tiistai 15. toukokuuta 2018

Pullamisu

Eilen Giro d'Italiassa vietettiin lepopäivää ja minä kävin tehokertaamassa työasioita. Tänään taas kilpailu jatkui, mutten ehtinyt tehdä mitään italialaista ruokaa, vaan käytän tämän päivän postaukseen sunnuntaista jälkiruokaa. Meillä oli unohtuneena oikein pieni panettone-pulla ja satuin näkemään täällä kiva ohjeen, jossa tätä italialaista joulupullaa täytettiin mascarponella. 

Lunta on nyt vähemmän

Panettone-tiramisu kahdelle

  • oikein pieni panettonepulla (80 gr)
  • 2 dl espressoa
  • 1/2 purkkia mascarponea
  • 1,5 dl kermaa
  • 2 rkl Amarettoa
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • kaakaojauhetta
Valmista espresso ja jätä se jäähtymään. Vatkaa kerma ja sekoita siihen mascarpone, mausta seos vaniljatahnalla ja Amarettolla. Kun kahvi on jäähtynyt, ota pulla pois pakkauksesta ja kääri irti sen ympärillä oleva kakkupaperi. Laita sylinterin muotoinen pulla kyljelleen ja leikkaa se kuuteen viipaleeseen. 

Ota esille sylinterin muotoinen muotti, johon kokoat pullamisut. Jos sinulla ei ole sopivan kokoista muottia, voit koota annokset mihin tahansa sopivan kokoiseen astiaan, lasipurkkiin tai kuppiin. Laita muotit lautaselle, kostuta ensin yhdet pullaviipaleet jäähtyneellä espressolla ja aseta ne muotteihin. Lusikoi päälle kerman ja mascarponen seosta ja tasoita pinta lusikalla. Kostuta seuraavat pullapalat ja aseta ne muottiin toiseksi kerrokseksi. Lusikoi lisää täytettä ja vielä viimeiset kostutetut pullapalat kanneksi. Tasoita vielä pinnalle loput täytteestä. Laita pullamisut jääkaappiin kylmenemään, tai jopa pakastimeen hetkeksi, jos on kiireempi päästä syömään. 

Kun annokset ovat viilenneet, nosta muotit pois annoksista, tai jos ne on koottu purkkeihin tai kuppeihin, niin jätä ne niihin. Siivilöi kaakaota pinnalle ja nosta annokset lastalla tarjoilulautaselle. Oikein hyvä ja yllättävän kevyt jälkiruoka kahvin ystäville. Joulun alla voi ostaa ainakin Lidlistä isompiakin panettone-pullia, joista voi tehdä suuremman pullamisun isommalle syöjäporukalle. Espressoa siinä kyllä kuluu!


Giro d'Iltalian kymmenes etappi on tässä sivusilmällä katsottavana tallenteelta. Lunttaan sen verran, että voittaja tänään oli Matej Mohoric ja kokonaiskilpailun johdossa pysyi Simon Yates. Pyöräaiheisen kuvan sijaan laitan kuvan vuokralaisesta, joka asuu perheensä kanssa keittiön erkkerin yläpuolella kattotiilien alla. Tämä pikkuinen oli päivällä lähtenyt tutkimaan ympäristöään ja antanut ikuistaa itsensä kameran muistikortille. 

4 kommenttia:

  1. Toihan on hyvä idea. Me ostetaan usein joulun jälkeen panettonea, kun niitä saa silloin halvalla ja ovat vielä ihan hyviä.
    Kiitos muuten postista, tuli tänään, kivoja ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein hauska kokeilu, ei sen kahvin tarvitsisi varmaan olla niin vahvaa, kuin espresso, jos tekisi isomman. Siihen menisi helposti varmaan puoli litraa kahvia. :D

      Kiva, että tuli posti perille, tuli näköjään yhtä nopeasti sinne kuin Suomessakin!

      Poista
  2. Kuulostaa oikein herkulliselta, vaikka pullamisu ei nimenä ehkä ole kovin aistikas. Hirmuisen hauska se kyllä on - ainakin oudon huumorintajun omaavan mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa ettei ole aistikas? :D :D No, ei ehkä. Italialainen joulupulla on rakenteeltaan erilainen, kuin meikäläinen pulla, siitä tuli kahvilla kostutettuna aika kakkumainen, mikä sopi tähän hyvin. En ole koskaan leiponut itse panettonea, joten en tiedä nyt tähän hätään sen kohotusmetodia.

      Poista