torstai 29. kesäkuuta 2017

Haaste ku ite tekee-blogin tapaan – #suurikeittokirjahaaste

näistä voisi aloittaa

Niin kuin tässä ei ruokahaasteita riittäisi, lähdin mukaan ku ite tekee-blogin aloittamaan keittokirjahaasteeseen, jossa kokataan kirjahyllyä läpi, edes yhden ohjeen verran kirjaa kohden. Minullahan on ainakin tarpeeksi keittokirjoja, olen blogaaniaikanani kahteen kertaan lahjoittanut kirjoja poiskin, mutta niin vain taas kirjat alkavat kinostua pöydille ja hyllyille varsinaisen keittokirjahyllyn tultua täyteen. Melkein kaikki kirjat olen selannut läpi, useat jopa lukenut kuin romaanit ikään, mutta läheskään kaikista en ole kokeillut edes yhtä ohjetta. Minna aikoi olla itselleen armelias, eikä laittanut haasteelle mitään aikarajaa ja se minut saikin innostumaan tästä. 

CampaKeittiön seitsemäs Ranska-haaste alkaa lauantaina ja sen myötä etsin esille kaikki ranskalaista ruokaa käsittelevät kirjani, joista aion Tour de Francen aikana kokata jokaisesta ainakin yhden ruoan. Otin pienen varaslähdön tekemällä heti tänään jälkiruokaa Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan-kirjan mukaan. Kirja on ollut minulla jo ajalta ennen blogia ja muistan sen olleen ensimmäisenä blogaanivuonna 2011 ahkerassa käytössä. Se on muuten ainoa Välimäen kirja hyllyssäni, en edes tiedä kuinka paljon tai vähän hän on kirjoja kirjoittanut.



Silloin kuusi vuotta sitten tiesin ruoanlaitosta paljon vähemmän ja moni nyt tuttu juttu oli aivan uutta minulle. Silloin tämä pieni ranskalaista ruokaa mutkattomasti käsittelevä kirja oli minulle enemmän kuin mieleen ja mieleeni se on vieläkin. Etenkin juuri tänään, kun halusin tehdä tarte tatin-tortun. Hans teki tarte tatinin omenista, kuten oikeasti pitääkin, mutta hän sentään käytti valmista voitaikinaa ohjeessaan. Se ilahdutti minua, sillä halusin tänään luistaa taikinan teosta. Minulla oli pakastimessa Lidlin puff pastry-rulla (niitä ei myydä pakasteina, mutta olin ottanut niitä jemmaan) ja onhan Hans mitä mainioin Lidlin mainosmieskin. Omenien tilalla käytin nektariineja, koska ne alkoivat olla elinkaarensa lopulla. Voi tietysti olla montaa mieltä onko tämä enää ollenkaan Hansin ohje, kun tekotapanikin oli aika erilainen. Ei kerrota kenellekään. Tein tatinin aika pieneen vuokaan, joten pienensin ohjeen puoliksi.

Tarte tatin nektariineista Hans Välimäen ohjetta erittäin väljästi mukaillen

  • 1 rulla puff pastrya
  • 4 nektariinia
  • 50 g voita
  • 1 dl sokeria
Kuumensin uunin 200 asteeseen kiertoilmalla. Kiehautin kattilallisen vettä ja käytin kauhalla laskien halkaistuja nektariininpuolikkaita (kivi poistettuna) kuumassa vedessä hetkisen. Hedelmän kuoret lähtivät helposti pois vetämällä. Leikkasin suorakaiteen muotoisesta taikinalevystä hieman käytettävää paistoastiaa suuremman taikinakiekon. 

Laitoin keraamisen tarte tatin-vuokani kaasuliedelle (se kestää kaasulla kuumentamisen, muutoin käyttöön valurautapannu tai muu myös uuniin sovelias astia) ja laitoin voin nokareina vuokaan ja ripotin sokerin päälle. Lämmitin vuokaa varovaisesti ja odottelin kärsivällisesti, että voi ja sokeri sulivat vuokaan ja alkoivat muodostaa karamellia. Nostelin sitten varovasti kuumaan sokeri-voiseokseen nektariinipuolikkaat leikkuupinta ylöspäin. Kuumaa seosta saa tosiaan varoa, ettei se roisku. 

Nostin taikinalevyn vuoan päälle ja lusikan varsipäällä painelin taikinan reunan nektariinipalojen ja vuoan reunan väliin. Paistoin torttua noin 15 minuuttia, kunnes taikina oli kauniin ruskeaa. 

Annoin tortun vetäytyä vuoassa muutamia minuutteja ja kiepautin sitten varovasti veitsellä taikinan ja vuoan välistä siltä varalta, että taikina olisi tarttunut vuokaan. Otin tarjoiluastian ja laitoin sen vuoan päälle, toivoin parasta ja patakintain suojatuin käsin kiepautin vuoan nurinpäin lautaselle. Varovasti nostin vuokaa ja se irtosi ihan nätisti. Tarjosin tarte tatinin suklaajäätelön kanssa päivällisen päätteeksi, kaverina hyvä kuppi espressoa. 


Aion tehdä tästä hiljaksiin juttusarjan, jolle perustan CampaSimpukan ylälaitaan oman välilehtensä. Lisään sinne kaikki #suurikeittokirjahaaste-aiheiset postaukset ja kommentoin postauksissa myös kyseisiä kirjoja muutamin samoin, ehkä sitäkin mistä kirja on hyllyyni ilmestynyt. Samalla perkaan myös pois kirjoja, joita en katso haluavani säilyttää pitempään. Jos kirjoja joutuu poistopinoon enemmänkin, teen taas lahjoituspostauksen. Myös kunkin postauksen alareunaan kerään listaa kirjoista.


Tämä on ensimmäinen postaus sarjassa #suurkeittokirjahaaste,  en osaa edes arvioida kuinka monta keittokirjaa minulla on. Tästä voi tulla pitkällinen juttu, mutta kun ajallista takarajaa ei ole, voin ottaa yhtä rennosti kuin Minna. Kiitos hyvästä ideasta, ilo olla mukana! 

8 kommenttia:

  1. Minä oon uittamassa koiraa 2 päivää. Ensin uidaan molemmat LA ja su valvon, että uinti menee sääntöjen mukaan. Voisitkohan lähettää esim. messengerin välityksellä, kuka voitti pyöräilyssä? Voin antaa paluupostina uimatulokset. Mä vaan tiedän, että sylkkis, osaa ja vetää 100p. :)

    VastaaPoista
  2. Minä lähden leppoisaan keittokirjahaasteeseen mukaan! Onneksi on väljät säännöt.

    VastaaPoista
  3. Keittokirjojen "kinostuminen" :) on meilläkin tuttu juttu. Mutta puolustukseksi täytyy sanoa, että jos ei ole tehty ruokaa suoraan kirjojen resepteistä, ne toimivat ainakin hyvänä inspiraationa.
    Mitäsitätaastänäänkintekisi -päivänä pitäisi varmaan vaan silmät kiinni tökätä sormi johonkin kirjahyllyn keittokirjaan ja etsiä sopiva resepti. Ehkä jo ensi viikolla? Tai seuraavalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen juuri ihailin keittokirjarivistöjäni, enkä äkkiseltään huomannut yhtään, josta voisin nyt kevyesti luopua. Tai oikeasti tietysti vaikka kaikista, jos pitäisi, mutta kun ei pidä, pidän ne. :)

      Poista
  4. Mukana! Tätä olen mielessäni suunnitellut jo jokusen vuoden aina kirjoja katsellessa. Vaikkei niitä kovin suurta määrää ole vielä ennättänyt kertyä, suurin osa on sellaisia, joista ei ole tullut kokattua mitään. Nyt niskasta kiinni tässäkin asiassa :)

    VastaaPoista