keskiviikko 9. elokuuta 2017

Laita mies asialle, äläkä tee itse perässä

Kaupallinen yhteistyö, Familia.

Kesä ei ole ohitse, ei millään muotoa. Tänäänkin lämpötila nousi reippaasti yli viidentoista asteen, eikä ole satanut kenenkään perseestä. Kun pääsin töistä oikeitten työläisten aikaan, oli meillä kotona niin karitsan parikyljykset  kuin  erinäiset lisukkeetkin marinadeissaan, vapaapäivää viettävä kotikokki ei ollut marinadissa, mitä arvostin kovasti. Familia on tarjonnut nämä karitsan kyljykset meille, olivat piilossa pakastimessa. Löytyivät, kun Antti teki tilaa tämän vuoden mansikoille. 



Karitsan parikyljykset grillissä

  • 8 karitsan parikyljystä
  • colajuomaa
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 sitruunan mehu
  • tuoreita yrttejä (rosmariinia, timjamia, minttua, rakuunaa, salviaa)
  • kuivattuja valkosipulilastuja
  • erityisen hyvää hunajaa


Yön yli sulaneet parikyljykset upotettiin aamupäivällä runsaaseen marinadiin, jossa oli kaikki ylempänä luetellut aineet. Antti vakumoi kyljykset vakuumirasiaan ja cola oli hyrskynyt mukavasti, mutta pysynyt sentään purkissa. Viestitse (ollessani töissä) onnittelin Mr Madinadea, ettei hän laittanut Mentoksia samaan rasiaan. Kyljykset olivat marinadissa jääkaapissa viitisen tuntia enne n grilliin päätymistä.

Kun tulin kotiin, Antti laittoi grillin tulille ja puolen tunnin päästä minä istuin mukavasti terassilla pöydän ääressä viinilasillisen kanssa ja katselin miten päivällinen valmistuu. Mukavaa sekin, vaikka yleensä tahdon itse tehdä kaiken, ei tartte auttaa. Antti grillasi ensin marinadista ongitut kyljykset, muutaman minuutin puoleltaan. Lämpötila grillissä oli kyljysten aikaan 250 astetta. Laitomme kyljykset (pakkohan minun oli asiaan puuttua) peltilautasella (Lidlistä ostettuja jokapaikan lautasia, ostakaa kun sattuu kohdalle!) folioon asettumaan. 


Lopuksi Antti käytti grillissä puolikkaita nektariineja, greippilohkoja, herneenpalkoja, sipuleita ja tomaatteja, jotka myöskin olivat marinadissa, jonka ainesosia minä en tiedä, mutta joka oli oikein mainio. 



Kiitos Familialle karitsan parikyljyksistä, pakkauksen paino oli noin 900 g ja syötävää lihaa niissä oli ehkä 300 g, se riitti meille oikein mainiosti. Grillaaminen onnistui oikein mainiosti ja jälkitasoittaminen myös. Jos luita olisi jäänyt enemmän, niistä olisi saanut hyvää karitsalientä. Nyt ei pakastimissa ole tilaa millekään ylimääräiselle, joten liemenkeitto jäi.


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki terassimme vihreän munan käyttökokemuspostaukset. 

Tänään meillä oli erityisen kaunis kompostisetti, kun siivosin #pelastakaaleikkokukat-kimpun. Lopulle kimpulle ei saa edes hönkäistä, etteivät viimeisten ruusujen terälehdet varise. 

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta nuo parikyljykset... niin ja kesähän jatkuu vieläkin joten ei muuta kuin karitsakaupoille ja grilli lämpeemään =)

    VastaaPoista