tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kotimatkalla

melkein kaikki laivan matkustajat kannella nauttimassa auringosta

Kotimatka on suhteellinen käsite. Jokaisella matkalla on lakipisteensä, se hetki josta alkaa tuntua, että ollaan kotimatkalla. Tämänvuotisen matkan lakipisteen saavutimme Peak Districtillä Bakewellissä, kun Eroica Britannia oli ohitse ja käänsimme auton nokan kohti etelää. Töiden alkuun oli tasan viikko ja kotona oli tarkoitus olla pari päivää ennen arkeen paluuta. 

Paluumatkamme oli monenlaisten onnekkaiden sattumusten ja läheltäpititilanteiden sarja, josta ei dramaattisiakaan vaiheita puuttunut. Suuri tekijä lienee ollut hyvä tuuri, sillä olimme juuri sopivasti muutaman askeleen edellä, vaikkemme sitä tietenkään sillä hetkellä tienneet. 

Emme joutuneet yli vuorokauden mittaiseksi äityneeseen Lontoon kehätien ruuhkaan, vaan selvisimme siitä tunnin pysähdyksellä. Ylitimme Kanaalin noin puolta vuorokautta ennen kuin laivareitit ja tunnelin liikenne jumiutuivat kahdeksi vuorokaudeksi  ja sitä myöten niin Ranskan kuin Englannin puolen moottoriteiden liikennekin satamien läheisyydessä. 

Moottoritiellä Belgiassa katsoimme vierestä, kun auto ajoi liikennettä jakavan korokkeen päälle, mutta onneksemme pysähtyi kaiteelle, eikä kylkeemme. Pelottavin tilanne sattui Saksassa moottoritiellä, jolloin eteemme ilmeisesti jostain rekasta putosi jokin rautakappale. Se kalahti automme pohjaan ja siitä takana-ajaneen auton tuulilasiin. Ajoimme liittymään ja tarkastelimme tuhoja. Tuntuvasti pelästynyt nuori saksalaismies näytti, miten ruostunut rautaesine törrötti hänen autonsa tuulilasissa, auton sisus oli hienossa lasimurskassa, mutta haavaakaan hän ei ollut saanut. Kammenpyörittäjä auttoi miestä teippaamaan tuulilasia sen verran, että mies saattoi ajaa viimeiset kilometrit kotiinsa. Hän toivotteli meille hyvää kotimatkaa ja sanoi olleen hauska tavata. Hauskuus on myös välillä melko suhteellinen käsite, tällä kertaa se kuulosti niin absurdilta, että purskahdimme kaikki nauruun. 

Ehdimme Lyypekkiin vuorokautta aiemmin kuin olimme aluksi laskeneet, joten saatoimme viettää vielä pienen lomasen lempikaupungissamme (tosin emme tiedä saksalaista kaupunkia, josta emme pitäisi). Teimme ostoksia, söimme hyvin, kävelimme kesäisiä katuja ja vierailimme monessa, aiemmin sivuuttamassamme kirkossa. 

Laivamatka Travemündesta Helsinkiin oli ihanan tapahtumaköyhä. Tuntui mukavalta vain lipua kohti Suomea, syödä, nukkua ja syödä taas. Merenkäynti oli olematonta ja laivan lähes tyhjä. Kyseessä oli kesän kalliimman aukataulukauden ensimmäinen vuoro. Edellisillan laiva oli ymmärtääkseni loppuunmyyty, tai sitten vain Grimaldi ei tahtonut myydä minulle matkaa, kun yritin päästä läpi firman online-myyntisivun sokkelikkoa matkan alussa. 



Lauantaina päivällä kuulimme TomTomin sanovan viimeisen kerran Olet saapunut päämäärään ja Kammenpyörittäjä käänsi auton kotipihaamme. Myös festarireissulla ollut kotimies oli palannut etuajassa, mikä ilahdutti minua suuresti. Muuten olisin jännittänyt iltaan asti pojan paluuta ensimmäiseltä pitemmältä autoreissultaan. Tein hiljaisen periaatepäätöksen nyt lakata huolehtimasta niin paljon, mutta luultavasti päätös ei pidä ensi maanantaita pidemmälle, sillä silloin poika astuu Kajaaniin vievään varusmieskuljetusbussiin. Tämän äidin toinen väpätyspäivä on tiedossa, toivoakseni tällä kertaa sujuu helpommin. 

Viime päivät ovat täyttäneet kotiintuloon liittyvät normaalit proseduurit, pyykinpesut, tilusten tutkimiset, tuliaisten purkamiset ja ruohonleikkuut. Nettiyhteytemme oli poikki talosta eiliseen iltaan asti, mutta nyt sekin on saatu kuntoon. Olimme eilen jo töissäkin ensimmäistä vuoroa, eikä ihan kaikki ollut taaskaan unohtunut, vaikka olimmekin tehokkaasti neljä viikkoa ajattelematta työasioita. 

Ensi lauantaina alkaa viides Ranska-haasteemme, kun vuoden tärkein pyöräilytapahtuma, Tour de France starttaa. Tiedossa on tiivis kolmeviikkoinen, jonka aikana pyrimme kokkaamaan ranskalaista ruokaa kilpailun jokaisena ajopäivänä. Olen onneksi siitä helppo ihminen, että lempijuttuni on aina se, joka on juuri alkamassa. Nytkin tuntuu mukavalta ajatus syventyä ranskalaiseen ruokakulttuuriin taas pitemmäksi aikaa.  

Tämän postauksen loppuun liitän muutamia kuvia reissun viimeiseltä viikolta. Kuvia kertyi matkalta Kammenpyörittäjän Nikoniin kolmatta tuhatta, minun ja Opiskelijan kameroihin huomattavasti vähemmän. Viisas kävisi kuvat pikimmiten läpi ja järjestäisi ne asiallisesti kansioihin koneelleni. Ei taida asua sellaista viisasta meillä.

Canterburyn katedraali, Dealin linna ja Doverin valkoiset kalliot


Lyypekkiä
Lisää Lyypekkiä

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Can you festival, kysyvät Eläkeläisetkin ja vastaus on: Yes, we can!

itseluottamus kohdallaan
Reissumme on tuonut meidät Peak Districtin reunalle Bakewellin kaupunkiin samasta syystä kuin vuosi sitten. Täällä on menossa kolmipäiväinen pyöräilyspektaakkeli, Eroica Britannia (tapahtuman nimestä on näköjään pudotettu pois L', viime vuonna se oli vielä L'Eroica Britannia). Jos jotain niin festivaalin engelsmannit osaavat järjestää. Niitä näyttää olevan näin kesäisenä viikonloppuna aivan kaikkialla, on kukkafestivaalia, perinnepäivää, kyläjuhlaa ja car boot-tapahtumaa. 

Eroica Britannia kokoaa pikkukaupunkiin noin 3500 pyöräilijää ja moninkertaisesti meitä apujoukkoja ja muita yleistä humua seuraavia. Suuri festivaalikenttä kaupungin laidalla on täyttynyt erilaisista myyntikojuista, ruokaa ja juomaa tarjoavista standeista ja tietysti pyörän osien ja muun fillareihin liittyvän tavaran kaupittelijoista. Viime vuodesta alue on laajentunut selvästi, sinne on tuotu myös vanhanaikainen tivoli karuselleineen. Teltta- ja vaunualue näyttäisi olevan hieman viimevuotista pienempi, tai ainakin kauempana. Meidän festivaalirannekkeillamme ei taida päästä nyt katsomaan sitä aluetta. Olisi ollut hauska nähdä onko viimevuotisia tuttuja taas paikalla.



Perjantaina kävimme tulessamme katsomassa jo viime vuodelta tuttua Chatsworth Housea, jonka isäntä on Devonshiren herttua. Kierros talossa oli hieman erilainen kuin viimeksi ja taidenäyttelyosuus oli toisenlainen. Kiertelimme talossa ja puutarhassa hyvän aikaa ennen kuin ajoimme Bakewelliin. 



Majoituimme heti saapumisen jälkeen Peacock-pubista varaamaamme huoneeseen. Suhtauduin majoitukseen pienellä varauksella, sillä olin vilkuillut majoitussivuston arvosteluja. Oletin huoneen olevan pieni, tunkkainen, ankea ja suoraan pubin yläkerrassa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan huoneemme onkin sivurakennuksen yläkerrassa ja se on joko aivan vastikään kokonaan rakennettu, tai remontoitu ja kylppärimme on suorastaan tuliterä. Internet-yhteys on mitä nopein sekin. Majoituksessa ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa ja ymmärrämme korkeahkon hinnan vilkkaan viikonlopun vuoksi. Myös aamiainen osoittautui oikein hyväksi, vaikka full English alkaakin jo tökkiä. Peacockissa se on nätisti aseteltu, pavutkin omassa kupposessaan, eikä paahtoleipää kastelemassa.



Lauantain ohjelmaan kuului lähistön nähtävyyksiä, joita riittää kyllä niin paljon, kuin viitsii kiertää. Ensimmäiseksi ajoimme Arbor Low'n kivikehälle, jossa kävimme viimeksikin. Tänä vuonna siellä ei ollut keskikesän juhlaa viettäviä hörhöjä, mutta lampaita ja lehmiä kylläkin. 



Toisena kohteena oli Bolsover Castle, jonne pääsimme English Heritage-korteillamme lisärahatta. Tässä vaiheessa maanantaina ostamamme EH-kortit olivat jo selkeästi haukkuneet hintansa, tänne pääsymaksu oli yli 10 puntaa.



Kolmanneksi kiipesimme pulssia nostattavaa rinnettä Peveril Castlen raunioille, josta oli nähtävillä upeat Derbyshiren maisemat. Palatessamme jyrkkää alamäkeä autolle alkoi hieman sataa, mutta ylämäkeen kiipeäviä brittejä sade ei näyttänyt haittaavan, vetivät vain sadetakkeja päälleen. 



Iltapäivällä kävimme festarialueella ja saimme reissun toisen vesisateen niskaamme. Pidimme sadetta alueen lastenteltassa monen muun vieraan kanssa. Pidän englantilaisissa siitä, että pikku vesisade ei pilaa mitään. Sen tauottua penkit pyyhkäistään kuiviksi, myyntitavarat asetellaan uudelleen esille ja homma jatkuu. Ostimme monta tärkeää tuliaista kotiin, kuten eriparilautasia ja kalaveitsiä viime vuodelta tutulta käytetyn tavaran myyjältä, villakangastakin Kammenpyörittäjälle Tweed Run-tapahtumaa varten ja maistoimme viimein englantilaista viiniä, jota emme tähän mennessä olleet mistään löytäneet. 


Aamukuudelta Kammenpyörittäjä lähti minusta pelottavan pitkälle sadan mailin reitilleen ja me Opiskelijan kanssa vietämme päivämme miten parhaiten taidamme. Toivomme hyvää säätä ja onnea matkalle. Ainakin lähtöhetkellä sää vaikutti mainiolta, aurinko paistoi ja lämmintä oli 9 astetta.


Kotimatka alkaa huomenna, aikaa on vielä perjantain aamuyöhön asti, jolloin laiva lähtee Travemündestä Helsinkiin. 

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Tosi kuiva juttu


Retkemme on edennyt Iso-Britanniaan, ylitimme Hihan maanantaina aamusella. Edellispäivän Retro Rondesta hieman jäykkänä ollut Kammenpyörittäjä ohjusti meidät Calaisin satamaan ja siitä lauttaan, joka reilussa tunnissa vei meidät toiselle rannalle. Sataman läheisyydessä oli menossa mittavat piikkilanka-aidan rakennustyöt ja poliisit pitivät tarkkaan vahtia satamaan vievän tien varressa, sillä läheisen piikkisten pensaiden pusikossa oli surullisen näköinen leiri, jossa näytti majailevan satoja, ellei tuhansia ei-toivottuja eri maiden kansalaisia kärkkymässä matkaa Britanniaan.


Heti maihin ajettuamme suunnistimme Doverin linnaan, joka viime kesän matkalla jäi käymättä. Ostimme English Heritage-passit, joilla pääsee 9 päivän ajan moneen nähtävyyteen, tai saa alennusta lipun hintaan. Doverin linna oli todella näkemisen arvoinen, myös toiseen maailmansotaan liittyvien osiensa puolesta. Samoja koululaisryhmiä näkyi linnan laajalla alueella kuin laivallakin.



Tiistain ohjelmassa oli mennä Winchesteriin. Jo vuosia sitten tekemällämme Englannin matkalla halusin päästä näkemään erään paikan, jota kehuin silloiselle tuttavalleni mahdolliseksi matkan kohokohdaksi. Hänen mielestään kuulosti vähintäänkin synkältä, kun sanoin, että matkani olisi täydellinen, jos pääsisin näkemään Jane Austenin haudan. En silloin päässyt, mutta nyt pääsin, kun kävimme Winchesterin katedraalissa. Emme kovin iloisina maksa kirkkoihin pääsymaksua, mutta tällä kertaa teimme poikkeuksen ja maksoimme kiltisti monta monituista puntaa päästäksemme tuohon valtaisaan katedraaliin. Minulla oli noin 8 vuotta sitten pahanpuoleinen Jane Austen-päähänpinttymä, katsoin alati parhaita filmatisointeja, luin kirjoja kaiken aikaa ja kuuntelin niitä äänikirjoina niin suomeksi kuin alkukielellä. Tällä erää fiksaationi on hieman hellittänyt, mutta tunsin kyllä syvää tyytyväisyyttä nähtyäni neiti Austenin viimeisen leposijan tiistaina.





Toinen päätarkoitus Winchesteriin menoon oli käydä lounaalla Hugh Fearnley-Whittingstallin ravintoloihin kuuluvassa River Cottage Canteenissa. Olin varannut meille pöydän pari päivää aikaisemmin ja taas ihmettelin brittiläistä surkeaa osoitteistoa. Paikan osoitteeksi ilmoitettiin suuressa kaupungissa vain talon nimi, eivätkä navigaattorit tunne täkäläistä talojen nimeämiskäytäntöä. Onneksi google-kartta ja sopivasti aikaa auttoivat. Kävimme paikantamassa ravintolan etukäteen ja siellähän se oli puiston keskellä, kuten oli kuvailtukin ravintolan sivuilla.

Menimme kanttiiniin heti lounastarjoilun alettua ja olimme melkein ensimmäiset asiakkaat. Tilasimme kaikki eri annokset voidaksemme maistella ristiin. Opiskelija otti kanasalaatin, Kammenpyörittäjä meat platen ja minä vasikkaburgerin. Ruoka saapui mukavan ajan kuluttua ja oli kauniinnäköistä ja minun nätisti sanottuna kuivaa burgeriani lukuunottamatta hyvää. Erityisesti pidimme rosmariinisuolatuista chipseistä, joita otimme side dishiksi. Paikka täyttyi lounastajista ateriamme aikana ja siellä oli positiivinen puheensorina ja tunnelma. Kolmen hengen lounas, juomana vesi, maksoi 44 puntaa. Tarjoilu oli todella ystävällistä ja palvelu nopeaa, ei voinut kyllä valittaa. Ainoa, mikä jäi hieman harmittamaan oli se minun vasikkapihvini burgerissa, en itse olisi ollut tyytyväinen niin tiiviseen ja kuivaan pihviin omalta pannultani. Paikan ruoka edusti mielestäni leimallisesti Hugh'n ruokafilosofiaa ja siitä jäi hyvä mieli.




Seuraava kohde oli Beaulieun automuseo. Sinne Kammenpyörittäjä oli ostanut jo netistä etukäteen meille liput ja hyvin ne olivatkin hintansa väärtit. Automuseossa oli monenlaista ajopeliä, samaan hintaan näimme niin tilan päärakennuksen tiloja kuin puutarhaakin.



Yöksi menimme Bournemouthiin. Olin varannut meille huoneen aivan rantakadun varrella olevasta Cliffside Hotelista. Huoneemme olivat aivan hyvät, mutta luvattu netti ei toiminut Kammenpyörittäjän ja minun huoneessa, enkä päässyt kirjoittamaan postausta. Opiskelijan huoneessa netti toimi yhdessä laitaa huonetta. Kävimme illalla kävelemässä isolla laiturilla ja söimme matkan ensimmäiset fish and chipsit maailmankuuluuksi itseään tituleeraavassa ravintolassa. Hyvät ne olivatkin! Emme ottaneet aamiaista hotellissa, mutta aamulla aulassa kyllä tuoksui houkuttelevalta, joten aamiainen olisi voinut olla hyväkin.






Keskiviikkona sain lisää lääkettä Jane Austen-kuumeeseeni, kun kävimme Lyme Regisissä. Siellä on hieno kivinen aallonmurtaja, josta kerrotaan Persuasion-kirjassa ja jonne Ranskalaisen luutnantin naisen yksi tärkeä kohtaus sijoittuu ainakin elokuvassa, en ole tainnut lukea sitä. Kävimme ennen aallonmurtajalla kävelyä full englishillä, ei sellaista kyllä kovin monta kertaa jaksa syödä, vaikka olikin hyvin tehty rantaravintolassa. Lyme Regis oli aivan ihana rannikkokaupunki, jossa oli korkeuseroja siihen malliin, että jokaisella kaupunkilaisella lienee hyvä kunto mäkiä kiivetessä. Voin hyvin ymmärtää, että paikka on ollut jo vuosisatoja suosittu turistikohde.









Lyme Regisin jälkeen ajelimme kohti Cornwallia käyden katsomassa muutamia nähtävyyksiä. Kumpikin oli listattuna English Heritage-luetteloon ja näkemisen arvoinen. Ensin etsimme Hurler stone circlen, kivikehän, joka oli nummella, sillä hetkellä sumun (tai itseasiassa olimme varmaankin pilven sisällä) valtaamana. Juuri ja juuri erotimme paikan ja kävelimme sinne kostean sumun halki, meidän lähellämme oli laiduntamassa vapaina niin lehmiä, lampaita kuin hevosiakin, sitä kautta kattava valikoima erilaista sontaa väisteltävänä. Toisena kohteena oli Restormelin linna, jonka erikoisuus oli pyöreä muoto. Sää kirkastui siinä vaiheessa sen verran, että paikka oli erityisen edukseen. Koska meillä oli jo English Heritage-korttimme, emme joutuneet maksamaan lippuluukulla lisää.




Yöksi menimme lähelle Padstowin kaupunkia aivan ihastuttavaan B&B paikkaan, jonka nimi on Molesworth Manor. Se oli niin sievä ja mukava kuin voi toivoa, vaikka osoite olikin jälleen erittäin viitteellinen. Meillä oli aivan perimmäinen huone ylimmässä kerroksessa, sen nimi oli Butler's room. Talo on aikoinaan toiminut ainakin pappilana ennen nykyisten omistajien aikaa. Kahden hengen huoneeseen oli varauksemme mukaisesti tuotu kolmas vuode, varavuodetyyppinen, mutta Opiskelija sanoi sen olevan enemmän kuin mukava nukkumispaikka. Ainoa harmittava seikka oli se, ettei paikan kuvauksessa luvattu internet-yhteys toiminut todellakaan huoneessa, eikä edes alakerran olohuoneessa, muttei meillä onneksi ollut kovin tähdellistä nettiasiaa sinä iltana. Olohuoneessa oli tarjolla Honesty Bar, eli drinkkejä olisi voinut tarjoilla itselleen ja maksaa niistä esitetyn listan mukaisesti.


Meillä oli tuoksi illaksi tähän astisen matkan ainoa illallisvaraus Padstowiin Rick Steinin paikkaan. Hänellä on siellä kolme ravintolaa, joista tämä Cafe on ilmeisesti vähiten fiini,  paikkojen sivuja katsoessani huomasin, että se oli hinnaltaan edullisin. Missään tapauksessa tämä ei tarkoittanut mitään negatiivista, vaan saimme mitä mukavimman illallisen hintaan, jota pidimme aivan asiallisena. Paikka oli merihenkisesti sisustettu ja viihtyisä, mennessämme vasta puolitäysi, mutta ateriamme aikana täyttyvä. Monta kyselijää käännytettiin vapaiden pöytien puutteen vuoksi pois.


Söimme kolmen ruokalajin illalliset, joista ensin tilasimme alkuruoan ja pääruoan. Olen surkea muistamaan kalalajien nimiä, mutta söimme hyviä kalaisia ruokalajeja, minä myös simpukoita ja vegeannoksen pääruokana. Jälkiruoat olivat todella onnistuneet, Opiskelija otti suklaakakkua, minä sticky toffee puddingin ja Kammenpyörittäjä jäätelöä ja sorbetia. Kolme ruokalajia ja kaksi viinilasillista maksoivat 83 puntaa kolmelta hengeltä. Tarjoilu oli todella hyvää, nopeaa ja ystävällistä. Ilmapiiri oli mukavan rento, paljon enemmän kuin paikan cafe-nimi antoi ymmärtää. Kyse oli oikeasta ravintolasta, jossa tarjoiltiin hyvää, tyylikästä ruokaa. Olin enemmän kuin hyvilläni, että Opiskelijakin piti illallisesta, vaikkei ole kovin tottunut syömään useamman ruokalajin illallisia ravintoloissa. 




Aamiainen B&B:ssämme oli omaa luokkaansa, tarjolla oli itse otettuna juuri puristettua appelsiinimehua, jogurttia ja hedelmiä. Pöytiin tuotiin tilauksesta teetä ja kahvia, paahtoleipää ja toiveiden mukainen full english. Lopuksi söimme vielä juuripaistetut pekaanimuffinit. Yö tässä viehättävässä talossa maksoi meiltä kolmelta 133 puntaa, mikä on paljon rahaa, mutta vastasi tarpeitamme erinomaisesti. 

Torstai oli taas siirtymäpäivä kohti Bakewelliä, jonne tähtäämme viikonlopun L'Eroica Britanniaa varten. Ensimmäinen pysäkki oli majoituksestamme noin 45 minuutin ajomatkan päässä ollut Tintagel Castle. Se kuuluu English Heritageen ja pääsimme korteillamme sinne lisää maksamatta. Meillä oli siitä oma esitteensäkin, muttei sen perusteella vielä ymmärtänyt miten vaikuttava paikka oli kyseessä, vaikka se olikin täysin raunioitunut. Kävelimme ylös alas rinteitä, portaita ja jyrkänteitä ja ihmettelimme millaiseen paikkaan tuo linnoitus ja asumusten rykelmä aikoinaan oli tehty. Siellä laidunsi aikamoinen määrä lampaita, joten väisteltävää oli taas ainakin tarpeeksi. Tuossa paikassa oli muita turisteja enemmän kuin tähän asti missään tällä retkellä, mutta valtava alue kyllä veti väkeä sadoittain, ellei tuhansittain. Paikka ei sovi huonojalkaisille tai vilkkaille pikkulapsille, sillä kaiteita ei ole eikä tilata, pudotus mereen on armoton. Viimeinen kiipeäminen takaisin parkkipaikalle olisi ollut vältettävissä Defender-kyydillä punnan hintaan, mutta jopa minä tallustin mäen ylös vivofitin kerätessä askelia. Naamani oli tulipunainen päästessämme perille, mutta niin se vain on, minusta tulee punainen kasvoiltani, kun tulee kuuma. Sille ei voi kukaan yhtään mitään.




Emme olleen aikaisemmin käyneet Walesissa, joten suuntasimme seuraavaksi sinne matkallamme kohti pohjoista. Ajoimme eteläisempää siltaa Severnin ylitse, siltamaksu oli Walesin puolelle tullessamme 6,50 puntaa. Kävimme katsomassa Rooman aikaisia raunioita Caerleonin kaupungissa. Siellä oli mm. aivan mahtava, nyt ruohon peittämä amfiteatteri ja kylpylä jonka ylle oli rakennettu museorakennus.


Kammenpyörittäjä halusi nähdä pyörämuseon Llandrindod Wellsissä. Kaupungin nimi on kuin suoraan LOTR:sta, mutta se on hieno esimerkki Viktorian aikaisesta kaupungista. Kyseinen pyörämuseo oli mennyt jo kiinni, kun pääsimme perille. Kävelimme hieman pitkin katuja yöpaikan toivossa, erään B&B-paikan ikkunassa oli lappu, jossa sanottiin "back in few minutes". Emme jääneet odottamaan, vaan kävelimme kysymään huonetta suuresta vihreästä hotellista, jonka nimi on The Metropole Hotel. Se on perustettu vuonna 1896 ja on edelleen saman perheen omistuksessa.



Otimme suuren perhehuoneen, joka on todellisuudessa kaksi huonetta, joista toisen Opiskelija sai omakseen ja hän sanoi vallan mainiosti voivansa nukkua kerrossängyssä, siitähän tulee hyvin mieleen Kainuun Prikaati. Kylpyhuone oli ylellinen, on sekä amme, että suihkukoppi ja hienot kylpykosmetiikat tarjolla. Osasin käyttää televisiotakin, tosin en vaihtaa kavanaa, joten katsoin Emmerdalea ITV:ltä. Näyttelijät näyttivät vierailta, naisilla oli uudet kampaukset ja tiedän nyt mitä eräälle hahmolle tapahtuu meillä näytettävissä jaksoissa parin vuoden päästä!

Hotellissa on useita ravintoloita, joista trendikkäämmässä on Bar Brasserie. Se on Tripsadvisorin mukaan kaupungin parhaita ruokapaikkoja. Kammenpyörittäjä kävi kuvausreissulla illalla ja kertoi nähneensä, että toisessa salissa oli oikein geriatrinen tunnelma, kun vanhukset aterioivat lähes viktoriaaniseen tapaan. Meillä ei ollut eilisiltana nälkä, joten kokeiltavaksi jäi hotellin aamiainen, joka oli oikein mainio.


Kirjoittelin tätä postausta myöhään torstai-iltana, mutta julkaisen postauksen vasta nyt perjantaiaamuna, jolloin meillä Suomessa on keskikesän juhla, juhannusaatto. Tänään matkaamme Peak Districtille Bakewelliin. Siellä alkaa L'Eroica Britannia-tapahtuma toista kertaa. Kammenpyörittäjä ajaa sunnuntaina valitsemansa matkan ylös ja alas vaativaa reittiä, minä ja Opiskelija käymme katsomassa läheisiä nähtävyyksiä. Matkamme kääntyy loppua kohden ja kotimatka alkaa ensi maanantaina.

Otsikko viittaa ilmeisen syyn lisäksi myös siihen, ettei tähän mennessä ole saarivaltiossa taaskaan satanut tippaakaan ja alkaa jo pelottaa kuinka käy sunnuntaina, kun Kammenpyörittäjä hyppää Giosin selkään ja lähtee polkemaan. Toivotaan, että tipaton jatkuu ainakin maanantaille.

Luultavasti tähän postaukseen jää lukuisa määrä typoja, sillä kaiken latautuminen kestää ikuisuuden, mutta korjailen niitä ja mahdollisesti vaihdan kuvia, tai koostan kollaaseja myöhemmin liukkaamman netin äärellä. Mukavaa juhannusta!