sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kylläisyysaste 100!

jäin toiseksi Urheilulle
Tämä viikko muodostui ylenpalttiseksi, mitä tulee hyvään seuraan, ruokaan ja musiikkiin. Joskus arjenkin keskellä mukavat tapahtumat kinostuvat ja voi tulla niin henkinen kuin fyysinenkin ähky. Siihen auttaa se, että kuuntelee taas huonoa musiikkia ja syö tonnikalaa suoraan purkista. Saatan tehdä tänään niin. 

Kohokohtia alkoi pulpahdella pintaan jo keskiviikkona, kun olimme Kammenpyörittäjän kanssa kuuntelemassa Olli Mustosta ja Jyväskylän Sinfoniaa. Eihän siinä voi kuin antaa korviensa olla höröllä, kun jotain sellaista taiturimaisuutta on tarjolla. En tiedä toista taiteilijaa, joka näyttäisi olevan niin vaivautunut saamistaan suosionosoituksista, melkein tekee mieli lopettaa taputtaminen, ettei häntä niin nolottaisi. Hän näyttää kumarrellessaan siltä, kun hän mutisisi: "No ei tää mitään ollut, ihan vaan vähän pimputtelin, älkää nyt viittikö!".

Perjantaisesta työpaikkakokouksesta jo kerroinkin ja siitä, miten mielissäni olin Harmoonin illallisestamme. On loistavaa, että pikkukaupungissamme näyttäisi pärjäävän useampikin hyvä ruokapaikka, vaikka muuten ravintolaelämä tuntuukin keskittyvän aakkosketjun ympärille. 

Eilen oli tiedossa jälleen itsensä paapomista, niin hyvän ruoan kuin musiikin muodossa. Olimme jo aikoja sitten hankkineet liput erityisesti minun suosikkilauluyhtyeeni, The King's Singersin konserttiin. Tutustuin tähän lauluyhtyeeseen kymmenisen vuotta sitten lankoni suosituksesta. Sen jälkeen olen käynyt konserteissa aina, kun mahdollista, viimeksi toukokuussa 2012, kun he esiintyivät Vaasan Kuorofestivaaleilla. 

Kammenpyörittäjä teki minulle kuitenkin perustavanlaatuiset oharit ilmaistessaan, että taitaisi haluta lähteä konserttipäivänä Helsinkiin Vanhojen Velojen Sarka-ajoihin. Mikäpä se siinä, minähän hommasin nopeasti korvaavan kaverin, joka suostui lähtemään kanssani konserttiin. Ehdotin myös syömistä ennen konserttia, eikä seurallani ollut mitään sitä vastaan. Yhteistuumin selasimme tahoillamme nettiä ja päädyimme varaamaan pöydän Pöllöwaarista. Siellä oli tarjolla kausimenu, joka kuulosti kiinnostavalta.

Olimme liikkeellä jo iltapäivän lopulla, sillä monen kuukauden kuulumiset olivat vaihdettavana, asummehan niinkin kaukana kuin kahden sadan metrin päässä toisistamme. Aloitimme aterian kuohuviinillä, joka oli nimeltään Cava Agusti Torello Mata Brut Reserva 2011. Ei se huono alku ollutkaan, vaan erinomainen. Saimme nopeasti päätettyä, että Kausimatka olisi meidän matkamme. 

Ravintolassa oli muutamia muita seurueita aterioimassa. Minua ilahdutti erityisesti se, että lapsiperheitä oli tullut Pöllöwaariin syömään. Lastenmenun lisäksi alle 12-vuotiaille luvataan tehdä Àla carte-annoksia pienempinä puoleen hintaan. 

Meidän aikuisten ateriamme aloitti sievä keittiöntervehdys, jonka ahvenessa oli mukava kirpeys. Talon omaa leipää tarjottiin hyvän voin kanssa maisteltavaksi.


Ensimmäisenä ruokalajina eteemme tuotiin annos, jonka nimenä oli Muikunmäti & Maa-artisokka. Siinä oli mädin ja maa-artisokan lisäksi mallasleipälastu ja smetanatiploja ja etenkin sipulia. Ikävä kyllä nettisivuilla ei luetellakaan menuun yhdistettyjä viinejä, olin ajatellut luntata nimet sieltä, kun arastelen kuvata viinipullojen kylkiä tarjoilijan kädestä tai kirjoitella nimiä muistiin kesken aterian. Sanotaan nyt kuitenkin, että viini oli italialaista ja nimen kerrottiin tarkoittavan vintiötä. Viinin raikkaus sopi alkuruoan kirpeisiin ja puhtaisiin makuihin.


Toisena ruokana tarjolla oli keitto, jonka nimi oli Villisieni & Hasselpähkinä. Ellen suuressa sienitietoudessani ja mitä parhaimmassa muistissani ihan metsään (heh) mene, keitossa oli suppilovahveroita ja sen väri oli hieman käänteiskaunis, mutta arvostin sitä, ettei väriä ollut paranneltu millään keinotekoisella, vaan nestemäinen sametti oli juuri sen väristä, kuin sieni metsästä löytyessään. Kai, luulen, en minä ole koskaan yhtään suppilovahveroa löytänyt, saati poiminut. Palatakseni metsästä takaisin Pöllöwaariin, täytyy mainita, että edessäni ollut sienikeitto oli ihan ylivoimaisesti parhain koskaan syömäni sienikeitto, eikä se kauan edessäni viipynyt. Voi sitä rakenteen pehmeyttä ja metsän viehkoa makua! Talon omat leipälaadutkin voin kanssa tekivät kauppansa ja pidin siitä, että leipää tarjottiin keiton kaveriksi uudelleenkin. Tammitynnyreissä viihtynyt valkoviini sopi keiton kanssa mitä parhaiten. Kuva keitostani oli tärähtänyt, mikä ei ole minulle harvinaista. Ette halua nähdä tärähtäneen sienikeiton kuvaa, vakuutan.

Pääruoka-annoksella oli lupaava nimi, Hirvi & Sipuli, eikä se turha lupaus ollutkaan. Liha oli mureaa ja sen seurana ollut hirviwallenberg pehmoisaa ja maukasta. Kauden juurekset sopivat metsänelukan kanssa samalle lautaselle mitä parhaiten. Annokseen yhdistetty punaviini jäi hieman taustalle, ehkä pikkuisen enemmän pontevuutta olisi ollut paikallaan.


Koska meillä oli vielä tilkka punaviiniä laseissamme, tarjoilijamme ehdotti ennen jälkiruokaa pientä palaa juustoa, joka sopisi viinimme kanssa. Ei meitä kauan tarvinut suostutella, kyseessä oli Juustoportin tuote, jonka arvelen olleen firman sivuilta löytämäni Vuohen Viinitarhurin juusto (vähän merkillisesti nimetty). Juusto yhdessä hillokkeen ja leipäpalan kanssa maistuivat hyvin ja viinilasillinenkin saatiin nautittua.


Kausimenun päätös oli nimetty Suklaaksi & Herkkutatiksi ja sehän herätti mielenkiintoa jo paperilla. Ja lusikka kädessä vielä enemmän, annos oli mitä mainioin päätös aterialle, ei liian makeaa, hieman erikoista, muttei liikaa. Tatti löytyi kyllä annoksesta ja palautti mukavasti aterian alkupään keiton mieleen. Punainen, viileä jälkiruokaviini osui kohdalleen suklaan ja metsän maun kanssa, eikä meillä ollut moitteen sanaa sanottavana, kun ateria oli saatu päätökseen kahdessa ja puolessa tunnissa. Jälkiruoan aikaan valo oli jo niin vähäistä, ettei ottamaani kuvaa kannata laittaa ihmeteltäväksi, se ei tee oikeutta annokselle, mikäli nyt kännykkäkuvat koskaan voivat sitä tehdä.

Tarjoilu oli luontevaa ja ammattitaitoista, sellaista mistä asiakkaalle jää hyvä mieli. Minun osuuteni ateriasta oli 127 euroa, ilman alkujuomaa ja juustoa aterian hinnaksi olisi muodostunut 110 euroa. Alkoholittoman juomapaketin kanssa hinta olisi ollut 94 euroa.

Tuulisessa syyssäässä koputtelimme alamäkeen kohti Paviljonkia ja olimme juuri sopivassa ajoin paikalla ennen kuin illan sielunlämmittely alkoi. Sitten viime näkemän oli lauluyhtyeen kokoonpanosta vaihtunut kolmasosa. Olin ollut jo vähän sitä mieltä, etten taida perustaa enää koko yhtyeestä, kun Paul Phoenix lopetti. Hänen charminsa oli minulle se juttu. Mutta turhaan olin huolissani, kuusikko oli voimissaan ja hurmasi Wilhelm-salillisen keskisuomalaisia. Koko setti muodostui Great American Songbook-teeman ympärille. 

Tällä lavalla ei nähty vaivautunutta kumartelua, taputimme yhtyeen kaksi kertaa takaisin. Illan päätteeksi laulajat vielä seisoskelivat Paviljongin aulassa juttelemassa ihmisten kanssa ja suostumassa lukuisiin poskikuviin naisihailijoiden kanssa. Ennen kotimatkaa piipahdimme Figaron viinibaarissa vielä lasillisilla, sillä pitihän ystäväni päästä laittamaan päivitystä sivulleen, ei sitä joka päivä poseerata kontratenorin kanssa! Kammenpyörittäjä saapui parahultaisesti reissultaan ja poimi meidät kyytiinsä, joten taksifirma ja Jyväskylän liikenne jäivät nuolemaan näppejään.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan välilehdelle Valmiissa pöydissä, jonne olen kerännyt ravintolaiheisia postauksiamme.

Tässä vielä lopuksi The King's Singersin taidonnäyte siinä kokoonpanossa, jossa minä olen tutustunut yhtyeen tuotantoon.

6 kommenttia:

  1. Pitäisi varmaan uskaltautua käymään jossain kaupallisessa ruokintapaikassa kotikaupungissa. Positiiviset kokemukset ovat vaan olleet niin harvinaisia, ettei ole houkutellut vaan olemme aina ruokkineet vieraat kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikin viikonlopun kokemus oli kyllä hyvä. :)

      Poista
  2. bloggeri on nyt varmaan kanssa sataprosenttisen kylläinen kun söi jo kaksi kertaa kommenttini. Olisko se vintiöviini ollut joku Briccone?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kommentti päässyt läpi, mikä lie ollut vikana? En muista yhtään sen viinin nimeä, mutta oli vekkulia :D

      Poista
  3. Voi hyvänen aika, miten mukava iltapäivä ja ilta meillä olikaan. Riittävästi aikaa päivittää tapahtumat ajan tasalle, nauttia erinomaisesta ruoasta ja juomasta sekä niin upeasti yhteen sovitetuista ja soivista äänistä :) Voin paikata kammenpyörittäjää vastakin, nim. ohareita odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi mukavasta päivästä ja illasta :) Huomenna sitten upotetaan itsemme hyiseen järveen!

      Poista