torstai 29. maaliskuuta 2018

Sydänsimpukoita linguinen kanssa – yksinkertaista matkaruokaa

Huomatkaa hieno merinäköalamme pääsiäisen ajan
Nyt olemme asettuneet pääsiäisen viettoon Portugalin etelärannikolle, kirjoittelen erikseen matkaosuuksista, mutta nyt on vuorossa ruoka-aiheinen postauskin. Pääsimme ensimmäistä kertaa kokkaamaan itse, meillä on oikein hyvä keittiö käytössämme aina maanantaihin asti. Tein meille päivälliseksi sydänsimpukkapastaa ja se kävi helposti vieraassa keittiössäkin. 

Simpukkapastaa kahdelle

  • 1 pussi sydänsimpukoita
  • 3 kevätsipulia
  • 25 g voita
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • suolaa ja pippuria
  • kuivattua tomaattia jauhettuna
  • korianteria
  • sitruunamehua ja sitruunalohkoja
  • 100 g kuivaa linguinea
  • hevisti suolattua keitinvettä pastalle
  • parmesaania
Simpukoita olisi piisannut puolikaskin pussillinen, mutta paikallinen Inter Marche myi vain kokonaisia pussillissia (tai en osannut pyytää), sen hinnaksi tuli 3,29 €. Laitoin simpukat kylmään, suolattuun veteen noin puoleksi tunniksi. Simpukkaressukat luulivat olevansa meressä ja sylkivät sisällään olevan hiekan pois, eikä se sitten rahissut enää hampaissa. 

Kun oli aika tehdä ruoka valmiiksi, laitoin pastaveden kiehumaan. Meillä on käytössä liesi, jossa on kolme kaasupoltinta ja yksi sähkölevy. Suolasin veden topakasti, pasta tarvitsee kunnolla suolaisen veden. Veden kuumetessa silppusin kevätsipulit ja riivin korianterin lehdet varsista ja leikkasin sitruunan lohkoihin. 

Kun pastavesi kiehui, laitoin sellaisen reippaan, etusormeni ja peukaloni kieppiin mahtuvan nipun  pastaa kypsymään suolattuun veteen. Toisessa, isommassa kattilassa sulatin nokareen voita ja lisäsin mukaan hieman oliiviöljyä. Kun voi oli sulanut, nakkasin mukaan sipulisilpun ja kuullotin sitä hieman. Kaadoin simpukat pois suolavedestä siivilään ja laskin päälle kylmää vettä. Kulhon pohjalle jäi hyvä määrä hiekkaa, eipä roiskuisi hampaissa. Kaadoin simpukat kattilaan sipulisilpun päälle ja sekoittelin. Lisäsin kattilaan ison lorauksen valkoviiniä ja sekoitin taas. Laitoin kannen kattilan päälle ja annoin simpukoiden kypsyä muutamia minuutteja. Kun kuoret alkoivat olla enimmäkseen auki, laitoin liekin kattilan alta pois ja kiersin mausteeksi suolaa ja pippuria myllyistä. Ostimme matkakäyttöön pienet suola- ja pippurimyllyt. 

Kippasin kypsän pastan kivalle vadille (täällä on astioita ainakin 10 hengelle) ja kauhoin päälle simpukoita. Ripottelin päälle vielä tuoretta korianteria ja parmesaaniraastetta. Emme yleensä koskaan käytä valmiiksi raastettua juustoa, mutta nyt hintapolitiikka muutti periaatetta. Sitruunaa vielä annosten päälle ja syömään. En ole edes kovin leuhka, vaikka sanonkin, että oli tosi hyvää pastaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti