tiistai 17. tammikuuta 2017

Perunalastut

Välillä tulee mieliteko syödä perunalastuja. Olen siinä asiassa oikein tylsä, ei mitään grillimaustettuja, ei mitään dippejä. Vain suolalla maustettuja lastuja ja sillä siisti. Halusin kokeilla saanko itse aikaan rapeita lastuja. Olen aikaisemmin tehnyt maa-artisokasta lastuja, eikä se ainakaan ollut vaikeaa. 

Perunalastut

  • 1 litra rypsiöljyä friteeraamiseen
  • 4 keskikokoista perunaa
  • suolaa
Pesin perunat hyvin ja siivutin ne ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla. Kuumensin öljyn 170 asteeseen kattilassa ja paistoin sitten noin 6 lastua kerrallaan. Minulla oli pieni kattila käytössäni, isommassa padassa olisi saanut enemmän kerrallaan tehtyä. Kun lastut olivat kauttaaltaan ruskettuneita, nostelin ne reikäkauhalla vatiin talouspaperin päälle kuivahtamaan. Ripottelin päälle suolaa. Osasta tuli hyvinkin rapeita, osa jäi hieman sitkeiksi, mutta ei se haitannut mitään. Söimme kotitekoisia sipsejä kotitekoisten hampurilaisten kaverina. Kun öljy oli jäähtynyt, siivilöin öljyn takaisin pulloon, voin käyttää sitä samantapaiseen friteeraamiseen toisenkin kerran ennen kompostiin päätymistä. 

maanantai 16. tammikuuta 2017

Viimaisessa Tallinnassa


Pieni Saarenmaan kierros oli osoittautunut onnistuneeksi ja ensimmäisen Tallinnan illan ravintola Bocca oli jo melko lähellä sitä, mitä toivomme italialaiseksi itseään kuvailevalta ravintolalta. Jäljellä oli vielä yksi kokonainen päivä Tallinnassa ja päivällinen Piritan tien varressa illalla. 

Edellisellä vuodenvaihteen minilomasella Tallinnassa olimme huomanneet, että monet museoista ovat tähän aikaan vuodesta kiinni maanantain lisäksi myös tiistain. Keskiviikkona lempimuseomme KUMU kuitenkin oli auki ja menimme sinne heti kohta sen avauduttua. Oli muuten niin kova tuuli, että piti oikein etukumarassa taistella tiensä parkkipaikalta museoon vievän käytävän suulle. Onneksi ei ollut mitään kaunista kampausta, se olisi ollut muisto vain. 


KUMUn tämänhetkinen vetonaula Paul Delvauxin näyttely Uneksija herää oli todella vaikuttava ja laaja. Teoksia oli monelta vuosikymmeneltä. Delvaux ehkä tunnetaan parhaiten leijuvista naishahmoistaan, mutta minä pidin eniten hänen 1920-luvun maisemakuvistaan, metsistä ja satama- tai rautatiekuvistaan. Muutoin teimme rivakan kierroksen muissa kerroksissa, KUMUun ei koskaan kyllästy. 


Iltapäivällä pienen lepotauon jälkeen kävimme vanhankaupungin kaduilla katsomassa vieläkö tutut ravintolat ovat avoinna ja miltä joulutori tällä kertaa näytti. Nyt tietyöt oli saatu valmiiksi kukkakioskien kohdalla, mikä on varmasti helpotus yrittäjille. Hetkittäin taivaskin näytti sinisiä kaistaleita.



Myös piparkakkunäyttelyyn ehdimme, se oli avoinna viimeistä päivää. Tällä kertaa teemana oli metsä, eikä näyttely ollut ehkä niin hauska kuin aiemmilla kerroilla, mutta yhtä hyväntuoksuinen se oli. 


Sää oli niin kertakaikkisen viimainen, että poikkesimme Lusikas-ravintolaan kysymään olisiko heillä ostereita, tällä kertaa niitä ei mainostettu ulkopuolella. Olihan niitä ja nautimme pienen iltapäiväpalasen ja lämmittelimme tovin ravintolan rauhallisessa ilmapiirissä. Tällä kertaa tohdin syödä yhden tilaamistamme ostereista, se oli ihan hyvä, olen valmis myöntämään.




Päivällispöydän olin varannut kesältä tutusta Tuljakista. Meillä oli valmiina Tallinnan joukkoliikenteen bussikortit ja 1A-bussilla päräytimme sopivissa ajoin aivan Tuljakin kohdalla olevalle pysäkille. Se on sama pysäkki, jolla jäisi pois, mikäli olisi menossa Tallinnan kuuluisalle Laululavalle. Moni muukin bussi kulkee tuolta osin samaa reittiä, mutta koska tiesimme 1A:n varmasti olevan oikealla reitillä, menimme sillä. 



Tuljakin piha ja kulkukäytävät olivat saaneet uusia muotoja hurjasti lentävästä lumesta, oli mitä ihaninta astua ovesta sisään lämpimään ravintolaan. Meidät vastaanottanut henkilö huolehti takkimme kaappiin ja johdatti meidät pöytään. 




Kello oli tuolloin seitsemän ja sali oli melko tyhjä. Nyt oli tunnelma hyvin toisenlainen kuin kesällä, jolloin paikalla oli suuria ryhmiä ja puheensorina lähes melun tasolla. Tällä kertaa tila sieti asiakkaiden puheen oikein hyvin. Oli mukava istahtaa pöytään, lämmetä ja katsoa ulos seinän kokoisista ikkunoista miten lentävä lumi teki veistoksiaan pihamaalla. 


Ruokalista oli osittain sama kuin kesällä, mutta onneksi myös riittävän eri. En aikonut ottaa samoja ruokalajeja, vaikka kesäinen pulperoannokseni tekikin minusta kerrasta mustekalan ystävän. Antti sen sijaan todellakin aikoi ottaa saman annoksen, hän piti niin kovasti ravintolan tartarista, ettei aikonut jättää sitä väliin mistään hinnasta. Minä otin pastramileivän ja voi jessus, että se oli hyvä! Itse asiassa siinä oli hyvin samankaltainen makumaailma kuin tartarissa, mutta olomuoto eri. Vielä ennen alkuruokia saimme samanlaisen mehevän palan possunvatsaa sinapin kanssa kuin kesälläkin, se oli yhtä hyvää nytkin, sopi vielä makunsa puolesta joulunjälkeiseen aikaan todella hyvin. Älyttömän hyvä alku aterialle kummallakin puolella pöytää. 





Pääruokina meillä oli ankkaa ja Aberdeen Angus-pihvi. Minun ankkani oli makuuni aivan yltiöpäisen ihanasti paistettu, Antti sanoi se olevan siinä rajalla, että onko liian raaka. Hänen pihvinsä oli todella hyvä. Kaikki tilperhöörit oli aseteltu pihvin päälle sellaisella tarkkuudella ja sievyydellä, että keittiössä oli pakko olla jonkun kaunosielun.


Jälkiruoaksi valitsimme "Puolikuun" ja "Icebergin", kumpikin oli jännä ja hauska. Taisimme vaihtaa annoksiamme puolivälissä ja pitää enemmän siitä toisen valinnasta.



Lopuksi joimme vielä espressot ja otimme kylmää paluumatkaa varten etukäteislämmittäjiksi talon limoncellot. Ateriasta on pian kaksi viikkoa, enkä enää muista paljonko se maksoi. Tarjoilu oli tälläkin kertaa miellyttävää ja tunnelma ravintolassa rauhallinen ja lämmin. Vaikka Tuljakiin pitää lähteä keskustasta noin kolmen kilometrin päähän, sitä voi kyllä erittäin suurin sanoin suositella. Kesällä matka on kiva kävellä, miksei talvellakin, jos ei tuule ihan niin paljon kuin tällä kertaa. Taksillakaan matka ei liene kovin kallis, bussilla pääsee muutamalla eurolla. Ehdimme juuri kipaista leveän rantabulevardin oikealle puolelle, kun kohdalle sattui yksi keskustaan menevistä busseista ja viidessä minuutissa olimme melkein hotellimme kohdalla olevalla bussilla. 





Kotimatkan aamuna sää oli, jos mahdollista vieläkin kylmempi ja viimaisempi. Keskusta parkkitalossa ollut automme oli muurautunut pyörivästä lumesta aivan uuteen muotoon eikä satamassa näkyvyyttä ollut kuin juuri harakoitten lentosääksi. Onneksi laivamatkalla tuuli oli ilmeisen hyvästä suunnasta, Europa ei keikkunut nimeksikään.


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidassa oleville Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille, joille kerään reissu- ja ravintola-aiheisia postauksiamme. 

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Yhden kerroksen tiramisu


Nyt kun minulla on vielä aikaa, päivällispuuhat vievät helposti puolet päivästä.  Perjantaina meillä oli jälkiruokana tiramisu, joka oli nopeasti pistetty kasaan, pisin aika kului kahvikoneen lämpenemistä odotellessa. 


Yhden kerroksen tiramisu

  • 8 savoiardikeksiä (niitä sanotaan myös ladyfingers-kekseiksi)
  • 1 tuplashotti espressoa
  • 3 dl kermaa
  • 60 g mascarponea
  • 4 kananmunan keltuaista
  • 30 ml amarettoa
  • 90 g tomusokeria
  • kaakaota
  • 1 kaasupatruuna
Tein ensin täytemassan sifonia varten. Mittasin kulhoon kerman, mascarponen, keltuaiset, amaretton ja tomusokerin. Sekoitin ainekset tasaiseksi  massaksi vispilällä ja siivilöin sen kannuun. Kaadoin tasaisen massan sifoniin, sitä oli juuri puoli litraa. Laitoin tiivisteen pullon kanteen, kiinnitin pienemmän tähtityllan ja kiersin kaasupatruunan paikalleen. Kun kaasu oli vapautunut pullon sisälle, ravistin pulloa rivakasti kymmenkunta kertaa. Pullon ulkopinta kylmeni heti melkoisesti, se on hyvä merkki siitä, että kaasu on jäänyt kunnolla pulloon, eikä karannut. Otin tyhjän patruunan pois ja laitoin metallisen tulpan paikalleen.

Asettelin nelikulmaisiin annosastioihin neljä savoiardikeksiä vierekkäin kumpaankin. Kostutin keksit espressolla. Ravistin uudelleen sifonia muutamia kertoja ja pursotin mascarponemassaa ruusukkeina keksien päälle riveihin. Siivilöin pinnalle kaakaota ja laitoin annokset jääkaappiin tekeytymään. Nämä olivat paljon nopeammat tehdä kuin aikaisemmat tiramisut, joita olen tehnyt.



Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki ilokaasuohjeeni. Ohje tiramisuun on otettu iSi-kotisivulta

lauantai 14. tammikuuta 2017

Italialainen ravintola - Bocca Tallinnassa


Olemme pari kertaa yrittäneet syödä Helsingissä perusteellisen italialaisesti, mutta emme ole oikein onnistuneet. Vuoden vaihteen Viron matkalle olin varannut pöydän tietojeni mukaan pätevään italialaista ruokaa tekevään Boccaan Tallinnassa. Meillä oli kaksi iltaa syötävänä, joten varasin Boccan ensimmäiselle illalle ja toiselle takuuvarman Tuljakin. Järjestys oli justiinsa oikea. 

Käytyämme Saarenmaalla palasimme mantereelle ja Tallinnaan. Majoituimme meille uuteen Park Inn by Radisson-hotelliin aivan keskustassa. Hotellin ympärillä tehdään rankkoja rakennustöitä monella suunnalla, joten se ei ole juuri nyt kaikkein hiljaisin mesta nukkua ja auton paikoitus on syytä hoitaa etäämpänä. Kympin lisähinnalla upgreidasin vastaanotossa huonetta pykälää isommaksi. En sitten tiedä kuinka mahdottoman pieni se standard-huone olisi ollut, ei tuo parempikaan kovin laaja ollut. 



Iltasella kävelimme tuiskussa ja tuulessa muutaman korttelin matkan Boccaan. Siellä oli vasta muutama asiakas ennen meitä, olihan kellokin vasta seitsemän. Päivemmällä olin kurkannut ravintolan sivuja ja siellä sanottiin, että on täyttä. Ehkä se tarkoittikin sitä, ettei nettivarauksia oteta enää vastaan, vaan täytyy soittaa. Täynnä ravintola ei todellakaan ollut koko iltana. 

Vaikkei Bocca aivan valtavan suurta vaikutusta tehnyt, ei ollut edes punaruutuisia liinoja, niin olipa se kuitenkin italialaisempi ravintola kuin muutamat edelliset yritelmämme. Söimme katkarapuja, mozzarellaa, mustaa pastaa ja ravioleja, juustokakkua ja zabaglionea. Kokonaisuus oli ihan kiva ja tarjoilu oli ystävällistä ja huomaavaista, mitään ei tarvinnut odotella liiaksi, eikä meitä hoputettu. Bocca oli ihan ok Tallinnan ravintolamaailmassa, siellä syömisestä on nyt kymmenkunta päivää, enkä muista enää paljonko se maksoi. Eli ei varmaan ollut liian paljon, sellainen jäisi mieleen. Ravintolassa oli niin pimeää, ettei kuvista ole julkaistaviksi yhtä lukuunottamatta, koska ne eivät tekisi annoksille oikeutta missään määrin. Eikä bowl of pasta nyt kovin kummoiselta näytäkään. 



Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Lampaansyöjien stifado haudutuspadassa


Lampaansyöjät vauhdissa taas, otimme alkuviikosta pussillisen potkia sulamaan. Pussin päällä luki liikuttavasti: 3 jalkaa ja mietin, että minne kokonaisena ostamamme lampaan yksi jalka on kadonnut. Ei se ollut kadonnut minnekään, kunhan köntti suli hieman, siitä sai eroteltua neljä pientä, mutta lihaisaa potkaa. 

Jouluna sain lahjaksi viime jouluna saamaani vakumointikoneeseen liittyviä lisäosia, kuten säilytyspurkkeja, joista yhden rikoin heti, en kiukuissani, vaan töpelöidessäni. Pudotin kovamuovisen purnukan lattialle ja sehän heti sai pahan särön. Nyyh. Olin sitten varovaisempi toisen lahjan kanssa, marinointiin sopivan suurehkon astian kanssa ja siihen tein potkille pesän yöksi. Osasin käyttää vakumointilaitetta marinointiastian ilmojen poistoon, olen minä sitten näppärä. Siis silloin, kun en pudottele tavaroita lattialle tai päästele ilokaasuja ilmoille. Tiedätte mitä tarkoitan, jos olette lukeneet CampaSimpukkaa aiemminkin. 

Stifado


Marinadi

  • 4 pientä lampaanpotkaa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 0,5 dl roseviiniä (sattui olemaan)
  • tuoretta timjamia ja rosmariinia
  • 1 yksikyntinen suuri valkosipuli

Muut tilpehöörit

  • 2 kumatotomaattia
  • 3 keskikokoista punaista terttutomaattia
  • 1 punasipuli
  • 3 laakerinlehtiä
  • 1 tähtianis
  • 1 kanelitanko
  • suuri loraus juoksevaa hunajaa
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 2 dl vettä
  • 1,5 dl punaviiniä
  • suolaa ja pippuria
Sekoitin marinadin ainekset potkiin joka puolelle ja suljin astian vakumointikoneella. Kansi imeytyi kiinni oikein tanakasti, joten arvelin, että nyt ollaan ummessa. Laitoin astian jääkaappiin yöksi. Aamulla otin purnukan pöydälle lämpenemään noin tunniksi ennen jatkotoimia.


Keräsin ensin pienempään haudutuspataan kuivat mausteet, kanelitangon, laakerilehdet ja tähtianiksen. Nostin pataan marinoidut potkat ja kaadoin marinadiliemen päälle (sen olisin voinut jättää tekemättä, lammas on vissiin niin rasvaista, että potkista irronnut rasva ja marinadin öljy tekivät kokonaisuudesta aika rasvaisen). Lisäsin pataan pilkotut tomaatit, hunajan, sipulin soijakastikkeen ja vettä sen verran ainekset peittyivät lähes kokonaan. Laitoin padan high-asetukselle ja jätin sen hommiin. Noin kolmen tunnin päästä lisäsin mukaan viinin. Sen olisi voinut tehdä aiemminkin, mutta viini hankkiutui varastosta keittiöön vasta tässä vaiheessa. Pata oli päällä kaikkiaan 7 tuntia, jossain vaiheessa laitoin asetuksen low:lle ja maistelin lientä, joka oli tosiaan aika rasvaista. Potkat alkoivat tehdä pesäeroa luistaan ja sain taiteilla, että sain aikanaan potkan luun kanssa lautaselle. 


Lisäkkeinä meillä oli sitruunaperunoita, jotka olivat oikein yksinkertaisia uunissa paistettuja perunalohkoja, jotka oli maustettu sitruunamehulla, yrteillä, suolalla ja pippurilla. 


Toinen pikkulisäke oli perunoiden kanssa samaan aikaan paahdettu pieni pala fetaa ja kirsikkatomaatteja. Stifado oli todella maukasta ja mureaa, söimme kumpikin yhden pienen potkan ja kaksi jäi nyhtölampaaksi riivittäväksi. 


Tämäkin ohje päätyy CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock-Pot-välilehdelle, sieltä löytyvät kaikki muutin haudutuspata-aiheiset postauksemme.

torstai 12. tammikuuta 2017

Kuohkea kurpitsakeitto



Tässä eräänä päivänä meillä syötiin päivällistä pitkin päivää. Ensin oli confit-keltuaisia yhden aikaan, sitten oli keittoa kolmen maissa ja lopulta stifadoa illempana, kunhan lampaan potkat ehtivät kypsiksi. Kun olimme kahdestaan, se ei haitannut, että ateria oli pätkissä ja söimme osat, kun ne olivat valmiit. Ei tosin auta huonoa ajoituskykyäni, kun tuolla tapaa velttoilen. Päivän keittona meillä oli suloisen pehmeä kurpitsakeitto, johon käytin yhden jäljellä olevista ilokaasupatruunoistani, enkä tällä kertaa töpeksinytkään yhtään. 

Iloinen kurpitsakeitto

  • puolikas keskikokoisesta hokkaidon kurpitsasta
  • 1suuri porkkana
  • 1 omena
  • vettä keittämiseen
  • suolaa ja pippuria
  • 1 dl kermaa
  • 1 ilokaasupatruuna
Leikkasin kurpitsan kahtia ja kaavin kummastakin puoliskosta siemenet ja rihmat pois. Leikkelin kovan vaaleamman kuorikerroksen pois ja pilkoin toisen puolen kurpitsaa paloiksi, jotka pakastin myöhempää käyttöä varten. Toisen puolen käsittelin samoin, mutta pakastamisen sijaan keitin sen paloina kypsäksi porkkanan ja omenan kanssa. Maustoin suolalla ja pippurilla. Laitoin kypsät ainekset blenderiin ja osan keittoliemestä myös. Surruuttelin seoksen niin tasaiseksi kuin blenderini kykeni. Siivilöin seoksen talouden tiheimmän siivilän läpi ja maistelin, onko suolaa ja pippuria tarpeeksi. Jätin keittopohjan odottamaan sitä hetkeä, että olisi pian alkuruoan aika. 

Viimeistelyvaiheessa kuumensin keittopohjan, sekoitin mukaan kerman ja lisäsin vielä pikkuisen suolaa ja pippuria. Siivilöin taas kuuman keittopohjan, ettei sifoniin menisi pippurin paloja. Kaadoin keiton sifonipulloon, keittoa oli hieman enemmän kuin puoli litraa, mikä on pulloni maksimivetoisuus. Laitoin huolemma tiivisteen kanteen kiinni, keittosuuttimen paikoilleen, kannen kiinni ja kiersin kaasupatruunan paikalleen. Kävi toivottu suhahdus, josta ei päässyt kaasua pihalle. Ravistin nopeasti kuumennuttu pulloa patakinnas kädessä kymmenkunta kertaa rivakasti. Otin esille haluamani tarjoiluastiat, hieman fetaa ja timjamia. Pursotin keittoa kuppiin, olen huomannut, että suutin kannattaa laittaa mahdollisimman lähelle kupin tai lautasen pohjaa ja pursottaa läheltä. Muuten vaahtomainen sisus pärskyy. 

Murustin pinnalle vähän fetaa ja asetin pehmeää, tuoretta timjamia. Söimme keittoa alkuruokana ja otimme sitä kaksi pientä annosta, sillä puolen litran pullossa vain riitti ja riitti kuohkeaa keittoa. Se kyllä lätistyi nopeasti, joten sifonisoppa on lusikoitava nopeasti. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sifoni-välilehdelle, sinne kerään kaikki ilokaasuiset kokeiluni. 


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Keltuaisconfit


Näin monen muun lailla joulun alla Silläsipulin upeat alkupalat, joissa oli tehty kananmunan keltuaisia confit-menetelmällä. Postauksessa oli selitetty tarkkaan kuinka Ravintola Lyonista tuttu annos oli toteutettu ja moni innostui siitä ja aikoi  kokeilla. Niin minäkin muiden mukana ja eilen toteutin kokeilun. Mitään niin jänskää en olekaan aikoihin kokannut, vaikka sifonin kanssa onkin tullut touhuttua ja tasalämpökypsennettyä yhtä jos toista. 

Kysyin vielä viime hetken neuvoja Merituulilta ja laitoin keltuaiset yöksi jäätymään. Meillä ei ollut sellaista muottia, joka Sipulilassa oli käytetty, mutta arvelin voivani käyttää espressokupeistamme pyöreäpohjaisimpia. Luonnollisesti räpeltelin ohjetta sen verran, että se pikkuisen muuntui.

Confit-keltuaiset paahdetulla ruisleivällä

  • niin monta keltuaista, kuin haluat alkupaloja
  • hyvälaatuista öljyä, minä käytin oliiviöljyä
  • muutama hyvin ohut viipale tryffeliä
  • ruisleipää
  • graavilohta
  • siianmätiä
  • punasipulisilppua
Erottelin toissailtana keltuaiset valkuaisista ja koitin pitää ne mahdollisimman ehjinä. Kumosin ne erottelijasta espressokuppeihin. Säästin valkuaiset mahdollista marenkia varten. Laitoin kupit pakastimeen ja käytin koko yön nähden unia siitä, miten onnistuisin keltuaisteni kanssa. Toki samalla niissä unissa seikkailin Emmerdalen henkilöitten kanssa, eipä ole Cain ennen käynytkään meillä. Eikä taida tullakaan toiste, saimme aikaan mehevän riidan. Ovenkin paukautti mennessään melko rivakasti. On se temperamenttinen mies.



Eilen aamulla otin kupin kerrallaan pakastimesta ihmeteltäväksi. Mietin, että millä ilveellä keltuaiset oikein saisi kupeista ehjinä pois. Keraamiset kupit olivat tietysti hyvin kylmiä, enkä toivonut rikkovani niitä, sillä siitä tulisi sanomista. Lämmitin kuppien ulkopintaa varovasti lämpimällä vedellä ja talouden minimaalisimmalla nuolijalla pyöräyttäen keltuaiset lähtivät aivan nätisti ehjinä irti. Laitoin ne pieneen rasiaan, kaadoin päälle oliiviöljyä ja veistelin mukaan muutaman lastun tryffeliä, se kun tykkää kananmunasta ja toisin päin. Annoin keltuaisten sulaa rauhassa öljyssä ja kun oli aika syödä etualkupala, nostin keltuaiset paperin päälle varovasti lusikalla valuttamaan öljyn pinnastaan.


Otin pikkuleipämuotilla hieman keltuaisia suurempia pyörylöitä ruisleivästä ja paahdoin niitä voinokareen kanssa pannulla hetkisen molemmin puolin. Otin samalla muotilla graavilohesta pyörylöitä, jotka nostin leipäpaloille. Siihen päälle taiteilin sitten keltuaiset ja koristeeksi laitoin vielä pikkuisen nökäreen siianmätiä ja muutaman pikkupalan punasipulia. 


Nämä tosi pienet alkupalat olivat kyllä hienointa, mitä olen kotikeittiössä saanut aikaan pitkään aikaan, niin ulkonäön kuin maunkin puolesta. Leivän sopiva rapeus ja sitkeys oli mainio pari keltuaisen ihmeelliselle pehmeydelle. Se ei ollut aivan kiinteää, muttei kuitenkaan valuvaakaan. Muut tykötarpeet olivat siinä vähän sivuosassa, mutta tuomassa sopivaa suutuntumaa. Kerrassaan hieno kokeilu, kiitos Sillä Sipulille ja Ravintola Lyonille, joka on tällaista herkkua tarjonnut ja vieläpä auliisti kertonut miten se valmistetaan. Suosittelen kokeilemaan! Tryffeli ei maistunut kovin voimakkaasti, olisi saanut maistua enemmänkin. 


tiistai 10. tammikuuta 2017

Mielitekoruokaa - blinit kolmannen kerran

Yksi pihan vakiotytöistä, ei ole joutunut pataan
Jotkut ruoat ovat selkeästi mielitekoruokia. Niitä ei tehdä niinkään siksi, että enpä nyt muutakaan keksinyt. Makaroonilaatikko on sellainen ruoka, voi se kyllä olla mielitekoruokakin. Eivät mielitekoruoat ole oikein niitäkään, että no kun näitä nyt just on kaapissa, pakko käyttää pois. Harvalla on vaikka juustofondueta varten kaikki ainekset kaapissa odottamassa ja leipä kuivumassa, kun sattuu se hetki, että nyt haluaa juustoähkyn. 

Mielitekoruoka on sellainen, mihin himo alkaa vaikka maanantaina, tulee mieleen, että olisipa kiva paistaa pizzoja, mitähän meillä olisi sitä varten. Tiistaina asia tulee mieleen uudelleen, kun kävelee pizzeria ohitse ja houkutteleva tuoksu leijuu nenään. Keskiviikkona katsoo työvuorolistaa, että milloin sitä olisi aikaa pistää pizzatehdas pystyyn ja torstaina kaupassa käydessään ostaa jo tuoreen hiivapalan ja laittaa taikinan illalla tekeytymään. Perjantaina on sitten pizzapäivä. Toinen vaihtoehto on, ettei jaksanut odottaa, vaan pyörähti jo tiistaina hakemaan pizzan pizzapaikasta, jonka ohitse kulki. Mielitekoruokia yhdistää myös se, että mieliteko menee sen tyydyttämisen jälkeen totaalisesti joksikin aikaa. Ei todellakaan tee mieli tehdä pizzaa muutamaan viikkoon, hitot, sehän on niin työlästäkin, eikä se ole kovin terveellistäkään ja pizzerian ohitse kulkee kevyin askelin useita kertoja. Kunnes taas... 

Jotkut mielitekoruoat ovat vahvasti sidoksissa vuodenkiertoon. Joulun alla alkaa salaperäisesti kinkku kiehtoa ja kylläpä syksyllä tekee mieli kaalikääryleitä. Ne kumpikaan eivät ole enpä nyt muutakaan keksinyt-ruokia, niin paistoinpa kinkun, tai tekaisimpa pikaisesti Mysin kääryleet. Yksi vahvasti alkuvuoteen liittyvä mielitekoruoka on blinit. Ravintoloissa on juuri otettu pois koristeet ja viety joululounaskyltit varastoon odottamaan ensi joulua. Niissä viritellään nyt bliniviikkoja. Minulla oli sellainen käsitys, että meilläkin syödään kotona blinejä vuosittain, mutta CampaSimpukan arkistoista löytyy vain kaksi bliniaiheista postausta. Eikä meillä tosiaankaan ole syöty blinejä salaa, älkää peljätkö! Varmasti moinen spektaakkeli olisi ikuistettu kuvin ja kertomuksin jokainen kerta. Niinpä olemme joko käyneet vieraissa tai sitten olleet ilman useana blogaanivuonna. 

Myös blinien tekeminen on useimmiten noin viikon mittainen prosessi. Jompikumpi näkee jossain kuvan blineistä, tai silmä osuu kaapissa olevaan tattaripussiin. Tulee mainittua, että pitäisikö ottaa ja paistaa vähän blinejä. Sitä suunnitellaan sitten ahkerasti muutama päivä ja sitten lopulta syödään vuotuinen setti. Tänä vuonna menimme kuitenkin ohituskaistaa. Eilen sanoin Antille aamupäivällä taikasanat, pitäiskö syödä blinejä ja hän kysyi koska. Miten olisi tänään? Ja eilen me niitä söimme, kyllä se onnistui ilman viikon tuumausta ja suunnittelua. Ihan hyvin onnistuikin. 

Olen löytänyt hyvän taikinaohjeen jo vuosia sitten, alunperin se on ystäväni sauvajyväsen suosittelema. Tällä kertaa puolitin ohjeen, koska meitä oli vain kaksi syömässä. Jostain syystä taikinaa tuli kyllä hurjan paljon, sain siitä yhtä monta suurta bliniä, kuin ennenkin. Voi olla, että käyttämäni kylmään nesteeseen liotettava englantilainen "puoli"kuivahiiva ei ollut siihen riittävä. Tai laitoin sitä liian vähän. Taikina oli ohuempaa kuin aikaisemmilla kerroilla. 

Blinit

  • 0,5 l maitoa
  • 1,5 dl tattarijauhoja
  • 1 d vehnäjauhoja
  • 1 tl puolikuivahiivaa (en tiedä onko sellaiselle suomenkielistä oikeaa nimeä, se on jääkaapissa säilytettävää hieman kosteaa murua, isompaa raetta kuin meikäläinen kuivahiiva paperipusseissa)
  • 1 tl suolaa
  • 2 keltuaista
  • 2 valkuaista
  • 0,5 dl voisulaa (sen määrää en pienentänyt, blinien pitää olla voisia)
Lämmitin jääkaappikylmää maitoa hieman ja sekoitin hiivan siihen, samoin jauhot ja suolan. Peitin astian kertakäyttösuihkumyssyllä ja lähdin asioille. Noin kuuden tunnin kuluttua sekoitin taikinan alkua ja yhdistin siihen sulatetun voin ja keltuaiset. Vatkasin valkuaiset tanakaksi vaahdoksi ja sekoitin vaahdon taikinaan nuolijalla pyöräyttävin liikkein, jotta taikinaan jäisi mahdollisimman paljon ilmaa. Paistoin blinit runsaassa voissa pienissä valurautapannuissa. Hieman ohuemmasta rakenteesta johtuen blineistä ei tullut ihan niin paksuja kuin olisin toivonut, mutta ne maistuivat hyviltä. 

Lisäksi meillä oli kirjolohen ja siian mätiä, silputtua punasipulia, venäläisiä kurkkuja hunajan kanssa, omenaa, smetanaa ja graavilohta. Myös pieni rasia hyvää, valmista kurkkusalaattia oli avattuna, emme olleet kaupassa ennen nähneet sellaista. Nyt mieliteko on täytetty ensi tammikuulle asti!

Näköjään olen kelpuuttanut blinit aiemminkin CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut-välilehdelle, joten sinnepä liitän tämänkin postauksen.