maanantai 7. lokakuuta 2013

Vaihtelu virkistää - eli kuinka olla välittämättä kaatosateesta

lähtökarsinassa

Mieleni alkaa olla tasaantunut eilisestä pyöräilytapahtumasta. En ole aivan varma haluanko koskaan enää kivuta Toscanan valkoisia hiekkateitä jalan tai pyörällä, sillä ne olivat aikamoisia. Onneksi kauniit maisemat, alamäet ja harvat tasaiset osuudet olivat mukavia. Reittini viimeiset viisi kilometriä olivat pääosin loivaa nousua, jota pelkäsin etukäteen, sillä arvelin olevani siinä vaiheessa väsynyt. En vieläkään käsitä, kuinka kevyesti se osuus meni. Kun palasimme autolla Sienaan, näin todella kyseessä olevan ylämäki. Ehkä pelkkä tunne matkan loppumisesta vei minua kohti maalia, vaikka muutoin en koskaan, ikinä, milloinkaan nauti ylämäestä, kuten tiedän joidenkin (ilmiselvästi masokististen) ihmisten nauttivan. 


Kokonaisuutena noin 5000 pyöräilijän L'Eroica oli ehdottomasti kokemisen arvoinen (hyvä nyt sanoa, kun en jänistänyt). Ehkäpä otankin tavakseni kokeilla erilaisia pyöräilytapahtumia kerran, ei sen enempää!



Tällä matkalla on ollut riittävän vaihtelevat säät, vettä on satanut noin joka toinen päivä ja tänään on taas se joka toinen päivä. Aamu valkeni kauniina Sienassa, mutta sinnehän emme jääneet notkumaan, sillä vuokra-Ford oikein hinkui päästä tien päälle. Oli muuten mukava päästä ylös vuoteesta ilman erityisiä rasitusvammoja, alan tosissani uskoa siihen, että paras tulos kuntoilutapahtumissa saavutetaan täysin harjoittelematta. Söimme huolellisesti kaksinkertaisen aamiaisen, sillä pitihän edellisaamun syömätön aamupala jotenkin kompensoida. No, ei oikeasti.



Matkalla Sienasta Parmaan poikkesimme tutuissa kaupoissa, Decathlonissa ja Mercatone Unossa. Ensimmäisestä ostimme pyöräilyvaatteita ja avantouintiin sopivia käsineitä, jälkimmäinen on vakiokauppamme, mitä tulee puulusikoiden ja raviolimuottien ostamiseen. Jossain vaiheessa osuimme liikennehilloon, seisoimme noin kolme varttia moottoritiellä täysin pysähdyksissä, sen verran aikaa kuin kesti kuunnella Eläkeläisten CD alusta loppuun, kyseessä oli vuokra-autoon "unohdettava" levy. Jätämme joka reissulla auton soittimeen suomalaista musiikkia sisältävän levyn. Olisi hauska, jollei ainakaan joka kerta autoja tarkistettaisi niin tarkkaan, etteikö musiikki päätyisi jonkun seuraavan asiakkaan korviin.



Toiseksi viimeisen yön majoitus oli varattu Parmasta, meille aiemmin vieraasta kaupungista. Olemme joskus pyrkineet tänne sinnikkäästi, mutta olleet tuolloin liikkeellä isolla ajoneuvolla ja ilmeisen vilkkaana aikana, emmekä saaneet autoa minnekään pysäköityä. Sellaisessa tilanteessa yleensä käännämme nokan poispäin ja jatkamme matkaa. Nyt meillä oli majoitus valmiiksi varattuna ja olin tehnyt valinnan sen mukaan, että hotellilla olisi tarjota oma pysäköintipaikka (polkupyörät autossa). 


Vaihtelevassa vesisateessa saavuimme Parmaan iltapäivällä. Hotelli on mukava ja hienonpuoleinen, täälläkin laukkuja olisi tarvittaessa oltu kantamassa puolestamme.  Hätäpäissäni kiitin, mutta kieltäydyin palvelusta. Tulin sitten ajatelleeksi, että toivottavasti nuoren pojan palkka ei riipu siitä, kuinka moni keski-ikäinen täti kantaa itse laukkunsa. Huone on suuri ja vuode todella king size, ihan kuin Amerikassa. Kylpyhuone ja kaikki ovet kiiltävät niin, ettei peilejä tarvita ja tulee koko ajan tunne, että pitää hinkata sormenjälkiänsä pois. En selvästikään ole ylellisyysihminen. 

kiiltää
Harmi, että meiltä meni tämä hieno tapahtuma ohitse, mutta niin kai se on, ettei ihan kaikkea ehdi kukaan kokea?

4 kommenttia:

  1. Kivoja tunnelmakuvia!
    On täällä kotona (kauniin syyspyöräilysään lisäksi) hyviäkin puolia - ruuhka on kolme autoa Kuokkalan sillalla eikä kolmen vartin seisova jono kuten Euroopassa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Ja tosiaan, pidän vähän enemmän Kuikan mäestä:D

      Poista
  2. Tuo sumukuva on kuin taulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen se näkymä aamulla oli, kuin taulu!

      Poista