maanantai 6. helmikuuta 2017

Risotto kolmelle


Viikonloppuna söimme alkuruoaksi risottoa, johon hyödynsin edellisillan lohiaterian loppuja. Käyttämäni liemi oli tummanpuoleista, joten risottoon tuli hieman synkkä värisävy, mutta maku oli mitä parhain. 

Risotto kolmelle alkuruokakoossa

  • 100 g risottoriisiä
  • oliiviöljyä
  • puolikas punasipuli
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 0,5 litraa lientä + vettä lisäksi
  • sahramihippuja
  • suolaa ja pippuria
  • 30 g voita
  • pieni pala parmesaania raastettuna
  • 100 g jokiravun pyrstöjä
  • muutama pala edellisillan sous vide-kypsennettyä lohta
  • persiljaa
Sulatin liemikalikan pienessä kasarissa ja lisäsin sinne sahramihiput.  Otin lähettyville vettä kannussa siltä varalta, ettei liemi riittäisi. Otin jokiravun liemestään siivilään valumaan ja lohipalat valmiiksi lautaselle. Silppusin sipulin oikein pieneksi ja lorautin paksupohjaiseen kattilaan oliiviöljyä. Kun öljy oli kuumaa, laitoin sipulit kypsymään öljyyn. Sekoittelin koko ajan. 

Hetken kuluttua lisäsin riisit kattilaan ja kuullotin niitä muutaman minuutin koko ajan sekoitellen, pitää olla varovainen, ettei riisi pala. Seuraavaksi kaadoin mukaan valkoviinin ja jälleen sekoittelin, kunnes viini oli lähes kokonaan imeytynyt ja haihtunut pois. Sen jälkeen aloin lisätä kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan, sekoitin koko ajan. Aina kun liemi oli imeytynyt melkein kokonaan riisiin, lisäsin uuden kauhallisen. 

Noin 20-25 minuutissa riisi oli lähes kypsää, maistelin sitä aika ajoin riisinjyvä kerrallaan. Riisin pitää olla vielä napakkaa, muttei saa olla kovaa sisältä. Riisin kypsyessä käytin kalapaloja pannulla. Kun riisi oli juuri ja juuri kypsää, lisäsin mukaan voin ja raastoin juuston joukkoon. Sekoitin taas ja lisäsin kattilaan ravut. Maistelin ja laitoin vielä suolaa ja pippuria. Annokseen laitoin risottokeon päälle palan lämmitettyä lohta. 

Risotto oli kyllä hyvin maukasta, riisi juuri sopivan kypsää. Ainostaan synkähkö väri jäi hieman harmittamaan. Tästä määrästä söimme kolmella hengellä alkuruokana juuri tarpeeksi risottoa. 

Melko tummaa lientä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti