lauantai 23. heinäkuuta 2016

Täytettyjä kukkia

Ennen frittiä


Olen varmaan viisi vuotta aikonut tehdä täytettyjä kurpitsankukkia. Kun niitä sanoo zucchinin sijasta courgeteksi, niin saadaan päivän ranskalaisuuskin hoidettua. 

Täytetyt kurpitsankukat


Täyte

  • 8 kurpitsankukkaa
  • 0,5 purkkia ricottaa
  • puolikkaan sitruunan mehua
  • sitruunan kuori raastettuna
  • tuoretta minttua ja persiljaa
  • suolaa ja pippuria
  • edellispäivän kala-aterialta jäänyt jogurttikastikkeen loppu, noin 0,5 dl

Frittitaikina

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl valkoviiniä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • vähän sitruunan kuorta raastettuna
  • ripaus suolaa ja pippuria

Paistamiseen

  • rypsiöljyä uppopaistamiseen 
Sekoita täytteen ainekset kulhossa tasaiseksi massaksi, säädä sen paksuutta sitruunamehulla niin, että se on hyvin pursotettavissa, mutta aika tanakkaa kuitenkin. Pursota täytettä isolla tyllalla kukan sisälle ja pyöräytä varovasti kukat lehtien kärjet takaisin kiinni. 

Tee friteeraustaikina sekoittamalla ainekset tasaiseksi, säädä senkin paksuutta viinin määrällä, niin että taikina on melko paksua.

Kuumenna öljyä padassa tai kattilassa niin paljon, että sitä on muutaman sentin korkeudelta astiassa. Kuumenna kunnes lämpötila on 160-170 astetta.

Kasta täytetyt kukat yksi kerrallaan taikinassa ja nosta ne pois pehmeäkärkisillä pihdeillä taikinasta, valuta hieman ja laske kuumaan öljyyn paistumaan muutama kerrallaan. Minä laitoin kolme kerrallaan, uppopaistoin pienehkössä pannussa. Kun kukkien taikina pinta on kummaltakin puolelta kauniin värinen, nosta kukat paperin päälle valumaan. Syö heti kuumana.


Joku kukista oli joko vähemmän raikkaan tuore tai sitten jotain eri lajiketta, se maistui selkeän kitkerälle, pari maistui enemmän kukkaiselle, loput sitten muuten vain oikein hyvälle. Rakenne oli hyvä heti paistamisen jälkeen, noin puolen tunnin kuluttua taikinakuori oli melko pehmeää, eikä enää niin mukavaa syödä. Nämä sopisivat hyvin alkuruoaksi ja täytteen makua säätelemällä voi päästä erilaisiin makumaailmoihin. Muutoin söimme ranskalaisia juustoja, nekin olivat hyviä. Tai no sinihomejuusto ei ollut kauhean pahaa. 



Tour de Francen toiseksi viimeisellä etapilla oli märkä sää, vettä satoi oikein kunnolla. Lukuisia nousuja ja laskuja sisältänyt keskipitkä etappi ei muuttanut kokonaiskilpailun johtajan asemaa, Chris Froome on käytännössä voittaja ennen huomista seremoniallista päätösetappia Pariisissa. Toki sekin on maaliin ajettava. Tämän päivän voittaja oli Movistarin Ion Izaguirre. 

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Aika kuivan leivän kaupitsee



Talouden työssäkäyvälle järjestyi ylimääräinen vapaapäivä tänään ja siksi olenkin elänyt lauantaissa jo aamu seitsemästä asti. Aamiaiselle istahdimme kuitenkin vasta yhdentoista maissa, sillä vapaapäivän aamuina ei saa olla kiire. Ellei siis ole hoppu jonnekin, nyt ei ollut. Halusin jotain ranskalaiseen viittaavaa aamiaista ja keittiössä pyöriessäni huomasin täysin hengettömäksi kuivaneen patonginpätkän leipäpussissa. Ei se ollut alunalkaenkaan hyvä patonki, siksi sitä ei syötykään kokonaan. Mutta siitä se oli hyvä, että se vain kuivui aivan kalikaksi, eikä viitsynyt homehtua. Siitäpä minä sitten tein meille aamiaiseksi minikokoisia köyhiä ritareita, fiinimmin french toastia. Sain samalla kulumaan loppuun eilisen kirsikkakastikkeen ja liian ohueksi jääneen vaniljavanukkaan kastikkeena senkin. 

French toast vanhasta leivästä

  • kuivaa patonkia sen verran kuin sitä nyt sattuu olemaan, meillä 2/3 täysin kuivanutta patonkia
  • maitoa 
  • kananmuna
  • ripaus sokeria
  • pikkuisen vaniljatangosta raastettua murua
  • hilloa, marjakastiketta tai mitä nyt haluatkin lisäkkeeksi
  • jäätelöä, kermavaahtoa tai vaniljakastiketta
Sekoita laakeassa astiassa maito ja kananmuna tasaiseksi, maidon määrä riippuu siitä, kuinka kuivaa leipä on ja kuinka paljon paloja on kostutettavaksi. Lisää maitoa, jos se meinaa käydä vähiin. Lisää seokseen vähän sokeria ja vaniljaa. Leikkaa patonki tai muu vaaleahko leipä noin 2 cm pätkiin. Laita kunnon nokare voita pannulle ja pannu kuumenemaan. Asettele patonginpalat maitoseokseen ja anna niiden imeä nestettä hetken aikaa, käännä palat toisin päin. Tunnustele paloja hieman, ovatko ne vettyneet maidosta sopivasti, ei liikaa, ettei niistä tule mössöisiä. Paista paloja voissa molemmin puolin, kunnes pinta on kauniin värinen. 


Minä asettelin toastit isolle lautaselle, lusikoin päälle kirsikkakastiketta ja kaadoin vielä päälle pikkuiset kupilliset vaniljavanukasta, jotka jäivät eiliseltä jälkiruoalta. Ne olivat vaniljakastikkeeksi sopivan paksuista. Olisin voinut liottaa paloja ihan pikkuisen pitemmän aikaa, minuutin tai kaksi, kuoriosa oli hieman sitkasta, mutta keskusta sopivan pehmeää ja onhan meillä hampaat suussa, joilla pureksia. 



Tour de Francen kolmanneksi viimeinen etappi, numero 19 ajetaan tänään vuoristoisissa maisemissa, lähetys Eurosportilta alkaa jo klo 13. Siinä voi olla enää kenenkään mahdotonta saavuttaa Chris Froome etumatkaa kokonaiskilpailussa. Minulta tahtoo mennä mielenkiinto kisoihin, jos ne ratkeavat liian aikaisin, paitsi ei tietenkään silloin, jos suosikkini johtaa. 

Joku tykkää tämän kesän sadosta tontillamme

torstai 21. heinäkuuta 2016

Vaniljavanukas kirsikkakastikkeella



Tänään meillä oli jo ties monettako kertaa savustettua kalaa päivällisellä, Muurikan sähkösavustin on ollut mukavan helppo käyttää ja aivan kelvollista savukalaa sillä saa aikaan. Asiaa enemmän hipsteröivät lienevät eri mieltä, mutta ei se haittaa. Jälkiruokana meillä oli vaniljavanukkaan ja kastikkeen välimuoto, jonka tein samalla ohjeella kuin muutama päivä sitten suklaavanukkaan, mutta nyt vaihtaen tumman suklaan tilalle valkosuklaata. Kirsikkakastike oli vanukkaan ohella päivän ranskalaisuus ja sen ohjeen otin löyhästi täältä

Vaniljavanukas kolmelle

  • 1,5 dl valkosuklaanappeja (vähemmän olisi ollut parempi)
  • 1,5 dl täysmaitoa
  • 1 dl kermaa
  • 2 rkl sokeria
  • 3 kananmunan keltuaista
  • 1 rkl konjakkia
  •  ripaus vaniljatankoa raastettuna

Kirsikkakastike

  • 3 dl kirsikoita
  • 3 rkl vettä
  • 2 rkl sokeria
  • 1 rkl konjakkia
  • ripaus vaniljatankoa raastettuna
  • puolikkaan sitruunan mehu
Vaniljavanukasta varten mittasin valkosuklaanapit blenderin kannuun. Olisi piisannut vähemmänkin, vaikkapa 0,75 dl. Mittasin maidon, kerman, konjakin, sokerin, vaniljan ja keltuaiset paksupohjaiseen kattilaan ja vispilöin seoksen tasaiseksi. Aloi kuumentaa seosta lähelle kiehumispistettä. Saatoin joko jättää kastikkeen hieman alle parhaa sakeutumisasteen tai sitten valkosuklaa ei toimi yhtä hyvin kuin tumma suklaa. Kaadoin kuuman seoksen blenderiin ja sekoitin tasaiseksi, suklaa suli kuumaan kastikkeeseen. Jaoin kastikkeen annoskulhoihin ja laitoin ne jääkaappiin hyytymään. 

Kirsikkakastiketta varten otin kirsikoista kivet pois käyttäen vinkkiä, jonka luin Kokit ja potit-blogista. Käytin lasipulloa, jossa oli pyöreäreunainen pullonsuu, laitoin aina kirsikan kerrallaan pullon suulle ja painoin kiven kirsikan läpi puisella syömäpuikolla. Kivi putosi pulloon ja sotkua tuli paljon vähemmän kuin muilla kivenpoistomenetelmillä, joita ole kokeillut. Kivet sai pois pullosta laittamalla sinne hieman vettä ja hölskyttelemällä pulloa alassuin. Kiitos vinkistä!

Laitoin paksupohjaiseen kattilaan kirsikat, sokerin, veden, konjakin ja vaniljan ja keittelin seosta noin 15-20 minuuttia, jonka aikana neste ensin lisääntyi, mutta sitten kiehui kokoon ja sakeni. En käyttänyt vihjeohjeessa ollutta maissitärkkelystä, sillä en halunnut rakenteesta kiisselimäistä. Jätin sattumaisen kastikkeen jäähtymään. 

Vanukas ei hyytynyt niin hyvin kuin toivoin, mutta oikein hyvän makuista se oli, joskin sillä rajalla, että olisi ollut liian makeaa. Kirpeänmakea kirsikkakastike sopi vanukkaan kaveriksi oikein hyvin. 


Tour de Francen 18. etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, jossa Froome jälleen ajoi etapin voittoon ja lisäsi kokonaiskilpailun johtoaan. Alkaa tämä Tour olla taputeltu. 



keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Bistroateriaa mukaellen


Tour de Francen viimeinen kolmannes alkoi tänään. Eilen ajajat lepäsivät, tuskin ajoivat sataa kilometriäkään. Minä pidin kaksi vapaapäivää Tourista, maanantaina minua vaivasi melkoinen lorvikatarri, joka on onneksi nyt mennyt ohitse. Päivälliseksi  meillä oli Careliassa nauttimamme pihviaterian toisinto niin hyvin kuin osasin. 

Entrecôte kahdelle parilla lisäkkeellä

  • 2 palaa naudan entrecôteta (noin 200-250 g kumpikin)
  • liraus oliiviöljyä 
  • suolaa ja pippuria
  • 6 keskikokoista perunaa
  • 1,5 l rypsiöljyä friteeraamiseen
  • suolaa
  • sokeriherneitä
  • nokare voita
  • 4 rkl majoneesia
  • muutama tippa shirachaa 
Ota entrecôte lämpenemään pari tuntia ennen grillaamista. Taputtele paloille oliiviöljyä ja ripota suolaa ja pippuria. Leikkaa perunat tasakoikoisiin lohkoihin ja jätä ne kylmään veteen likoamaan. Kun alkaa olla ruoanteon aika, laita öljy kuumenemaan pataan tai paksuun kattilaan. Ota perunat pois vedestä pyyhkeeseen kuivumaan. Kuumenna öljyä 170 asteeseen ja paista perunat ensimmäisen kerran, noin 6-8 minuuttia. Tee se kahdessa erässä, jos kattilasi ei vedä koko satsia kerralla. Kauho melkein kypsiksi paistetut perunat talouspaperin päälle vatiin ja jätä jäähtymään. Otan lämpö pois öljyn alta tässä välissä, jatka sen parissa myöhemmin.

Valmistele grilli kuumaksi, me käytimme tällä kertaa Weberiä ja brikettejä. Kun briketit ovat valmiit ja grillissä ainakin 220 astetta, laita pihvit kypsymään. Me grillasimme entrecôte-paloja neljä minuuttia puoleltaan ja nostimme ne folioon asettumaan noin 10 minuutiksi.

Lihapalojen asettumisen aikana kuumenna öljy uudelleen, tällä kertaa 180 asteeseen ja friteeraa perunat toiseen kertaan. Nyt voit varmaankin laittaa kaikki kerralla, kun perunat ovat jo melkein kypsiä. Paista niitä, kunnes ne ovat kauniin värisiä ja kypsiä, mutta pehmeitä sisältä. Kokeilla yhdellä palasella kypsyyttä, varo kieltäsi. Kauho kypsät perunat uudelle palalle talouspaperia ja peitä. 

Käytä sokeriherneitä pannulla, jossa on nokare voita, niiden ei tarvitse varsinaisesti kypsyä, kunhan hieman lämpenevät ja ottavat makua voista. Minulla oli sunnuntain tomahawk-aterialta jäänyttä kotitekoista maustevoita.

Asettele lautaselle foliosta otettu asettunut pihvi, nosta sille nokare maustevoita, meillä tässä kohtaa oli Haaparannasta ostettua kolmen pippurin maustevoita. Aseta toiseen reunaan lautasta ranskanperunoita ja majoneesin ja srirachan sekoitusta dipiksi perunoille, toiselle reunalle sokeriherneitä. 

Meillä entrecôte onnistui kyllä ensikertalaisen tuurilla, sisus oli herkullisen punertavaa ja pinta pippurinen ja rapea. Perunatkin olivat lähes täydellisiä, vaikka itse kehunkin. 




Tour de Francen 17. etappi on tietysti jo ajettu, mutta me katsomme sitä nyt tallenteelta. 

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Farm - uusi tuttavuus Tallinnassa ja aina kiinnostava KUMU


Tallinnan pyrähdyksemme toinen päivä valkeni sateisena. Heti aamiaisen jälkeen loikkasimme autoon ja ajoimme KUMUun, Viron Taidemuseoon, jossa voi käydä ihan jokaisella Tallinnan reissulla, paitsi jos se on suljettu, kuten harmiksemme oli viime talven reissulla. Nyt olimme paikalla oikeana päivänä ja museo oli auki. 


Ensin tutustuimme näyttelyyn, jonka nimi on Poeesia ja Spliin, mikä on suomeksi Runous ja Ahdistus. Näyttelyssä on upea kokoelma naisten asuja viktoriaaniselta ajalta. Näyttely on avoinna aina 9.10.2016 asti. Suosittelemme. Katsoimme näyttelyn toiseenkin kertaan ennen poislähtöä.


Muita näyttelyitä tällä kertaa olivat  mm. Kylmä katse. Hyperrealismin variaatioita Viron taiteessa ja uusi pysyvä näyttely Konflikteja ja mukautumista. Neuvostoajan virolainen taide (1940-1991). Nämä olivat kumpikin kiinnostavia myös. Ulkona museon pihassa oli hieno äänitaideteos, museon rappusia pitkin kuulosti liikkuvan jonkunlainen maanjäristys, joka hajotti rappuset palasiksi, mutta vain päässämme. 





Päivä meni niin nopeasti, ettemme paljon muualle ehtineetkään, paitsi lemppariruokakauppoihimme. Onneksi emme olleet nyt aikoneet ostaa yhtään strutsinmunaa, sillä niitä ei ollut yhdessäkään käymässämme kaupassa. Päivän aikana satoi ajoittain, mutta Kammenpyörittäjä kävi silti pienellä kuvausreissulla sadekuuroja vältellen. Tallinnassa riittää yksityiskohtia ja kuvattavaa aina vaan. 


 



Joku asia on muuten näköjään samoin kuin meillä Jyväskylässä, kun kesä tulee, kadut kaivetaan auki! Joskushan työt on tietysti tehtävä, mutta arvelen, ettei kesä ole kovin hyvä tuolla kadun kaupoissa ja ravintoloissa, kun kiveys on poisrevittynä ja remonttiaidat tekevät liikkumisesta hankalaa. 


tuolla takana ovat ne kukkakojut, joista minunkin pionini olivat peräisin


Minilomasemme toisen illan ruokapaikaksi valitsimme Restoran Farmin, jonka ohitse olimme kulkeneet aiemmilla reissuillamme ja havainneet kiinnostavaksi. En muista lukeneeni yhtään suomalaisen blogaanin kokemusta tuosta ravintolasta, mutta sama pää jne, on niitä voinut ollakin. 


Farmin ruokalista vaikutti lupaavalta sekin, vaikka edellisillan Tuljak oli hyvin kirkkaana vielä mielessä. Meidän pöytämme tarjosi hyvät näkymät keittiöön ja istuin kyllä aika niska kenossa illan aikana nähdäkseni keittiöön mahdollisimman paljon. 


Ravintolassa oli alkuillasta jo aika paljon asiakkaita ja enemmän ulkomaalaisia kuin Tuljakissa. Ympäristö oli hauska ja viihtyisä, pöydät väljästi niin, ettei tarjoilijoiden tarvinnut pujotella pöytien väleissä ja asiakkaatkin mahtuivat hyvin nousemaan pöydästä häiritsemättä aivan takana istuvia. Siitä pisteet!

Aloitimme aterian kuohuviinillä ja tutkailimme listaa. Minä päätin ottaa pateeta alkuruoaksi ja Kammenpyörittäjä nytkin tartarin voidakseen verrata sitä edellisillan vastaavaan. Ruokajuomaksi valitsimme viinilistalta pullollisen ranskalaista roséta, joka maksoi mielestäni vähemmän kuin ravintolan sivulla luki. Muistelen, että pullollisen hinta olisi ollut 26 euroa, mutta listassa lukee 30 euroa. 

Minun kanipateeni oli hyvää ja Kammenpyörittäjän tartar näyttävä ja suuri annos. Pateetani riitti hänellekin, sillä tuo pieneltä näyttävä purkki oli täynnä maukasta herkkua. Pidin kattauksista. Tartarin viiriäisen keltuainen oli hauskasti laitettu raakaan sipulirenkaaseen, pitää muistaa itsekin käyttää tuollaista astiaa.



Pääruokina minulla oli vasikkaa ja pöydän toisella puolella lammasta. Olin juuri ehtinyt mainita, että hyvin keittiön ja salin välinen lasi pitää käryt keittiön puolella, kun pannuille heitettiin enemmänkin lihaa ja kalaa. Jonkun verran myös saliin käryä ylsi ja liekit löivät liedellä korkealle. Minun vasikkani oli pikkuisen pettymys, ainakin ensimmäisten suupalojen ajan, jolloin leikkasin lihapalan ohuempia osia. Kun pääsin paksumpaan kohtaan saakka, se olikin jo mehevää ja hyvää. Annos ei ollut kovin näyttävän näköinen. Lammasannos tarjoiltiin aika ronskilta peltilautaselta, josta tuli mieleen sairaalaruoka. Liha oli kuulema hyvää ja mureaa, paahdettuja kasviksia oli melkoiset määrät. 


Jälkiruoaksi otin marenkia, tuorejuustoa, mysliä ja marjoja sisältävän annoksen ja Kammenpyörittäjä juustoja. Minun annokseni oli kyllä aikamoinen keko kaikenlaista, en millään voi sanoa sitä kauniiksi. Makeaa oli ihan mahdottoman paljon. Se on kyllä sanottava, että marenki oli parasta, jota olen koskaan syönyt. Juustoannoskin oli ronskin kokoinen, neljää juustoa neljä palaa. Kaikki olivat kovia juustoja, erilaisia toki keskenään. Pienessä padassa tarjottu marjaseos oli maukasta, siinä oli ainakin marinoituja vadelmia ja kirsikoita.  




Kahvin jätimme tällä kertaa väliin. Ateria maksoi 115 euroa, joka oli mielestäni todella edullinen. Edellisillan aterian oltua niin hyvä, Farmin oikein kelpo setti jäi hieman hopealle, vaikkei siinä ollutkaan mitään erityistä moittimista. Tarjoilu oli ystävällistä. Jollain oli huono  päivä, pari satsia laseja putosi lattialle, kun niitä oltiin laittamassa takaisin hyllylle. Työnjako oli selkeä, naiset siivosivat sirpaleet.

Lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyville Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille, joille kerään matka- ja ravintola-aiheisia postauksiamme. 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kesäinen kimara - French75

Mehiläinenkin kiinnostui cocktailistamme
Tour de Francen aikaan olen kokkaillut yhtä jos toista, josta voi sanoa siinä olevan jotain ranskalaiseen vivahtavaa. Näin kuudennen Ranska-haasteen aikaan on jo aika vaikea löytää sellaista, mitä voisin kuvitella osaavani tehdä, tai johon minulla olisi aikaa, välineitä tai raaka-aineita ja jota en olisi vielä kokeillut. Hyvä on, croissanteja en ole vieläkään kokeillut, enkä éclairia. Tänä vuonna minulla on tekoselitteenä, että uunimme on hieman väsähtänyt, enkä voi juurikaan leipoa. Voi ja voi. Voita meillä on kyllä runsaasti, siitä se ei ole kiinni.

Eilen nautimme kimaran (kuulema suomennos sanasta cocktail, alan välittömästi käyttää sanaa ja lisään sen lyhyeen ja ytimekkääseen tunnisteluettelooni), jonka nimessä esiintyy sana French, joten kelpaa minulle. Kyseessä on juoma, jonka kokonimi on French75, linkistä voi lukea cocktailin historiasta, mikäli kiinnostaa. Tekemäni juoma oli tietysti tämän kuuluisan kimaran muunnos, kuten niin moni tekemäni asia on. Muunnosta sinne, muunnosta tänne. Maailma ei kertakaikkiaan ole enää entisensä. Kaikkea väännellään ja käännellään. Ei voi mitään. Ohjeen otin täältä.


Mansikkainen French75 kahdelle

  • puolikas pullo samppanjaa (Baron Fuente
  • noin 20 pienehköä mansikkaa, joista kaksi koristeluun
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • liraus sitruunamehua
  • 2x2 cl giniä 
Poistin mansikoista kannat ja laitoin marjat kahta lukuunottamatta (säästin koristeluun) Bamixin minileikkuriin. Lisäsin mukaan vaahterasiirapin ja sitruunamehun ja suurruuttelin seoksen tasaiseksi pyreeksi. Siivilöin sen tiheän teesihdin läpi, jolloin sihtiin jäivät mansikan nytyset ja pyreestä tuli hyvin kirkkaanpunaista ja sileää. Laitoin ruokalusikalliset pyrettä kahteen korkeaan lasiin, samoin mittasin niihin 2 cl giniä. Kammenpyörittäjä toimi muutoin juomanlaskijana ja kaatoi puolikkaan samppanjapullon sisällön laseihin, se oli juuri sopiva määrä kahteen drinkkiin. Laitoin mansikat lasien reunoihin, sekoitin cocktailtikuilla ja kuten ranskalainen sanoisi: voilà tässä teille  meille cocktail lämpimään kesäpäivään. Käyttämämme samppanja oli hyvin kuivaa ja Kyrö Distilleryn gini melkoisen luonteikasta, joten cocktailista tuli aika ärhäkkä. Ihan pikkuisen lisää makeutta olisi voinut olla mieleeni, mutta kyllä minä pärjäsin. Tähän kävisi tietysti myös prosecco tai cava, tai mikä tahansa muu kuohujuoma. 





Tänään meille saapuu päivälliselle rakas nuorisomme ja minun on tarkoitus valmistaa ensimmäistä kertaa elämässäni tomahawk-pihvi. Sellaisia on ollut lähimmässä marketissa nyt useita kertoja jopa tarjouksessa ja minähän en oransseja lappuja karsasta. Olen kuitenkin vastustanut kiusausta ostaa lisää lihaa talouteen, sillä pakastimessa on vielä monta lihapalaa kokeiltavana. Nyt kun olen keksinyt niille oivan käyttötilaisuuten muutaman viikon päähän, annoin itselleni luvan ostaa muhkean tomahawkin. Sen sentään älysin, ettemme koita syödä sitä Kammenpyörittäjän kanssa kahdestaan, vaan kutsuin nuoretkin syömään. Tomahawk-kokemuksista kerron tuonnempana, mikäli siitä jää positiivista kerrottavaa. Jos oikein kolossaalisesti epäonnistun, saatan kertoa siitäkin. Nyt vain mietin, että tekisinkö jälkiruoaksi eton messin vai zabaglionen. Jos olen ovela ja kutsun jälkimmäistä sabayoniksi, sekin menee ranskalaisesta?

Mikähän se tämäkin on? Ostettiin kurpitsana, mutta tultiin narratuksi.
Jollen saa päivälliseen ujutettua mitään ranskalaista, French75 saa toimittaa päivän ranskalaisosuuden virkaa. Tour de Francen tilanteesta en myöskään eilen illalla päässyt aivan viivalle, sillä olin kaikesta kultturoinnista niin väsynyt, että menin nukkumaan tallennuksen sillä kohdalla, jossa maaliin oli vielä 42 km. Äsken katsoin Tourin hyviltä nettisivuilta, että Mark Cavendish oli peitonnut suosikkikukkopoikani Peter Saganin kirissä ja Chris Froome ei keltaisesta paidastaan luopunut. Tänään on vuorossa 15. etappi, jossa ajetaan Broug-en-Bressestä Culoziin 160 mittainen matka, melkoinen sahalaitaetappi, jossa kirimiehet vaikeroivat ja mäkimiehet notkistuvat. 

Valitse kenet vain, mutta älä minua

Kiitos kaverit, kai?
Perjantain vesisateinen sää viimein väistyi ja Jyväskylä kylpi lauantaina auringonpaisteessa. Se näkyi heti katukuvassa, terasseilla oli väkeä ja iloisen näköisiä ihmisiä kulki kohti Lutakkoa ja pois sieltä sen mukaan miellyttivätkö Suomi Popin artistit sillä hetkellä vai eivät. Tapasimme 2/3 nuorisostamme heidän festarointiensa välissä, istuimme tuokion juttelemassa Figaron terassilla.



Ennen teatteriin menoa kävelimme hieman kaduilla ja katselimme taivaalle toivoen, etteivät edellispäiviltä liian tutut sadepilvet alkaisi kerääntyä taivaalle. 

Jouluhan on jo ihan pian, ainakin Kullannuppu toivoo niin
Tätä varpusta ehtii kuvata

Olimme eilen illalla Jyväskylän teatterissa neljättä kertaa samalla viikolla ja meille viimeisessä Jyväskylän Kesän tapahtumassa. Lavalla oli jo torstailta tuttu Marc  Gassot ohjelmallaan Dark Side of the Mime. Tämäkään taiteenlaji ei ole minulle kovin (lue:yhtään) tuttu, alan tuumia viikon kokemusten jälkeen, että mikähän taiteenlaji sitten mahtaisi olla minulle tuttu. Contemperary countrya ei vissiin kehtaisi tässä yhteydessä mainita, mutta taisin jo mainitakin. 

Tulkaa teatteriin, ovikin pysyy varmasti auki!
Eilen toteutin samaa kuin koulun vanhempainilloissa, katselin kenkieni kärkiä toiveikkaana, ettei minua vain huomattaisi. Niin tuntuivat tekevän monet muutkin, mutta oli niitäkin, jotka innokkaina katsoivat taiteilijaan päin, heidän kehonkielensä huusi valitse minut. Meitä on niin moneksi ja hyvä niin. Esityksellä oli ikäraja, vain täysi-ikäisille ja se oli kyllä aivan paikallaan. Olisi voinut olla lisähuomautus, että ei myöskään siveydensipuleille, mutta ehkä se teki hyvää meillekin heillekin. Haastattelussa Marc Gassot sanoi aiemmin tällä viikolla, että mimiikan idea on se, että  esitystä katsoessamme kaikki hauskuus tai tuhmuus tapahtuu omassa päässämme. Tässä on kiero savolainen logiikka, vastuu siirtyy katsojalle. Mutta niinhän se on muussakin taiteessa, kunkin pää käsittelee näkemänsä siten kuin kykenee. 


Minulle mimiikkaan tottumattomalle esitys oli paikoin niin nopeatempoinen, että muiden jo nauraessa (etenkin etuoikealla muutama rivi alempana oli joku todella vikkelä kovaääninen miesnauraja) vasta mietin, että mitähän tuo nyt olikaan. Jotakin meni selvästi minulta ohitse tai ylitse, mutta suurin osa ei. Olin sekä henkisen, että fyysisen punastuksen vallassa hyvän osan tuosta elämäni tunnista. Jotkut elementit olivat jo tuttuja torstain Circo Aereon esityksestä, mutta vielä liioitellumpina ja hullumpina. 

Kuva Andreas Janett, kuva julkaistu Jyväskylän Kesän luvalla
Jos edellisillan Wusheng Co jätti minut hieman ulapalle, Marc Gassot kyllä lämmitti niin, että kotimatkakin meni aika hiljaisissa merkeissä. Tosin bussin teinityttölauma piti omaa stand-uppiaan sen verran äänekkäästi, ettei juttelulle ollut juuri tilaisuuttakaan. Luojan kiitos ei tarvitse olla teinityttö nykyaikana, eikä minulla ole omaa teinityttöäkään. Kiitos ja vielä kerran kiitos. 



Nyt kun kultturoinnit on kahlattu läpi on vielä vaikea sanoa mikä oli viikon kohokohta. Luulen, että vaaka kallistuu joko varjotapahtuman, tai avajaiskonsertin puoleen, tilanne on melko tasan. Ne kolme tapahtumaa joihin osallistuimme Jyväskylän Kesän tarjoamin lipuin olivat kaikki niin sanotusti something completely different, oman tavallisen elinpiirimme ulkopuolelta, että täytyy vain olla tyytyväinen, että saimme tilaisuuden osallistua. Kaikkiin niihin oli kyllä tilaa ja lippuja olisi saanut ostettuakin, mutten usko, että ilman tätä yhteistyökuviota olisimme tulleet menneeksi. Tämän kokeilun seurauksena katson varmasti ensi vuonna Jyväskylän Kesän ohjelmaa toisin silmin. Etsin jonkun tutun sijaan jotain aivan muuta, sellaista mistä en ole koskaan kuullutkaan. Saatan ehkä hieman ottaa selkoa jostain etukäteen, tai mikäli en muutu radikaalisti vuodessa, luultavasti en. Tänään vielä ehtii osallistua Kesän tapahtumiin, luvassa on ainakin keskustelutilaisuus ja Säynätsalossa pidettävä päätöskonsertti