nyt kuulema pitäisi alkaa käyttää, kun minustakin oli tullut kaupunkilaisnainen. Onneksi minulle myönnettiin siirtymäkausi, jonka mitaksi määriteltiin tavanomaiset viisi vuotta. Sittemmin mursin nilkkani (en tarkoituksella) ja siirtymäkautta jatkettiin niin, että saisin itse määrittää valmiuteni siirtyä korkokenkien käyttämiseen. Loputtomiin minun ei kuitenkaan luvattu vetkutella asian kanssa. Arvostin tätä arvo- ja säädöskomitean päätöstä ja hieman sen varjollakin lykkäsin väistämätöntä. Aina viime perjantaihin asti. 

Perjantaina kävelin rähjäisissä matalissa kengissäni jalkinemyymälään ja sain myyjän avustuksella ostettua kengät, joissa todistettavasti on viiden sentin korot. Ja ostinpa vielä irrotettavat päkiälaputkin ja sain 9 tarraa keräilykorttiin, jolla saa 10 leimalla hankittua porsliinifirman haarukoita ja veitsiä edulliseen hintaan. Oi onnen päivää! 

Perjantaina olimme hienossa iltatapahtumassa Kammenpyörittäjän kanssa. Hänen tuttavansa laulaa Jyväskylän Studiokuorossa ja saimme tilaisuuden ostaa liput kuoron joulunaluskonserttiin, jonka teemana oli ajankohtaisesti Jean Sibelius. Kyseessä ei ollut vain konsertti, vaan myös illallinen, joka nautittiin musiikkiesitysten lomassa. Tilaisuus pidettiin Jyväskylän Aalto-salissa, jossa minä en ollutkaan aikaisemmin käynyt. 

Kammenpyörittäjä oli muuten huijannut minua jo pitemmän aikaa, kokonaista 12 päivää. Torstaina töissä sopivassa sivuvalossa huomasin, että hän oli kasvattanut salaa movembereita. Hän oli naamioinut ne partaansa, mutta selvästi huomasi mistä oli kyse, tarkoituksenaan oli julkaista järkyttävät jürgenit jossain vaiheessa marraskuuta. Perjantaina hän lähti illalliskonserttiin asiallisesti ajeltuna, sillä tumman puvun ja juuri leikattujen hiusten kanssa ei risuparta sovi. Hän sai aivan itse päättää, ajaako salaviiksensä heti vai välittömästi. En minä mikään Justiina ole. 

Ilta Aalto-salissa oli mitä miellyttävin. Selvisin rappusista uusine kenkineni ja tapasimme tuttavia vuosien takaa. Meidät oli sijoitettu saman pitkän pöydän ääreen ja keskustelumme kävi tavanomaiseen keski-ikäiseen tapaan. Ensin käsiteltiin se, missä kunkin lapset ovat ja onko jo lastenlapsia. Sitten muisteltiin taannoisia juhlia, joista emme olleet varmoja oliko niistä jo 15 vuotta vai vasta 10. Niitä juhlia, jotka minä muistin, eivät muut muistaneet ja heidän mielissään kirkkaina olleista juhlista minulla ei ollut mitään muistikuvaa. Melkein vieressäni istui muuten Rouva Raadelman hyvä ystävä, oli hauska jutella hieman blogaanimaailmastakin!

Illan ohjelmassa oli Jean Sibeliuksen kuoroille säveltämää musiikkia ja sen lomassa ruokaa siihen tapaan kuin säveltäjän pöydässä tarjottiin. Illallisen ruokalajit oli valittu Risto ja Ritva Lehmusoksan kirjasta Jean Sibeliuksen pöydässä. Tämän mainiolta vaikuttavan teoksen taidan haluta omaankin hyllyyni. 150 vieraan illallisen toteutti perjantaina Jyväskylän aikuisopisto Birgit Härkösen johdolla.

Musiikkiesitysten lomassa saimme eteemme kolme ruokalajia. SALAATTI CAPRIN TAPAAN JA YRTTIÖLJYÄ oli katettu pöytiin jo valmiiksi. Tämä oli ymmärrettävää, sillä pienehköön saliin sommitellut pitkät pöydät kapeine väleineen tekivät tarjoilusta vähintäänkin haasteellista. Alkupuheiden ja ensimmäisen laulukimaran jälkeen pääsimme nauttimaan italialaishenkisen salaatin, sillä Aino Sibeliuksen tiedetään olleen innokas kotipuutarhuri ja hänen kasvihuoneistaan perhe sai syödäkseen tuoreita tomaatteja ja yrttejä kesäisin. 


Pääruokana tarjottiin Sibeliusten hääateriallakin tarjottua UUNISSA PAISTETTUA VASIKANPAISTIA, KERMAISTA PAISTIKASTIKETTA, GRATINOITUA KUKKAKAALIA JA RÖSTIPERUNAKAKKUA. Tarjoilu 150 hengen juhlaväelle ahtaisiin pöytiin otti aikansa, mutta ainakin me saimme annoksemme eteemme kuumina ja pöytien sisäisissä seurueissa kutakuinkin samaan aikaan. Ei mitään valittamista. Vasikanpaisti oli mitä mureinta ja maistuvinta ja kirvoitti keskustelun siitä, miten vaikeaa vasikanlihaa on saada ostettavaksi meidän kulmillamme. Otan vinkkejä vastaan. 


Jälkiruokana oli OMENATARTALETTI JA VANILJAKERMAA, saimme kuulla, että Ainolan pihalla kasvoi (ja kasvaa edelleen, kuten keväällä kävimme katsomassa) lukuisia omenapuita ja niiden sadon kerrottiin olleet suosittua säveltäjän keittiössä. 


Kahvin kanssa tarjottiin MANTELIKRANSSEJA ja suklaakonvehteja, tilaisuuden luonne ja paikka huomioiden omat pienet taskumatsuunit konjakkihömpsyjen tähden olivat sallittuja. 

Illan lopuksi Studiokuoro esitti ajankohtaan sopivasti kolme joululaulua ja se virittikin tunnelman mukavan hartaahkoksi. Kaikkiaan Sibelius-ilta Aalto-salissa oli todella mukava, ruoka oli paljon enemmän kuin olimme uskaltaneet toivoa, illalliskortin hinta oli 50 euroa. Opiskelijat hoitivat illan sujuvasti opettajiensa johdolla, sitä oli ilo katsella. 

Studiokuoro oli minulle aiemmin vieras kokoonpano, mutta jatkossa varmasti tahdon mennä kuuntelemaan sitä, kun tilaisuus osuu kohdalle. Pääsin myös rappuset alas ehjin nahoin uusissa kaupunkilaiskengissäni ja ajaa huristimme kotiin vähän ennen puoltayötä niin mukavissa tunnelmissa. 

Pitkän päivän vuoksi emme enää tulleet avanneeksi mitään medioita ja menimme tyytyväisinä nukkumaan. Pienet ilon ja tyytyväisyydet hetket on kyllä otettava vastaan tässä maailmassa kiitollisuudella, koskaan ei tiedä mikä niistä on viimeinen. Lauantaiaamu valkeni toisenlaisiin tunnelmiin, kun uutiset Pariisista vyöryivät silmiimme. 


16 kommenttia:

  1. Heh, musta ei taida tulla kaupunkilaista ikinä jos siihen pitää osata kävellä korkkareilla tai edes omistaa sellaiset :). Hamekin on haastava vaatekappale, sukkahousut vielä pahempi. Jokaiseen karonkkaan lähtiessä muistan mutista niistä kovasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hameista kyllä tykkään ja paksuista sukkahousuista talvella, mutta ne ohuet, juhlasukkikset, ne on kauheita :D

      Poista
  2. Mä kävelen oikein sujuvasti vaikka 12 sentin koroilla, jos on tolppakorot. Korkeat stiletot on pelottavia. Lenkkarit on kuitenkin parhaat.

    Seppälänkankaalla Valion vieressä on H Lihapalvelu. Sieltä vois saada vasikkaa. Kuulemma toimittaa vähintäänkin tilauksesta vaikka kengurua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samaa mieltä kengistä:) Tosin tolppakorkoja minulla ei ole koskaan ollut.

      Kiitos lihakauppavinkistä!

      Poista
  3. Kävin vasta työväenopiston Sibeliuksen pöydässä kokkailukurssilla ja siellä oli aluksi asiantuntija pitämässä esitystä Sibeliuksesta ja hänen musiikistaan. Ruoka oli hyvää, seura oli asiantuntevaa ja kurssi oli täyden kympin suoritus! Kokkailtiin muuten noita samaisia tartaletteja ja ne olivat kyllä kaiken vaivan arvoisia. Minun pitää tutustua myös Lehmusvirtojen Sibelius-kirjaan, nyt työn alla on samojen henkilöiden Mannerheim-kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee kirjoittaa Joulupukille :D Minäkin tykkäsin tästä Sibeliuksen musiikin ja ruoan yhdistävästä jutusta kovasti.

      Poista
  4. Tuota Sibeliuksen kirjaa hiplasin jo viime vuoden kirjamessuilla, mutten vieläkään ole saanut hankittua pitäisi varmaan. Samoin tuo Mannerheim-kirja kuulostaa mielenkiintoiselta - Marskin illallinen tulikin jo keväällä kokeiltua Mikkelissä :-)

    Ihanalta illalta kuulostaa tuo. Minustakin teemoitetut ateriat ovat yleensä niitä kaikkein mielenkiintoisimpia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Lisäbonuksena meillä vielä oli tuo, että tapasimme tuttuja monen vuoden takaa :)

      Poista
  5. Olipa tosiaan onnistunut ilta niin ohjelman, ruuan kuin pöytäseurankin suhteen. Bloggailusta jutustelua voidaankin jatkaa vaikka täällä. Kiva, että Campasimpukka sai kasvot!

    Me etkoilimme iltaa Lehmusoksien Jean Sibeliuksen pöydässä-kirjaa selaillen, suosittelen hankkimaan. Samaan sarjaan kuuluu tosiaan myös Mannerheimin pöydässä (2003) ja Kekkosen pöydässä (2005). Kaikissa on kattavat katsaukset suurmiesten kattauksiin, historian havinaa höystettynä ruokaohjein ja valokuvin.

    Ensi viikolla vasikan lihan metsästykseen :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ripasu! Todella harvoin tapaan ketään ennalta tuntematonta, joka olisi lukenut blogia, se jotenkin aina osaa lämmittää ja hämmästyttää, vaikka eihän se oma äitikään ihan niin monta klikkausta ehdi tehdä, kuin blogiin tulee käyntejä:D

      Ilman muuta vasikkaa täytyy saada pöytään, hyvä kun Ansku antoi vinkin!

      Poista
  6. Kiva juttu Campasimpukka :) Täytynee tunnustaa, että korkokengät jäävät meikaläiseltäkin kaapppiin. Mutta musiikki ja ruoka, siinäpä vasta pari.

    Ja hehhee, Ripasu jäi kiinni, pus ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä koska on seuraava tilaisuus käyttää uusia kenkiäni :D Tänään menen ensinapukurssille, sinne ne eivät liene parhaat jalkineet, joten voin sonnustautua tutumpiin kenkiin :D

      Oli tosiaan hauska yhyttää yhteinen tuttu, vaikkemme sinä ja minä vielä olekaan ehtineet tavata oikein naamasta naamaan.

      Poista
  7. Olipas hauskasti kirjoitettu, hekottelen melkein pissat housissa! :D

    -Savusuolaa, Janica

    VastaaPoista
  8. Kiitos vainen kehuista!

    T: Tarjoilijaryhmä ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että kehut ovat menneet perille! :)

      Poista