keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Lammastäytteiset pihvitomaatit

Ostimme taas Tallinnasta kaksi suurta pihvitomaattia ja tein niistä uuniruoan, johon meni vähän sitä sun tätä. Viime vuonna tein muuten samankaltaisen aterian, mutta silloin tomaattien sisään ei mennyt lihaa ollenkaan. Tällä kertaa meillä oli lampaanlihaa, jonka riivin liemipadan luista. Keitimme eilen ison kattilallisen lammaslientä, käytimme kaikki epämääräiset luiset palat pois pakastimesta. Kun palikat kiehuivat tarpeeksi kauan liemessä, irtosi liha luista helposti. Käytin osan lihasta näihin täytettyihin tomaatteihin. Lopuille täytyy keksiä jotain muuta käyttöä piakkoin.

Täytetyt tomaatit

  • 2 suurta pihvitomaattia
  • oliiviöljyä
  • 50 g oikein pienikokoista tähdenmuotoista  pastaa
  • nokare voita
  • noin 150 g kypsiä lampaanlihapaloja
  • 1 kevätsipuli
  • noin 0,5 dl kermaa (purkin loppu)
  • 1 rkl yrttituorejuustoa
  • nokare fetaa
  • suolaa ja pippuria 
  • kuivattua tomaattimurua
  • oreganoa
  • basilikaa
Kuumensin uunin 180 asteeseen ja voitelin pienen uunivuoan pohjan oliiviöljyllä. Leikkasin tomaateista hatun pois ja koversin lusikalla sisukset pois. Laitoin tyhjät tomaatit alassuin paperin päälle valumaan. 

Keitin pastan kypsäksi suolatussa vedessä. Sulatin pannulla hieman voita ja lisäsin sille lihapalat ja sipulin. Pienin paloja vielä lastalla pienemmiksi. Lisäsin pannulle tomaattien keskeltä kaapimani sisukset tomaattimehuineen päivineen ja sekoitin. Maustoin seosta kuivatuilla tomaattimurusilla, suolalla ja pippurilla. Kun seos hieman kiehui kokoon, lisäsin mukaan vielä kermatilkan ja sekoitin taas. Maistelin kastiketta, joka oli aika sakeaa, lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Sekoitin mukaan  tuorejuuston, kypsän pastan, oreganon ja basilikan silppuina. 

Nostin kuivahtaneet tomaatit uunivuokaan ja lusikoin niiden tyhjään mahaan täytettä niin paljon kuin sitä mahtui ja tökkäsin päälle vielä pienet palat fetaa. Paistoin tomaatteja noin 30 minuuttia. Tällä kertaa ne eivät haljenneet, ehdin siis käyttää ne ennen kuin ne ehtivät ylikypsiksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti