perjantai 3. lokakuuta 2014

Syödään yhdessä - jaetaan annos

Minulla oli tänään suuria vaikeuksia keksiä, mitä ruokaa tekisin. Raaka-aineet olivat valmiina, muttei millään syttynyt lamppu, mitä niitä tekisin. Lopulta sommittelin ison vadillisen ruokaa meille kaikille yhteiseksi annokseksi. Se oli aika kiva juttu, vati keskellä pöytää ja siitä napsimme kuka mitäkin.

Uunikasviksia yrttiöljyllä neljälle

  • 6 pientä perunaa kuorittuna ja lohkottuna
  • 4 porkkanaa kuorittuna ja vinottain paloiksi leikattuina
  • sekalainen valikoima tomaatteja sisäkypsyttämöstämme (6-8 kpl)
  • 12 ruusukaalia
  • 3 jäistä yrttikuutiota (yhdessä rosmariinia, toisessa timjamia ja kolmannessa rakuunaa)
  • suolaa ja pippuria
  • sitruunamehua
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja asettele vihannekset uunivuokaan. Jätä yrttikuutiot sulamaan ainesten päälle tai kaada hieman öljyä pullosta ja ripottele pinnalle mieleisiä yrttejä. Samoin suolaa ja pippuria ja loraus sitruunamehua. Paista vihanneksia uunissa noin 45-60 minuuttia. 



Köftet neljälle

  • 500 g nautajauhelihaa (lammas olisi parhainta tähän)
  • 1 kananmuna
  • iso nippu yrttejä (oreganoa, timjamia ja ruohosipulia)
  • suolaa ja pippuria, ripaus kanelia
  • valkosipulitahnaa
  • öljyä paistamiseen
Sekoita jauhelihaan mausteet, valkosipulitahna ja kananmuna, paista pieni koepala mausteiden tarkistamiseksi. Ota taikinasta noin kananmunan kokoisia paloja ja taputtele ne öljyisin käsin pieniksi pihveiksi, joiden keskelle painat pienen painaumat, pihvit pullistuvat kuitenkin paistettaessa. Paista pihvit grilliparilalla tai pannulla kypsiksi ja rapeapintaisiksi.

Tsatsiki

  • 3 dl turkkilaista jogurttia
  • muutama mintunlehti
  • ruohosipulia
  • suolaa ja pippuria
  • sitruunamehua
  • muutaman sentin pätkä kurkkua raastettuna ja kuivemmaksi puristettuna
Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin ja maistele, että suolaa on tarpeeksi, myös sitruunamehua saa olla reilusti. Minttu tekee kastikkeeseen kivan säväyksen. Meillä kulatungan minttu elää uutta kukoistusta, siellä on puumaisten oksien seassa aivan uutta pehmeää kasvustoa, jota on mukava vielä napata ruokiin.

Tarjoiluvadille

  • kurkkua pitkulaisina suikuloina
  • salaatinlehtiä
  • sitruunalohkoja
Asettele salaatinlehdet ja kurkkusuikaleet vadin reunoille ja keskelle vatia kupillinen tsatsikia. Nostele vatiin kypsät uunivihannekset ja köftet ja jaa sitruunalohkoja tasaisesti kaikkien saataville.


Yrttiöljykuutiot

Näitä teimme jo kesämmällä, kun yrttipuskat olivat parhaimmillaan. Keräsimme mieleisiä yrttejä ja riivimme lehtiä varsista. Sulloimme kutakin yrttisilppua jääpala-astian kolosiin ja valutimme oliiviöljyä kolot täyteen. Pakastimme ne ja nyt niitä saa otettua kuutio, pari kerrallaan öljyä ja yrttejä kaipaaviin ruokiin. 


9 kommenttia:

  1. Onpa näyttävän näköinen annos - tosi kiva idea tehdä kaikille naposteltavaa, itse pidän tosi paljon naposteluruoasta :)

    Tänä vuonna kasvimaa ei tuottanut kauheasti mitään niin jäi tuo yrttien pakastaminen väliin, mutta viime vuonna innostuin tästä samasta jutusta myös. Ensi vuonna uusiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvin kävi kaupaksi :)

      Meillä osa yrteistä on vieläkin ihan villinä, etenkin minttu ja oregano. Mutta basilikaa ei enää ole hengissä :(

      Poista
  2. Jaa ettei lamppu syttynyt? Minusta näyttää, että syttyi useampikin lamppu :) Meilläkin on tehty joskus noita yrttikuutioita, kivoja ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli semmoinen hitaasti syttyvä lamppu :D

      Poista
  3. Kiva idea ja ihania ruokia. Yhdessä syöminen ja ruoan jakaminen on parasta. Olisin viihtynyt pöydässä pitkään :)

    VastaaPoista
  4. Minun on pitänyt tehdä noita yrttikuutioita koko kesän ajan - no, vielä saa pihalta timjamia, persiljaa ja minttua. Jos vielä ehtisi ennen pakkasta...
    Tuollaiset isot tarjottimet keskellä pöytää ovat aina tosi kivoja!

    VastaaPoista
  5. Ruoan jakaminen on niin parasta ja yrttiöljykuutioita on kyllä itsekkin kokeiltava.

    VastaaPoista
  6. Mahtavan setin sait aikaiseksi! Joskus mäkin teen "vähän sitä sun tätä", kun en keksi yhtä ideaa, meillä tätä kutsutaan tapas-illalliseksi.

    VastaaPoista
  7. Anna, Minnat ja Riitta: Yhdessä samalta vadilta syöminen on kyllä kivaa:) Koitin vastata teille kaikille erikseen, mutta minä ja iPad emme ole nyt parhaissa väleissä:)

    VastaaPoista