sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Italialaisten jälkiruokien helmi - tiramisu



Tein ensimmäisen tiramisuni noin 10 vuotta sitten, printtasin ohjeen keltaiselle paperille (jota jostain syystä oli printterissä). Sen oli kirjoittanut joku suomalainen mies, mutta blogista ei vielä ollut kysymys, jonkunlainen ruokasivusto, tai keskusteluryhmä kumminkin. Käytin sitä ohjetta pitkään, paperi tuli tahraisemmaksi ja ryppyisemmäksi kerta kerralta. Siihen aikaan savoiardi-keksejäkään ei helposti saanut meikämarketeista, joten leivoin ohuen kakkupohjan tiramisua varten. Eikä meillä silloin aluksi ollut kahvikonettakaan, vaan tein kakulle kostuketta pikakahvista. Oi noita aikoja, niiden ei tarvitse palata!

Sittemmin olen tehnyt tiramisua mm. Sopranos-keittokirjan mukaan. Heti ensimmäisenä blogikeväänä, toukokuussa 2011 postasin tätä ennen blogin ainoan tiramisuohjeen. Olen kyllä muistaakseni tehnyt tätä herkkua sen jälkeenkin, mutten postausmielessä. Tälle keväälle ajattelin ottaa sen taas ohjelmaan ja tänään oli se päivä. Minulla oli muutaman tunnin työvuoro tiedossa ja tein tiramisun tekeytymään vuoroni ajaksi ja herkuttelua olisi tiedossa illalla Giro-lähetyksen katsomisen kanssa. 

Maaliskuussa Fanni & Kaneli-blogissa oli tehty tiramisua Giulian ohjein ja samaa ohjetta minäkin kokeilin nyt pienin muutoksin. Pienensin ohjeen kolmelle kananmunalle, sillä meillä on ollut jälkiruokia nyt ylenmäärin ja ensi viikolla tulee lisää juhlien vuoksi. Tässä ohjeessa käytetään raakoja kananmunia, joten niitä välttävän kannattaa kokeilla vaikka sitä Sopranos-ohjetta.

Tiramisu neljälle

  • 3 kananmunaa
  • 3 rkl sokeria
  • 300 g mascarponea
  • Amarettoa
  • 1 dl espressoa 
  • savoiardi-keksejä
  • (50 g tummaa suklaa raastettuna)
  • kaakaota
Tee kahvia jäähtymään. Erottele keltuaiset valkuaisista eri kulhoihin. Mittaa sokeri keltuaiskulhoon ja vatkaa vaaleankeltaiseksi vaahdoksi. Tämä määrä on aika pieni, joten ei kannata käyttää suurinta kulhoa, ainekset etsivät toisiaan reinoilla. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi toisessa kulhossa. Sekoita keltuaisvaahtoon mascarpone ja mieluisa likööri, meillä Amaretto (jotta tuo pullo edes joskus menisi tyhjäksi). Se viikolla ostamani Frangelico olisi varmaan sopinut pähkinäisyydessään hyvin. Sekoita valkuaisvaahto nuolijalla mascarponemassaan.

Asettele vuoan pohjalle savoardi-keksejä ja kostuta ne jäähtyneellä kahvilla. Lusikoi kosteiden keksien päälle mascarponevaahtoa ja asettele uusi keksikerros vaahdon päälle. Kostuta taas keksit ja levitä vaahtoa päälle. Minun pieneen pyrex-vuokaani tuli kaksi keksikerrosta ja pinnalle vielä kunnolla mascarponevaahtoa. 

Laita vuoka peiteltynä jääkaappiin tekeytymään ainakin pariksi tunniksi, jopa yön yli. Ennen tarjoilua sirota pinnalle runsaasti kaakaota. Minä jätin ohjeen suklaamurut pois. Tämä ohje oli aivan verrattoman hyvä, mielestäni paras tekemäni tiramisu!

Giro d'Italian 15. etappi oli sitten ensimmäinen oikea vuoriurakka. Olin iloinen siitä, että Alberto Contador lähti etapille hyvässä kahden ja puolen minuutin johdossa. Kun pääsin töistä kotiin, oli etapilla ultimo kilometro juuri menossa ja  voittoon ehti Astanan Mikel Landa. Kammenpyörittäjä peruutti tallennusta kilometrin taaksepäin ja näin miten tilanne kehittyi aivan lopussa. Alberto Contardor tuli maaliin kolmantena ja piti Fabio Arun selkänsä takana. Muutaman hyvityssekunnin kanssa hänen johtonsa on Aruun 2 min 34 sek. Huomenna on vuorossa viimeinen lepopäivä ennen kolmatta jaksoa, joka on vuorietappitäyteinen.

Kotona tunnelma on kyllä hieman kuin myrskyn alla, sillä ensi viikko on kiireistäkin kiireisempi juhlien järjestelyjen vuoksi. Mikäli ehdin, teen myös italialaisia ruokia muiden toimien ohessa.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Ricottakakku

Asterixin aikaan Giron aika-ajo olisi lähtenyt Tarvisiumista.
Onneksi en eilen nähnyt heti tuoreeltaan Giron etapin kulkua, olisin ollut pettynyt siihen, että Alberto Contador joutui lopussa mukaan kolariin ja hävisi sen verran Fabio Arulle, että pinkki paita vaihtui Arun päälle. Tänään sateinen sää vain jatkui Italiassa ja henkilökohtainen aika-ajo oli samalla perusteellinen ajajien liotus. En nähnyt tästäkään lähetyksestä kuin lopun, mutta se riitti minulle ja suosikkini palasi kilpailun kärkeen. Albertolla on taas pinkki paita päällään ja huomenna on ensimmäisen oikea vuorietappi. Minun työvuoroni ja Kammenpyörittäjällä paluu Vaasasta Retrokilpureista vaatii sen, että tallennuksen on onnistuttava, että saamme katsoa etapin iltasella.



Päivän italialainen leipomus on ricottakakku. Sain jo kauan sitten Mastermarkilta suloisen pienen juustokakkuvuoan, joka oli unohtunut pantryn kaappiin. Nyt kokeilin sitä ensimmäistä kertaa. Pienensin ohjeen puoleen, mutta laitan tähän ohjeen sellaisena (konvertoinnissa lieviä vapauksia) kuin sen löysin Nonna's Way-blogista. 

Ricottakakku

Pohja

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2,5 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1,5 dl voita (ohjeessa oli käytetty shorteningia, sitä ei onneksi meiltä saakaan)
  • 3 suurta kananmunaa
  • 1 rkl rommia (käytin konjakkia, en tohtinut avata talouden rommipulloa, muistelin siihen liittyvän joku tarina)

Täyte

  • 500 g ricottaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 1 rkl vaniljatahnaa
  • 2 kananmunaa + 1 keltuainen
  • 2 rkl rommia (taas käytin konjakkia, kun en vieläkään tohtinut avata rommipulloa)
En tainnut tehdä pohjaa ihan oikein, tai sitten voi käyttäytyy jotenkin eritavalla kuin tuo amerikanihme, shortening. Se on ymmärtääkseni jonkunlaista rasvaseosta. Sekoitin pohja-ainekset kulhossa sormin ja sain aikaan melko tahmean taikinan. Laitoin sen jääkaappiin odottamaan siksi aikaa, kun sekoitin täytteen. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja otin esille vuokani, jossa on keraaminen pohja ja silikoniset reunat. Ohjeen mukaan sitä ei tarvitsisi ollenkaan käsitellä rasvalla, tai muutenkaan, mutta laitoin kuitenkin leivinpaperisen pyörylän sen keramiikkapohjalle, paperin reunat asettuivat nätisti silikonireunusten alle. 

Sekoitin sitten kaikki täytteen ainekset kulhossa ja otin taikinan esille. Ei puhettakaan, että pohja olisi ollut kaulittavaksi riittävän tanakkaa. Niinpä painelin sen jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille. Osa taikinasta oli tarkoitus jättää koristeraidoiksi kakun pinnalle, mutta ei sitä kyllä siihen tarkoitukseen jäänyt. 

Kaadoin täytteen vuokaan pohjan muodostamaan koloon. Ohjeen mukaan kakkua paistettaisiin vain 35-40 minuuttia, mikä varmaan toimiikin suuremmassa vuokassa, jolloin täytteen korkeus on paljon vähemmän. Minun kakkuni paistui kaikkiaan tunnin ja vartin, pienensin viimeiseksi tunniksi lämpötilaa 180 asteeseen. Kakku oli vieläkin hieman tutiseva, kun otin sen viimein pois. Ajattelin, että menköön syteen tai saveen. Jäähdytin kakun (tein siis kakun eilen illalla myöhään, kun en saanutkaan unta) ja laitoin sen jääkaappiin. 

Tänään leikkasin kakusta palasen, jännitti miltä se näyttäisi. Pohja oli kypsä ja kakku kiinteä, joskin hieman keskeltä kuopalle painunut. Kakun pintaan tuli sellainen juustokakkukraateri, joita usein näkee paistettavien juustokakkujen pinnassa. Ripotin tomusokeria hämäykseksi päälle. Opiskelija oli koekaniini ja söi kuvauspalan. Hän ainakin vakuutti sen olevan hyvää. 



Vuoka toimi mainiosti. Kahteen palaan irtoava reunus lähti nätisti pois kakun ympäriltä ja sain pohjan paperinkin irti siististi. Keraamisella alustalla kakku on helppo nostaa suoraan pöytään. Täytyy kokeilla myös jääkaapissa hyydytettävää juustokakkua samalla vuoalla. 

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kunnon hampurilaispihvi vaatii kunnon sämpylän


Hampurilaissämpylät ovat olleet aina minulle ongelmallisia. Kaupoissa myytävät ikisäilyvät sämpylät ovat useimmiten aivan surkeita, hajoavat kappaleiksi, eivätkä kuivuuttaan ime mitään hampurilaisen herkkukosteuksia. Kotoisiin yritelmiin käytin Fazerin paahtosämpylöitä niin kauan kuin niitä oli, mutta noin vuosi sitten ne hävisivät kaupoista. Pieniähän ne olivat, mutta leivänpaahtimen kautta niihin tuli sopiva sitkeys ja pienikokoiset hampurilaiset olivat lastenkin helposti syötäviä. 

Nyt meillä ei ole enää pieniä lapsia, nyt saa hampurilainenkin olla suuri. Sain Familian lihapaketissa kokeiltavaksi Black Angus-karjan lihasta tehtyjä tuhteja hampurilaispihvejä, joiden paino kappaleelta oli 200 g. Siispä sämpylänkin piti olla vähän suurempi kuin tennispallo.

Muistin, että tutuissa blogeissa kiersi muutama vuosi sitten hyvä hampurilaissämpylän ohje ja niitähän löytyi helposti TOP100-ruokablogien haulla. Se on tosi kätevä, suosittelen kun ette ihan muista, missä kotimaisessa blogissa näittekään jonkun kiinnostavan ohjeen. Jonnan postaus vuodelta 2012 oli se, mitä muistelin ja siellähän minäkin olin suuna päänä kommentoimassa. En ollut tuolloin tavannut vielä ketään postaukseen kommentoinutta, mutta nyt useimmat muutamaan kertaan. Kyllä blogaanius kannattaa, saa aivan mahtavia kavereita, tällainen introvertin perikuvakin! Jonna oli ottanut ohjeen Helené Johanssonin Leipä-kirjasta.

6 suurta hampurilaissämpylää 

  • 3,75 dl maitoa
  • 50 g hiivaa
  • 500 g vehnäjauhoja
  • 35 g voita
  • ripaus suolaa
Lämmitin maitoa hieman ja keräsin kaikki ainekset yleiskoneen kulhoon. Annoin koneen vaivata 10 minuuttia. Se on pitkä aika. Meidän keittiön pöytätaso on sellaista materiaalia, että Kitchen Aidin pohjatassut eivät oikein pidä siinä ja kone uhkaa vaeltaa pikkuhiljaa kohti reunaa pitemmissä vaivauksissa. Tietysti voisi siirtää koneen keskemmälle, mutta olisihan se nyt ihan liian järkevää! Laitan aina puisen haarukan koneen viereen ja jos se puskeutuu lattialle, kuulen sen kolahduksen ja ehdin vielä hätiin. Ei kai kukaan jaksa seistä 10 minuuttia katsomassa kuinka taikina vaivautuu? 

Kymmenessä minuutissa taikinaan tuli  hyvä sitko, jätin taikinan puoleksi tunniksi kulhoon kohoamaan peitettynä. Kumosin hieman kohonneen (ei vielä kaksinkertaiseksi ehtineen) taikinan kevyesti jauhotetulle leivinalustalle ja leikkasin se 6 osaan, sillä halusin tehdä suuria sämpylöitä, (leikkaa 10-12 palaan, jos haluat pienempiä). Pyörittelin palat palloiksi ja laitoin ne leivinpaperin päälle uunipellille. Painoin palloja kämmenellä hieman litteämmiksi ja peittelin 1,5 tunniksi kohoamaan. 

Lämmitin uuni 225 asteeseen ja paistoin sämpylöitä noin 15 minuuttia. Paistoaika riippuu siitä, kuinka suuria säpylöistä tekee, pienempiä ei tarvitse juuri 10 minuuttia pitempään paistaa.



Hampurilaispihvit sulivat jääkaapissa aamupäivän aikana ja paistoin ne kaasugrillin parilalla. Öljysin hieman parilaa ja yritin malttaa mieleni, etten kääntäisi pihvejä liian aikaisin, jolloin ne eivät vielä suostuisi nätisti irtoamaan. Paistamiseen meni noin 10 minuuttia, ilmeisesti ne voisi laittaa jäisenäkin paistumaan, jolloin paistumisaika olisi pakkauksen mukainen 15-20 minuuttia. 

Lisänä meillä oli ohuita tomaattiviipaleita, suolakurkkua, salaattia, kevätsipulia ja ketsuppia. Joku siivoushullu oli laittanut alkuviikosta kaikki majoneesia muistuttavatkin purkinjämät pois.



Kiitos Familialle mehevistä pihveistä! Kerrankin sain pihvin ja sämpylän olemaan samaa kaliiperia ja Jonnan neuvoin tehdyt sämpylät olivat juuri sopivia, riittävän joustavia pitääkseen paketin kasassa, ihanan pehmeitä sisältä. Aivan ylivoimaisesti parhaat koskaan tekemäni sämpylät!

Giro d'Italiassa ajetaan parhaillaan 13. etappia Montecchio Maggioresta Jesoloon. Päivän italialaiseksi keittiöpuuhaksi jäi viinipullon avaaminen. Etapin lopputulos selviää myöhemmin tallenteelta.

torstai 21. toukokuuta 2015

Parsakääröt


Pakastimen aarteiden käyttö on aina suotavaa, yksi paketti voitaikinalevyjä tuli käytetyksi, kun askaroin parsakääröjä. Minulla oli kuusi vihreää parsatankoa ja purkinpohja punaista pestoa, samoin pikkupala pecorinoa. Näistä sain jo aikaan italiaan vivahtavan alkupalan. Siihen olisi pitänyt laittaa myös prosciuttoa (jota meillä jopa oli), mutta jotenkin vain unohdin sen. Ihme juttu, pitäisi lukea ohjeet paremmin. 

12 parsakääröä

  • 6 voitaikina levyä
  • 6 vihreää tankoparsaa
  • punaista pestoa
  • pecorinoa
  • 1 kananmuna
  • (6 viipaletta prosciuttoa jos muistaa)
Sulata voitaikinalevyt ja kuumenna uuni 220 asteeseen. Kaulitse levyjä sen verran pitemmäksi, että saat leikattua siitä kaksi samankokoista neliötä. Sivele hieman pestoa taikinalevyille ja raasta juustoa pinnalle. Leikkaa parsat pitkittäin kahtia. Tässä kohtaa prosciutto kannattaa muistaa ja leikata kinkkuviipaleet kahteen palaan. Aseta halkaistut parsat kinkun päälle nuppupäät eri suuntiin ja kääri kinkku parsojen ympärille. Aseta kinkkurullat kulmittain voitaikinapalalle niin, että parsanuppujen päät ovat taikinan kulmia kohti. Kääri voitaikinalevy rullalle ja paina sivusta kiinni niin, että rulla pysyisi toivon mukaan uunissa kiinni. Voitele rulla kananmunalla. Paista noin 15 minuuttia. Minä pöhkö siis unohdin kinkun kokonaan, kun samaan aikaan tein tapani mukaan montaa muuta asiaa. Mutta kyllä nämä rullat näinkin maistuivat. Osa aukeni vähän uunissa, mutta niin minulle käy aina joulutorttujenkin kanssa.

Giro d'Italian kahdestoista etappi ajettiin taas suureksi osaksi vesisateessa. Philip Gilbert voitti etapin ja ilokseni toiseksi tuli Alberto Contador. Hän sai kuusi hyvityssekuntia ja kun Fabio Aru putosi lopussa hänen kelkastaan, on Aberton kokonaiskilpailun johto hieman parempi, 17 sekuntia. 

Tänään ei ollut näin kaunis sää, mutta Midnight Hawksit saivat silti lennettyä Ilmailusta ammatti-tapahtumassa.


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Espressovaahtoa


Päivällisessämme ei ollut muuta italialaista kuin kolmivärinen servetti, mutta jälkiruoassa sitten kyllä. Löysin hyvältä kuulostavan Frangelico-liköörillä maustetun espressovaahdon ohjeen ja otin asiakseni hankkia kyseistä likööriä Alkosta. Kävin Opiskelijan kanssa pukuostosten jälkeen vakiopitkäripaisessa, mutta siellä ei Frangelicoa ollut. Myyjä katsoi koneeltaan, että toisessa myymälässä sitä olisi yksi pullo, muttei hän tiennyt sanoa, oliko se jollekulle varattu tai mennyt jo, sillä tietojärjestelmä kertoi edellispäivän tilanteen. 

Menimme toiseen Alkon liikkeeseen ja etsimme hyllystä pulloa, jonka ulkonäön muistin hatarasti nettisivun kuvasta. Eipä näkynyt. Kysyin sitten kassalla myyjältä, oliko heillä sellaista ja sellaista likööriä, kun varastotilanteen mukaan pitäisi yksi pullo olla. Myyjä sanoi heti suoralta kädeltä, että kyllä vaan, yksi pullo löytyy ja se on tuolla poistokorissa, jonne hän se juuri oli nostanut. Ei hinnassa alennusta ollut, eikä pullo mitenkään elinkaarensa päässä ollut, mutta niin vain sattumalta halusin likööriä, joka ei ollut kenellekään muulle kelvannut. Noin hyvää asiakaspalvelua harvoin saa, että ihan pullolleen myyjä tietää heti kertoa, mihin suuntaan käsi pitää ojentaa. Aika iso pullo se on, ihanan pähkinäisen tuoksuista mettä, jota tarvitsin jälkiruokaani 2 rkl. Lopulle pitänee keksiä jotain käyttöä, muttei laittaa pähkinäallergisten pikkujoulun kahvin aveciksi. 

Otin ohjeen Manu's Menu-blogista, jossa olen muistaakseni joskus ennenkin ollut apajilla. Täytyy kyllä sanoa, että ohjeen mittasuhteet olivat hieman erikoiset. En oikein saanut selkoa, miten suuresta kahvimäärästä oli kyse ja minusta vaahtoa tuli paljon enemmän kuin odotin. Sain siitä 4-6 annoksen sijaan 8 annosta. Laitan mitat sen mukaan, miten arvelen neljään annokseen kuluvan. 

Frangelicolla maustettua espressovaahtoa neljälle

  • 2 espressoshottia (vähän alle 1 dl)
  • 1 dl sokeria
  • 3 kananmunan keltuaista
  • 3 dl kermaa
  • 2 rkl Frangelico-likööriä tai muuta mieluista likööriä, tai ilman likööriä kokonaan, jos et tykkää
  • 1 tl vastajauhettua espressokahvia koristeluun
Tee espresso kuppiin odottamaan ja sekoita siihen ruokalusikallinen sokeria, jätä jäähtymään. Alkuperäinohjeessa neuvottiin keittämällä keittämään espressoa yhdessä sokerin kanssa, mutten kyllä halunnut sitä tehdä, arvelin sen tekevän kahvista kitkerää. Erottele keltuaiset valkuaisista, jotka laitat talteen vaikka marenkia varten. Vatkaa kerma vaahdoksi ja ota siitä muutama ruokalusikallinen sivuun koristelua varten. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa vaaleankeltaiseksi vaahdoksi. Lisää mukaan jäähtynyt kahvi ja likööri. Kääntele mukaan kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Annostele kuppeihin ja laita astiat jääkaappiin asettumaan ainakin pariksi tunniksi. Tarjoiluhetken alla laita annoksen päälle lusikallinen kermavaahtoa ja sirota teesihdin läpi hieman jauhettua espressokahvia koristeeksi. 

Annoksiin oli alkanut hieman tulla pohjalle kosteampaa velliä, mutta lusikoimme senkin silti samaa kyytiä. Ehkä vaahtoa tanakoittavaa keltuaista olisi pitänyt olla suhteessa enemmän, tai kermavaahdon paksumpaa. 


Giro d'Italian yhdestoista etappi ajettiin paikoin sateisessa säässä. Alkulähetyksessä puitiin paljon Richie Porten eilen saamaa kahden minuutin aikarangaistusta. En ihan tullut ymmärtämään, mitä tuhmaa hän oli tehnyt. Jollain lailla kyse oli ilmeisesti tallien välisestä kielletystä yhteistyöstä. Tämän päiväinen etappi oli 153 km mittainen ja sen lopussa oli kolme 15,3 km pitkää rinkulaa Imolan moottoriradan ollessa osa reittiä. Viimeisellä kierroksella ajajat liukastelivat moottoriradan sileää asvalttia melkoisessa vesisateessa ja ainakin Rigoberto Uran veti ikävät lipat. Onneksi hän pystyi jatkamaan ajoa ja sai kiinni sen porukan, mistä jäi jälkeen kaatumisen vuoksi. Katusha-tallin Ilnur Zakarin kiiruhti yksin karkulaisena ja saavutti etappivoiton noin minuutin erolla seuraaviin. Kokonaiskilpailun tilanne pysyi samana ja pinkissä jatkaa Alberto Contador. Hän näyttää toipuneen OTB:stä ainakin melko hyvin, mikä on hieno asia, kun vuorietapit lähestyvät. 


tiistai 19. toukokuuta 2015

Sitruunainen kana-parsapasta ilman liikaa tulisuutta


Tein joitakin viikkoja sitten sitruunaista kanapastaa, mutta siitä tuli niin tulista, että ruokailu melkein päättyi chilikyyneliin. Nyt tein uusinnan, sillä vihreää parsaa on nyt hyvin saatavilla ja paketti broilerin fileitäkin oli sulamassa. Nyt otin vinkit Simply Delicious-blogista. Tämä ohje ei ollut yhden kasarin ruoka, pasta keitettiin tavalliseen tapaan väljässä vedessä.

Sitruunaista kana-parsapastaa neljälle

  • 500 g tuorepastaa
  • runsaasti suolattua keitinvettä isossa kattilassa
  • 4 broilerin rintafilettä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl voita
  • 1 dl lihalientä (tällä kertaa poro-kanalientä)
  • 1,5 dl kermaa
  • puolikkaan sitruunan kuori raastettuna ja mehu
  • 6 vihreää parsatankoa
  • 1,5 dl pecorinoa raastettuna
  • tuoretta basilikaa (unohdin)
Leikkaa broilerifileet suikaleiksi ja ripota niille suolaa ja pippuria. Laita suurehko kattilallinen vettä kiehumaan pastaa varten. Leikkaa parsat vinottain ohuenpuoleisiksi paloiksi ja halkaise nuppu, mikäli parsat eivät ole ihan hoikimpia. Kuumenna pannu ja laita oliiviöljy ja voi sille kuumenemaan. Kun pannu on kuuma, nostele lihapalat paistumaan. Älä laita pannua liian täyteen, etteivät lihapalat ala ruskistumisen sijasta kiehua. Kun broileripalat ovat saaneet nätin paistopinnan molemmin puolin, kaada lihaliemi pannulle ja anna kiehua hetken aikaa. Lisää kerma ja parsapalat pannulle ja anna kiehua maltillisesti. Laita pasta kiehumaan pakkauksen keittoajan mukaisesti. 

Kun pastaa kiehumisaikaa on enää muutama minuutti, lisää pannulle sitruunankuoriraaste ja sitruunamehu. Kokeile parsojen kypsyyttä. Kaada kypsä pasta tarjoiluastiaan (tai suoraan pannulle, jos haluat tarjota ruoan siitä) ja kumoa kastike päälle. Sekoittele ja ripota päälle pecorinoraaste. Jos olet parempimuistinen kuin minä, et unohda basilikaakaan. Nyt ruoka ei ollut liian mausteista, vaan mahtavan sitruunaista. Tätä ohjetta käytän toistekin. Kanan tilalta ruokaan sopisi myös lohi. Myös enemmällä parsalla ilman lihaa tai kalaa tämä olisi hyvä ateria.


Tänään taas ajettiin Giro d'Italiassa, vuorossa oli kymmenes etappi. Olin juuri avannut television ja asettunut katsomaan lähetystä, kun kuulin Peter Selinin mainitsevan taas Campasimpukan lähetyksessä. Se toi hauskan piikin kävijätilastoihin, tunnin aikana blogiin tehtiin noin 250 käyntiä. Olisipa hauska, jos saisin uusia vakiokävijöitä. Kiitos, Peter!

Ruoanlaitto ja muut kotihommat veivät huomioni etapin loppuvaiheista, mutta tallenteelta sain katsottua, että etapin voittoon ajoi Nicola Boem Bardiani-CSF-tallista ja kokonaiskilpailun johdossa jatkaa kolmen sekunnin turvin suosikkini Alberto Contador. Haastattelussa hän kertoi käyttäneensä eilisen lepopäivän lähinnä lepäämiseen, mikä kuulosti minusta todella viisaalta. Ihmettelen, miksei hän ole alkanut seuraajakseni Twitterissa, vaikka meillä on selvästi sama harrastuskin, nukkuminen. 


maanantai 18. toukokuuta 2015

Lepopäivän nokkospizzaa

Långvikin asialliset vuokrapyörät
Eilen ajettiin Giro d'Italian yhdeksäs etappi, viimeinen ennen tämänpäiväistä lepopäivää. Alberto Contador sinnittelee sijoiltaan käyneen olkapäänsä kanssa johtopaikalla muutaman sekunnin turvin ja huomenna kisa taas jatkuu. En eilen saanut aikaan mitään italialaista ruokaa, luulen sen johtuneen aikaerorasituksesta, jonka kourissa olin blogaanimiitin jäljiltä. Hyvittääkseni laiskotteluni tein tänään teeman mukaista ruokaa, nimittäin pizzaa, vaikka olen tavallisesti pitänyt lepopäivän haasteestani yhtä matkaa pyöräilijöiden kanssa. Viitsin jopa hakea pantrysta leivinkiven uuniin kuumenemaan. 

Sauvajyvänen oli tehnyt viikonloppuna hyvältä kuulostavaa nokkospizzaa ja sattumalta Kammenpyörittäjä huomautti juuri pari päivää sitten, että nuoria nokkosia olisi nyt saatavilla, mikäli keksisin niille jotain keittiökäyttöä. Siispä kopioin ystäväni ohjeen melkein tarkalleen. Tosin heti pitää tunnustaa, että käytin vakiopohjaohjettani.

Nokkospizza (2 pientä)

  • 1,5 dl lämmintä vettä
  • 1/4 palaa hiivaa
  • 200 g 00-vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 pientä sipulia 
  • nokkosia
  • sekalaisia juustokannikoita raastettuna
  • pallo buffalomozzarellaa
Kiehauta huuhdellut nokkoset (minulla oli noin kolme kourallista nuoria, hentoja nokkosia) ja valuta niitä siivilässä hetken aikaa. Kun näpit kestävät, puristele nokkosista vettä pois niin paljon, kuin saat. Silppua nokkoset pieneksi silpuksi.

Liota hiiva lämpimään veteen ja sekoita muut aineet joukkoon ja vaivaa taikina joustavaksi palloksi. Anna sen kohota kaksinkertaiseksi. Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin se tulee. Jos käytät leivinkiveä, laita se uunipellille kuumenemaan yhtä matkaa uunin kanssa. 

Kaulitse taikina ohueksi, joko kaksi pientä pizzaa tai yksi isompi. Ripottele pohjalle ensin sekalaista juustoraastetta, sitten nokkossilppu ja ohuiksi renkaiksi leikattu sipuli. Murustele mozzarella pizzan pinnalle ja sirota loput juustoraasteet. Tämä on siis tomaattikastikkeeton pizza. Käytän vieläkin leivinpaperia, jonka avulla siirrän pizzan puulapion päällä leivinkivelle. 

Paista uunissa noin 10 minuuttia, kunnes juusto saa kauniin värin ja pohja on kypsä. Pidimme tosi paljon nokkospizzasta, harmi vain että siitä tuli niin pieni. Olisi mennyt muutama pala lisääkin! Tällä kertaa pohjataikina onnistui minulta epätavallisen hyvin ja sain siitä leivinkiven päällä mukavasti paistunutta. Pojille tein tavanomaisemmat pizzat tomaattikastikkeella ja heidän lempparitäytteillään. Niistä ei jäänyt jostain syystä kuvallista materiaalia. 


Keltaisen talon blogaanimiitti


En ole koskaan tuntenut oloani mitenkään erityisen kotoisaksi isommissa porukoissa, en ole kuulunut koskaan mihinkään joukkueeseen tai harrastuspiiriin. Ainoastaan työyhteisö on ollut minulle luonteva ja mukava tapa kuulua porukkaan. Olen ollut tähän aivan tyytyväinen, mutta nyt tiedän miksi. Siksi, etten paremmasta tiennyt. 

Neljä vuotta ruokabloggaajana, blogaanina on muuttanut minua ihmisenä niin paljon, että uskaltaudun omilta kulmiltani ja tapaan oikeasti oikeita ihmisiä. En ole niin innostunut bloggaajia haalivista kaupallisia piirteitä sisältävistä tapahtumista, (vaikka niitäkin on muutamia todella mukavia osunut kohdalle) vaan sydämeni ovat sulattaneet ruokabloggaajien miitit ihmisten kodeissa tai muissa sopivissa paikoissa, joissa ei mainosteta eikä myydä. 

Viimeisin blogaanimiitti, johon osallistuin yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa oli viime lauantaina Chez Jasun perheen kodissa. Sain (Facebookittomana) tapahtumasta vihiä Annan kautta joitakin kuukausia sitten ja puolittain kutsuin meidät sinne itse, mikä hieman ujostutti minua, mutta onneksi uskalsin kumminkin! 

Menomatkalla hieman kulttuurimatkailimme. Kävimme katsomassa Hvitträskissä Eliel Saarisen kotia. 



Samoin ennen majoittumista Långvikiin ajelimme hieman Porkkalassa katsomassa neuvostovuokra-aikaisia vähäisiä jäljellä olevia merkkejä. 


Jasun luokse saapuessamme paikalla oli jo riemukas joukko ruoanrakastajia, joiden joukkoon on aina yhtä hyvä sukeltaa. Saimme alkuun kuohuvaa laseihimme ja Jasun itse kylmäsavustamaa nautaa ohuina lastuina pikkuisten näkkäreiden päällä ja siitä päästinkin jo hyvin savustamisen ihmeelliseen maailmaan, jossa Honkkari ja kolvi mainittiin useampaan otteeseen. 

näitä oli paljon enemmän, mutta ei kauan
Ennen kuin väki aloitti varsinaisen kokkaamisen, saimme pienen pihakiertueen, jolla tapasimme hauskimman näköiset koskaan näkemäni kanat, suloiset kanit ja uudenuutukaiset ankanpojat. Jasulta tiedusteltiin, koska lammikkoon laitetaan sammakoita reisien toivossa ja joko ylämaan karjaa on tulossa. 


Kuka ikinä uskaltaakaan päästää blogaaneja kotiinsa tietää, että keittiö on annettava tämän porukan käyttöön. On avattava laatikot ja kaapit, jotta tarvittavat veitset, vadit ja lusikat löytyvät, leikkuulautoja ei voi olla liikaa, eikä yksi nippu korianteria ole koskaan pahaksi. Kompostiastia täyttyy rutistetuista limeteistä ja sitruunoista ja tiskikone on täynnä ennen kuin mitään on varsinaisesti vielä syöty.



Ruoanlaittoruokaa ja -juomaa oli tarjolla, tosin kummatkin siirtyivät myös varsinaiseen ruokapöytään, sillä emme saaneet niistä tarpeeksemme vielä valmisteluvaiheessa. 

Illan alkaessa hämärtyä asetuimme pitkän ruokapöydän ääreen ja vadit laitettiin kiertämään. Aasialaiset maut olivat eniten pinnalla, vaikkei etukäteen mitään teemaa oltukaan määritelty illan ruokalajeille. Tarjolla oli niin monenlaista ruokaa, että olimme tyytyväisiä siihen, että lounas oli jäänyt väliin. Vadit kiersivät pöytää useaan otteeseen, sillä aina tuntui vielä löytyvän pieni kolonen kanipateelle tai possusalaatille. 


Jälkiruokapuoli oli tällä kertaa kakkupainotteista. Kasasimme lautasillemme niin suklaakakkua, raparperipiirasta, financiereja kuin appelsiini-ricottakakkuakin. Onneksi makeavatsa on aina erikseen, eikä pääruokien syöminen estänyt vielä pikkuisen kakkupalan ottamista uusintakierroksellakaan. 


Tavalliseen tapaan silmät naurunkyynelistä punaisina lähdimme keväiseen yöhön paluumatkalle hotelliimme. Olen varma, että ottaisimme vastaan kutsun tuohon keltaiseen taloon uudelleenkin, niin mukava ilta meillä oli. Kiitos Jasu ja Akvis mahtavasta illasta, kiitos kaikki blogaanit, joita oli ihana taas tavata!

Paikalla oli edustusta blogeista:



Långvik oli ihan mukava paikka yöpyä, vaikka se onkin melkoisen syrjässä, emmekä muuten keksisi sinne asiaa. Huone oli todella siisti ja hienokin, aamiainen ärsyttävän hyvä, sillä meillä ei ollut yhtään nälkä vielä aamulla. Kaksi tärkeintä asiaa minulle, hyvä appelsiinimehu ja rapea pekoni olivat kohdillaan, niillä saa minulta aina kehut. 

Kotimatkalla teimme vielä pari kulttuurikotipiipahdusta, Ainolassa oli eilisen museopäivän vuoksi avoimet ovet, siellä kävikin kuhina, Elohopea-kerho oli paikalla kaikessa energisyydessään, kyllä vanhuksissa on voimaa! 



Toiseksi kävimme Halosenniemessä, olimme hieman Elohopea-kerhoa nopeampia, joten emme jääneet eläkeläisbussillisen jalkoihin toistamiseen. Kumpikin hieno rakennus esineistöineen ja historioineen oli näkemisen arvoinen. Halosenniemessä oli esillä paljon taidetta ja puutarhakin oli kiinnostava. 


Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevaan Blogaanimiitit-välilehdelle. Sieltä löytyävät myös muut ähkykertomuksemme.