tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lasagnea mutkia suoristaen


Olin aluksi siinä uskossa, että haudutuspadassa ruoan kypsytys perustuu pitkälti liemeen ja niinhän se usein onkin. Olen oppinut myös, että monet keitotpuurot  ja jälkiruoat valmistuvat sillä lempeästi. Olen myös paistanut padassa leipää ja kun huomasin foodgawkerissa lasagneohjeita haudutuspadalle, tahdoin heti kokeilla jotakin niistä. Kristine's Kitchen-blogin neuvoilla mentiin. Ohjeeseen sisältyi muutama sopiva oikotie, sillä yövuoroviikolla ei aina jaksa mennä ihan pisintä reittiä kohti päivällistä. 

Lasagne haudutuspadassa

  • 800 g broilerin jauhelihaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 tölkkiä valmista tomaattikastiketta (tai itsetehtyä, jos on aikaa ja viitseliäisyyttä)
  • 2 tölkkiä tomaattimurskaa (oma lisäykseni)
  • puolikas suuresta sipulista
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl valkosipulimurskaa
  • kuivia lasagnelevyjä (noin 10 kpl)
  • 2 palloa buffalomozzarellaa
  • 100 g pecorinoa
  • tuoretta basilikaa
  • suolaa ja pippuria
Voitelin haudutuspadan pohjan ja reunat öljyllä. Silppusin sipulin pieneksi ja kuullotin silppua ja valkosipulimurskaa öljyssä muutaman minuutin. Lisäsin pannulle jauhelihan ja pienin se aivan muruiksi kypsymisen aikana. Maustoin suolalla, pippurilla ja tomaattipyreellä ja maistelin, että makua piisaisi. 

Kaadoin tomaattikastiketta padan pohjalle ison kauhallisen ja levittelin sen tasaiseksi. Sijoittelin kastikkeen päälle pastalevyjä, niitä piti aikalailla murtaa nurkista ja sirotella pikkupalasia reunoille. Minun patani on ovaalinmuotoinen, eikä sen muotoisia pastalevyjä ole saatavilla, ihme juttu! Pastakerroksen päälle lusikoin jauheliha-sipulimurskaa ja sen päälle puolikkaan mozzarellapallosta paloina. Samoin raastoin hieman pecorinoa ja ripottelin vähän basilikan lehtiä. Seuraavaksi levitin taas kastiketta (otin lisäksi pari tölkkiä tomaattimurskaa peliin, kun tuntui, että kastiketta oli liian vähän), pastalevyjä ja jauhelihaa, juustoa ja kastiketta vuoron perään. Sain aineksista aikaan viisi tai kuusi kerrosta ja päällimmäksi tuli kerros täytteitä ja pintaan vielä pecorinoraastetta. Iso patani tuli noin 3/4 täyteen. 

Laitoin padan low-asetukselle viideksi tunniksi ja toivon parasta. Ruoka näytti heti aluksikin jo ihan oikeanlaiselta, mutta jännitti vähän millaiseksi rakenne muodostuu, onko kastikkeita tarpeeksi ja miten maut sekoittuvat, kun lihaa ei sekoitettu kastikkeeseen, eikä juustokastiketta ollut lainkaan, juustoa vain raasteina.

Lasagnesta tuli viidessä tunnissa ihanan pehmeää, rapea kuori jäi tietysti puuttumaan. Raaka-aineet olivat hyvin sekoittuneet pitkässä haudutuksessa. Pidimme kovasti ja tämä lasagane todellakin vaivaton valmistella.



Ammattipyöräilyn kausi on jo täydessä vauhdissa. Viikonloppuna olisi aika kulunut pelkästään kilpailuja katsoessa ja sama meno jatkuu tänään. Alamme olla jo tottuneet tämänvuotisiin kilpailuasuihin ja muistamme jo vähän kuka missäkin tallissa ajaa. Giron alkuun on enää noin 40 päivää ja Touriinkin alle sata. Isojen ympäriajojen aikaan Campasimpukan alkuperäinen idea, kokkailla Giron aikaan italialaista, Tourin aikaan ranskalaista ja Vueltan aikaan espanjalaista palaa kuvioihin jo viidettä kertaa! 





maanantai 30. maaliskuuta 2015

Carelia - tyytyväisyyden lähde


Saavuin viime lauantaiaamuna Helsinkiin junalla ja viipotin päivän tavaten mitä pikimmiten tuttavan ja sukulaisia ennen kuin majoituin Scandic Park Helsinki-hotelliin, jonka ajattelin olevan sijainniltaan erinomainen ajatellen myöhempää iltaa. En ollut koskaan käynyt kummassakaan noista isoista hotelleista, jotka ovat Mannerheimintien varressa, mutta muistan lukuisat poikkeamat niiden pihassa Finnairin bussilla niihin aikoihin, kun ne vielä olivat nimiltään Hesperia ja Intercontinental. En tuohon aikaan osannut kulkea lentoasemalta Helsinkiin kuin tuolla sinivalkoisella bussilla ja sen ikkunoista näkikin suuren osan Helsinkin nähtävyyksistä.

Olin jo pitkään koittanut yhyttää ystävääni sauvajyvästä ravintolaillallisen merkeissä, mutta välimatka ja kiireinen elämä venytti tapaamisen toteutumista. Tapasimme muutama viikko sitten pikaisesti perheiden kesken, mutta viime lauantaina oli se pitkään odotettu ilta, jolloin meillä oli pöytävaraus Careliaan. Juuri ravintolan sijainti sai minut päätymään majoituksessakin Mannerheimintien varteen. 

Carelia oli to-eat-listallani jo pitkään etenkin sen vuoksi, että sauvajyvänen oli kertonut siitä kiittävin sanoin lukuisia kertoja. Mielihaluni vain kasvoi luettuani alkuvuodesta Sillä Sipulin postauksen Careliasta, enkä muista lukeneeni siitä mistään muita kuin positiivisia arvioita. 

Tänä lauantai-iltana olimme paikalla jo viideltä, jolloin ravintolassa oli jo jonkun verran asiakkaita. Saimme valoisan paikan ikkunan vierestä ja olimmekin pian valmiit tilaamaan. Sauvajyvänen otti alkuruoaksi tartarpihvin ja minä päädyin ankkapateeseen, jota ei nyt enää tai toistaiseksi näykään listalla. Minua miellytti annokseni kauneus ja pateen ympärille käärityn filotaikinan rapeus, sekä lisänä tarjotut happamat kirsikat. Tartar oli kuulema juuri sellainen kuin pitääkin. 



Pääruokana otimme kumpikin grillatun entrecôten. En ole tainnut itse valmistaa tuota ruhonosaa koskaan tai ainakaan siitä ei ole jäänyt kovin positiivisia muistoja. Nyt niitä jäi kyllä senkin edestä, sillä söin varmasti elämäni parhaimman entrecôten, jonka lisänä oli todella hyviä ranskanperunoita ja viehättävän yksinkertaisesti tarjottuja salaatinlehtiä. Vaikka meillä ei ole ystäväni kanssa tapana vaipua vaivautuneeseen hiljaisuuteen, olimme pääruoan aikana melko vaiti, sillä annos oli niin hyvä, ettei siinä paljon rupateltu. 

Pääruoan jälkeen pidimme pienen paussin ja lopettelimme punaviinilasillisiamme, muttemme toki epäröineet jälkiruoan syömisen suhteen. Sauvajyvänen valitsi ricotta-sorbettia, veriappelsiinia ja frangipanea, minä tarte tatinin. Niille tarjoilija suositteli makeaa Moselin viiniä, joka sopikin kumpaankin annokseen oikein hyvin. Minun tarte tatinini oli todella sievä ja aluksi mietin oliko sen pohja aavistuksen palaneen puolella, mutta arvelin sitten kurkistelun ja maistelun perusteella siinä käytetyn jotain tummahkoa sokeria, joka antoi annokselle paahteisen maun. 



Istuimme ateriallamme vähän yli kaksi tuntia ja kokonaisuus oli mitä miellyttävin. Tarjoilu oli ystävällistä, makuuni sopivan viileää. Lasku teki osaltani 76,50 € ja siihen kuului siis kolme ruokalajia ja kaksi lasillista viiniä. Illan mittaan asiakkaita oli mukavanlaisesti niissä osissa vanhaa apteekkisalia, joihin paikoiltamme näki ja monta iloista seuruetta ja pariskuntaa näytti nauttivan samoista ruokalajeista kuin mekin.

Ravintolan ja kiinteistön tarinasta voi lukea tästä linkistä. Carelia on toiminut vuodesta 1996 ja se on nykyisin jo melko pitkä aika tuulisella ravintola-alalla. Tulin miettineeksi, että johtuuko juuri siitä, että ravintolan seinien maalit ovat jo aikaa sitten kuivuneet ja kahdenkymmenen vuoden ikä on ovella, että palvelu on niin sujuvaa, asiakkaita ei mielistellä (muttei myöskään olla alentuvia), eikä ruoan tarvitse olla kikkailevaa. En ole aikoihin syönyt ravintolassa niin yksinkertaista pääruokaa, kuin Careliassa, mutten myöskään niin joka komponentiltaan täydellistä. 

Viikolla luin eri medioista siitä, miten ihmiset kokevat ruoan ja seuran yhteisvaikutuksia. Olin itsekin syömässä viime viikolla kaksi kertaa ravintolassa. Ensimmäisella kerralla söin näkemättä ja vaikka ruoka olikin hyvää, se jäi kuitenkin ennalta tuntemattoman seuran ja itse tapahtuman taustalle, mikä olikin mielestäni aivan oikein. Tällä toisella kerralla vietin aikaa minulle tärkeän ystävän kanssa ja menin ravintolaan korkein odotuksin. Tällä kertaa seura olisi parantanut tunnelmaa, vaikka ruoka tai palvelu olisikin ontunut, mutta mitään sellaista ei eteeni ilmaantunut. Näin ollen seura korosti hyvää ruokaa ja toisinpäin. Yhteinen positiivinen kokemus sai mieleni niin hyväksi, että muutaman sata metriä hotellille tunsin leijuvani hieman maanpinnan yläpuolella. 

Vasta eilen huomasin, että lauantai-illan Earth Hour meni minulta ohitse, en muistanut sitä ollenkaan. Totuuden nimissä toteutin teemaa erittäin huolella, sillä olin kyseiseen aikaan jo unten mailla täpötäyden vatsani vieressä!

En sano montaa sanaa Scandic Parkin aamiaisesta, avainelementit minulle mieluisaan aamiaiseen puuttuivat ikävän monelta osin, mutta huoneeni oli edullinen ja erittäin nätisti sisustettu. Kerrankin myös sain varaukseni mukaisen yhden hengen huoneen, mikä on minusta mukavaa, jos sellaisen tarpeessa olen. Aamun viileydessä jätin hyppäämättä raitiovaunuun ja kävelin rautatieasemalle harmitellen, etten sittenkään ottanut pipoa mukaani. Kevät on jälleen mennyt jonnekin piiloon, eikä sitä näkynyt koko kotimatkan aikana.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Sturtsia kaikille paisti Pletsille



Jotkut sanat kirjoitan säännönmukaisesti väärin, kurssikaveristamme Peltsistä tulee aina Pletsi ja muutama muukin vakiovirhe esiintyy kirjoituksissani. Yleensä huomaan typot jossakin vaiheessa ja korjailen niitä postauksista aikojenkin päästä. 

Pojat söivät strutsia kerran pieniä ollessaan mukavan boheemin Maijan hoidossa. Samoin he muistavat, että siellä sai tehdä majoja sohvan tyynyistä ja suklaatahnaa leivän päälle. Olin erittäin tyytyväinen poikien hoitopaikkaan, se nyt on sanomattakin selvää. Kotona he ovat olleet strutsitta aina tähän päivään asti. 

Sain strutsifileitä Familian kokeilupaketissa, ne kiinnostivat minua kaikkein eniten saamissani näytepaketeissa. Pyörittelen vielä karitsan kateenkorvia pakastimessa ja ja kerään niiden suhteen rohkeutta. Andalusian auringossa-blogissa niistä on jo kokkailtu. Katsastin TOP100-ruokablogien haulla suomalaisia strutsikokkailuja, mutta päädyin kuitenkin ottamaan mallia Drizzle and Dip-blogin strutsivartaista. Otin fileet sulamaan illalla ja kokkailupuuhiin aloin tänään iltapäivällä marinadin sommittelulla. Lisäkkeenä meillä oli samalla parilalla paistettua halloumia ja minihasselbackoja. Niiden kuvan näin Ciao Veggie-blogissa. Ne näyttivät niin kivoilta, että lupasin itseni ostaa marokkolaisia uusia perunoita.

Strutsivartaat

  • 6 strutsifilepalaa
  • punasipulia lohkoiksi leikattuna
  • pieniä herkkusieniä kokonaisina, tai isompia neljään osaan leikattuina
  • punaista paprikaa
  • kirsikkatomaatteja

Marinadi


  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 0,75 dl punaviinietikkaa
  • tuoretta minttua
  • tuoretta oreganoa
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • suolaa ja pippuria
  • 3 laakerinlehteä (olin liian laiska etsimään niitä)
  • 1 sitruunan mehu
Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää siihen tasakokoisiin kuutioihin leikattu strutsi. Kaada marinadi ja lihapalat paksuun, tiiviisti suljettavaan pussiin ja kääntele pakettia niin, että lihapalat ovat kauttaaltaan marinadissa. Anna strutsin marinoitua vähintään tunti, mieluiten vaikka yön yli. Jos marinoit yön yli, lisää sitruunamehu mukaan vasta vähän ennen kuin aloitat vartaiden kokoamisen. 

Liota puisia varrastikkuja, etteivät ne pala grillattaessa ja raaka-aineet liukuvat helpommin tikussa. Pilko sipuli ja paprika lohkoihin, jotka eivät ole lihapaloja suurempia. Näin vältät sen, etteivät lihapalat vartaissa jää osumatta parilaan, mikäli käytät sellaista kypsentämiseen. Keihästä liotettuihin vartaisiin vuoron perään lihapaloja, kirsikkatomaatteja, sieniä, paprikapaloja ja sipulia, oman makusi mukaan. Mikään ei estä lisäämästä jotain muutakin mukaan, vaikka säilöttyjä artisokanpohjapaloja tai esikypsytettyjä ruusukaaleja. 

Grillaa tai paista vartaita parilalla niitä ahkerasti käännellen. Minä en vielä tarjennut mennä ulos kaasugrillille, vaan paistoin vartaat kaasuliekin päälle asetetulla parillalla. Kypsentäminen otti noin 10 minuuttia. Vähän jännitti, miten saan strutsin kypsäksi, muttei kuivaksi. Kuudesta fileestä tuli tykötarpeineen kaikkiaan 8 runsasta varrasta, joista riitti hyvin neljälle ja yksi varras taisi jäädä syömättä, kun kaikkien vatsat tulivat jo täyteen.

Minihasselbackat

  • 500 g pieniä, tasakokoisia perunoita
  • rypsiöljyä paistamiseen
  • suolaa ja pippuria
Esikeitä pienet perunat kuorineen melkein kypsiksi ja nostele ne leikkuulaudalle jäähtymään. Kuumenna öljy rasvakeittimessä tai padassa 180 asteeseen ja öljyn kuumetessa leikkaa perunoihin pieniä viiltoja. Helpoiten se käy laittamalla peruna ruokalusikkaan ja leikkaamalla terävällä veitsellä lusikan reunaan asti, näin et leikkaa perunaa vahingossa halki. Kun öljy on tarpeeksi kuumaa, nostele viilletyt perunat kypsymään öljyyn noin 7-8 minuutiksi, kunnes ne ovat rapeita. Kalasta perunat talouspaperilla vuorattuun kulhoon peiteltyinä odottamaan muun ruoan valmistumista. Minulla oli yhtä aikaa parilointi ja uppopaistaminen kesken, oli kohtuukiire hetken aikaa. Kun laitat perunat tarjolle, ripota niille hyvälaatuista suolaa ja pippuria. 



Asettelin minihasselbackat keskelle suurta kulhoa ja niiden ympärille vartaat, salaattia, halloumit ja kurkkuviipaleita sekä kirsikkatomaatteja. Tarjolla oli myös tsatsikia. Pidimme strutsin riistaisasta mausta, enkä tainnut pilata täta minulle vierasta raaka-ainetta. Liha oli sopivan kypsää, mutta melko tiivistä. Vartaiden kasvis- ja sienilisäkkeet mehustivat kokonaisuutta ja tsatsiki kävi hyvin kastikkeeksi myös minikokoisille hasselbackoille, jotka olivat tosi hauskoja ja helppoja tehdä. Luulen, että vähän pitempi marinointi olisi ollut strutsille eduksi, nyt lihat olivat marinadissa parisen tuntia. Kiitos Familialle mahdollisuudesta kokeilla strutsin lihan kokkaamista!

ps. tietysti Pletsikin, tuo vastikään pyöreitä täyttänyt ystävämme, olisi saanut sturtsia, jos olisi ollut paikalla!


torstai 26. maaliskuuta 2015

Kiinalaista teetä termoksessa



Chinesetea.fi lähestyi minua joitakin aikoja sitten ja tarjosi pientä teepakettia kokeiltavaksi. Mukana paketissa oli kolme pussia teetä ja pieni lasinen teetermos. Ensimmäinen yritykseni kokeilla termosta meni totaalisesti mönkään, sillä käytin termosta (jos mahdollista ja olihan se) aivan väärin. Olin jo hieman tohkeissani, että mitenkäs tästä nyt kirjoittaisi, ettei ollut kovinkaan käytännöllinen vekotin. Onneksi huomasin, että vaikka luin paketissa olleet lehdykän ohjeen, en vain käyttänyt pulloa oikein. Nyt uusintakierroksella sujui jo paremmin ja voin sanoa, että termokselle tulee kyllä olemaan käyttöä, joskaan ei ehkä repussa mukaan otettavaksi lasimateriaalin vuoksi. Mutta töihin voisin pullon viedä ja ottaa teetä työpisteeseen mukaan hautumaan. 

Paketin teelaadut ovat mustaa, oolongia ja vihreää. Tällä toisella yrityksellä käytin oolongia ja siitä kyllä hautui kauniin hennon väristä ja makuista teetä. Ohjeissa (kun ne silmät auki lukee) neuvotaan kuinka kauan teelehtiä haudutetaan ja kerrotaan, että laadusta riippuen lehtiä voi hauduttaa useampaankin kertaan maun jopa parantuessa, tai ainakin pysyessä hyvänä. 

Chinesetea.fi on nuori nuorten ihmisten aloittama yritys ja näytepaketin perusteella suosittelen sitä lämpimästi muillekin teen ystäville. 

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Hapuilua pimeässä



Sain kutsun jyväskyläläiseen Ravintola Harmooniin syömään Illallista pimeässä. Kyseessä oli lehdistölle suunnattu tilaisuus, johon oli kutsuttu myös muutamia paikallisia bloggaajia. Olin lukenut joitakin postauksia ElämysLahjat-konseptista ja olin utelias kokeilemaan pimeässä syömistä. 

En voi paljastaa liikaa illallisen kulusta tai ruoasta, mutta kuvailen muutamin sanoin, miltä minusta itsestäni tuntui aterioida ilman näköaistiani. Oli yllättävän vaikeaa hahmottaa tilaa, johon meidät oli johdatettu, en kyennyt määrittämään kuinka kaukana pöydän toisella puolella istuvat olivat. Työssäni kuuntelen puhetta, enkä näe vastapuolta, joten koko vuorovaikutus on pelkän äänen varassa. Niinpä minun oli helppo seurata keskustelua, tunnistaa nopeasti kunkin pöydän ääressä istuvan ääni. 

Ruoan ulkonäkö on etenkin ravintolassa syödessäni minulle tärkeää, niinpä tuntui melkoisen merkilliseltä, etten kyennyt näkemään, mitä minun oli tarkoitus syödä. En ollenkaan pelännyt, että annoksissa olisi jotain liian merkillistä, tai mitään sellaista, mitä en haluaisi syödä. Oli yllätys, miten vaikea oli tunnistaa, mitä annoksessa oli. Kalan sentään erotin lihasta, mutta vihannesten ja kasvisten osalta tehtävä oli vaikea. Aterinten ja lasien löytäminen ei tuottanut ongelmia sen jälkeen, kun olin saanut kaikki tunnusteltua ulottuvilleni. Olin kyllä todella varovainen viinilasien kanssa ja hapuilin lautasen reunaa asettaessani lasia takaisin pöydälle. 

Moni vieraista sanoi, että aistit tuntuivat herkistyvän ja makujen ja tuoksujen voimistuvan. Minusta tuntui, että näköaistimuksen puuttumisen myötä minulle kävi hieman päinvastoin. Ruoka maistui ja tuoksui selkeästi hyvältä, mutten oikein tiennyt mitä söin ja mitä tuoksuja nenääni pyydystin. Aloin myös hieman väsyä loppua kohden siihen, että silmäni tekivät koko ajan töitä nähdäkseen edes jotain ja seurasin tarjoilijan liikkumista tarkasti saadakseni edes pieniä hahmotuksia asioista. 

Kysyin ElämysLahjojen edustaja Katri Piriseltä, miten Illallinen Pimeässä toimii useampaan kertaan. Hän vakuutti sen olevan elämyksellistä useammankin kerran, etenkin kun ruoka vaihtuu kerta kerralta ja yhteen kokoontunut seura muodostaa niin suuren osan tapahtumasta. Yllätyksellisyys on tietysti mahdollista kokea vain kerran, mitä tulee tilaisuuden kulkuun, mutta teemmehän muutenkin samoja asioita monta kertaa, eikä se ole mitenkään mahdotonta nauttia kokemuksista usempaankin kertaan.

Harmoonissa on mahdollisuus nauttia Illallisia Pimeässä 1.4. alkaen, suosittelen! Ilta antoi ajattelemisen aihetta paljon enemmän kuin olisin osannut arvatakaan. Kiitos kutsusta, ElämysLahjat ja Harmooni. Henskiksen hekumalliset herkut-blogista voi lukea vierustoverini mietteitä illasta. EDIT: Myös Olutkellarin blogisti kirjoitti illasta.

ElämysLahjat
Liitän tämän postauksen Campasimpukan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, vaikkei se olekaan aivan tavanomainen ravintolakokemuspostaukseni.

ps. en sotkenut itseäni, enkä kaatanut yhtään lasia!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pikeletit - aussipannarit


Tänään oli pitkästä aikaa pannukakkuaamu ja mieleeni muistui Australian lahja maailmalle, pikeletit. Olin laittanut foodgawkerin suosikkikansiooni jo aikoja sitten ohjeen, joka oli kokeilemisen arvoinen. Aussipannukakkujen ratkaiseva ero amerikkalaisiin on se, ettei taikinaan tule itseensä rasvaa ollenkaan ja niiden sanotaan olevan hieman makeampia, kuin amerikkalaiset serkkunsa. Makeus saadaan aikaan tomusokerilla. Tällä kertaa käyttämässäni ohjeessa oli mukana myös sitruunaa kuoriraasteen muodossa. Tuplasin Cook Republic-blogin ohjeen, sillä meitä oli neljä aamiaisella. 

Sitruunaiset pikeletit (noin 20 kpl)

  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3 dl maitoa
  • 2 rkl tomusokeria
  • 2 kananmunaa (lisäys, unohdin aluksi kananmunat tästä listasta)
  • luomusitruunan kuori raastettuna
  • 1 rkl vaniljauutetta
  • ripaus suolaa
  • voita paistamiseen
  • (tarjoiluun ruokosokeria ja sitruunamehua)
Sekoita ainekset tasaiseksi ja anna taikinan hetken levätä. Paista pannukakut voissa molemmin puolin 1-2 minuuttia, tarkista yhdestä pannukakusta, että se on kypsä. Tarjoile sokeriripauksen ja sitruunamehutilkan kanssa, meillä oli tarjolla mustikoita ja vaahterasiirappia. Pannukakkujen rakenne oli melko tiivis, arvelen sen johtuvan taikinan rasvattomuudesta. Ei näistä ihan suosikkipannareitani tullut, mutta kaikki kyllä hävisivät vadilta. Liitän pikeletit Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Pannukakut-välilehdelle.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Nanolomanen auringonpimennyspäivänä

Revontulet (ja yövuoro) pitivät Kammenpyörittäjän valveilla yhtenä viikon öistä ja eilen puolilta päivin nähty auringonpimennys sai hänet kiireiseksi. Olemme nähneet kaksi täydellistä auringonpimennystä, vuosina 1999 ja 2006. Tällä kertaa oli kyseessä osittainen auringonpimennys, joka sekin oli hienoa nähtävää oikein välinein. Minulla oli työvuoro ja sen lomassa sain katsottua pimennystä Kammenpyörittäjän askartelemin mylarsuotimin. Kotipihalla oli käytössä koko arsenaali kameroita ja kaukoputkia sekä kolme assistenttia. Neljäntenä apurina hääri vieras koira, joka tahtoi asettua taloksi. 








Olin antanut Kammenpyörittäjälle vinkin, ettei lähtisi perjantaina minnekään, vaan olisi kotosalla, kun minä pääsisin töistä. Hän muisti vinkkini ja olikin tontilla, vielä hieman tohkeissaan keräämässä kuvauskamppeita pihalta ja lataamassa kuvia koneelle. Sanoin, että lähtisimme tunnin kuluessa.

Olin suunnitellut meille yllätystreffit, jotka täyttäisivät nanolomasen tuntomerkit. Opiskelija vei meidät Jyväskylän keskustaan ja majoituimme hotelliin. Kun Kammenpyörittäjälle selvisi, ettemme menisi kotiin samana iltana, hän oli huolissaan siitä, ettei hänellä ollut mukanaan pyjamaa. Mutta tietysti hänellä oli, olin pakannut huomaamattomasti erittäin rajalliset matkatavarat olkalaukkuuni, joka ei herättänyt huomiota lähtövaiheessa. 

Hotellibingoni osui tällä kertaa Solo Sokos Paviljonkiin, josta saimme seitsemännen kerroksen huoneen. Hotelli on avattu vuonna 2012, joten kaikki on vielä uutta ja siistiä. Pidimme kaupungin suuntaan olevasta huoneestamme, maisemat olivat kauniissa säässä miellyttävät. Emme jääneet kuitenkaan pitkäksi aikaa hotelliin, vaan suuntasimme keskustaan. Poikkesimme Figaron viinibaariin lasillisille ja Coffeaan espressolle ennen kuin menimme illallispaikkaamme Pöllöwaariin. Olemme viime aikoina syöneet monta pitkää, lihapainotteista menua, joten nyt otimme etukäteen katsastamani kausimenun viinipaketilla. 



Menussa oli neljä ruokalajia, joiden lisäksi saimme pienen keittiöntervehdyksen ja tilasimme oikeassa kohtaa ehdotetun välijuuston. Ateria oli tasapainoisin ja miellyttävin aikoihin, vaikka olemme syöneet monta erittäin hyvää menua viime vuoden aikana. Viinit olivat kuohuvapainotteisia ja saimme niistä paljon tietoa asiantuntevalta sommelierilta. Illalliseen kului aikaa kaksi ja puoli tuntia ja sen aikana saimme eteemme toinen toistaan kauniimpia, kevyitä annoksia ja erittäin maltillisia viinikaatoja, joten lautaset ja lasit tyhjenivät tasatahtia. 

Laskun loppusumma oli 279 euroa ja poistuimme kylmään perjantai-iltaan enemmän kuin tyytyväisinä. Kokonaisuus oli niin hyvä, että aivan hyrisimme ilosta. Olimme uhanneet etsiä nuorisoamme paikallisista baareista, mutta emme tietenkään toteuttaneet uhkaustamme, eivätkä he vielä siinä vaiheessa iltaa olleetkaan liikkeellä. Me sen sijaan vetäydyimme hotellihuoneemme mukavuuteen, eikä voi väittää, etteikö uni olisi maistunut huoneen hyvässä sängyssä laadukkaissa lakanoissa.


Tänä aamuna nautimme hotellin hyvästä aamiaisesta. Se oli hyvin samantapainen (ilman mustaa makkaraa)  kuin Tampereen Tornissa ja pidimme erityisesti tummapaahtoisesta kahvista kuumalla maidolla. Hotellista jäi oikein hyvä mielikuva, harmi vain, että se sijaitsee niin lähellä kotia, ettei sinne ole oikeasti tarvetta majoittua. Ennen kotiinpaluuta nanolomasen päätti Paviljongissa tänä viikonloppuna olevilla viinimessuilla piipahtaminen. Kiersimme myös kirjamessut hankkien useita opuksia, lemmikkimessuosastonkin kiersimme, kaukaa. 

Viinimessut olivat tänä vuonna melko pienet, näytteilleasettajia oli edelliskertoja vähemmän, mikäli lainkaan muistamme oikein. Ostimme maistelulasit ja 10 maistelulipuketta ja tutustuimme samppanjoihin, sekä pariin punaviiniin minikaadoin. Väkeä ei pian avaamisajan jälkeen ollut vielä paljon, joten emme joutuneet tungeksimaan tai odottelemaan. Pikkuisten maistiaisten jälkeen suuntasimme kotiin bussilla, ilman edelliskerroilta tuttua keskipäivän hiprakkaa, mikä haihtuisi hyvin puolen tunnin kotimatkan aikana. 

Kammenpyörittäjä oli tyytyväinen yllätystreffeihinsä, vaikka naureskelimmekin, että ne tulivat hänelle aivan yhtä kalliiksi kuin etukäteen tietämänsäkin treffit kanssani. Hän halusi tapojemme mukaisesti olla maksumiehenä ravintoloissa, tasaamme kulut jälkikäteen. 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Perjantaita odotellessa

Kammenpyörittäjä oli eilen illalla ja yöllä hereillä töiden vuoksi ja kuvasi tämän vuoden tähän mennessä hienoimpia revontulia, minä katselin laadukkaita unia. Kuvissa näkyy myös lempparitähtikuvioni, Plejadit. Kuunvaihe oli mitä mainioin revontulien näkymistä ajatellen. Perjantaina on vuorossa osittainen auringonpimennys, jota varten on jo mylarit viritettynä.