lauantai 20. toukokuuta 2017

Caprilainen lohi


Tämän vuoden Italia-haasteen ykkösraaka-aine on ollut ehdottomasti mozzarella. Sitä on pyörinyt palloina yhteen jos toiseenkin ruokaan ja viipaleita on sommiteltu joka väliin. Niin tälläkin kertaa. Minulla oli palanen lohta, joka oli käytettävä pois, vaikkei päivällisellä ollut muita kuin minä, eikä minullakaan ollut oikein nälkä. Tämä on siis tyylipuhdas blogin tähden valmistettu ruoka, mutta kylläpä siinä jo tehdessä alkoi ainakin mieliteko hiipiä ja valmis lohi kyllä löysi tiensä blogaanin vatsaan ilman mitään vaikeuksia. 


Salmon Caprese ja muutama muu viritelmä

  • 4 annospalaa lohta (noin 150 g kukin)
  • kirsikkatomaatteja
  • mozzarellapalloja
  • kevätsipulia
  • kapriksia
  • sitruunaa viipaleina ja mehuna
  • suolaa ja pippuria
  • timjamia
  • oliiviöljyä
Kuumensin uunin 200 asteeseen ja öljysin uunivuoan pohja. Leikkasin lohen annospaloiksi ja varmistin, ettei paloissa ole ruotoja. Taputtelin kalapalojen pintaa öljyisin käsin, niin mausteet ja päälliset tarttuivat siihen paremmin. Ripotin paloille suolaa ja pippuria. Päällystin palat mieluisalla tavalla. Minulla oli yhdellä ohuita sitruunaviipaleita, toisella kevätsipulia ja kapriksia ja yhdelle sommittelin kirsikkatomaattien ja pienten mozzellapallojen puolikkaita. Kaikkien päälle puristin hieman sitruunamehua ja paistoin kalaa noin 15 minuuttia. 



Tänään meillä on pyöräilypainotteinen päivä, kun Retrokilpurit ajetaan Jyväskylän maisemissa. Minä olen Opiskelijan kanssa vastuussa matkanaposteluista ja järjestämme pariin paikkaan virvoketta ajajille. Iltasella saatan ehtiä ottaa selkoa, miten toisessa pyöräilytapahtumassa, Giro d'Italiassa menee, mutta aivan varmaa se ei ole.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti