perjantai 1. elokuuta 2014

Helteisessä etelässä



Minä en erityisesti pidä aurinkolomista, mutta minkäs teet kun reissussa vaan paistaa ja on hellettä? Eihän siinä auta muu kuin olla hyvillään, vaikka hampaat irvessä. Käväisimme Kammenpyörittäjän viimeisellä lomaviikolla minilomasella Virossa. Kysyin häneltä lauantaina, että lähtisikö hän kanssani Tallinnaan tiistaina, eikä hän vastannut kieltävästi. Niinpä minä räätälöin reissun logistiset, majoitukselliset ja kulinaariset osuudet. Liityin talvella hetken heikkoudessa Tallink-Siljan kanta-asiakkaaksi, vaikken periaatteessa tahdo olla kenenkään tai minkään kanta-asiakas, paitsi Coffean, mutta siihen ei tarvitakaan kanta-asiakaskorttia, eikä joudu ottamaan alennusta. 

Nyt laivayhtiön kortista oli ihan hyötyäkin, luulen saaneeni pienen sillä pienen alennuksen laivamatkoista. Majoituksen etsin booking.com:n kautta ja tärkein kriteeri oli ilmastointi. Olimme aiemmin jutelleet, että olisi kiva mennä joskus johonkin Tallinnan pienistä, yksityisistä hotelleista, mutta näillä helteillä en tahtonut ottaa riskiä tulikuumasta huoneesta. Niinpä valitsin huoneen yhdestä Tallinnan korkeista rumiluksista, Radisson Blu Hotel Olümpiasta. Siellä luvattiin olevan koneellista jäähdytystä.

Talvella harrastimme risteilytyyppistä hidasmatkailua nukkumalla minilomasen ensimmäisen yön laivassa, nyt emme sellaiseen enää päätyneet, vaan menimme nopeammin Suomenlahden ylitse, kahdessa tunnissa Star-nimisellä paatilla, jonka uumeniin mahtui melkoiset määrät kaltaisiamme innokkaita turisteja ajoneuvoineen. Myös jonkun verran ulkomaalaisia pyrki pois Suomesta ja Viro heidät ottikin avosylin vastaan.


Tallinna oli saanut kesäisen ukkosmyrskyn niskaansa juuri sillävälin, kun me istuimme autoissamme odottamassa laivasta ulospääsyä. Kun ajoimme maihin, asvaltti höyrysi ja ilma oli lämmin. Käänsimme auton katon alas ja nostimme luun ulos. Hotelliin pääsi samantien, koska saavuimme maahan vasta iltapäivällä ja pysäköimme näppärästi hotellin takana olevalle isolle parkkialueelle. Pidin viiden euron vuorokausimaksua pysäköinnistä edullisena. Varaamani huone oli ilmeisen edullista settiä, sillä se sijaitsi vain viidennessä kerroksessa, kun kaikkiaan kerroksia taisi olla 21. Viidennestäkin näki ihan mukavasti vanhaankaupunkiin. 


Meillä oli illaksi pöytävaraus MEKKiin, kävimme sitä ennen pienellä kävelyllä keskustassa, jonne käveli hotellista vartissa. Turisteja tuntui olevan todella paljon verrattuna tammikuun vierailuumme, etenkin suomalaisia oli pilvin pimein. Asetimme  molemmat tulossa olevat illallispaikat mieltemme kartoille kulkemalla niiden ohitse. Samoin kävelimme talvisen hyvän ruokakokemuksen tarjonneen Riben ohitse. Todella monilla ravintoloilla on nyt kesällä terassit vanhankaupungin kaltevilla kaduilla tuoden muutamia tai paljonkin lisää asiakaspaikkoja. Eipä näytä tuottavan minkäänlaista ongelmaa, liikenne ja turistivirrat mahtuvat kulkemaan, mutta kapasiteettia saadaan kasvatettua kesäksi huomattavasti.



Sen pistimme hieman apeina merkille, että hyvien ravintoloiden terassit ja salit olivat aika tyhjiä, tai asiakkaita oli lähinnä oluella. Rahaahan sillä oluellakin kerätään, mutta olisi ollut kiva nähdä ulkomaalaisia syömässä näissä monissa hyvissä ravintoloissa. Enhän minä tietenkään tiedä, josko he myöhemmin menivätkin syömään, pizzapaikoissa ainakin näytti täydemmältä. 

Olin kuullut hyvää Restoran MEKKistä mm. ystävältäni sauvajyväseltä ja tein varauksen ravintolaan tuoksi tiistai-illaksi kello kahdeksaksi. Eipä olisi ollut varaus tarpeen, sillä ravintolassa oli vain muutamia asiakkaita. Tietysti on siltikin hyvä tehdä varaus, jos toivoo pääsevänsä jonnekin varmasti, onhan se ravintolallekin hyvä tietää, että jotkut ovat varmasti tulossa. Olin katsonut meille netistä valmiiksi ruokalistaa ja ehdotin Kammenpyörittäjälle, että ottaisimme keittiömestarin menun, jossa oli neljä ruokalajia viineineen. Tästä ei paperilistassa ollut mainintaa, mutta kysymällä se löytyi erikseen painettuna. Samoin saimme tietää, ettei siinä mainittua ankkaa ollut saatavilla, mutta voisimme valita jonkun muun mieleisen pääruoan listalta. 



Aloitimme aterian lasillisella samppanjaa. Jos olisimme lukeneet menun tarkemmin, olisimme huomanneet, että ensimmäisen ruoan kanssa oli tarjolla cavaa. Olisimme ehkä ottaneet jonkun muun alkujuoman, mutta eihän samppanjaa voi toisaalta koskaan olla liian usein lasissa. 

Ensimmäinen ruokalaji oli graavikuhaa rapealla näkkärillä mätikastikkeen ja itujen kanssa. Annos oli kahden suupalan kokoinen herkku, jossa maistuivat meri ja raikkaat kasvikset. Viini oli espanjalaista Pares Balta Cava Brutia ja kaato oli reippaanlainen kahden suupalan annokselle.



Toisena ruokana oli lampaanfilettä salaatilla. Annoksen pohjalla oli haudutettua munakoisoa ja mukana paahdettua tomaattia sekä pieniä vuohenjuustopallosia. Minun annoksessani oli pari viipaletta lammasta, joissa luonnehdinta pink jäi vähän tavoitteesta, mutta muuten annokset olivat hyvät. Viininä laseissamme oli espanjalaista punaista. 


Pääruoaksi Kammenpyörittäjä valitsi naudan pihvin ja minä possua. Pihvin kypsyysastetoivetta ei kysytty, mutta se oli kyllä melkoisen sopiva Kammenpyörittäjän makuun. Ilmeisesti kummankin annoksiin sovitettiin  valitsemamme korvikkeet alkuperäisen ankka-annoksen lisukkeiden päälle, sillä muuten annokset eivät kuulostaneet varsinaisilta listan annoksilta. Niissä oli samanlaiset kasvikset, mm. parsaa. sokeriherneitä, paahdettuja perunoita ja tomaatteja. Minun possuni oli listasuomennoksen mukaan haudutettua sianlihaa ja sitä se olikin. Tulkkasin sen olevan kylkeä, mutta siinä oli niin paljon pehmeää, jopa löllöistä rasvaa, että sen kuorin annoksestani lautasen reunalle. Possunliha itsessään oli mureaa ja mukavan makeaa. Meillä oli sama viinikin kummallakin, menun mukainen Pinot Noir. 

nautaa

possua


Jälkiruoan kanssa otimme kahvit ja se oli onnistunut valinta, sillä espressot olivat pätevät ja hyvät. Jälkiruoka itsessään oli todella raikas päätös aterialle, marinoituja mansikoita ja mustaherukkajäätelöä. Pidimme kovasti. 


Tarjoilu oli ripeää ja ystävällistä, joskin hieman kielimuurin hankaloittamaa. Siitä otamme itsekin tietysti syyn niskoillemme, mitäs emme osaa ollenkaan viroa. Koska ravintolassa oli vain muutamia asiakkaita meidän lisäksemme, emme joutuneet odottamaan pitkiä aikoja, muttei tahti ollut toisaalta liian nopeakaan. Neljä ruokalajia, neljä viinilasillista ja kahvit maksoivat kahdelta hengeltä noin 130 euroa. Voimme lämpimästi suositella Restoran MEKKiä, jos joku kysyy vinkkejä Tallinnassa illastamiseen. 

Liitän tämän postauksen Campasimpukka-blogin yläreunasta löytyvälle välilehdelle Valmiissa pöydissä, josta löytyy muita ravintolakokemuksiamme.

Halusin lähettää Jekkutytölle kuvan tästä penkistä ja kuvittaa viestin tutuin "senkin sika"-huudahduksin, mutta Kammenpyörittäjä oli ilonpilaaja ja huomatti, että penkillähän istuu lehmä. Onko se nyt niin tarkkaa?
Kävelimme edelleen helteisessä Tallinnan illassa Olümpiaan nauttimaan koneellisesta ilmastoinnista ja asetuimme vatsojemme viereen. Televisiosta tuli kotoisasti YLEn uutisia ja säätä. 

Hienot puomit!




tiistai 29. heinäkuuta 2014

Palkataan PP!


Muutamilla tuttavillamme on oma PT. Tämä henkilö sanoo tuttavillemme, milloin heidän tulee nousta sohvalta, laittaa lenkkikengät jalkaan, urheilujuomaa pulloon ja mennä juoksemaan. Jos tuttavamme eivät meinaa totella, PT korottaa ääntä ja tulee mukaan juoksemaan Harjun portaita. En ole varma oksentaako hän mukana, jos tulee huono olo.  Minä en ole vielä hankkinut itselleni PT:tä ja jos se päivä vielä joskus koittaa, moni muukin kuin minä itse on varmaan ihmeissään.

Mutta PP minulla voisi olla vaikka heti. Personal Pakkaaja. Hän tietäisi minne ole menossa, koska ja kuinka kauaksi aikaa. Hän tietäisi, mitä siellä jossakin tulen tekemään ja millaisia varusteita tarvitsen. Hän huomauttaisi hyvissä ajoin, että kannattaisi kohta alkaa miettiä pakkaamista ja tökkäisi minua laukun suuntaan ja kun en reagoisi mitenkään, hän karjahtaisi, että mikä maksaa, kerää nyt romppeesi, ettei tarvi suuttua. Ja kun en sittenkään vielä pakkaisi, hän tekisi sen puolestani. Maksaisikohan sellainen paljon?

Ei niin pitkää, ei niin lyhyttä matkaa, ettenkö vetkuilisi pakkaamisen kanssa. Ihan sama menenkö työmatkalle vai hupireissulle, siirrän pakkaamisen yhä myöhemmäs. Nykyään jo lähtöpäivän aamuun. Tunnin kuluttua minun pitää olla valmis lähtöön, enkä ole pakannut. Ei muuten Kammenpyörittäjäkään. Nyt kun ajattelen, perilliseni ovat samanlaisia. Alikersantti pakkasi romppeensa eilen 10 minuuttia ennen lähtöä ja Uunituore Aikuinen ei yleensä pakkaa paljon mitään, Nuori Morsian katsoo, että tarvittavat tavarat ovat mukana. Tarvinemme koko perhe terapiaa. Paitsi Uunituore Aikuinen, koska hänellähän on jo PP. 

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Coq au vin ja crème brûlée revisited


Tämän vuotinen Ranska-haasteemme, neljäs järjestyksessään, on erinäisistä syistä hieman onnahdellut. Olemme olleet reissussa, olen ollut toipilas, on ollut liian lämmin jne jne. Muutamia ranskalaisia ruokalajeja on kuitenkin lautasiltamme voinut bongata tänäkin vuonna, osa revisited-tunnisteella varustettuina. Samaan sakkiin solahti tämänpäiväinen ateriammekin, coq au vin pääruokana ja crème brûlée jälkiruokana. Kukkoa viinissä tein Julia Childin neuvoin blogin ensimmäisenä kesänä. Ei siinä silloin ollut kukkoa, eikä ollut tänäänkään, vaan broileria. Foodgawkeria selaillessani osuin hyvin nopeasti Bakers Royale-blogiin, jossa oli tehty Kukkoa Rieslingissä. Neuvot siihen olivat alunperin minunkin suosikkibrittini, Nigel Slaterin kirjasta. Luonnollisesti soveltelin jonkun verran.

Ensimmäisellä kerralla kukkoa viinissä-kokkailussani käytin punaviiniä, enkä ottanut valmiista ruoasta minkäänlaista kuvaa, en edes huonoa. Punaviini värjää vaalean lihan melko pahannäköiseksi. Nigel Slaterin ohjeessa viininä käytettiin rieslingiä ja kiinnostuin tästä heti. Meillä oli keväältä jemmattuna Schlumbergerin viiniä, jota olimme mielineet aukaista jo monta kertaa.

Coq au Riesling neljälle

  • 4 broilerinkoipea
  • 4 broilerin rintaleikettä (luullisia ja nahkallisia nekin)
  • 100 g pekonia 
  • 2 sipulia
  • 8 isoa herkkusientä
  • 1 rkl voita ja saman verran oliiviöljyä
  • turaus valkosipulitahnaa (tai 2-3 valkosipulin kynttä)
  • 3 dl kuivaa valkoviiniä
  • 2,5 dl kanalientä
  • 2 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • yrttipuketti
  • tuoretta persiljaa koristeluun
Silppusin sipulin ja leikkasin pekonin ja sienet viipaleiksi. Kuivasin kanapalat. Laitoin pannun kuumenemaan ja sille voin ja öljyn. Paistelin kanapalojen pintoja muutamia minuutteja joka puolelta. Nostin palat isoon kannelliseen kasariin. Paistoin samalla pannulla sipulia ja pekonia sen aikaa, että sipuli laiskistui ja pekoni luovutti rasvansa ja rapeutui. Nostelin reikälusikalla sipulit ja pekonit kasariin. Paistoin jäljelle jääneessä rasvassa sieniä muutamia minuutteja ennen kuin nostin nekin kasariin.



Kaadoin kasariin viinin ja liemen, ripotin päälle suolaa ja pippuria ja turautin valkosipulitahnaa mukaan, viimeiseksi nostin yrttikimpun pinnalle. Sekoittelin ja nostin liemen kiehumaan kasarissa. Laitoin kannen päälle ja annoin ruoan kypsyä 25 minuuttia. Lisäsin kerman ja jätin ruoan kiehumaan ilman kantta vielä 15 minuutiksi. Liha alkoi olla jo kypsää. Käänsin lihapaloja ja valelin niitä kastikkeella.


Keitin ranskalaista kivanmuotoista pastaa. Kaadoin pastan isolle vadille ja nostelin päälle kanapaloja ja isoja lusikallisia kastiketta sienineen ja pekonipaloineen. Päälle ripottelin tuoretta persiljaa. Söimme ruoan tuoreen patongin kanssa. Lihaa oli lämpimänä päivänä vähän liiaksi, riivin tähteet irti luista ja laitoin kylmään myöhempää käyttöä varten.


Jälkiruokana meillä oli crème brûléeta. Joitakin kuukausia sitten tein crème brûléeta haudutuspadalla, kun siihen aikaan vannoin sen nimeen, että hidas on kaunista. Nyt olen tullut uuteen uskoon. Innostuin eilen etsimään painekattilaohjeita ja löysin myös jälkiruokaohjeita. Pitihän minun heti kokeilla tätä kermaista herkkua höyrypannullakin. Ohjeen otin pätevästä höyrypannublogista Pressure Cooking Today. Sovelsin hieman määriä. 

Crème brûlée painekattilassa kuudelle

  • 8 kananmunan keltuaista
  • 1 dl hienojakoista sokeria
  • ripaus suolaa
  • 4.5 dl kuohukermaa
  • 1 tl vaniljatahnaa
Minulla ei ole vielä varsinaista höyrytysosaa painekattilaani, mutta kehitin sen vanhan riisinkeittimen pohjaritilästä ja pienen kerroskattilan höyryosasta. Laitoin painekattilan pohjalle vettä minimimäärän merkkiin asti. Asetin pienen pyöreän ritilän veteen kattilan pohjalle ja sen päälle reikäisen höyryosan, joka oli tarpeeksi pieni, että painekattilan kansi mahtuisi kiinni. Mittailin mahdollisia annosvuokia ja huomasin, että ranskalaisten jogurttien savikupit, joita olen säästellyt, olivat sopivia. Niitä mahtui neljä kappaletta reikäosaan ja kuppeja saattoi pinota, mikäli vain painekattilan korkeus riittäisi. Otin kuusi savikuppia valmiiksi. 

Tämän brûléen menetelmä oli mukavan yksinkertainen. Erottelin keltuaiset kulhoon ja jemmasin valkuaiset rasiaan mahdollista marenkia varten. Lisäsin kulhoon sokerin, suolan ja vaniljan. Vatkasin kevyesti vispilällä. Lisäsin kerman ja sekoitin. Siivilöin liemen kaatonokalliseen kannuun, ettei jäisi kananmunan rihmoja. Kaadoin seosta annoskuppeihin niin, että reunasta jäi sentti tyhjää. Peitin kupit foliopalalla ja nostin kupit kattilan höyryosaan, neljä pohjalle ja kaksi niiden päälle. 


Laitoin kannen päälle ja laitoin virran kattilan alle täysille. Noin viidessä minuutissa paine kattilassa nousi yhden raidan verran, pienensin lämpöä kattilan alla. Keitin annoksia 6 minuuttia ja annoin sitten kattilan päästää itsestään painetta 10 minuuttia. Siinä vaiheessa kahvasta löysätessäni painetta ei ollut enää kovin paljon. Kurkistin päällimäiseen annoskuppiin folion alle, seos ei ollut aivan hyytynyt. Peittelin kupin uudelleen ja painekeitin koko hommelia vielä 5 minuuttia, jonka jälkeen päästin heti paineet kattilasta paksuin patakintain varustettuna. 

Nyt brûléet olivat hyytyneet, päällimmäiset vähän vähemmän, kuin pohjalla olleet. Nyt muistan, että teen vastaisuudessa samantien niin, että keitän annoksia 8-9 minuuttia ja päästän paineet samantien pois. Jäähdytin annoskuppeja sen minkä ne nyt ylipäätään jäähtyivät helteessä ennen kuin siirsin ne jääkaappiin odottamaan jälkiruoka-aikaa. 

Ennen syömistä ripotimme annosten päälle teelusikallisen hienointa kidesokeria, jota meiltä löytyi. Aikaisemmin olen käyttänyt jotain ruskeaa sokeria. Kammenpyörittäjä paahtoi pinnan tohottimella ja sitten olimmekin valmiit Amélie-hommiin. Olin vähän peloissani, että brûléet olisivat munakokkeloituneet. Olivat ne aika kiinteitä, mutteivat kananmunaisia ollenkaan, pidimme tosi paljon! Ensikerralla keitän niitä hieman vähemmän. 

Tour de France 2014 on saatu päätökseen. Seremoniallinen viimeinen etappi sujui melko vähin kaatumisin ja Vincenzo Nibali leivottiin voittajaksi. Kylläpä hän näytti ujolta palkintokorokkeella. Katselimme mielenkiinnolla ilmakuvia Pariisin liepeiltä, muttemme kyllä nähneet luimupupujen maisemia, ehkä he bongasivat omat kulmansa paremmin. EDIT: Saisihan sitä päivän voittajankin mainita, Marcel Kittel oli nopein!

Tämän vuotinen kisa muotoutui aivan erilaiseksi kuin alkuasetelmat antoivat ymmärtää. Kiinnostava siitä silti tuli vaihtelevine säineen ja komeine maisemineen. Pidimme myös tänä vuonna kisaa säestäneestä LeMond kiertueella-ohjelmasta. Greg LeMond ja Eurosportin edustaja, vekkulisti englantia ääntävä, monien housujen mies, Stefano Bernabino (jonka nimen etsiminen internetistä vei meiltä melkein 45 minuuttia!) muodostivat kivan kaksikon, joka touhusi kolmen viikon tourin ajan monenlaista. Nyt alkavat kokkausvapaat viikot, ennen kuin La Vuelta ja neljäs Espanja-haasteemme alkavat 23.8.2014.

tätä joimme Matin kuudensien häiden kunniaksi
Ellu ei antanut aukaista tätä!

lauantai 26. heinäkuuta 2014

No nyt alkoi lyyti kirjoittaa!


Burgundinpata painekattilassa, eli höyrypannukokeilu nro 1

  • 1 kg naudanlihaa (minulla tällä kertaa vähän nolosti osa sisäfilettä ja osa paistia)
  • 150 g paketti pekonia silppuna
  • 3 punaista uutta sipulia viipaleina
  • 2 porkkanaa viipaleina
  • 6 suurta herkkusientä viipaleina
  • turaus tomaattipyrettä
  • turaus valkosipulitahnaa
  • 2 rkl hillosipuleita
  • 0,5 l lihalientä
  • 0,3 l punaviiniä (vähän viraabelia, mutta omiaan keittohommiin)
  • iso yrttibucket, vai miten se kirjoitetaan Hyacinthiksi (rosmariinia, timjamia, basilikaa, oreganoa, ruohosipulia paistinarulla yhteensutaistuna nippuna)
  • suolaa ja pippuria
  • vehnäjauhoja lihapalojen jauhottamiseen
Sulatin liemen valmiiksi. Pilkoin sipulin ja porkkanat pieniksi viipaleiksi ja kuullotin niitä oliiviöljyssä hetkosen. Kaadoin ne höyrypannuun (lue:painekattilaan). Pilkoin pekonin silpuksi ja paistelin ne kypsiksi ja lisäsin painekattilaan. Leikkasin lihat isohkoiksi kuutioksi ja ripotin päälle suolaa, pippuria ja vehnäjauhoja. Sekoittelin käsin, että lihapalat saivat ylleen yhtäläisen kuorrutteen. Paistoin lihapalojen pinnat kiinni pannulla öljyssä ja lisäsin palat painekattilaan. Kaadoin päälle liemen ja viinin. Lisäsin mukaan tomaattipyreen ja valkosipulitahnan, sekoittelin. Ihan pinnalle asetin yrttikimpun.

Sitten alkoi se pelottava painehommeli. Nostin padassa olevan sörsselin kiehumaan. Laitoin kattilan kannen päälle ja annoin paineen nousta kattilassa. Meidän Fissler-kattilassa paineen nousemisen näkee kannessa olevasta merkkinappulasta, joka nousee ylöspäin ja paljastaa yhdestä kahteen valkoista raitaa. Niistä voi arvata, että paine on yksi raita näkyvillä sopiva, kahden näkyessä pitää jo olla valmis alentamaan lämpöä kattilan alta.



Paineen nouseminen sopivaan asetukseen otti noin 10 minuuttia. Sen jälkeen pienensimme induktiolevyn alta 200 wattiin. Sillä asetuksella pata kiehui 25 minuuttia. Päästelimme sitten höyryt padasta jännittyneinä, miltä ruoka näyttäisi. Voi herranen aika! Pata näytti siltä, että sitä oli kiehuteltu 6-8 tuntia, liemi oli sakeaa ja lihapalat mureita.


Meillä oli riisiä kiehumassa riisinkeittimessä ja piti vielä odottaa sen kypsymistä. Kun riisinkeitin ilmoitti, että aikaa on 13 minuuttia, lisäsin painekattilaan viipaloidut herkkusienet ja kaksi ruokalusikallista hillosipuleita. Laitoin kannen takaisin paikalleen ja laitoin induktion täysille. Muutamassa minuutissa paine nousi taas sinne kahteen raitaan asti. Sammutin induktion ja jätin painekattilan asettumaan. Kun riisi oli valmista, päästin painekattilasta paineet pihalle. Ruoka oli kuin olikin ihan valmista. Liha mureaa, yrttipuketti melkein hajonnut, sienissä vielä purupintaa ja makua. Kertakaikkiaan mehevää ruokaa! Meni siinä aikaa vielä kaikkiaan kaksi tuntia, kun emme osanneet optimoida järjestystä. Mureutuminen kuitenkin nopeutui huomattavasti ja varmasti käytän pelotta painekattilaa jatkossa usein!



Tour de Francen toiseksi viimeinen etappi, henkilökohtainen aika-ajo jäi meiltä hieman vähälle huomiolle höyrypannuhommien takia. Jälkijunassa sain selville, että Tony Martin oli aika-ajon nopein ja viimeiselle, seremoniaselle etapille kohti Pariisia lähtee Vincenzo Nibali melkein kahdeksan minuutin johtoasemassa.

Äärestä laitaan - suunnitelmissa nopeaa ruoanlaittoa


Olen kertonut miten paljon pidän haudutuspadastani ja blogiin on jo kertynyt muutamia postauksia sillä tehdyistä ruokalajeista. Haudutuspadan idea on tehdä homma hitaasti ja kaikessa rauhassa, sillä saa lihapalasta mureaa, kun vaan on ajoissa liikkeellä ruoanlaiton kanssa. Kymmenen tuntia ei ole aika eikä mikään, kun haudutellaan. Nyt olen hommannut toisen ääripään vempeleen, painekattilan, jolla ruoanlaiton pitäisi sujua suit sait sukkelaan, sillä minullahan on usein hyvin kiire, kuten tiedätte. Harkitsin painekattilan ostamista (minuksi hämmästyttävän) pitkään, lähinnä pelkosyistä. Olin nähnyt monet kerrat, miten Australian Masterchefissä amatöörikokit taistelivat hiki päässä painekattiloiden kanssa ollen vaikeuksissa kannen aukaisemisessa. Pudotusuhalta välttyneet kanssakilpailijat heittelivät parvelta neuvojaan, miten höyrypannun saisi auki. Sehän luonnollisesti innosti tätäkin kotikokkia vastaavaan.

Karavaanireissullamme katselin jo Ranskassa painekattiloita ja niitähän olivatkin markettien hyllyt notkollaan. Ne muistuttivat aika paljon niitä edullisia laitteita, joita olen täälläkin germaanimarketissa nähnyt, siipimuttereita ja gummitiivisteitä. Jätin ostamatta. Mielessäni siinsivät Lyypekin Karstadtin talousosasto ja sen mittavat kattilavalikoimat, sekä kohteliaat Frau Müller tai Herr Smichdt, jotka kertoisivat kaiken, mitä tahtoisimme tietää painekattiloista.

Tämä skenaario toteutuikin aivan täsmälleen. Ilmeisesti olimme sen verran potentiaalisen näköisiä asiakkaita, että meille kannatti osoittaa huomiota. Tuota pikaa meille oli myyty Fissler-merkkinen painekattila. Meillä on ahkerassa käytössä samanmerkkisiä teräskattiloita, olemme kyseisiin kattiloihin erittäin tyytyväisiä, joten hylkäsimme toisen lempimerkin, Silitin, painekattilat ostomielessä. Ne ovat kyllä kauniita nekin kirkkaissa väreissään. Koska valitsemamme kattilan ohjekirja oli mystisesti kadonnut, eikä löytynyt Fraun, eikä Herrn toimesta, meille tarjottiin merkin yleistä opaskirjasta ja kymmentä prosenttia alennusta. Kyllä me sen verran Vileneitä olemme, että tarjous kelpasi. Saimme vielä muutaman kerran demonstraation siitä, miten kannen tulee napsahtaa suljettaessa ja avattaessa, nyökyttelimme, että ah ja, sehr schön.

Kattilan koon valitseminen oli hieman vaikeaa. Olisin tietysti halunnut malliston suurimman, mutta alan jo muistaa, etten kokkaa kovin suurelle porukalle. Toisaalta mitään pikkukippoakaan ei kannata ostaa, joten päädyimme viiden litran kattilaan.

Kammenpyörittäjässä on olemassa tiettyjä insinöörimäisiä piirteitä, joita minusta tyystin puuttuu. Häntä kiinnostaa tietää, miten uudet inkkeet toimivat ja miksi. Minulle kelpaa yleensä se, että kattila nostetaan tulelle ja sitten otetaan jo lautaset ja servetit esille. Kammenpyörittäjä meni jopa niin pitkälle, että etsi netistä juuri kyseisen höyrypannun ohjekirjan ja referoi sen minulle eräänä heinäkuisena iltana heti kohta karavaanireissun jälkeen. Sanomattakin on selvää, etten kuunnellut enkä omaksunut mitään informaatiota. Eilen sitten minuakin kiinnosti ja olin nyreissäni, kun en itse löytänyt kyseistä dokumenttia tuosta vaan. Onneksi henkilökohtainen tiedonhankkijani ja koti-insinöörini oli paikalla ja etsi manuaalin minulle ja jopa tulkkasi sen lontoosta suomeksi. Teimme jännittävän koeponnistuksen niinkin vaativalla tavalla, kuin keittämällä pari litraa vettä painekattilassa. Oli se jännittävää. Kurkistelin kattilan kannessa olevaa venttiiliä ja laskin minuutteja, sekä mietin mielessäni, että paljonko maksaa laivamatka Saksaan, jos kattilaa pitää lähteä vaihtamaan. Ei tarvinut. Vähän harmillista, sillä Lyypekissä voisi kyllä lähteä taas käymään.

Osasimme päästää höyryt kattilasta ja tarkoitus oli valmistaa siinä jo eilen ruokaa, mutta ilmeni, ettei kotona olisi päivällisaikaan muita kuin minä. Siirsin varatut lihapalat jääkaapista nollalaatikkoon ja muutin ranskalaispäivällissuunnitelmat ranskalaisleivonnaissuunnitelmiksi. Tänään kotona onkin enemmän väkeä, on Alikersantti, Uunituore Aikuinen, Nuori Morsian, Kammenpyörittäjä ja minä. Meille kaikille aion loihtia painekattilassa burgundinpataa. Ainekset ovat valmiina, ohje on mielessä kirkkaana. Ainoastaan kello on liian vähän, sillä ruoan valmistaminen ei tule sitten viemään kuin pienen hetkisen verrattuna crock-pot-hommiin.

Tein burgundinpataa ensimmäisenä blogikesänä, enkä sen jälkeen ole tehnytkään, ellen aivan väärin muista. Toisinto uudella valmistustavalla ei siis olisi haitaksi nyt, kun tämänvuotinen Ranska-haasteemme ja Tour de France ovat loppusuoralla. Varmuuden vuoksi teemme höyrypannuhommat ulkona, mutta kyllä minua hieman jännittää, mitä lautasille loihtiutuu tänään. Tuloksista tuonnempana.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Vadelmafinancierit


Ei ole palellut tänäänkään, ei varmaan koko Suomessa. Olen kuitenkin ollut hieman virkeämpi ja jaksoin leipoa jo pitkään aikomiani financier-leivonnaisia. Niiden salaisuus ovat paahdettu voi, mantelijauho ja kananmunan valkuaiset. Otin ohjeen näihin mukaviin teen tai kahvin kavereihin Oh sweet day!-blogista. 

15 pientä financieria vadelmahillolla

  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 3 dl mantelijauhetta
  • 1,2 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 3 kananmunan valkuaista
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 1,5 dl sulatettua, paahdettua voita
  • vadelmahilloa
  • tomusokeria
Lämmitä uuni 200 asteeseen ja voitele pieniä metallisia vuokia. Jos käytät silikonisia, niitä ei tarvitse voidella, ei kai pidäkään. Sulata voi ja paahda sitä kattilassa niin, että se saa ruskean sävyn, muttei pala. Kun se tuoksuu pähkinäiselle, se on sopivaa. Kaada se toiseen astiaan jäähtymään. 

Sekoita kulhossa sekaisin sokeri, jauhot, mantelijauhe ja suola. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset vaahdoksi. Yhdistä valkuaisvaahto ja vaniljauute kuiviin aineisiin. Lisää viimeisenä paahdettu voi, joka on ehtinyt hieman jäähtyä. Sekoita taikina tasaiseksi. Lusikoi jokaiseen pieneen vuokaan ruokalusikallinen taikinaa. Tipauta päälle pieni nokare vadelmahilloa ja lusikoi lisää taikinaa, niin että hillo peittyy, muttei vuoka tule liian täyteen. Minulla oli niin pieniä metallivuokia, että kokonaisuudessaan leivonnaisia tuli 10 pientä metallivuokiin ja viisi pienehköihin silikonivuokiin. Paista uunissa noin 15-18 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Pullauta leivonnaiset vuoistaan, kun ne ovat hieman jäähtyneet ja sirottele niiden päälle tomusokeria. 



Tour de Francen kolmanneksi viimeinen, 19. etappi ajetaan paikoin sateisessa säässä. Etappi on tasamaaluonteinen ja massakiriä saattaa odotella. Kilpailu tuntuu olevan jo taputeltu ja voittaja selviö, mutta tietysti Vincenzonkin pitää maaliin asti tulla jokaisella etapilla. Huomenna on vuorossa kilpailun ainoa aika-ajo, henkilökohtainen sellainen. Joukkueaika-ajoa ei tässä kisassa olekaan lainkaan. 

Tällaista Tuplapotkua meillä ei vielä olekaan!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Vuorietappi ja helle ottivat voimille

Aamupäivällä teimme pienen reissun Mikkeliin katsomaan myytävänä olevaa matkailuautoa. Pysähdyimme matkalla Kangasniemelle tankkaamaan ja poimimme sieltä päivän kirkon, komean puisen, jonka katselimmme ulkopuolelta, sillä sisälle olisi päässyt vasta monen tunnin kuluttua. Kirkkoa ympäröi kaunis hautausmaa, jolta ei työntekijöitä puuttunut, varmaan kymmenkunta ihmistä hääräsi leikaten ruohoa ja siistien puuskia. 



Söimme aamupalaa levähdyspaikalla ja mietimme, että harvoin Suomen kesässä on niin kuumia aamuja. 


Kangasniemelle voisi sitten vähän vanhempana suunnistaa uudelleen, kun alkaa olla tekemisen puutetta. Ei ihan vielä.


Auto ei ikävä kyllä ollut ihan niin sopiva, kuin olimme toivoneet, joten jatkamme etsimistä. 

Tänään en ole jaksanut tehdä ranskalaista ruokaa, eikä olisi kyllä maistunutkaan. Lämmin sää ja toipilaisuus veivät minusta mehut niin, että piti ottaa päiväunet kesken Tour de Francen vuorietapin. Onneksi heräsin, kun matkaa maaliin oli vielä kymmenisen kilometriä ja ehdin katsomaan, miten lopussa käy. Vincenzo Nibali näytti hurjat voimansa ja rohkeutensa ja ajoi vuorietapin maaliin ensimmäisenä, neljäs etappivoitto tästä kisasta oli plakkarissa. 

Eilen illalla pihaamme pölähti Kammenpyörittäjän ajavia tuttavia yhteislenkillään, vesipullot täyttyivät,
Andreja puski espressoja ja cappuccinoja, mukava iltahetki!

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kir Royal -klassikkodrinkki Ranskasta


Tänään on se päivä, jolloin en ole enää ollenkaan alaikäisten lasten äiti, onneksi pari harjoitteluvuotta aikuisen äitinä on jo tehnyt minusta ihan hyvän jatkoäidin, nyt kun perusäitiä ei niin paljon enää tarvita. Kuopuksen 18-vuotispäivänä söimme hänen toiveidensa mukaisesti pihviaterian ja jälkiruokana marjaisaa täytekakkua. Onneksi minun ei ole tarvinnut osata askarrella mutkikkaita kakkuja, yhtään muumi- tai spiderman-kakkua tai myöhemmn vaikka world of warcraft-kakkua en joutunut edes yrittämään poikien lapsuusvuosina. Hyvä niin. Nyt pitäisi vielä päättää, "löydänkö" tuliterän aikuisen passin kätköistäni, että hän pääsee illalla baariin. Se on kokonaan toinen juttu.

2-vuotias vekkuli, vekkuli hän on edelleen (luvalla julkaistu kuva)
Emme yritä syrjäyttää vieläkään Kivistöä kotimaisten ruokablogien drinkkiykkösenä, heidän torstaidrinkkinsä ovat legendaarisia. Tosin vielä odottelemme sitä luvattua grillattua drinkkiä, ehkä tällä viikolla? Campasimpukan lyhyt drinkkilista jatkuu nyt kuitenkin yhdellä klassikolla, nimittäin helpolla, mutta tyylikkäällä Kir Royalilla. Se sopii tähän juhlapäivään hyvin, etenkin kun Ranskassa ajetaan edelleen Tour de Francea. 

Kir Royal

  • 2 cl Crème de Cassis-likööriä
  • samppanjaa tai kuohuviiniä
Viilennä likööri ja kaada sitä kylmennettyyn samppanjalasiin. Kaada lasi lähes täyteen samppanjaa. Siemaile.


Tour de Francen 17. etappi oli klassinen vuorensahauspätkä Pyreneillä, jossa vuoronperään kiivettiin  ja laskettiin. Pituutta etapilla oli "vain" 124,5 km ja se päättyi raatelevaan nousuun. Tinkoff Saxon Rafal Majka polki itsensä ensimmäisenä maaliin pallopaidassaan. Hieno voitto! Kokonaiskilpailun johtaja on tietysti edelleen Vincenzo Nibali.