sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Villejä blogaaneja

pimeyden turvin lauma villejä blogaaneja valtasi Marjan keittiön

Eilisen blogimiitin emännän pieni tytär oli aamulla tuuminut, että heille on tulossa tänään kylään niitä blogaaneja.  Siltä se näyttikin illan hämärtyessä, että muutamia on asettunut taloksi. Onneksi Marja ei ollut moksiskaan siitä, että hänen keittiönsä muuttui melkoiseksi kokkausareenaksi ja tiskivuori kasvoi korkeutta ihan silmissä. Leikkuulautoja, veitsiä ja puserrettuja sitruunoita kinostui työtasoille, joku kyseli korianterin perään ja valurautapannua kaivettiin esille.

Vaikka kuinka yritti ottaa vain pienen lusikallisen sitä ja toisen tätä, alkoi vatsa taas täyttyä sellaista kyytiä, että omat tuomiset piti suosiolla jättää väliin. Söimme niin monenlaisia herkkuja, etteivät ne ole millään muotoa vielä ryhmittyneet ajatuksissani. Edustettuina olivat blogit:







Kiitos illan emännälle ja isännälle niin nauru- kuin makuhermoja kutittaneen illan järjestämisestä, kiitos kaikille lajitovereille upeista herkuista ja järisyttävän syvällisistä keskusteluista! Kyllä tällä syömisellä jaksaa muutaman synkän syksyisen viikon.

27 kommenttia:

  1. Villit blogaanit ovat kokanneet vaikka mitä ihania herkkuja! Varmasti hyvät bileet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli:D Enpä kyllä ole ollut muunlaisissa blogibileissä kuin hyvissä!

      Poista
  2. Oih mitkä bileet... Vihreänä kateudesta noiden ruokakuvien edessä :)

    VastaaPoista
  3. Täällä kärvistellään vielä eilisen ähkyn jälkimainingeissa, toki vähän on pitänyt eilisiä herkkuja maistella ;). Kiitos teille omasta osuudestanne loistavan illan järjestelyissä! Ja lapsilta vielä erityiskiitos ihanista juustoista, niitä on maisteltu tänään jo useampaan otteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me juuri äsken söimme ensimmäistä kertaa, aamupala hotellissa jäi aika viitteelliseksi, jostain kumman syystä ei ollut nälkä :D Hyvä, että juustot maistuvat, ne "ulkojuustotkin" .)

      Poista
    2. Ulkojuustoista Kepan suosikki oli kamenpertti ja Epelle maistui parhaiten sweitsiläinen kirpeä juusto. Sellaisella antaumuksella juustoja vetelivät, että muutamaan kertaan piti muistuttaa, että tällainen tarjoilu ei ole jatkuvaa meidän huushollissa :)

      Poista
    3. Sanokaa lapsille, että kun Campa-täti tulee taas käymään, tuo hän sitten lapsille ulkojuustoja :D

      Poista
  4. On ollut varmasti hauska ilta hyvässä seurassa :)

    VastaaPoista
  5. Damn! Joskus mä kyllä haluaisin tälläiseen mukaan. harmittaa kun en sinne seinäjoellekaan päässyt :( Mahti herkkuja taas!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä lähteä pitemmänkin matkan takaa :D

      Poista
  6. Sulla tuli blogaanista ilmeisesti mieleen lupiini? Mulla tuli tukaani. Tai hanuri ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörittelin tätä uutta termiä koko kotimatkan mielessäni, se on niin osuva :D Onneksi meillä nuorempi poika soittaa kitaraa, siitä tulee ihan erilaiset mielikuvat kuin vaikkapa hanurista.

      Poista
    2. Onneksi olet ollut Nannaa viisaampi, etkä ole tyrkännyt pojan käteen hanuria ;-) Kiitos taas teille. Milloinhan olisi nauranut näin paljon. Olette te te kyllä niin hauskaa seuraa te blogaanit.

      Poista
    3. Ilman muuta kyse on juuri minun viisaudestani :D
      Blogimiitteihin on ehdottomasti laitettava vedenkestävää marscaraa, niin paljon kyyneleet valuvat illan aikana! Riitalta varmasti saa vinkkejä merkin suhteen, vai mitä luulet?

      Poista
  7. hahh blogaanit :D hyvältä näyttää, mahtoi maistua kaikille :P oi jospa oisin saanut olla mukana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauskaa, kun porukan lukumäärä pysyi koko illan hieman himmeänä, oliko meitä 12 vai 13 ja missä vaiheessa joku lähti tai tuli. Isäntä kulki laskemassa meitä, mutta villit blogaanit eivät pysy sitä vertaa paikallaan, että ne ehtisi laskea.

      Poista
    2. Ens kerralla taidan paistaa miittiin kinkun, eli sianHANURIN, lienee blogaanin lempiapetta.

      Minä kiirän erityisesti myös tajuttoman ihanista juustoista, Marja teki junaan kunnon eväät, juustoleipää, ja kylmäsavusilakkatahnaa, chettarkeksejä ja cantuccineja...

      Ja kiitän myös illan sydämellisimmästä ja tiukimmasta halauksesta Campasimpukka, sinä ja wonabiiJaakko olette niin tapaamisen arvoisia. Siis ensi kertaan!

      Poista
    3. Kyllä hanuri olisi paikallaan, ilman muuta! :) Kiitos samoin, Nanna, oli niin mukava taas nähdä :D

      Poista
    4. Vajaa kuohuviinilasilaatikko teki mulle tepposet. Olin kyllä tarkkaan laskenut etukäteen montako henkeä on tulossa ja varmistanut, että kaikille on istumapaikka ja muut vermeet. Alkoi kylmä hiki nousta, kun kuoharilasit loppuivat ja ovikello ei lakannut soimasta :)

      Poista
    5. Ja onhan sellainen häärivät joukkio vaikea pitää kurissa :D

      Poista
  8. vahva aaninki että oikea kirjoitusasu on kantukkiini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä uusia kirjoitusasuja alkaa aivan kinostua niitäkin!

      Poista
  9. Mahtava uusi nimitys :) Teillä on ollut ihan huippu ja herkullinen ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten suusta ne parhaat jutut tulevat :)

      Poista