Sikapossua Toscanan tapaan

Nyt olen palannut kotikeittiöön ja italialaisen ruoan pariin. Olen myös hankkinut itseni kartalle sen suhteen, mitä Girossa tapahtuu. Minun ollessa humputtelemassa Helsingissä Kammenpyörittäjä oli käynyt ansiokkaasti kaupassa ostaen kaikenlaisia aineksia sen mukaan, mitä rouva mahtaisi haluta kokkailla. Tänään tuntui sikamaiselta ja laitoin foodgawkerin hakuun sanat italian pork. Sieltä pamahti näytölle kymmeniä postauksia, joita yhdisti Italia ja possu. Minulla oli käpälissäni sisäfile, joten metsästin porkloin-vinkkejä. Valitsin sitten The Italian Dish-blogin toscanalaisen possunfileen patongissa. Muuntelin ohjetta hieman yrttien suhteen, keräsin kasvihuoneesta kaikkea saatavilla olevaa.

• porsaanfile
• patonki
• rosmariinia
• basilikaa
• timjamia
• sileälehtistä persiljaa 
• ruohosipulia
• luomusitruunan kuori raastettuna
• 3 valkosipulinkynttä
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Silppusin kaikki yrtit ja valkosipulinkynnet ja raastoin kuoren sitruunasta, kokosin ne kaikki kulhoon. Kaadoin mukaan oliiviöljyä niin, että siitä muodostui yrttinen tahna, lisäsin mukaan vielä suolaa ja pipuuria. Halkaisin patongin pitkittäin ja otin hieman pehmeää sisustaa pois muodostaen kourut kumpaankin puoliskoon. Söin pullamurut. Levitin yrttisen öljyseoksen patonkipuolikkaiden kouruihin. Siivosin possupötköstä kalvot pois ja hieroin sen pintaan suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Kuumensin grillin ja paistoin fileen pinnat jokapuolelta kauniin ruskeaksi. Nostin fileen patongin pohjapalalle ja nostin kannen päälle. Käärin koko komeuden parinkertaiseen folioon tiiviisti. Paistoin pötkylää uunissa tunnin verran ja annoin sen sitten levätä kääreessään kymmenisen minuuttia ennen kuin avasin paketin ja leikkasin possulla sisustetun patongin viipaleiksi. Nautimme tämän hauskan ruokalajin raikkaan salaatin kanssa. Salaatin tähdeksi nousi rapea retiisi, jonka siivutin mandoliinilla läpinäkyvän ohuiksi siivuiksi. 

Eväät kruunaavat junamatkan

Minusta junalla on hauska matkustaa, luultavasti siksi, että lähes kaikki junamatkani ovat vapaaehtoisia ja hauskuuspohjaisia. Jopa niin hauskoja, että vaihdotkin Tampereella ovat mukavia. Ehkä olisin toista mieltä, jos matkustaisin usein ja välttämättömyyssyistä. Ainoat kaksi seikkaa, jotka ovat autokyydissä kivempia, ovat poikkeaminen Heinolan Heilaan paluumatkalla ja (yksinmatkatessa) mahdollisuus laulaa countrya sydämeni kyllyydestä. Junassa en moista tohdi kokeilla.

Tällä kertaa livahdin pienelle Helsingin reissulle, jonka agendana oli ravintolassa syöminen, keittiötarvike- ja kahvikaupoissa käyminen, hotelliyöpyminen ja tämä junamatka! Nyt olen jo kotimatkalla ja voin ilokseni todeta, että lukuunottamatta yhtä jättimäistä rakkoa varpaassani, kaikki meni juuri niinkuin toivoin. 

Etsiessäni hyvissä ajoin majoitusta Helsingin keskustasta, todistin jälleen kerran, miten totaalivälinpitämätön ja tietämätön olen joistakin asioista. Kuten esimerkiksi jääkiekosta. Ihmettelin vain hotellihuoneiden hintoja ja saatavuuksia tällä viikolla. Vasta muutama päivä sitten kello kilahti päässäni ja älysin, että kisojenhan takia minäkin pääsisin maksamaan huoneesta melkoisesti. Onneksi valintani oli kuitenkin hyvä, majoituin Glo Art-hotellissa Lönnrotinkadulla. Voin suositella sitä lämpimästi! Omalla autollakin paikalle pääsee hyvin, sillä hotellilla on omaa paikoitustilaa sisäpihalla. Aamiainen oli erittäin kelvollinen, pidin erityisesti tuoreista leivistä.

Kotiinvietäväksi minulla on on laukussani kaksi kiloa kahvia, yksi Eiringiltä ja toinen Kaffecentralenista. Samoin kartutin tyllakokoelmaani kahdella Chez Mariuksesta. Minun on varmaan aika pian opeteltava pursottamaankin. Akateemisessa kirjakaupassa suunnitelmamme selättää Venäjä-epäluuloni Pietarin matkalla otti aimoaskeleen, sillä ostin kaksi matkakirjaa ja kartan. Nehän jo velvoittavat matkustamaan, eikö vain?

Penne ja krakovalainen ystävänsä

Eilen Girossa oli lepopäivä ja meillä ruoka kuitattiin töistä tullessa haetulla pizzalla. Tänään kisa jatkuu rankkoja nousuja sisältävällä kymmenennellä etapilla. Kaunis aurinkoinen sää hellii ajajia. Minä en ole vieläkään oikein päässyt vauhtiin tämän vuotisen Giron kanssa, vaikka mukana on tukku suosikkiajajiakin. Mutta eiköhän se tästä, kun taas pääsevät tositoimiin. 

Päivälliseksi meillä oli tänään pastaa. Ostin pitkästä aikaa paketin penneä, jostain syystä meillä ei juuri tule sitä syötyä. Ehkä olen saanut liian monta kertaa eteeni kylmiä makaronisalaatteja, joissa alikeitetyt kylmät pennet ovat pääosassa.  Nyt etsiskelin ohjetta nopealle pasta-aterialle, jossa voisi vielä käyttää muutaman makkaran. Löysinkin kivan ohjeen How To: Simplify-blogista. Ei liene vaikea arvata, ettei minulla ollut varastoissani juuri Kielbasa-makkaraa, mutta kaksi krakovalaista löytyi, joten käytin ne pois. Muutin hieman ohjetta, sillä kasvihuoneessa kirsikkatomaatit (kaupasta ostetutussa kasvissa) vaativat käyttämistä, tai uhkasivat pudota lattialle. 

• 300 g kuivaa penneä
• 2 krakovanmakkaraa
• 8 kirsikkatomaattia
• tuoretta basilikaa
• 2 rkl punaista pestoa
• suolaa (pastankeittoveteen) ja pippuria
• parmesania raastettuna

juustolipasto

Keitin pennet väljässä, reilusti suolatussa vedessä. Pastan kypsyessä leikkasin makkarat vinottain vähän alle sentin viipaleiksi. Raastoin hieman parmesania odottamaan. Paistoin makkaraviipaleet pannulla rapeapintaisiksi ja lisäsin joukkoon peston ja neljään osaan leikatut kirsikkatomaatit. Kun pasta oli kypsää, sekoitin sen pannulle pestoisten makkaroiden joukkoon. Ripottelin päälle tuoretta basilikaa, parmesania ja pippuria myllystä. Kelpoisa arkiruoka, joka upposi nuorisoon. 

Mansikoita ja mascarponevaahtoa

Tänään on ollut pyöränkokoamispäivä, Pinarelloni alkaa olla loppusuoralla. Osallistuin itse työhön makoilemalla maahan asetetulla isolla pahvilla. Kammenpyörittäjä vältti pahvilla sen, että pieniä osia putoilee nurmikolle. Hyvin siihen minäkin mahduin paistattelemaan. 

Äitienpäivän päivälliseksi söimme pihvit ja jättimäiset grillatut tomaatit. Ateriassa ei ollut mitään italialaista, ellei oteta lukuun bruschetta-maustetta, jolla maustoin tomaatit. Jälkiruoassakin on italialaisuutta vain vähän, yhden mascarponepurkin verran. Sain vinkin tähän nopeaan jälkiruokaan Minnalta Ja kaikkea muuta-blogista. 

Pilkoin rasiallisen hieman mauttomia isoja mansikoita ja maustoin ne sokerilla ja sitruunamehulla. Annoin niiden mehustua jääkaapissa muun kokkaamisen ajan. Vatkasin ensin mascarponen tasaiseksi ja    kerman pehmeäksi vaahdoksi. Sekoitin vaahdot yhteen ja makeutin sen pienellä määrällä sokeria ja sitruunamehulla. 

Jälkiruokavatsojen ilmoitettua olemassaolostaan lusikoin kuppeihin vaahtoa ja päälle mansikoita. Kasvihuoneesta hain muutaman mintunlehden koristeeksi. 

Giron yhdeksäs etappi ajetaan runsaassa vesisateessa. Huomenna on vuorossa ensimmäinen lepopäivä, joka varmasti onkin jo ajajille tarpeen. 

Fiesolen teatteri

Aina ei voi onnistua, mutta paikata voi - bruschettat

Olemme eläneet flunssan jälkeisen elämän ensimmäistä päivää, nenäliinoja menee enää paketti/perhe/päivä ja nuorin meistä on jo mennyt menojaan. Hyvä, että jollakin on sellaisia kuin hot date. Minun oli tarkoitus tehdä italialaista papu-tonnikalasalaattia ja teinkin. Aloitin minulle ominaiseen tapaan, liian myöhään. Tein pavuille, vääränlaisille, pikaliotuksen, koska hellävaraiseen ei ollut aikaa. Lopputulos oli hyvänmakuinen, mutta susiruma mössö, josta en todellakaan ottanut kuvaa. Kammenpyörittäjä lupasi syödä loput huomenna yövuorossa. Hän on niin kiltti.

Lisäksi meillä oli bruschettoja, joista sai kuvan, jolla todistan, että italiaiseen tapaan meillä on syöty! Leikkasin eilisen, ranskalaisessa kuitukankaisessa patonkipussissa säilytetyn patongin vinottain viipaleiksi. Kastoin leipäviipaleita oliiviöljyssä, johon olin ripotellut Eiringin paketissa ilmaisnäytteenä saamaani bruschettamaustetta. Grillasin leipiä molemmilta puolilta hetken aikaa, jonka jälkeen nostin ne vatiin päällystettäviksi. Lastasin leivät tomaattikuutioilla, mozzarellapaloilla, prosciuttosuikaleilla ja basilikasilpulla.

Girossa olemme nyt kaksi etappia jälkijunassa, alamme pian katsoa tallenteelta, mitä onkaan tapahtunut.

Valkoista parsaa moselilaisten lisukkeiden kanssa

Söimme lähiparsaa pari viikkoa sitten Moselin varrella Cochemissa. Se oli hyvää ja hentoa maultaan ja koin pienen herätyksen valkoisen parsan suhteen. Sehän olikin hyvää! Tänään yritin saada aikaan toisinnon tuosta kevätillan mainiosta lautasellisesta. On tietysti alistuttava siihen, ettei tänne pitkän matkan päästä ties kuinka monta päivää sitten rahdattu herkkä parsa voi olla yhtä hyvää, kuin muutama tunti nostamisen jälkeen lautaselle pääsevä. Mutta jonkunlaisen sommitelman sain aikaan.

Kuorin parsat huolellisesti aivan nupun alapuolelle asti ja napsaisin toisesta päästä pari senttiä kuivempaa osaa pois. Sidoin parsat nipuksi kahdella paistinarun pätkällä. Laitoin pari perunaa höyryyn kypsymään ja kiehautin parsakattilassa vettä noin kymmenen sentin korkeudelta. Suolasin veden ja ripautin myös hieman sokeria mukaan. Nostin parsat kypsymään, kun perunat alkoivat olla melkein kypsiä. Parsojen nuput jäivät veden yläpuolelle. 

Asettelin lautaselle valmiiksi pari viipaletta hyvälaatuista prosciuttoa (se käy päivän Italia-panostuksesta) ja siivun kylmäsavulohta. Tein kahdesta kananmunasta pehmeää munakokkelia. Kun perunat ja parsat olivat kypsät, nostin niitä lautaselle, lisäsin lusikallisen munakokkelia ja pyöräytin päälle pippuria. Lurittelin pinnalle pari lusikallista kirkastettua voita. 

Parsa oli juuri sopivan kypsää ja maku oli aivan kelvollinen, luulen ettei tästä kaukoparsasta tuon parempaa voi saadakaan. Lisäkkeet komppasivat kivasti ja lasillinen viileää valkoviiniä sopi kuvioon hyvin. Kolmea parsaa enempää en olisi jaksanutkaan, huomaa kyllä, että ruokahalu on vielä osin kadoksissa. Tämä annos olisi sopiva alkupalaksi, etenkin jos laittaisi lautaselle joko kalaa tai lihaa, munakokkelia tai perunan, ei kaikkea. 

Giron seitsemäs etappi oli siinä mielessä harmillinen, että vesisade loppupuolella sai olosuhteet vaarallisen liukkaiksi. Yksi jos toinenkin otti tuntumaa tarmakkiin. Huomenna vuorossa on pitkä henkilökohtainen aika-ajo. 

Kun mikään ei maistu, pienennetään annoksia, minikokoinen salate caprese

Meillä ei ole ikinä, korostan sanaa ikinä, ollut tautia, joka olisi iskenyt koko perheeseen yhtä aikaa. Ennen kuin nyt. Viimeinenkin mohikaani (tunnetaan myös nimellä Kammenpyörittäjä) kukistui eilen, mutta vastuullisena ihmisenä vasta käytyään kaupassa. Perheen nuorin on jo lähes tervehtynyt, mutta hän hyvin ymmärtää, ettei tänään ole pihvi- tai sushipäivä. 

Ilmaistakseni sinnikkyyttäni Italia-teeman suhteen, kävin siirtelemässä ruokatavaroita jääkaapissa. Tartuin jo nippuun valkoista parsaa, sillä tiedän, että se olisi pitänyt jo syödä. Se olisi pitänyt syödä siellä maassa, missä se kasvoi. Mutta ei jaksa. Otin esille paketin italialaista kinkkua, mutta laitoin sen takaisin. Purkillisen söpöjä mozzarellapalloja otin työpöydälle asti. Samoin korjasin ensimmäisen sadon omia tomaatteja (lue: otin kaupasta ostetusta tomaattipuskasta ne jo kotiintuotaessa valmiit tomaatit) ja tein miniatyyrikoon salate capresea, suupalan kokoisia. Olen jossain nähnyt kuvan sellaisista, en vain löytänyt nyt mistä. Oma luovuuteni on tällä erää, jos mahdollista, tavallistakin vähäisempi. Tämä on niin helppo juttu, että ohjeetkin voi kuitata tällä: keihästä cocktail-tikulla kirsikkatomaatin puolikkaiden väliin pikkuinen mozzarellapallo yhdessä basilikalehden kanssa. Ripota lautaselle hieman oliiviöljyä ja pyöräytä päälle myllystä pippuria. Syö, jos yhtään maistuu. Lanseeraan uudet tunnisteet: sikahelppo ja älynopea. 

Toivottavasti Peter Selin ei suutu, sillä energiatasomme ollessa pakkasen puolella emme jaksa odottaa myöhäisillan suomenkielistä koostelähetystä Giron kuudennesta etapista, vaan katsomme sitä Euro Sport2:lta lontooksi. Ei tämä tietysti yhtä hyvä ole, mutta minkäs teet. Ilmeisesti viikonloppuna päästään normirytmiin ja lemppariselostajamme pääsee ääneen jo iltapäivisin. Kisa etenee Adrianmeren rantaa kohti pohjoista, jossa päästään oikeille vuorille. Äh, kuulostaa kuin minä pääsisin, minä mitään pääse, tuskin ylös tästä sohvalta. 

ajatus luistaa tänään yhtä hyvin, kuin ajelu tällaisella pyörällä

Torta Barozzi - kahvikiekon toinen elämä

Meillä juodaan kahvia jonkun verran. Riippuen kotibaristan läsnäolosta, Andreja lämpenee 2-3 kertaa päivässä. Minä en vieläkään "osaa" vaahdottaa maitoa, mutta kelvollisen espresson saan aikaan ja maito lämpenee kattilassa, joten maitokahvin minäkin sentään osaan tehdä. Kahvikoneen vieressä asuu keltainen knock box, johon tipahtaa kahvikakkusia päivittäin useita kappaleita. Ne ovat kauniita, jos kahvi on onnistunut ja niiden loppusijoituspaikka on milloin kukkaruukuissa, milloin kompostissa. Uuden, joskaan ei ehkä kovin suurissa volyymeissa käytettävän, huomasin huhtikuussa mukavassa Toinen Jalka Italiassa-blogissa, kun siellä oli tehty Torte Barozzia. Ihastuin heti ajatukseen  käyttää espressoshotista jäävä kahvikakku uudelleen. Ajatus jäi muistiini odottamaan tätä keväistä Italia-settiämme. 

Tänä aamuna etsin Taitsin antaman ohjeen jälleen esille ja sen rinnalle lueskelin kakusta sieltä täältä. Sain tietää kakun olevan peräisin Modenasta, tuosta kaupungista, jolle emme viime syksyn matkalla lainkaan lämmenneet. Luin monta ohjetta eri lähteistä, eikä missään niissä puhuttu käytettyjen espressopurujen hyödyntämisestä, useimmissa puhuttiin pikakahvista, joten palasin Taitsin postauksen pariin. Olinhan juuri tuohon uusiokäyttö se pointti, mihin olin huomiotani kiinnittänyt. 

Alkuperäinen kakun resepti on salainen, minäkin hiemen muuntelin Taitsin antamaa ohjetta, sen mukaan mitä meillä juuri kaapeista löydettävissä. Heti alkuun pettymys oli kyllä melkoinen, keltainen knock box oli aivan tyhjä! Ei yhtäkään kahvikakkua! Kammenpyörittäjä oli tyhjentänyt boxin illalla kompostiin. Ei hätä onneksi ollut paha, Andreja vaan tulille ja puolen tunnin päästä sain sekä nätin kahvikakkusen jäähtymään, että itselleni ison kupin maitokahvia.

• 200 g tummaa suklaata
• 80 g voita
• 100 g mantelimurskaa
• tuplaespressoshotin kahvikakkunen 
• 4 kananmunaa
• 2 dl sokeria
• 2 rkl Amarettoa (rommin puuttuessa)
• ripaus suolaa (valkuaismassaan)

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Valmistele haluamasi kokoinen vuoka vuoraamalla se leivinpaperilla, mitä pienempi vuoka, sitä korkeampi kakku, mikä vaikuttaa paistoaikaan. (käytin 20x20 cm vuokaa)
2. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa ja sekoita mukaan käytetyt espressopurut, anna seoksen jäähtyä. 
3. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää valkuaisiin ripaus suolaa ja vatkaa ne vaahdoksi.
4. Hienonna mantelit myllyssä hienoksi murskaksi. (luin monesta lähteestä, että manteleita voi hieman paahtaakin)
5. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää mukaan rommi, mantelimurska ja hieman jäähtynyt suklaaseos. 
6. Yhdista valkuaisvaahto taikinaan nuolijalla käännellen.
7. Kaavi taikina vuokaan ja paista noin 35 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, mikäli tikku on puhdas pistoksen jälkeen, kakku on kypsä. 

Kakun maku on melkoisen muhevan suklainen ja jollei tietäisi, että siinä on käytettyjä kahvinpuruja, ei kyllä arvaisi! Mainio kakku, jonka arvelen vain paranevat säilytyksestä.

Giron tilanne on vasta muotoutumassa. Ikävää, että nyt ei ole pariin päivään ollut iltapäivällä suomenkielisellä selostuksella varustettua lähetystä, vain lyhyt kooste myöhään illalla. Toivottavasti tilanne pian muuttuu. Snookeritkin jo loppuivat.