perjantai 21. marraskuuta 2014

Näin on marjat!


Perjantai on työpaikalla usein alkuviikkoa rauhallisempi, porukka jo virittäytyy viikonlopputunnelmiin ja monen työvuoro loppuu jo mukavan aikaisin. Tällaisten päivien taukohetken käytän mielelläni johonkin keittiöhommaan, leipomiseen useimmiten. Nyt jääkaapista löytyi hieman puolukkasosetta ja kananmunia, olipa vähän voitakin, joten marjapiirakka olisi paikallaan. Käytin soveltaen sauvajyväsestä ottamaani omenapiirakan taikinaohjetta ja omenien sijaan käytin täytteenä marjoja, pakastimesta löytyi myös mustikoita ja vadelmia.

Marjapiirakka työkavereille

  • 100 g voita
  • 1,5 dl maitoa
  • 3 kananmunaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljaa
  • 1 dl puolukoita
  • 1 dl mustikoita
  • 1 dl vadelmia
  • ripaus sokeria piirakan pinnalle
Kuumenna uuni 220 asteeseen. Sulata voi kattilassa ja lämmitä maito sulan voin kanssa. Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi ja lisää mukaan vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilja. Viimeiseksi sekoita taikinaan sula voi ja lämmin maito. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun ja sirottele marjat ja hieman sokeria pinnalle. Paista noin 30 minuutia. Kokeile tikulla tai raa'alla spagetilla piirakan kypsyyttä. Kun taikinaa ei tartu enää tikkuun, piirakka on kypsä.

torstai 20. marraskuuta 2014

Beaujolais Nouveauta jälleen kerran

Marraskuun kolmas torstai on se päivä, jona mekin olemme jo aamusta heti Alkon ovenkahvassa kiinni. Ikävä kyllä tänään ei voi maistella lasillista enempää, mutta päivä se on huomennakin, kun viikon työt on taputeltu ja vapaa viikonloppu alkaa.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Campasimpukka yksityisillallisella

pöytäkoristeet ennen Pekan pannulle joutumista

En olisi muutama vuosi sitten uskonut, millaisiin tilaisuuksiin blogaanina tulen menneeksi. En oikein nytkään meinaa uskoa, että minä, sivullinen omasta tahdostani, löysin itseni marraskuisena perjantaina Rikhardinkadun sisäpihalta etsimästä Emon ja Olon yksityisravintolaa, jossa tarjottaisiin Swiss Diamond-illallinen Pekka Terävän valmistamana. Olin paikanpäälle kävellessäni vilkuillut ympärilleni toiveikkaana, että näkisin jonkun tutun blogaanin, tai edes jonkun vieraan blogaanin saapuvan samaan kutsuvierastilaisuuteen.

Paikalla olivat kutsun esittäneet Mastermarkin edustajat Anu Niva ja Harriet Johans, sekä myynnin ja ostamisen asiantuntijoita kaupan alalta. Ja Pekka Terävä. Ja minä. Kaksi muuta kutsun vastaanottanutta blogaania oli joutunut perumaan saapumisensa, joten olin sitten ainoana lajiamme edustamassa. Nielaisin nopeasti ujouteni samalla kulauksella alkukuohuvan kanssa.

Tilaisuuden aloitti Jaana Painilainen, nainen joka tietää timanteista kaiken tietämisen arvoisen. Hänen Diamondo-niminen yrityksensä ostaa ja myy näitä säihkyviä jalokiviä. Jaana piti pienen esityksen timanttien synnystä ja niiden käytöstä erilaisiin tarkoituksiin, lähinnä tietysti koruissa. Minä hieman nolona kiskoin hihaa aitomuovisen aktiivisuusrannekkeeni päälle, minulla ei ole yhtäkään timanttia missään muodossa. Jos joskus hankkisin timantin, saattaisin kyllä kääntyä Jaanan puoleen.

Timanttitietoiskun aikana saatoimme nähdä, kuinka illan ateriasta vastannut Pekka Terävä valmisteli meille syötävää rauhallisuuden perikuvana. Kolmen tunnin illallisen aikana keskustelu aaltoili niin monen aiheen parissa, ettei pitkästymisen vaaraa todellakaan ollut. Minusta oli myös todella mielenkiintoista nähdä keittiömestarin työskentelyä, se oli kuin hyvin harjoiteltua tanssia, jossa ei ylimääräisiä sivuaskelia nähty. 

miniblini ja kotimainen kaviaari
seitä vähän kotikeittiötä fiinimmin
kurpitsakeittoa
yhdellä kanalla taituri ruokki seitsemän naista
possunkylki suppilovahveroiden ja pöytäkoristeiden alla piilossa
taivaallinen jälkiruoka, jollaisia Harriet olisi kuulema voinut syödä vaikka viisi annosta
Aterian ja viinit tarjoili meille nuori Justus yhdessä keittiömestarin kanssa ja heiltä näytti myös jälkien siivoaminen sujuvan kuin ajatus. Samaan aikaan kun pyyhimme suitamme jälkiruoan kadottua kupeistamme, kiilsi keittiö ja viimeisetkin lasit päätyivät puhtaina takaisin hyllyille. Ollapa itsellä edes kymmenys tuosta tehokkuudesta. 

Kutsuvieraana en osaa sanoa paljonko tuollainen ateria viineineen maksaisi, tällä kertaa ei siis tarvinut kukkarolle mennä. Sen lisäksi, että Mastermark tarjosi upean illallisen ja hauskan päivälliskeskustelun, tulen myöhemmin saamaan Swiss Diamond-paistinpannun kokeiltavaksi ja toisen arvottavaksi lukijoiden kesken. Tilaisuus ei ollut paistinpannujen markkinointitilaisuus, eikä minulta pyydetty muuta kuin illasta kertovaa postausta ja myöhemmin käyttökokemuksia pannusta.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Varaslähtö isänpäivään


Minun kuuden yövuoron työviikkoni päättyi tänään aamulla ja samoilla silmillä tässä sätkytellään. Voin kuvitella, että 3-4 tunnin kuluttua minua ei pidä hereillä villit hevosetkaan (mikä olisi kyllä kiinnostava ajatus). Olemme kotona vajaamiehityksellä, Alikersantti on viikonlopun kiinni, mutta Uunituore Aikuinen (jolle minun täytyy alkaa miettiä uutta bloginimeä) on kotosalla ja söimme kolmestaan päivällistä. Päätimme Uunituoreen kanssa jo puolivälissä viikkoa, että meidän mielestämme Kammenpyörittäjä haluaa syödä isänpäiväaterialla sushia, eikä hän pahasti pullikoinut vastaan, kun esitimme suunnitelmamme. Ei myöskään sitä seikkaa vastaan, että söisimme isänpäiväaterian jo tänään, sillä huomenna hän aloittaa oman yövuoroputkensa. Sushia ei voi tunnetusti syödä ilman pientä sakehuikkaa, eikä se sovi yhteen yövuoron kanssa. 

Halusin kokeilla jotain uutta japanilaisruokaa ja päädyin pankoleivitettyihin broilerifileisiin ja makean munakkaan tein uudella ohjeella, josta sain myös pari uutta tekniikkavinkkiä. Pankomurua löysin Citymarketin valikoimista, eikä minun tarvinut mennä aasialaiskauppaan, josta lähdin kerran mukanani garam masala-maustetta pyydettyäni masa harinaa, mitäs olen niin nössö. Muistelen kerran Nannan maininneen, että pankoa saa Seinäjoeltakin kaupasta, joten toiveikkaana katsastin meikämarketin hyllyjäkin ja iloisesti yllätyin. Vinkit paneroituun broileriin otin kivasta Just Putzing Around Kitchen-blogista. En tunne näitä japanilaisten ruokien nimiä, enkä googlailunkaan perusteella oikein tiedä, mitä katsu tarkoittaa, joten otan valistusta vastaan, mikäli se on tarpeen. 

Pankopaneroitu broilerikatsu kolmelle

  • 1 pullea broilerin rintafile pitkittäin halkaistuna ja litteämmäksi paukuteltuna
  • 0,5 dl vehnäjauhoa
  • 1 kananmuna
  • 1 dl pankomurua (jollei sitä löydy, meikäläinen korppujauho käy)
  • suolaa ja pippuria
  • maapähkinäöljyä paistamiseen
Kuumensin laakeassa kasarissa maapähkinäöljyä noin puolen sentin kerroksena. Pyöritin ohuita suolalla ja pippurilla maustettuja broilerviipaleita ensin vehnäjauhoissa, sitten kevyesti vatkatussa kananmunassa ja lopuksi pankomuruissa, jotka ovat tavallisia korppujauhoja paljon karkeampia. Paistoin viipaleita maapähkinäöljyssä noin 3-4 minuuttia puoleltaan. Nostin viipaleet talouspaperin päälle hieman odottamaan ja hetken kuluttua leikkasin ne ohuiksi suikaleiksi. Paneroinnista tuli erittäin hyvä ja rapea ja kastoimme suikaleita soijaan. Joku tujakka majoneesikin olisi sopinut tähän.


Makea munakas kolmelle

  • 3 kananmunaa
  • 4 rkl vettä
  • 0,5 tl dashimurua
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl miriniä
  • 1 tl soijakastiketta
  • ripaus suolaa
  • maapähkinäöljyä paistamiseen + puoli arkkia talouspaperia
Vinkit munakkaaseen otin täältä. Vatkaa kananmunat kevyesti ja sekoita muut ainekset keskenään niin, että sokeri liukenee. Yhdistä kananmuna ja liemi ja sekoita tasaiseksi. Kasta tikkuaskin kokoiseksi taiteltu talouspaperipala maapähkinäöljyyn molemmilta puolilta. Kuumenna neliskanttista japanilaista munakaspannua, tai muuta pannua (ei se niin nokonuukaa) ja sutikoi pannua öljyisellä paperineliöllä. Kaada viidesosa munakasmassasta pannulle ja anna sen hyytyä, älä pidä pannua liian kuumalla. Puhko mahdolliset kuplat. Kun massa alkaa hyytyä, kääri se rullalle pannun toiselle reunalle ja kaada taas massaa pannulle, nosta rullaa sen verran, että raakaa massaa menee sen allekin. Kääritä valmis rulla pannun toiseen reunaan, kun massa on hyytynyt ja jatka näin niin kauan kuin massaa riittää. Minun pienellä japanilaispannullani sai viisi kerrosta. Pidin lämpöä mahdollisimman miedolla, että munakas pysyisi vaaleana ja mehukkaana. Olen aiemmin paistanut rullan aivan liian kuivaksi ja mauttomaksi. 

Kun koko massa on käytetty ja rulla on valmis, nosta se varovasti sushimatolle. Kääri rulla maton sisälle ja paina kevyesti, että saat maton kuvion painumaan munakkaan pintaan. Pidä munakasrullaa maton sisällä noin viisi minuuttia, että se saa napakan muodon. Kun rulla on jäähtynyt, leikkaa se viipaleiksi. 

Sushina meillä oli yksinkertaisia makirullia, joissa oli levän sisällä riisiä, lohta, pinaattia ja kurkkua. Samoin yritin tehdä nigirejä, joihin leikkasin taas kerran päin honkia lohen. En vaan käsitä, miten kala pitää leikata. Riisin puristin muotilla, sen myönnän auliisti. Kala oli kuitenkin helposti syötävää, vaikkei leikkuusuunta ollutkaan oikea.


torstai 6. marraskuuta 2014

Joka keitetyn paistaa, se makian maistaa - keittoletut


Keittoa jäi pieni rasiallinen ja jostain syystä keittomieliteko menee yleensä kertasyömisellä. Olisi järkevää laittaa loput pakastimeen tai syödä piakkoin työlounaana, mutta kuka nyt aina jaksaisi olla järkevä? Olen käyttänyt sosekeiton loppuja sämpylätaikinaan ja piirakkapohjaan, mutta nyt halusin kokeilla lettujen paistamista. Olisin raastanut mukaan hieman tuoretta porkkanaa purutuntumaksi, mutta joku martta oli käyttänyt kaikki porkkanat, tai jemmannut ne jonnekin jääkaapissa. Tämmöisiä lettuja sain aikaan:

Keitonloppuletut (16 pientä lettua)

  • 3 dl kasvissosekeittoa
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl maitoa
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • pala fetaa murustettuna
  • 1 omena raastettuna
  • suolaa ja pippuria
  • 50 g sulatettua voita, josta osa paistamiseen
Sekoitin kulhossa keittoon maidon, jauhot, kananmunat ja fetamurut, raastoin mukaan kotimaisen Lobo-omenan kuorineen. Sekoitin taikinaan osan sulatetusta voista, jätin hieman paistamiseen. Paistoin lettupannulla koeletun ja lisäsin vielä hieman suolaa ja pippuria. Jätin taikinan asettumaan viileään. Paistoin letut voissa juuri ennen ruokailua. Letut piti paistaa miedolla lämmöllä, että ne kypsyivät myös sisältä ennen kuin pinta olisi ruskettunut liikaa. Puolukat maistuivat hyvin lettujen kaverina ja kuulema myös nokare yrttistä tuorejuustoa.

Laulun  sanoin: "Sinä poljet ja sinä ohjaat"
Liitän tämän postauksen Campasimpukan välilehdelle Pannukakut, joka löytyy blogin yläreunasta. 

tiistai 4. marraskuuta 2014

Päivällinen tähdenlentoteemalla


Elän nyt melkoista zombieviikkoa, omien yövuorojeni perään haalin vielä työkaverinkin yövuorot, sillä pidän niistä niin kovasti, etukäteen, monta viikkoa etukäteen. Sitten kun zombieviikko koittaa, mietin miksi taas tein tämän. Kun vauhtiin pääsee, yövuorot menevät mukavasti ja päivät minulla on aikaa aivan kuin olisin lomalla. Keräsin kaapeista aineksia, joista päivällisen oli synnyttävä, kauppaan ei mentäisi ennen huomista. 

Käytettäväksi tuomitsin:

  • perunapussin pohjat, noin 10 keskikokoista perunaa, joiden luvattiin etiketin mukaan sopivan kaikkeen ruoanlaittoon
  • 4 nahistumaan päin olevaa porkkanaa
  • 2 mustunutta banaania
  • puolikas purkki mascarponea
  • erinäisiä jauhopussien jämiä, yhteensä kilon verran
Meillä ruoanlaitto on ollut vähän hunningolla viime aikoina, siksi päätin leipoa tänään sekä leipää päivälliselle, että  jälkiruoaksi jotain makeaa. Aloitin tekemällä leipätaikinan nousemaan.

Porkkanapeltileipä

  • 5 dl lämmintä vettä
  • 2 x 7g pussi kuivahiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 2 rkl hunajaa
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 2 porkkanaa oikein pieneksi raastettuna
  • erinäisiä jauhoja, vehnää, hiivaleipäjauhoa, joku täysjyväpussin pohjakin, noin 10 dl
Lämmitin veden ja lisäsin sinne suolan, hunajan, noin desin verran jauhoja ja kuivahiivan. Sekoitin ainekset velliksi vispilällä ja peitin kulhon suihkumyssyllä. Annoin vellin ottaa vauhtia sen aikaa, että kuorin ja raastoin porkkanat. Lisäsin raasteen velliin ja sekoitin sen sinne tasaisesti. Aloin lisätä jauhoja pikkuhiljaa ja vaihdoin vispilän tukevaan nuolijaan, jolla sekoittelin. Lopulta jatkoin käsinvaivaamalla kaataen öljyn taikinaan käteni kautta, jolloin taikina ei pahasti tarttunut käteeni. Kun taikina alkoi olla kimmoisaa, mutta vielä melko pehmeää, ripottelin sen pinnalle vielä hieman jauhoja ja peittelin taikinan kohoamaan kulhossaan noin tunniksi.

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja kumosin taikinan jauhotetulle leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Taputtelin taikinan noin kolmen sentin paksuiseksi levyksi, johon tein viiltojälkiä annospaloiksi. Peitin leivän vielä pyyhkeellä kohoamaan vähäksi aikaa, sillä paistoin ennen leipää jälkiruokamuffinit. Kun paistamisen aika oli, käänsin uunin kiertoilmalle ja paistoin leipää noin 20 minuuttia, kunnes se oli kypsä ja kauniin värinen.


Kasvissosekeitto mistä sattuu kolmelle

  • noin 10 keskikokoista perunaa kuorittuna
  • 2 isohkoa porkkanaa kuorittuna ja muutamaan palaan leikattuna
  • noin 10 sentin pätkä purjoa renkaiksi leikattuina, minulla jonkun kokkauskerran jämät pakastettuna
  • suolaa ja pippuria
  • kuivattua chiliä oman maun mukaan 
  • vettä sen verran, että ainekset peittyvät
  • noin 1 dl kookoskermaa
  • fetaa muruina annoksen päälle
Keitin kuoritut perunat ja porkkanat yhdessä purjokiekkojen ja mausteiden kanssa kypsiksi, varoin keittämästä perunoita hajalle. Laitoin aineksia muutamassa erässä tehosekoittimen kannuun yhdessä liemikauhallisen ja kookoskerman kanssa ja annoin koneen tehdä niistä sileää keittoa. Maustelin vielä hieman suolalla ja pippurilla ja lisäsin keitinlientä saadakseni sopivanpaksuisen keiton. Murustelin annoksen päälle hieman fetaa.



Banaani-mascarponemuffinit suklaahipuilla

  • 2 tummunutta banaania
  • 2 dl sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljaa
  • 1 dl kookoskermaa (keitonteosta jäänyt purkinloppu)
  • 1 dl mascarponea
  • 1 dl rypsiöljyä
  • minikokoisia suklaanappeja kunnon holautus pussista
Kuumensin uunin 180 asteeseen ja asettelin isohkoja muffinipapereita muffinivuoan kolosiin. Kuorin banaanit ja rusensin ne haarukalla paloiksi, ei tarvitse tehdä ihan mössöä. Vatkasin sokerin ja kananmunat vaahdoksi, johon lisäsin jauhot, vehnäjauhot, leivinjauheen, mascarponen ja kookoskerman, sekä öljyn. Sekoitin taikinan tasaiseksi, mutta vältin ylivatkaamista, ettei taikina sitkisty. Kääntelin nuolijalla mukaan banaanimurskan ja suklaanapit. Annostelin taikinaa isoilla lusikoilla muffinivuokiin, sain 10 isohkoa vuokaa puolilleen tästä taikinamäärästä. Paistoin muffineita uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Kokeilin kypsyyttä kakkutikulla ja kun tikku tuli puhtaana taikinasta, olivat muffinit kypsiä. Niistä tuli ihanan meheviä ja kuohkeita. 


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kerta se on ensimmäinenkin - kanaa riisipedillä

Jotkut arkiruoat ovat jääneet minulta täysin vaille huomiota, en vain ole koskaan tullut tehneeksi niitä. Esimerkiksi kanaa riisipedillä on aivan uusi tuttavuus minun keittiössäni. Vilkuilin riisipetiohjeita sieltä täältä lähinnä nesteen määrän suhteen, muuten ajattelin noudattaa omia polkujani, miten tästä saadaan herkkua helposti. Kuivakaapista silmiini osui vähälle käytölle jääneitä linssipusseja, joten päätin ottaa niitäkin mukaan.

Kanaa Broileria riisi-linssipedillä

  • 4 broilerin rintafilettä nahattomana ja luuttomana 
  • 2 dl riisiä
  • 1 dl punaisia linssejä
  • 1 dl vihreitä linssejä
  • pieniä tomaatteja (viimeiset sisäkypsyttämöstä)
  • 4 pientä sipulia lohkoina
  • 1 porkkana kuorittuna ja suikaleiksi leikattuna
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 5 dl ankkalientä + vähän vettä
  • sahramihippuja pieni keko
  • suolaa ja pippuria
  • sitruunamehua
  • oliiviöljyä
  • yrttisekoitusta (mitä nyt sattui löytymään)
Tee oliiviöljytilkasta, sitruunamehusta ja mausteista marinadi ja sekoita se paloiksi leikattuihin broileripaloihin. Anna marinoitua noin puoli tuntia, tai jääkaapissa pitempäänkin. Levitä kuiva riisi ja linssit uunivuoan pohjalle ja asettele mukaan tomaatit, porkkanat, sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna liemi ja uuta sahramihiput liemeen. Päällimmäksi nostele marinoidut broileripalat ja kaada liemi vuokaan tai uunikasariin. Paista uunissa 180 asteessa, kunnes liha on kypsää ja liemi imeytynyt riisiin ja linsseihin. Tarkista niiden kypsyys maistamalla ja lisää nestettä, jos se meinaa loppua ennen kuin kaikki on kypsää. Minun vuokani oli 180 asteessa noin tunnin. Lisäsin vettä noin desin verran paistamisen lopulla, koska riisit ja linssit olivat vielä vähän raakoja ja neste vähissä. Peitin kasarin kannella paistamisen puolivälissä.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kylläisyysaste 100!

jäin toiseksi Urheilulle
Tämä viikko muodostui ylenpalttiseksi, mitä tulee hyvään seuraan, ruokaan ja musiikkiin. Joskus arjenkin keskellä mukavat tapahtumat kinostuvat ja voi tulla niin henkinen kuin fyysinenkin ähky. Siihen auttaa se, että kuuntelee taas huonoa musiikkia ja syö tonnikalaa suoraan purkista. Saatan tehdä tänään niin. 

Kohokohtia alkoi pulpahdella pintaan jo keskiviikkona, kun olimme Kammenpyörittäjän kanssa kuuntelemassa Olli Mustosta ja Jyväskylän Sinfoniaa. Eihän siinä voi kuin antaa korviensa olla höröllä, kun jotain sellaista taiturimaisuutta on tarjolla. En tiedä toista taiteilijaa, joka näyttäisi olevan niin vaivautunut saamistaan suosionosoituksista, melkein tekee mieli lopettaa taputtaminen, ettei häntä niin nolottaisi. Hän näyttää kumarrellessaan siltä, kun hän mutisisi: "No ei tää mitään ollut, ihan vaan vähän pimputtelin, älkää nyt viittikö!".

Perjantaisesta työpaikkakokouksesta jo kerroinkin ja siitä, miten mielissäni olin Harmoonin illallisestamme. On loistavaa, että pikkukaupungissamme näyttäisi pärjäävän useampikin hyvä ruokapaikka, vaikka muuten ravintolaelämä tuntuukin keskittyvän aakkosketjun ympärille. 

Eilen oli tiedossa jälleen itsensä paapomista, niin hyvän ruoan kuin musiikin muodossa. Olimme jo aikoja sitten hankkineet liput erityisesti minun suosikkilauluyhtyeeni, The King's Singersin konserttiin. Tutustuin tähän lauluyhtyeeseen kymmenisen vuotta sitten lankoni suosituksesta. Sen jälkeen olen käynyt konserteissa aina, kun mahdollista, viimeksi toukokuussa 2012, kun he esiintyivät Vaasan Kuorofestivaaleilla. 

Kammenpyörittäjä teki minulle kuitenkin perustavanlaatuiset oharit ilmaistessaan, että taitaisi haluta lähteä konserttipäivänä Helsinkiin Vanhojen Velojen Sarka-ajoihin. Mikäpä se siinä, minähän hommasin nopeasti korvaavan kaverin, joka suostui lähtemään kanssani konserttiin. Ehdotin myös syömistä ennen konserttia, eikä seurallani ollut mitään sitä vastaan. Yhteistuumin selasimme tahoillamme nettiä ja päädyimme varaamaan pöydän Pöllöwaarista. Siellä oli tarjolla kausimenu, joka kuulosti kiinnostavalta.

Olimme liikkeellä jo iltapäivän lopulla, sillä monen kuukauden kuulumiset olivat vaihdettavana, asummehan niinkin kaukana kuin kahden sadan metrin päässä toisistamme. Aloitimme aterian kuohuviinillä, joka oli nimeltään Cava Agusti Torello Mata Brut Reserva 2011. Ei se huono alku ollutkaan, vaan erinomainen. Saimme nopeasti päätettyä, että Kausimatka olisi meidän matkamme. 

Ravintolassa oli muutamia muita seurueita aterioimassa. Minua ilahdutti erityisesti se, että lapsiperheitä oli tullut Pöllöwaariin syömään. Lastenmenun lisäksi alle 12-vuotiaille luvataan tehdä Àla carte-annoksia pienempinä puoleen hintaan. 

Meidän aikuisten ateriamme aloitti sievä keittiöntervehdys, jonka ahvenessa oli mukava kirpeys. Talon omaa leipää tarjottiin hyvän voin kanssa maisteltavaksi.


Ensimmäisenä ruokalajina eteemme tuotiin annos, jonka nimenä oli Muikunmäti & Maa-artisokka. Siinä oli mädin ja maa-artisokan lisäksi mallasleipälastu ja smetanatiploja ja etenkin sipulia. Ikävä kyllä nettisivuilla ei luetellakaan menuun yhdistettyjä viinejä, olin ajatellut luntata nimet sieltä, kun arastelen kuvata viinipullojen kylkiä tarjoilijan kädestä tai kirjoitella nimiä muistiin kesken aterian. Sanotaan nyt kuitenkin, että viini oli italialaista ja nimen kerrottiin tarkoittavan vintiötä. Viinin raikkaus sopi alkuruoan kirpeisiin ja puhtaisiin makuihin.


Toisena ruokana tarjolla oli keitto, jonka nimi oli Villisieni & Hasselpähkinä. Ellen suuressa sienitietoudessani ja mitä parhaimmassa muistissani ihan metsään (heh) mene, keitossa oli suppilovahveroita ja sen väri oli hieman käänteiskaunis, mutta arvostin sitä, ettei väriä ollut paranneltu millään keinotekoisella, vaan nestemäinen sametti oli juuri sen väristä, kuin sieni metsästä löytyessään. Kai, luulen, en minä ole koskaan yhtään suppilovahveroa löytänyt, saati poiminut. Palatakseni metsästä takaisin Pöllöwaariin, täytyy mainita, että edessäni ollut sienikeitto oli ihan ylivoimaisesti parhain koskaan syömäni sienikeitto, eikä se kauan edessäni viipynyt. Voi sitä rakenteen pehmeyttä ja metsän viehkoa makua! Talon omat leipälaadutkin voin kanssa tekivät kauppansa ja pidin siitä, että leipää tarjottiin keiton kaveriksi uudelleenkin. Tammitynnyreissä viihtynyt valkoviini sopi keiton kanssa mitä parhaiten. Kuva keitostani oli tärähtänyt, mikä ei ole minulle harvinaista. Ette halua nähdä tärähtäneen sienikeiton kuvaa, vakuutan.

Pääruoka-annoksella oli lupaava nimi, Hirvi & Sipuli, eikä se turha lupaus ollutkaan. Liha oli mureaa ja sen seurana ollut hirviwallenberg pehmoisaa ja maukasta. Kauden juurekset sopivat metsänelukan kanssa samalle lautaselle mitä parhaiten. Annokseen yhdistetty punaviini jäi hieman taustalle, ehkä pikkuisen enemmän pontevuutta olisi ollut paikallaan.


Koska meillä oli vielä tilkka punaviiniä laseissamme, tarjoilijamme ehdotti ennen jälkiruokaa pientä palaa juustoa, joka sopisi viinimme kanssa. Ei meitä kauan tarvinut suostutella, kyseessä oli Juustoportin tuote, jonka arvelen olleen firman sivuilta löytämäni Vuohen Viinitarhurin juusto (vähän merkillisesti nimetty). Juusto yhdessä hillokkeen ja leipäpalan kanssa maistuivat hyvin ja viinilasillinenkin saatiin nautittua.


Kausimenun päätös oli nimetty Suklaaksi & Herkkutatiksi ja sehän herätti mielenkiintoa jo paperilla. Ja lusikka kädessä vielä enemmän, annos oli mitä mainioin päätös aterialle, ei liian makeaa, hieman erikoista, muttei liikaa. Tatti löytyi kyllä annoksesta ja palautti mukavasti aterian alkupään keiton mieleen. Punainen, viileä jälkiruokaviini osui kohdalleen suklaan ja metsän maun kanssa, eikä meillä ollut moitteen sanaa sanottavana, kun ateria oli saatu päätökseen kahdessa ja puolessa tunnissa. Jälkiruoan aikaan valo oli jo niin vähäistä, ettei ottamaani kuvaa kannata laittaa ihmeteltäväksi, se ei tee oikeutta annokselle, mikäli nyt kännykkäkuvat koskaan voivat sitä tehdä.

Tarjoilu oli luontevaa ja ammattitaitoista, sellaista mistä asiakkaalle jää hyvä mieli. Minun osuuteni ateriasta oli 127 euroa, ilman alkujuomaa ja juustoa aterian hinnaksi olisi muodostunut 110 euroa. Alkoholittoman juomapaketin kanssa hinta olisi ollut 94 euroa.

Tuulisessa syyssäässä koputtelimme alamäkeen kohti Paviljonkia ja olimme juuri sopivassa ajoin paikalla ennen kuin illan sielunlämmittely alkoi. Sitten viime näkemän oli lauluyhtyeen kokoonpanosta vaihtunut kolmasosa. Olin ollut jo vähän sitä mieltä, etten taida perustaa enää koko yhtyeestä, kun Paul Phoenix lopetti. Hänen charminsa oli minulle se juttu. Mutta turhaan olin huolissani, kuusikko oli voimissaan ja hurmasi Wilhelm-salillisen keskisuomalaisia. Koko setti muodostui Great American Songbook-teeman ympärille. 

Tällä lavalla ei nähty vaivautunutta kumartelua, taputimme yhtyeen kaksi kertaa takaisin. Illan päätteeksi laulajat vielä seisoskelivat Paviljongin aulassa juttelemassa ihmisten kanssa ja suostumassa lukuisiin poskikuviin naisihailijoiden kanssa. Ennen kotimatkaa piipahdimme Figaron viinibaarissa vielä lasillisilla, sillä pitihän ystäväni päästä laittamaan päivitystä sivulleen, ei sitä joka päivä poseerata kontratenorin kanssa! Kammenpyörittäjä saapui parahultaisesti reissultaan ja poimi meidät kyytiinsä, joten taksifirma ja Jyväskylän liikenne jäivät nuolemaan näppejään.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan välilehdelle Valmiissa pöydissä, jonne olen kerännyt ravintolaiheisia postauksiamme.

Tässä vielä lopuksi The King's Singersin taidonnäyte siinä kokoonpanossa, jossa minä olen tutustunut yhtyeen tuotantoon.