sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Niin loppui kesäkuu ja Viron kartanokierros, osa 3

Juhannusmatka Virossa kääntyi lopuilleen ja tarttolaisen Hotelli Antoniuksen ylellinen aamiainen vatsoissamme lähdimme tällä erää viimeiseen kartanojahtiin. Tarkoitus oli ajella Tarttosta Tallinnaan ja poiketa katsomaan etukäteen etsimiämme kartanoita ja mahdollisia bonuspaikkoja tienviittojen perusteella. Koska reittimme vei läheltä Viron kansallismuseota, ajoimme sen taitse entiselle lentokentälle ihan koska voimme. Ainahan kannattaa ajella kiitotiellä ja rullausteillä, mikäli mahdollista. Sivusimme myös talviselta matkalta tuttua Raadin kartanoa, josta ei tosin ole jäljellä enää kuin kuoret. 

Ensimmäinen päivän kohteistamme oli nimeltään Tammistu. Estonian manors-portaalin kuvassa kartano on suosikkivärissäni, hennon ruusunpunaisena, mutta nykyään talo on vaaleankertainen. Mikäli ymmärsin oikein, tämä 1800-luvun puolivälissä rakennettu kartano on ollut vuodesta 2003 The Eesti Agrenska Foundationin omistuksessa ja se on peruskorjattu vuosien 2006 ja 2015 välillä. Kartanossa toimiva voittoa tavoittelematon säätiö tekee työtä lasten ja perheiden parissa. Sen pihapiiri oli tuona juhannusaattona aivan hiljainen, mutta hyväkuntoiselta paikka näytti nykyasussaan. 





Seuraava kohteemme oli nimeltään Saadjärve, se sijaitsee hienolla paikalla samannimisen järven päässä ja on nykyään yksityisomistuksessa. Kartano on rakennettu 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa ja ennen nykyistä omistajaa paikassa on toiminut koulu. Tielle tiheän pensasaidan taakse talosta ei näkynyt kuin katto, mutta pihaan vievältä portilta sentään vilaus enemmän. Punatiilinen rakennus kartanon lähettyvillä on ollut navetta tai joku  muu maatalousrakennus. 




Muutaman minuutin ajomatkan päässä Saadjärven kartanosta oli päivän hauskanimisin paikka, Kukulinna. Se sijaitsee aivan järven rannassa ja pihapiirissä on rakennuksia monelta aikakaudelta. Pihassa puuhasteli vanha mies puutöiden parissa, muttei hän ollut moksiskaan, vaikka kävelimme portista sisään ja katselimme kartanoa.


Alempana rannassa oleva palvelusväen rakennus näytti ihan pikkuisen siltä, että sellaisen saattaisin hurjimmissa unelmissani voida kuvitella omistavani, mutta se ajatus lensi pois päästäni enkä lupaa sen enää palata. 

Paikasta tuli hieman merkillinen olo, siinä yhdistyi neuvostoaikojen jättämä kurjistuminen ja haikeus menneisiin loistonpäiviin. En tiedä kenen omistuksessa Kukulinna nykyään on, erään lähteen mukaan se kuuluu kunnalle, toisen mukaan yksityisomistukseen. 




Vastapäätä kartanorakennusta ja sen kanssa suojaisan sisäpihan muodostama rakennus lienee jostain viime vuosisadan puolivälin tienoilta enkä osaa sanoa koska siinä on viimeksi ollut majoitustoimintaa. Saman rakennuksen toisessa päässä näki avoimesta ovesta sisään ja siellä näkyi olevan jonkunlaista kirpparin ja kahvilan yhdistelmää. Nettikaiveluissani päädyin muunmuassa Kukulinnan pioneerileireistä kertoviin kuviin ja väitöskirjaan, jossa melkoisen tarkasti on tutkittu paikan historiaa. Harmi, etten osaa viroa. Kukulinna on yksi eniten mieltä kutkuttaneista kartanoista, joissa olemme tähän mennessä käyneet.


Kukulinnan jälkeen jatkoimme matkaa ja aikomuksemme oli mennä talviselta kartanokierrokselta tuttua Puurmania katsomaan. Olimme jo tuolloin ajatelleet, että melkeinpä mitä hyvänsä kartanoa voisi katsoa uudelleen eri vuodenaikana ja Puurmanista olisi hyvä aloittaa. Sitä ennen osuimme kuitenkin kauniin Äksin tiilikirkon kohdalle ja pysähdyimme katsomaan sitä. Ovessa olevan lapun mukaan kirkon olisi pitänyt olla auki tuolloin, mutta ei se ollut. Olisi ollut kiinnostavaa päästä katsomaan sinne sisälle. Kurkin muitten ottamia kuvia kirkon sisältä, ilmeisesti se on melko vastikään korjattu, 2000-luvun alussa, mutten lainaa kuvaa tähän, sillä vähän kirvelee tehdä sitä luvatta. 











Ennen Puurmaniin ehtimistä, tiellemme osui kaksi bonuskartanoa. Niistä ensimmäinen oli tien risteyksessä ja kauniilla paikalla pienen joen varressa. Otin kuvan kartanorakennuksen kohdalla olleesta bussipysäkin kyltistä, sillä siinä luki Koogi ja sen perusteella sain myöhemmin selville, että kyseessä oli juuri Koogin kartano. 


En löytänyt paikasta paljon tietoa, joitakin vanhoja kuvia kyllä. Sain selville sentään sen, että paikan saksankielinen nimi oli Charlottenhof, joka on oikein kaunis nimi. Toinen esille kaivamani yksityiskohta on se, että paikka on ollut jo aiemmin tuona päivänä näkemämme Saadjärven apukartano (karjamõis, Hoflage saksaksi). 




Tuona keskikesän päivänä, auringon paistaessa ja pihapiirin ollessa rehevässä kukassa ja rikkaruohossa, näytti pieni Koogin kartano erittäin viehättävältä, vaikkakin selvästi hylätyltä. Minä en kuvittelisikaan uskaltavani mennä sisälle tuollaisiin paikkoihin, johan se oli kiellettykin. Luulisi nyt urpommankin ymmärtävän. 



Kun olin kuvannut paikkaa tarpeekseni, menin autolle etsimään paikkaa kartastamme. Meni muutama minuutti, eikä Anttia kuulunut. Arvasin heti, että hän on mennyt sisälle taloon ja kun palasin kartanon pihalle, hän juuri tulikin ulos talosta. Tosiasiassa sisälle meneminen ei vaatinut kovin suurta rohkeutta, avoimesta oviaukosta vaan sisälle muutama metri ja näki sen mitä oli nähtävissä. Minä en vaan uskalla. 






Koogin kaltaiset paikat ovat niitä, joista eniten pidämme, ne saavat halajamaan lisää tietoa ja ne kiehtovat paljon enemmän kuin viimeisen päälle puleeratut kartanot. Antti teki hieman lisätöitä netissä Koogin suhteen. Hän löysi paikan kiinteistövälittäjän sivulta, mutten viitsi linkata sitä tähän, se ei olisi ehkä fiksua. Siellä on jänskiä kuivia, joista paikasta saa aika erilaisen kuvan ja myös havainnekuvia, miltä rakennus voisi mittavan remontoinnin jälkeen näyttää. Hintaa on 60 tuhatta. 

Koogin jälkeen olimme edelleen vakaasti menossa kohti Puurmania, mutta sitä ennen osui kohdalle vielä toinen bonuskartano, joka oli myös lähellä nykyistä tietä ja senkin kohdalla oli bussipysäkki, jonka kyltistä otin kuvan muistimerkiksi. Siinä kyltissä luki Ausi.


Tällä kertaa joudun myöntämään, että vedin vesiperän. En löytänyt tietoa paikasta, vaikka löysin sen kyllä googlekartasta Tõrve-nimisestä kylästä.Yritin etsiä olisiko se ollut Puurmanin apukartano tai ihan omansa, mutta tällä kohtaa epäonnistuin. Ausi-nimelläkään ei löytynyt mitään. Mutta kaunis talo se oli ja siellä asutaankin varmaan, päätellen rekisterissä olevista autoista ja satelliittiantennista. Tämä jäi nyt toiseksi mysteerikartanoksi. Ensimmäiseen osuimme kevätmatkalla ja sekin jäi kaihertamaan mieltäni. 






Jatkoimme matkaa, halusimme nähdä Puurmanin kesäisessä kuosissa. Talvella siellä näytti tältä.

Nyt sattui dramaattinen valaistus ja synkänpuoleiset pilvet, Puurmani näytti tällaiselta.






Puurmanin kartano toimii nykyään kouluna ja siellä järjestetään kesäisin tutustumiskierroksia ja juhlia. Me emme menneet kuokkimaan, taisi olla hääjuhla piakkoin alkamassa. 

Lustivere kuulosti metkalta paikalta ja senhän me olimme myös nähneet talvireissulla. Kyse oli tiilisestä, englantilaistyylisestä kartanosta. Luin vironkielistä wikiartikkelia sujuvasti ja olen satavarma, että Lustivere on ollut aikoinaan varsinaisen kartanoajan jälkeen sisäoppilaitos, kylpylä ja tuberkuloosiparantola ennen kuin se on vuodesta 1992 ollut vanhainkoti. Joku on voinut ehkä viettää siellä koko elämänsä. Toivottavasti ei. 


Tämä sisäpihan urakka oli samassa vaiheessa kuin talvella, pitää tsekata parin vuoden päästä tilanne. 
Adavere ei ensin herättänyt ensin mitään muistikuvia jatkaessani paperille keräämämme kartanolistan parissa, mutta kun katson kuvia, niin jopa muistan. Kouluna jo pitkään toiminut rakennus ei nosta suuria tunteita, pihalla oleva urheilukenttä on tosi armoton, koululaiset saavat juosta cooperin testinsä asvaltilla. Adaveren kartano on rakennettu 1800-luvun lopulla. Nykyään siihen on liitetty moderni koulurakennus liikunta- ja veistosaleineen.


Rutikvere kuulostaa venäläiseltä konetuliaseelta, mutta se on kuitenkin kartano. Tosin nykyään se on enää raunio. Tämän linkin takaa löytyy lisää tietoa Rutikverestä. Siellä on myös piirroskuva siitä, miltä uusklassiseen tyyliin suunniteltu kartano on näyttänyt. Kartano otettiin omistajiltaan vuoden 1919 maareformin aikaan ja se toimi kouluna kunnes tuhoutui tulipalossa vuonna 1954. Nyt siitä on jäljellä enää menneestä kauneudesta vihjaava raunio. Pihalla oli muutamia sorakasoja ja seinustoilla rakennustarvikkeiden jämiä, mutta niillä ei vielä Rutikvereä saada entiseen loistoonsa. Jälleen yksi haikeimmista ja kauneimmista näkemistämme kartanoista. 







Koigi? Kuka muistaa? Me osuimme sen pihaan aika sattumalta juuri ennen melkoista sadekuuroa. Kurvasimme päätieltä Koigin pihaan ja ehdimme juuri ottaa pari valokuvaa ennen kuin sade alkoi piiskata. 1771 valmistunut rakennus on toiminut kouluna 1920-luvulta alkaen. Vuonna 2004 kartano on vielä ollut vaaleanpunainen, mutta nykyään keltainen. Vastustan moista ankarasti. 

Tällä menoa kartanot eivät todellakaan lopu meiltä kesken, sillä seuraavassa paikassa, jonka maille ajoimme, olimme jo käyneet aikaisemmalla kartanoreissuilla, emme vain nimen perusteella sitä muistaneet. Antti äkkäsi pihapiiriin kurvatessaan, että Sargvere on kertaalleen nähty sekin, muttei se haitannut mitään. Kartano on edelleen 1760-luvulta peräisin oleva barokkirakennus, ei se ole muuksi muuttunut, eikä värikään ole onneksi vaihtunut viime kerrasta. Jossain vaiheessa talo on ollut valkoinen.




Mäo, saksalaisittain Mexhof oli päivän kartanokattauksen ensimmäinen jälkiruoka. Vaikuttavan näköinen pytinki. Sain ongittua siitä tietooni seuraavaa: Jo usein mainitun vuoden 1919 maareformin aikaan kartanon omistanut von Grünewaldtin suku joutui luopumaan siitä ja paikka annettiin venäläisen säveltäjän Nikolai Rimsky-Korsakovin käyttöön. Hän vietti kartanossa monia kesiä ja piti siellä konsertteja. 1980-luvun lopulla kartanon omisti taho, joka aloitti kunnostustyöt, mutta ilmeisesti rahan puutteessa ne jäivät kesken ja paikan arkkitehtooniset yksityiskohdat ovat monelta osin tuhoutuneet. 


Purdi oli päivän toiseksi viimeinen kartano. Se on nykyisin yksityisomistuksessa ja sen piha-alueilla on menossa mittavat työt. Kartanorakennus edustaa 1760-luvun barokkia. 


Paunküla edusti kolmannen kartanopäivän espressoa ja pientä jälkimakeaa. Jouduimme juhannuksen liikenneruuhkassa tekemään pienen kunniakierroksen päästäksemme kartanoa katsomaan. Sää oli sillä hetkellä sateeton, mutta tuuli navakasti. Kartanolle ja kylään vievällä tiellä oli melkoisesti puista pudonnutta roskaa ja oksia, joita oli väisteltävä. Kauniin puiston ympäröimä, nykyään vanhainkotina toimiva kartano näytti tällaiselta myrskyisänä kesäkuisena iltapäivänä. 



Ajaessamme pois viimeisen kartanon mailta, huomasimme vanhan lehtipuun ratkenneen ja kaatuneen aivan äskettäin. Onneksi se ei ollut kaatunut tielle päin, sillä se olisi kyllä estänyt ajamisen. Oli ihan viisasta poistua iäkkäiden lehtipuiden reunustamilta pieniltä teiltä ja liittyä juhannuksen menoliikenteeseen kohti Tallinnaa. 

Olin varannut meille majoituksen Hotelli Kreutzwaldista. Emme olleet käyneet siellä aikaisemmin ja olin jotenkin saanut sen kuvan, että se oli hieman hienompi hotelli. Olin varmaan ihan itse varannut huoneen sieltä vaatimattomimmasta päästä, se näytti sisään astuessamme opiskelijasolun nukkuhuoneelta kapeine pienen huoneen seinustoilla olevine vuoteineen. Mutta kyllä siellä yhden yön nukkui ja vastaanotto oli ystävällinen. Auton paikoituksesta sisäpihalla piti maksaa 15 euroa, mikä oli hieman kalliin puoleista, kun ei kuitenkaan ihan keskustassa oltu. Yhtään kuvaa hotellista ei ole, mutta sen ikkunasta näkyi tällaista. 


Illalla menimme syömään suosikkisuosittelijoidemme Merituulin ja Jukan testaamaan Paju Villaan Nõmmen kaupunginosaan, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa. Liitän tämän maratonin CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne keräämme reissuaiheisia postauksiamme maittain aakkostettuina. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti