perjantai 19. joulukuuta 2014

Tuunataan taas taatelikakkua



Blogin jokaisena joulunalusaikana olen postannut taatelikakkuohjeen, ensimmäisenä vuonna tein sen aivan perinteisimmän, Ruutukokin kakun. Toisella kerralla lisäsin kakkuun hieman suklaata, vaikka epäröinkin saako niin mennä tekemään. Kolmannella kerralla tein kakkua ystäväni sauvajyväsen sisarelta peräisin olevalla ohjeella. Kaikki kakut olivat hyviä ja onnistuneita. Tänä vuonna halusin taas leipoa taatelikakkua ja tietysti tuunata kakkua taas. Suklaa tuntui sopivan taatelin makuun hyvin, mutta kaipasin hieman syvempää makua. Kahvi kuuluu meidän suosikkimakuihimme ja tällä kertaa käytinkin nesteenä veden sijasta espressoa. 

Kahvia ja suklaata taatelikakussa

  • 20 pehmeää tuoretta taatelia
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl espressoa
  • 1 dl vettä
  • 200 g voita
  • 2 kananmunaa
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 rkl vaniljauutetta
  • 100 g tummaa suklaata
Ota taateleista kivet pois (jos käytät sellaista tiivistä taatelipalikkaa, katso tarkasti, että saat kaiken sellofaanikääreen irti ja pilko palikka niin pieniksi paloiksi, että voit olla varma, ettei kivenpaloja ole mukana). Mittaa sokeri kattilaan ja lisää sinne taatelit, kahvi ja vesi. Keitä seosta sen aikaa, että taatelit sulavat soseeksi, se vie noin puolisen tuntia. Lisää mukaan voi, suklaa ja vaniljauute. Sekoita seos tasaiseksi ja anna sen jäähtyä noin vartin verran. 

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja ota esille rengasvuoka tai pitkänmallinen vuoka, jos enemmän tykkäät sellaisesta. Jos kyseessä on silikonivuoka, sitä ei tarvitse käsitellä, mutta muut vuoat kannattaa voidella runsaskätisesti ja jauhottaa. Minä tykkään eniten jauhottaa vain vehnäjauholla, sillä en pidä korppujauhon tekemästä karkeasta pinnasta kakuissa. Suklaakakkujen kohdalla myös kaakaolla jauhotettu vuoka toimii. 

Kun taatelisose on jäähtynyt jonkun verran, sekoita mukaan kananmunat ja jauhot, joissa on jo mukana sooda ja leivinjauhe. Kunhan kattilasi ei ole ihan pieni, taikinan mahtuu sekoittamaan kattilassa, eikä sinulle tule ylimääräistä tiskiä. Taikina on suklaan vuoksi juoksevampaa, kuin tavallisessa taatelikakkutaikinassa, mutta älä ole moksiskaan. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin keskitasolla noin tunnin verran. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kun tikku on puhdas pistoksen jälkeen, on kakku kypsä. Koita olla minua kärsivällisempi ja anna kakun jäähtyä vuoassa noin puoli tuntia, ennen kuin kumoat sen.



Kakun taatelisoseen keittelemiseen käytin Mastermarkilta saamaani pientä Swiss Diamond-kasaria, joka sopii erinomaisesti puurojen keittämiseen. Myös tähän sosehommaan kasari oli juuri passeli. Kaikkiin maitopohjaisiin keittelyihin tämä soma kasari on ihan omiaan. 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Fasaanipoika ja Pöllöwaari


Meidän pihallamme oli tänä aamuna uusi vieras, Nannankin rakastaman lintulajin edustaja. Fasaaneja ei ole näillä main näkynyt Kammenpyörittäjän mukaan kuin kerran tai kaksi viime vuosikymmeninä, mutta tämän syksyn aikana olemme nähneet useita, jopa yhden albiinon, jota tosin luulin kanaksi, kun näin sen viipottavan pitkin kevyenliikenteenväylää hyvin kiireisen näköisenä. Tämä takapihallamme pasteeraillut yksilö oli hyvin itsetietoisen näköinen, siitä tuli heti Pohjanmaa mieleen. 



Linnusta saakin helposti aasinsillan päivän ateriaan. En vieläkään julkaise ruokaohjepostausta, vaan pysyn edelleen ravintolakokemuksissa. Olimme tänään Kammenpyörittäjän kanssa loman alkamisen kunniaksi syömässä Pöllöwaarin joululounasta. Tämänvuotiset aiemmat kokemukset ravintolasta ovat olleet todella myönteisiä, joten uskalsimme odottaa hyvää ruokaa. Olin varannut pöydän heti ravintolan aukeamisajalle ja saimme minulle mieluisan nurkkapöydän. Aloitimme glögillä, minä autoilijana holittomana ja Kammenpyörittäjä terästetyllä. 


Lounaan konseptiin kuului ensin kylmä kala- ja lihanoutopöytä ja pääruokana lautasannoksina joko kalaa tai lihaa, sekä niinikään pöytääntarjoiltu jälkiruoka. Aterian alkuun meille tarjoiltiin talon leipiä ja neuvottiin ottamaan halutessamme ensin lautasellisen kalaa ja sen jälkeen toisen lihalle. Se toimikin hyvin, tosin otimme vielä lihalautasellekin kalaa, sillä kaikki oli niin hyvää. 



Pääruokana minä otin härkää ja Kammenpyörittäjä kalaa, joka oli muistimme mukaan kuhaa, mutta jos se olikin siikaa, niin anteeksi kovasti. Kummallakin oli lautasilla hyvää kastiketta ja maltillisia lisukkeita, sillä kylmät alkupalat olivat jo täyttäneet vatsoja kummasti. Otimme pääruoalle lasilliset viiniä, minäkään en ollut ajamassa autoa vielä useaan tuntiin. Toinen ravintolan sommeliereista, Aleksi Mehtonen, sovitti meille lasilliset ja tekikin sen hyvin. Joululounasta tarjoillaan Pöllöwaarissa vielä 23.12. asti, suosittelemme sitä lämpimästi, samoin pöytävarausta! Myös iltaversio ateriasta on tarjolla.




Jälkiruokana meillä oli rikottua kardemummakakkua ja marjaisaa sorbetia, ihanan makeaa ja raikasta. Emme ottaneet kahvia, sillä olimme menossa Coffeaan espressolle. Joululounas glögien ja viinilasillisen kanssa kahdelta maksoi 139,10 euroa. Se on tietysti paljon, suorastaan kallis lounaaksi, mutta erittäin hyvin hintansa haukkunut, kyse ei ollut arkisesta pikaruokailusta.


Olin edellisenä päivänä syömässä työkavereiden kanssa joululounasta eräässä toisessa kaupunkimme ravintoloista. Siellä yli kolmekympin hintaan söin pitkiin aikoihin huonoimman ateriani, jonka osasissa oli niin pahaltamaistuvia elementtejä, että teki mieleni sylkäistä ne lautasliinaan, eikä sellaista ole tapahtunut edes pikaruokapaikoissa. Tuollaisen harmistuksen jälkeen Pöllöwaarin elegantti joululounas palautti joulumieleni hyvälle keskitasolle (en ole suurestikaan jouluentusiastikko). 

tyytyväisen asiakkaan lautanen

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

EDIT: Aloitimme kyllä lomamme jo eilen illalla kauniissa merkeissä, kun olimme Jyväskylän Kaupunginkirkossa Musica-kuoron konsertissa. Kuoron riveissä seisova työkaverimme on kyllä nyt ihan meidän Idolimme!


maanantai 15. joulukuuta 2014

Taru Tampereesta: Kaksi tornia


Tampereen kurssin jälkeen heittäydyimme hurjiksi ja vaihdoimme työmatkan lennosta minilomaseen. Vaihdoimme myös hotellia ja majoituimme uuteen Solo Sokos Hotel Torniin. Huoneemme oli 19. kerroksessa, josta näköalat olivat huikeat, tosin suttuinen keli hieman sumensi maisemia. Hotellin sivuilla kerrotaan, miten valitsemassamme huoneessa on toteutettu uutta konseptia siitä, miten kylpyhuone tuodaan huoneen yhteyteen, suihku ja wc olivat omissa kopeissaan, käsienpesuallas huoneessa. Tähän olimme jo tottuneet monissa USAn motelleissa, eikä se minusta ole mikään mukava juttu, mieluummin teen kaikki peseytymistoimet kylpyhuoneessa. 


Ennen illan ravintolavarausta kävimme kävelemässä Tampereen sateisessa illassa, sillä olimme kuulleet Keskustorin joulumarkkinoista. Siellä olikin oikein mukava tunnelma ja ihania tuoksuja, tuoden mieleen Keski-Euroopan, etenkin Saksan joulutorit. Pistäydyimme kahvilla ja kauppahallissa, joka tosin oli jo sulkeutumassa. Tärkeiden tavaroiden kaupan, Tigerin, ohitse ei voi kävellä poikkeamatta. Lähtiessämme ravintolaan poikkesimme myös hotellin ylimmän kerroksen näköalabaarissa. Hotellin avainkortilla sinne pääsi isommitta hämmingeittä, mutta muiden asiakkaiden piti ilmeisesti ainakin myöhemmin illalla seisoskella jonossa odottamassa vuoroaan. Baari oli täynnä ja se lienee tämän hetken kuumin näyttäytymispaikka Tampereella. 



Olin jo pitkään toivonut pääseväni syömään pyörivään näköalaravintolaan ja Tampereellahan se onnistuu. Tein varauksen Näsinneulan ravintolaan muutamia viikkoja sitten ja varmistin, että saapuessamme kello 20 ehtisimme vielä syödä 9 ruokalajin maistelumenun. Sen kerrottiin onnistuvan hyvin. Kammenpyörittäjä muisteli käyneensä joskus teini-iässä Näsinneulassa, minulla ei ollut vastaavaa muistikuvaa, vaikka lapsena kerran pääsinkin sisareni ja serkkujeni kanssa Särkänniemeen. Se oli se kuuma ETYK-kesä, jolloin limsapullot loppuivat tuottajilta kesken ja lapset joivat limsansa ruskeista olutpulloista. Minusta ja serkustani on kuva juuri Särkänniemen nurmikolla siemailemassa sittisuudaa vinkeä ilme kasvoillamme.


Toivoin, että saisimme pöydän ikkunan viereltä ja niin kävikin. Ravintolassa ei ollut täyttä ja kaikki näkökentässäni olleet seurueet mahtuivat ikkunapaikoille. Pidin heti ensivilkaisulla Ravintola Näsinneulan ilmapiiristä, krumeluurittomuudesta ja rauhallisuudesta. Sattuimoisin pöytämme oli varustettu numerolla 1 ja näkyvän numeroinnin merkityksen kyllä ymmärsi, kun havaitsi ravintolan keskellä oleva keittiön lipuvan verkkaisesti ohitsemme kerran toisensa jälkeen ja varmasti vaikuttavan tarjoilijoiden työhön. Luonnollisesti me asiakkaat olimme ne jotka pöydissämme kiersimme keittiötä, mutta mukavan harha-aistimuksen vuoksi asia tuntui olevan toisinpäin.

Sovimme meidät huomaansa ottaneen tarjoilijan kanssa, että ottaisimme etukäteen tilaamamme maistelumenun pariksi ravintolan viinipaketin, jonka luvattiin olevan maltillisia kaatoja. Aloitimme aterian lasillisilla Ruinartin samppanjaa ja talon omilla leivillä. 

Ensimmäisenä ruokana oli korvasienikeittoa ja prässättyä lihaa. Pidimme lautasista, joissa oli pieni syvennys pienelle ruoka-annokselle. Keitto oli samettisen pehmeää ja aloitti maistelumenun hyvin.


Toisena ruokana oli kala-annos, jossa oli myös mätiä lohen kaverina. Vaikken pidä erityisesti lasilautasista, tämän astian harmaa väri poisti mielikuvan, että ruoka on suoraan pöydällä.


Kolmantena alkuruokana oli sipulipiirasta ja pähkinää, joiden kanssa lautasella oli ihanaa vihreää moussea. Annosten tarjoiluväli oli kaikenaikaa tasainen ja kiireetön. Ehdimme aina mainiosti sekä syödä, että katsella ulos ja seurata maiseman vaihtumista ja ravintolan tapahtumia.


Neljäntenä eteemme tuotiin haudutettua viljapossunposkea, ruusukaalia ja sileääkin sileämpää pyrettä. Poskea syödessämme muistelimme parin viikon takaista kotoista ibericopossu-ateriaa, jossa possu oli viihtynyt hautumassa tätäkin mureaa palaa kauemmin. 


Viidentenä annoksena ennen pääruokia saimme sopivan kirpeän sorbertin mukavien murusten päällä.


Kuudentena annoksena ja kalapääruokana meille tarjottiin paistettua järvikuhaa, turskaa ja rapua. Pehmeäksi, muttei mössöiseksi hauduttu fenkoli sopi hyvin mietoon kalaan ja kastikkeet olivat sakeita ja sileitä.


Seitsemäntenä ruokana ja toisena pääruokana oli Kaldoaivin poronvasaa fileenä ja niskapalana, sekä tyrnikastiketta. En pysty enää muistamaan, mitä tuo vaalea lisäke olikaan filepalan vieressä.


Kahdeksantena ruokana ja jälkiruoka-annoksista ensimmäisenä oli ihanaa suklaakakkua ja marjaisaa jäätelöä. Pidin kaarevasta suklaalastusta, olisi mukava itsekin muistaa ja osata tehdä tuollaisia yksityiskohtia kotiannoksiin. Yleensä se tahtoo olla niin, että mättäisempä vielä kauhallisen lisää lautaselle ja se on siinä.


Yhdeksäntenä ruokana ja aterian päätöksenä oli appelsiini-mascarponevanukasta ja kahvisorbetia. Meillä oli erilaiset kukat annoksissamme ja appelsiini tässä viimeisessä annoksessa raikasti mukavasti suun. 


Viineinä aterialla oli:
Ruinart "R" Brut
Domaines Schlumberger
Louis Sipp Pinot Gris
J2 Spätburgunder
Godelia Godello
Emilio Moro
Beerenauslese Zweigelt

Kaikki viinikaadot olivat pieniä ja todella sopivia ruoka-annosten kokoon nähden. Toiseen pääruokaan asti jaksoin syödä kaiken ruoan, poron kohdalla jouduin jo hieman luovuttamaan lisäkkeiden osalta. Jälkiruokien kanssa pinnistelin ja hyvin nekin luiskahtivat vatsaan. Kahvia emme ottaneet. O'Js Yhdeksäs Taivas -menu viinien kanssa maksoi kahdelta 278,40 euroa. Meiltä kysyttiin taksin tarvetta ja poistuimme kolmen tunnin miellyttävän ruokailun jälkeen lumisateiseen Tampereen yöhön mitä tyytyväisimpinä, joskin ähkyrajalla. Mielestämme menussa ei ollut yhtään notkahdusta tai heikkoa lenkkiä ja tarjoilu oli ystävällistä ja asiallista. Pidimme Ravintola Näsinneulasta kovasti ja menemme sinne mielellämme joskus uudelleenkin, ehkä kesällä, jolloin illallakin maisemia näkee paremmin. Ateriamme aikana ravintolan pyörivä osa ehti kiertää keskusosan melkein viiteen kertaan. 

Hotelli Tornin aamu alkoi räväkästi puoli seitsemän aikaan, kun palohälyttimet laukesivat ja kuuntelimme vartin verran monikielistä kovaäänistä ilmoitusta siitä, miten mitään hätää ei ole, eikä meidän tulisi käyttää hissiä sinä aikana, kun tilannetta tutkitaan. Kuulutus lakkasi yhtä äkisti, kuin alkoikin ilman, että sanallakaan olisi ilmaistu vaaran uhan olevan ohitse. Pienen maininnan olisin asiasta mielelläni kuullut. Vartin aikana ehdin tuumaista sitäkin, että 19. kerroksesta on aika matka alas maanpinnalle rappusia pitkin.

Aamiainen Tampereen upouudessa maamerkissä oli hyvä ja monipuolinen ja olimme ilmeisen aikaisessa sitä syömässä, sillä minkäänlaista ruuhkaa ei lauantaiaamuna vielä siihen aikaan ollut. Poislähtiessämme saimme kuulla, mikä oli aiheuttanut palohälytyksen, joka ei loppujen lopuksi ollut edes kuulunut kaikissa kerroksissa.


Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, josta löytyy myös muita ravintola-aiheisia postauksiamme.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Huvia ja hyötyä Tampereella


Tällä viikolla olimme Kammenpyörittäjän kanssa pitkästä aikaa yhtä aikaa samalla työhön liittyvällä kurssilla. Edellisestä kerrasta lienee melkein 10 vuotta. Työssämme on tapahtunut ja tulee piakkoin tapahtumaan suuria muutoksia ja niiden tiimoilta olemme laukanneet kursseilla useaan otteeseen. Toistaiseksi viimeinen oli tällä viikolla Tampereella ja olikin mukava lähteä yhdessä opin tielle. 

Koska kyseessä oli vain kahden päivän oppikokonaisuus ei puolikurssijuhlien kanssa voinut viivytellä, vaan ne täytyi pitää heti ensimmäisen päivän jälkeen. Puolikurssijuhlina toimivat ruokatreffit kahden kollegan kanssa, jo aiemmin mainitun Eloveenan ja blogin uskollisen lukijan, seinäkellon onnellisen omistajan kanssa. Olin jo aikoja sitten varannut pöydän Hella & Huone-ravintolasta. Olin tosin varannut pöydän aivan väärältä viikolta, onneksi huomasin asian muutamia viikkoja sitten ja sain tehtyä uuden varauksen oikealle illalle. En vain älynnyt ilmoittaa asiaa seurueen kaikille jäsenille ennen kuin tällä viikolla, mutta onneksi asia korjaantui ja seinäkellon onnellinen omistajakin pääsi tulemaan ruokatreffeille viikkoa aiemmin, kuin oli varautunut. Double check on paras check, sen muistan tästälähin.

Ravintola Hella & Huone oli kiinnostavien ravintoloiden listallamme jo pitkään, emme vain koskaan tuntuneet pääsevän syömään minnekään Tampereella. Torstai-iltana tilanne korjaantui ja söimme kolmen ruokalajin illallisen. Ravintola oli tuona iltana täynnä, meidän neljän hengen seurueemme oli pienin, muut pöydät oli varattu suuremmille seurueille, jotka näyttivät olevan pikkujoulua viettäviä työporukoita. Pitkän pöydän päästä päähän aaltoileva keskustelu yltyi välillä lähes huutamisen tasolle ja ravintolassa olikin melkoinen metakka. 

Hellan & Huoneen ruokalista on lyhyt, vain 8 ruokalajin mittainen ja niistä voi koostaa mieluisan setin. Nettisivulla viinejä luvattiin myydä myös ruokiin sovitellusti laseittain, mutta kiireeseen vedoten meille haluttiin myydä viiniä pullottain. Olimme aikeissa syödä pääruokina sekä lihaa, että kalaa, joten arki-iltana (melko myöhään ja aamulla heti alkavien töiden ja kurssin alla) yhden viinipullon löytäminen sopimaan kaikkiin ruokiin olisi haasteellista, mutta kieltämättä nopeampaa, kuin laseittain tarjoilu. Toisaalta sen ei pitäisi olla asiakkaan ongelma, että ravintolalla on kiireinen ilta ja tunsin hieman tulleemme painostetuksi viiniasiassa. 

Samaisesta kiireestä johtuen ehdimme istua 45 minuuttia ennen kun saimme eteemme ihastuttavan keittiöntervehdyksen, pikkuisen sienikeiton, jossa oli mielenkiintoisena vivahteena raastettua kahvipapua. Keittoa olisi lusikoinut enemmänkin, mutta luonnollisesti tervehdyksen ei tule ollakaan suuri. Kattaukseen kuuluvalle leipälautaselle saapui täytettä vasta tervehdyksen jälkeen, pöytään nostettiin lystikäs peltinen puu, jonka oksiin oli seivästetty erilaisia pieniä leipäpalasia. 

Saapumisesta toistatunnin kuluttua saimme alkuruoat eteemme, kaksi meistä otti Talvikurpitsaa ja lehtikaalia ja kaksi Jääkellarin kuhaa ja tilliä. Näistä jälkimmäinen oli kauniimpi annos. 


Koska emme olleet aikoihin nähneet, meillä riitti kyllä juteltavaa eikä hidas tahti haitannut, joskin ravintolan melutaso suurehkojen seurueiden myötä oli melkoinen. Tarjoilija joutui karjaisemaan aika kovalla äänellä, että voisitteko olla hetken hiljaa, että hän voisi ottaa tilaukset yhdeltä seurueista. Ymmärrettävää, mutta silti oli hieman nolostuttavaa tulla vaiennetuksi tuolla tapaa. 

Illan tahti ei siitä muuttunut ja parin tunnin kuluttua meillä oli edessämme pääruoka, kahdella Luomu maa-artisokkaa ja kylmäsavuhaukea, kahdella Ylikypsää karitsaa, kieltä ja luumua. Annosten ulkonäkö oli mitä kaunein ja minäkin todistettavasti söin kieltä, olen vältellyt sitä tarkoituksellisesti pitkään. Pidin kovasti ylikypsästä karitsasta. Kovin hyvin en kuullut, mitä pöydän toisella puolella pidettiin kylmäsavuhauesta. Kaikille ruokalajeille sovitettu valkoviini toimi.


Jälkiruokina söimme kaikkia kolmea vaihtoehtoa, Roquefort ja sekahedelmää, Sweetiehedelmää ja konjakkia ja Punajuurta ja lakritsia. Etenkin minun punajuuriannokseni oli todella kaunis, muutkin pitivät annostensa ulkonäöstä ja mausta. 

Kaikkiaan kolmeen ruokalajiin (+tervehdykseen) meni kolme tuntia, mikä arki-iltana tuntui aika pitkältä ajalta, olimmehan heränneet jo aikaisin, matkustaneet ja kursseilleet ensin pitkän päivän. Meille kyllä pahoiteltiin hidasta tahtia, mikä poisti lievän ärsytyksen. Emme ole aikoihin tilanneet viiniä ravintolassa pullottain, joten hieman ällistyimme viinin hintaa, jota emme tilausvaiheessa kukaan tulleet kysyneeksi. Laseittain ostettuina ja viinipaketteina viinille tulee tietysti myös hintaa ja tulee tullakin, mutta jotenkin 75 euron pullohinta tuntui leukoja loksauttavalta, vaikka neljään pekkaan nautittuna pysyikin kohtuullisena. Luku 75 vain on niin iso, etenkin kun olimme ajatelleet tilaavamme kukin lasillisen pääruokaansa sopimaan. 

Ruoka-annokset olivat melko pieniä ja mieleen tuli kyllä, että ravintolan toive oli myydä useampia, kuin kolme annosta/ruokailija, mutta siinä olisi kyllä sillä tahdilla aika loppunut kesken. Hella & Huone oli kiinnostava kokemus ja mieluisa seura teki illasta mukavan. Kammenpyörittäjän ja minun osuus illasta oli noin 165 euroa. 

Liitän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle välilehdelle Valmiissa pöydissä, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kuuma peruna, maksettu vai saatu


Kolmen ja puolen vuoden ikään ehtinyt blogini on ilmeisesti siinä vaiheessa, että sillä on jonkun verran näkyvyyttä. Pidän Campasimpukkaa edelleen pikkublogina, joskaan en tunne itseäni enää blogaanina aloittelijaksi. Muistan vielä millainen blogin alkutaival oli, miten tarkasti seurasin kävijämääriä ja ilahduin jokaisesta laskurin pyörähdyksestä, kunnes tajusin sen laskevan mukaan myös omat katseluni. Niistä päivistä on jo kulunut aikaa ja kävijämäärien tuijottaminen on onneksi jäänyt vähemmälle.

Kokeilin reilun vuoden ajan blogiyhteisöön kuulumista. Haluni päästä mukaan johtui kahdesta syystä, ensinnä siitä, että tahdoin kun kaikki muutkin olivat (argumentti on sukua lasten mankumiselle siitä, miten kaikki muut saavat olla ulkona yhteentoista arki-iltana) ja toiseksi sen vuoksi, ettei minua pyydetty. Kun minut pyynnöstäni otettiin mukaan, jouduin pian paniikkiin. En osannut, enkä tajunnut, olin pihalla kuin lumiukko ja sen lisäksi tunsin itseni sekä älyttömän vanhaksi, että maalaiseksi, mikä ei yleensä haittaa minua lainkaan, sillä tottahan se on, että olen aika vanha ja maalainen. Korostan sitä, että nämä tuntemukset johtuivat kokonaan minusta itsestäni, ei siitä, etteikö minua olisi autettu ja otettu mukaan toimintaan, kun mukaan pyysin päästä.

Melko pian huomasin, että aikataulutettujen kampanjoiden toteuttaminen oli minulle työlästä. Kerta toisensa jälkeen väsäsin viime tipassa postauksia, joihin en keksinyt mitään omaa näkökulmaa tai ideaa. Lopetin blogiyhteisöön kuulumisen tämän vuoden alussa toivoakseni molemminpuolisen ymmärryksen vallitessa.

Alussa mainitsemani ilmeinen bloginäkyvyys on johtanut siihen, että minuakin lähestytään monenlaisin ehdotuksin. Välillä tippuu usean postin päivävauhdilla monenlaista ehdotusta, joista suurin osa päätyy vilkaisun jälkeen roskakoriin. Sinne päätyvät ehdotukset, jotka eivät oikeastaan ole edes ehdotuksia, vaan saneluja siitä, mitä minun pitää tehdä. Sellaisiin en reagoi mitenkään.

En myöskään lämpene läpinäkyville massakosiskeluille. Maantaina tullut kutsu saapua maistamaan uutuustuuttia Rautatientorille tiistaina klo 12-14, vain nopeimmat ehtivät mukaan, joten varaa pian paikkasi eivät ole minua varten. Olisi aika hassua lähteä Jyväskylästä syömään tuuttia keskellä arkea. Tulisi tuutille hintaa. Ymmärrän sen, etteivät kutsujen lähettäjät välttämättä tiedä kuinka kaukana Helsingistä blogia pidetään. Se vain todistaa, että kutsuja lähetetään isolla holkkumalla.

Olen kuitenkin vastannut joihinkin ehdotuksiin myöntävästi. Olen ollut syömässä muutamaan otteeseen hyvää tai erinomaista ruokaa maksamatta ateriasta itse. Ilmaisia lounaita tai illallisia ei kuitenkaan ole näin kaukana Helsingistä asuvalle. Mieluusti olen maksanut bensiinit, junaliput ja hotelliyöpymiset, jos tarjolla on ollut vaikkapa Pekka Terävän silmieni edessä omin käsin valmistamaa ruokaa. En kirjoita ravintola-arvosteluja, kirjoitan ruokakokemuksiani, mielipiteeni ja kokemukseni eivät ole kaupan. Kun vastaan johonkin ehdotukseen myöntävästi, varmistan sen, ettei minulta odoteta automaattikehuja ja pidän itselläni mahdollisuuden halutessani olla mainitsematta tuotetta tai tapahtumaa. En mielelläni moiti ilmaiseksi saatuja asioita, vaan mieluummin jätän sanomatta mitään. Tällaisia tapauksia ei lopultakaan ole osunut kohdalleni.

Tuotepuolella kiinnostukseni herättämiseen tarvitaan tuote, jonka hankkimistä noin muutoinkin pidän mahdollisena, mutten ole vielä tullut tehneeksi. Koska valmistan ruokaa lihasta, saatan ottaa vastaan sellaisen lihatuotteen, jonka ostaminenkin olisi minulle luontevaa, mikäli sellaista olisi lähettyvillä olevissa kaupoissa myynnissä. En ota enää vastaan tuotteita, joille meillä ei ole käyttöä. Tarjotun tuotteen hinta ei ole oleellista, enkä aina tiedäkään sitä. Siinä tapauksessa, että tiedän tuotteen hinnan, mainitsen siitä postauksessa. En ole kyllä aivan varma, onko se hyvin vai huonosti tehty. Mitään niin arvokasta minulle ei ole koskaan tarjottu, ettenkö voisi sitä halutessani ostaakin. Joku aivan pieni tai edullinen tuote voi olla minulle ennalta vieras, sitä voi markkinoida uusi tai pieni yritys, jonka kiinnostavalle tuotteelle mieluusti toivon näkyvyyttä. En tosin varsinaisesti usko, että juuri minun blogini olisi erityinen mielipidevaikuttaja, tai suureksi hyödyksi firmoille.

Minulle se argumentti, että pitäähän bloggaajan saada työstään palkka, ei ole relevantti. Bloggaaminen ei ole työtäni,  tämä on harrastukseni.  Minua sitoo vain oma moraalini, vain se, mitä minä itse olen valmis tekemään tai kirjoittamaan. Se millaisia kaupallisia piirteitä sisältäviä postauksia blogissani on, voi johtaa siihen, että joku lukija ei halua enää sitä lukea, mutta sellaisiahan maailma on muutenkin pullollaan. Vain häviävän pieni määrä ihmisiä lukee sitä, mitä minä jaarittelen blogissani. Aivan samalla tapaa minäkin alan lukea ja lakkaan lukemasta blogeja, sen mukaan pidänkö niistä vai en. Ainoa tapa, millä ilmaisen pidänkö jonkun toisen blogaanin postauksista on lukea ne ja tulla uudelleen, tai jättää tulematta, jos en pidä.

Sitä pidän kyllä vähän surullisena, jos blogaanille tulee tarve erikseen korostaa, että tämä tai tämä on itse ostettu ja maksettu. Ei heidän pitäisi joutua tuntemaan niin. Luotan ihmisten medialukutaitoon, että he ymmärtävät, mikäli kyse on kritiikittömästä automaattikehusta tai piilomainonnasta. Jos he eivät sitä ymmärrä, ei heille maininta mainostamisestakaan merkitse mitään erityistä. He ovat valmiit sanomaan, ettei se mitään haittaa, vaikka piilomainostetaan.

Tästä pyörästä en ole maksanut senttiäkään, sain sen lahjaksi Kammenpyörittäjältä


PS: Kyllä minä vielä ruokaohjepostauksenkin teen, vaikka edellisestä on jo vierähtänyt monta päivää, nyt ei vaan ole jaksanut ja viitsinyt!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Briossi haudutuspadassa



Olin merkannut foodgawkerin suosikkeihini haudutuspadassa "paistettavan" briossin ohjeen jo jokunen aika sitten, mutta herännyt aina liian myöhään sen valmistamiseen. Tänään olin ajoissa liikkeellä. Ohjeen otin The Crepes of Wrath -blogista. Postaus on todella pitkä, kyllä se briossiohje sieltä lopulta löytyy.

Kärsivällisen haudutuspatabriossi


Leivän valmistuksessa on useita vaiheita, joista ensimmäisessä tehdään alkutaikina, en tiedä onko sille joku asiallisempi nimitys, mutta sellaiseksi minä sitä sanon. Minun puuhani alkoivat sillä, että etsin kaapit läpi kuivahiivan toivossa, ainoa mitä löysin oli yksi pussi virolaista luullakseni kuivahiivaa. Päätin luottaa virontaitoihini, enkä tarkistanut mistään pussin tekstejä. Kyllä se kuivahiivalta näytti ja tuoksui. Ohjeen mitat ovat meikäläisittäin hassuja, joten pikkuisen oioin ja pyöristelin.

Alkutaikina

  • 0,7 dl maitoa
  • 2 tl kuivahiivaa
  • 1 kananmuna
  • 5 dl vehnäjauhoja (kahdessa osassa)
Nesteen määrä vaikuttaa tosi pieneltä, mutta kyllä se tuntui riittävän, joten uskon, ettei kyseessä ole kirjoitusvirhe. 
  1. Lämmitä maito hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi, jotta kuivahiiva alkaa toimia. 
  2. Kaada monitoimikoneen kulhoon maito ja mittaa mukaan hiiva, sekoita vispilällä, kunnes hiiva liukenee maitoon. Anna liemen olla noin 5-8 minuuttia.
  3. Lisää mukaan puolet jauhoista ja sekoita, samoin kananmuna. Lisää toinen puoli jauhoja kulhoon, mutta älä sekoita, jätä vain alkutaikina nousemaan peittämättä tunniksi. Hiiva alkaa toimia ja päällimmäisten jauhojen alla alkutaikina pöhisee kunnolla.

Varsinainen taikina

  • 2 dl sokeria (laitoin vähän vähemmän, noin 1,5 dl)
  • 4 kananmunaa
  • 1 tl suolaa
  • 3 dl vehnäjauhoja + vähän vielä lopuksi, noin 0,5 dl
  • 1 dl sulatettua voita + vähän padan voiteluun
  1. Kun alkutaikina on noussut tunnin verran, jatka hommaa sulattamalla voi ja jättämällä se jäähtymään.
  2. Laita kulho monitoimikoneeseen (tai miksi sitä nyt sanotaan, minulla Kitchen Aid) ja siihen taikinalapa. Lisää kulhoon kananmuna kerrallaan, suola ja jauhoja vähitellen vatkaimen koko ajan pyöriessä hitaasti. Anna koneen tehdä työtään 10 minuuttia, jotka tuntuvat tunnilta. 
  3. Lisää voi muutamassa erässä koko ajan vatkaten ja pikkuisen jauhoja, niin että saat aikaan kiinteän taikinan. 
  4. Voitele haudutuspata runsaalla voilla ja kaavi taikina voideltuun pataan ja viritä kertakäyttösuihkumyssy tai tuorekelmua tiiviisti padan päälle. Anna taikina nousta 2 tuntia. 
  5. Ota taikina leivinalustalle ja jaa se annospaloihin, jotka pyörität palloiksi. Asettele ne hyvin voideltuun haudutuspataan, tai sinne asetellulle leivinpaperille. Laita pata high-asetukselle 2-2,5 tunniksi tai low-asetukselle 4-5 tunniksi. Voit myös paistaa leivän suoraan kohonneena ilman paloihin jakamista. 
  6. Jos haluat leivän pintaan väriä, käytä valmista leipää uunissa grillivastuksen alla, mutta minusta se oli tarpeetonta. Vähän leivän yksi syrjä otti väriä liian kanssa, mutta ei se mitään.
jäiset piikkilangat kasvihuoneen lasissa

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pannu minulle, toinen sinulle (EDIT:arvonta suoritettu)



Olin jokunen aika sitten Helsingissä Swiss Diamond -illallisella ja tapahtumaan liittyi lupaus saada kokeiltavaksi valintani mukainen paistinpannu Mastermarkilta. Valitsin pienehkön pannun, sillä nykyinen Silit-pannuni on suuri ja painava. Valitsemani pannu on 24 senttinen HD Pro. Tällä erää teen pienempiä määriä ruokaa, eikä pannun tarvitse olla malliston suurin. Loppuviikosta luvattu pannu jo saapuikin ja pääsin kokeilemaan sitä perjantain illalliselle, joka olikin koko viikon ensimmäinen ruoanlaittoon pyhitetty hetkeni. On tämä elämä mennyt kummalliseksi, ei muka ehdi lainkaan laittaa ruokaa, eikä syödäkään mitään kunnolla valmistettua. 

Meidän piti olla Kammenpyörittäjän kanssa kahdestaan tuona perjantai-iltana, joten varasin meille pakastimen aarteista poron sisäfileen, joka oli juuri passeli kahdelle hengelle. Liha oli yön ja työpäivän yli jääkaapissa sulamassa ja heti töistä ja kaupasta tultuamme otimme lihan lämpenemään pöydälle. Olimme varanneet ensin alkupalaksi sinisimpukoita, niitäkin juuri sitä silmälläpitäen, ettei paikalla olisi simpukoista pitämättömiä. 

Sinisimpukat valkoviinissä

  • 1 kg:n pussi sinisimpukoita (taas niitä oli liikaa, muttei marketista voinut ostaa pienempää määrää)
  • 2 kevätsipulia
  • 1 rkl voita 
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
Siistin simpukoista parrat pois, erottelin tässä vaiheessa rikkinäiset ja raollaan olleet simpukat pois. Pienellä kopautuksella voi kokeilla, kiinninapsatava avonainen simpukka on vielä elossa, muuten nakkaa kompostiin. Pidin simpukat kylmässä vedessä odottamassa höyryttämistä.

Silppusin sipulin ja leikkasin valkosipulin kynnet ohuiksi viipaleiksi. Kuumensin voin laakeassa kasarissa ja kuullotin sipulia ja valkosipulia voissa muutamia minuutteja. Kumosin valutetut simpukat kasariin ja kaadoin päälle valkoviinin. Sekoittelin ja laitoin kannen kasarin päälle. Annoin simpukoiden kypsyä muutamia minuutteja, sekoittelin vähän ja kun kuoret olivat avautuneet sen verran, että simpukka näkyi hyvin ja oli napattavissa kuorestaan, olivat ne valmiita. 

Söimme simpukat tuoreen leivän kanssa. Tälläkin kertaa söimme simpukoista noin kolme neljäsosaa, minulle kylläisyys niiden suhteen tulee vastaan todella nopeasti riippumatta siitä, kuinka hyvin ne onnistuvat.




Poroa kahdelle ja pannukastike

  • 1 poron sisäfilee (paino noin 200 g)
  • 1 rkl voita
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl konjakkia
  • 1 dl kermaa
  • tuoretta timjamia
Kuumensin uutta pannuani Pekka Terävän neuvoin induktiolieden viitosteholla (riippuu tietysti lieden merkistä ja tehosta) muutaman minuutin. Annoin voin sulaa pannulla ja kun sen kuohu oli juuri asettumassa, nostin fileen pannulle. Rouhin sen päälle hieman pippuria ja ripottelin suolaa. Paistoin sitä joka puolelta minuutin verran, kaikkiaan nelisen minuuttia, niin että liha kypsyi vain aivan pinnastaan. Nostin fileen folioarkille ja jätin asettumaan siksi aikaa, että valmistelin aterian muut osat loppuun. EDIT: käärin tietysti arkin nyytiksi, jonne liha jäi asettumaan.

Kastikkeen pohjana käytin paistinpannulla olevaa voita, pippuria ja suolaa. Kaadoin pannulle kermaa ja konjakkia, sekoittelin kastikepohjaa. Annoin sen kiehua kasaan muutaman minuutin ja jätin pohjan pannulle odottamaan loppusilausta. Kun muut osat ateriaa olivat valmiit, puhkaisin poroa jälkikypsyttäneen foliopaketin ja valutin sieltä pienen liemitilkan pannulle, sekoitin ja kuumensin kastikkeen uudelleen ja lisäsin lopuksi timjamin. Kun muut aterian komponentit olivat valmiita, otin fileen foliosta ja leikkasin sen viipaleiksi, lihan oli juuri sopivan kypsää sisältä, punertavaa muttei liiaksi. 

Pekoniset perunakakkuset

  • 8 keskikokoista siikliperunaa
  • 1 kananmuna
  • 50 g pekonia
  • 2 rkl voita (unohdin)
  • 0,5 dl maitoa
  • tuoretta timjamia
  • suolaa ja pippuria
  • korppujauhoja
  • oliiviöljyä
Vinkit tähän perunalisäkkeeseen otin Eatwell101-blogista. Kuorin perunat ja höyrytin ne kypsiksi. Paistoin pekonin rapeaksi ja leikkasin sen aivan pieneksi silpuksi. Jätin pekonimurut talouspaperin päälle valumaan. Pusersin kypsät perunat perunapusertimen läpi hienoksi perunalumeksi. Sekoitin siihen tilkan maitoa, kananmunan, pekonisilpun ja mausteet. Voin unohdin, muttei se kyllä haitannut. Kuumensin uunin 220 asteeseen ja laitoin uunipellille arkin leivinpaperia. Asetin 5 senttisen stanssin paperin päälle ja ripotin stanssin sisälle korppujauhoja. Lusikoin stanssin melkein täyteen perunamassaa ja tasoitin pinnan lusikalla. Nostin stanssin varovasti pois ja tein samanlaisia perunakakkusia vieriviereen niin monta kuin massasta tuli, tästä määrästä tuli 8 pientä perunakakkua. Jos pääruoka olisi ollut jotain isompaa, kuin poronfile, olisin voinut tehdä suurempia perunakakkusia, mutta hoikan fileen seurana 8 senttiset tai suuremmat kakut olisivat olleet liian suuria. Sirottelin vielä kakkusten päälle lisää korppujauhoa ja paistoin kakkuja noin 15 minuuttia, taisi siinä mennä parikymmentäkin, kauemmin kuin alkuperäisohjeessa. Suihkautin kakkusten päälle hieman oliiviöljyä suihkupullosta paistamisen lopussa kauniimman värin saavuttamiseksi. 

Kasvikset tein samaan tapaan, kuin Pekka Terävä Swiss Diamond -illallisella. Tai ainakin käytin samoja raaka-aineita, en ehtinyt nähdä, miten keittiömestari ne valmisti. Kuorin ruusukaalien vihreimpiä lehtiä ja otin kuorimaveitsellä ohuita suikaleita porkkanasta. Käytin kummatkin pannulla voissa aivan lyhyesti, noin minuutin verran. Kumpaankin jäi kaunis väri ja purutuntumaa, mutteivat ne kypsyneet liikaa. 


Ensikokeiluni Swiss Diamond -pannulla oli positiivinen, pannu toimi niin kuin hyvälaatuisen, upouuden pannun tuleekin toimia. Pekka Terävä sanoi illallisella, ettei hän koskaan pese käyttämiään pannuja tiskikoneessa ja varoitti laittamasta kuumalle pannulle kylmää vettä. Ajan kanssa se vaurioittaa pannun pintaa, mikä onkin aivan loogista, kun ajattelee suuria lämpötilaeroja. Jätin siis pannun aterian ajaksi liedelle jäähtymään ja pesin sen vasta myöhemmin. Verkkosivun tietojen mukaan pannun metallinen kahva (ja pinnoitekin) sallii pannun laittamisen uuniin aina 260 asteen lämpöön saakka. Tämä onkin toisinaan kätevää, jos ruoan haluaa viimeistellä uunissa, aikaisempien pannujeni kahvat eivät ole tätä kestäneet.

Minulla on nyt mahdollisuus järjestää arvonta, jonka voittaja saa Mastermarkilta samanlaisen pannun kuin tämä minun saamani. Mikäli haluat osallistua arvontaan, laita tämän postauksen kommenttilaatikkoon viesti, josta sinut on helppo tunnistaa, mikäli emme ole muuten tuttuja, mieluiten sähköpostiosoite. Aikaa osallistumiselle on huomiseen maanantai-iltaan klo 18 asti, jonka jälkeen ilmoitan kuinka monetta jätettyä kommenttia onnisti. Otan yhteyttä voittajaan ja saatuani osoitetiedon, toimitan sen Mastermarkille. Sieltä pannu toimitetaan voittajalle pikimmiten. Lisään arvontatuloksen myös tähän postaukseen suoraan tämän kappaleen perään.

EDIT: Arvonta on suoritettu 24.11.2014 klo 18.01! 33:n kommentin joukosta numero 14 oli onnekkain, eli Amalfin Sitruunat tulee saamaan Swiss Diamond -pannun. En osannut liittää tuota sivussa olevaa arvontatyökalua tähän postauksen sisälle, mutta arvonta suoritettiin vain kerran ja poistan työkalun näkyvistä tuota pikaa. Onnea Amalfin Sitruunoille!

LISÄEDIT: Kiitos kaikille osallistuneille, Amalfin Sitruunat ovat saaneet sähköpostia voitostaan. 

Mikäli tämä postaus muuten kirvoittaa jonkunlaisia kommentteja, en vastaa niihin ennen kuin arvonta-aika on päättynyt, näin on helpoin pitää lukua siitä, kuinka monta osallistujaa arvontaan tulee, toivottavasti monta, sillä pannu vaikuttaa oikein toimivalta ja sen lisäksi se on kaunis. Saamani hyöty ilmaisen illallisen lisäksi on 144,90 euroa, sillä siihen hintaan pannua näytetään myytävän. 



PS. Juuri kun olimme pistäneet suuhumme viimeiset palat loistavaa poronlihaa, tuli Uunituore Aikuinen kotiin jäätyäänkin pois sovitusta iltamenosta. Onneksi hän oli syönyt kaupungilla, muutoin olisi kyllä vanhemmille tullut huono omatunto salaherkuttelusta.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Näin on marjat!


Perjantai on työpaikalla usein alkuviikkoa rauhallisempi, porukka jo virittäytyy viikonlopputunnelmiin ja monen työvuoro loppuu jo mukavan aikaisin. Tällaisten päivien taukohetken käytän mielelläni johonkin keittiöhommaan, leipomiseen useimmiten. Nyt jääkaapista löytyi hieman puolukkasosetta ja kananmunia, olipa vähän voitakin, joten marjapiirakka olisi paikallaan. Käytin soveltaen sauvajyväsestä ottamaani omenapiirakan taikinaohjetta ja omenien sijaan käytin täytteenä marjoja, pakastimesta löytyi myös mustikoita ja vadelmia.

Marjapiirakka työkavereille

  • 100 g voita
  • 1,5 dl maitoa
  • 3 kananmunaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljaa
  • 1 dl puolukoita
  • 1 dl mustikoita
  • 1 dl vadelmia
  • ripaus sokeria piirakan pinnalle
Kuumenna uuni 220 asteeseen. Sulata voi kattilassa ja lämmitä maito sulan voin kanssa. Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi ja lisää mukaan vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilja. Viimeiseksi sekoita taikinaan sula voi ja lämmin maito. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun ja sirottele marjat ja hieman sokeria pinnalle. Paista noin 30 minuutia. Kokeile tikulla tai raa'alla spagetilla piirakan kypsyyttä. Kun taikinaa ei tartu enää tikkuun, piirakka on kypsä.