keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Ihan hyvä tekosyy



Monesta kodista löytyy joitakin keittiövälineitä ja pieniä laitteita, joita tulee käytettyä harvoin tai tuuriluontoisesti. Ne on saatu lahjaksi tai ostettu siinä luulossa, että kyllähän meillä ihan koko ajan tehdään leipää tai jogurttia, puristetaan itse appelsiinimehua ja tuutataan makkarataikinaa kuoreen. Useinkaan niin ei kuitenkaan käy ja laitteita saattaa olla unohduksissa pitkään. Niitä saatetaan yrittää tuupata kotoa muuttavien lasten tai sukulaislasten matkaan. Jos he eivät edes tiedä mikä on pastakone, ei se heitä välttämättä innosta ja nätisti ostopakkauksessa nököttävä laite jää edelleen äidin pantryyn odottamaan sitä hetkeä, että on aikaa/innostusta tehdä pastaa. Vohvelirauta on ollut tällainen muisto noin 90-luvun alusta ja siellä se taitaa olla pantryn kaapin nurkassa edelleenkin. Se on niitä malleja, joilla voi tehdä vain ohuita, välittömästi lötköksi heittäytyviä vohveleita, sen paistopinnat huutavat aina lisää rasvaa ja muovinen ulkokuori on joskus ollut valkoinen. 

Olen yrittänyt pitää sitä linjaa, etten osta meille pientäkään keittiölaitetta, mikäli meillä on jo sellainen. Ihan hyvä periaate, eikö olekin? En voi perustella itselleni miksi ostaisin leivänpaahtimen, kun meillä on jo sellainen. En osta edes sellaista, joka tekee Mikki Hiiren kuvan leipäpalaan. Vastikään kuitenkin tingin tästä periaatteestani ja ostin meille vohveliraudan. Ostin jopa rumanvärisen vohveliraudan, mitä on todella vaikea perustella. Taloudessa ei liene toista lähes neonvihreää esinettä, eikä taida tullakaan. Mutta syy miksi tuo laite meille tuli on tietysti Eneco Tour. Tai muut Belgiassa ajettavat pyöräkisat. 

Koko CampaSimpukan olemassaoloajan olen loppukesäisin koittanut löytää jotain belgialaisia ruokaohjeita kokeiltavaksi silloin, kun ammattipyöräilyn tapahtumat sijoittuvat tuohon Hercule Poirotin kotimaahan. Tulokset ovat olleet laihahkoja ja useimmiten hakutulokset tuottavat friteerattuja perunoita ja paksuja belgialaisia vohveleita. Viimemainittuja ei viime vuosisadalta peräisin olevalla lötköpaistimellamme saa aikaan. Nyt kun lähistöllemme avattiin uusi Lidl, oli siellä ilokseni myynnissä vohvelirauta, jolla saa tehtyä paksuja belgialaisia vohveleita. Valittavana oli kaksi rumaa väriä, joista valitsin vihreän. Laite ei tule asumaan keittiössä näkösällä, vaan pääsee pantryyn muitten vempeleitten seuraan. Tänään kokeilin vohvelirautaa ensimmäisen kerran. Luonnollisesti muuntelin ottamaani ohjetta melko paljon, mutta tästä se kuitenkin lähti.


Kuusi belgialaista vohvelia 

  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl ruokasoodaa
  • 1 kananmuna
  • 2,5 dl maitoa tai piimää (tai jotain maitotuotetta)
  • 2 rkl voita sulatettuna (tai öljyä)
  • (hieman neutraalia öljyä raudan voitelointiin)
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja anna sen asettua puolisen tuntia. Kuumenna vohvelirauta ja sipaise paistopuolia hieman öljyllä. Lusikoi alapuolen ruudukolle pari suurta lusikallista taikinaa ja paina kansi päälle. Paista noin viisi minuuttia. Minä laitoin ensin vähän liian vähän taikinaa ja vohveleihin jäi toiseen reunaan reikiä, mutta ei se haitannut. 

Söimme vohvelit aamiaisesta brunssiksi venähtäneellä ruokailulla ensin suolaisina versioina graavilohen, muikunmädin ja smetanan kanssa. Syödessämme huomasimme, että punasipulisilppu olisi vielä kruunannut annoksen. 



Jälkiruokavohvelien kanssa meillä oli vaahterasiirappia ja vadelmakastiketta, jonka keitin pienestä annoksesta pakastevadelmia, konjakkitilkasta, vaniljajauheesta ja sokerista. 


Taikina oli erittäin pätevä, vohveleista tuli sopivan paksuja, eivät lötkistyneet ja sokeriton taikina takasi yhtälailla makeitten kuin suolaisten lisäkkeiden sopivuuden. Rauta toimi oikein hyvin, eikä siihen tarvinnut laittaa rasvaa enempiä kuin sen ensimmäisen pikkusipauksen. Ohjeen mukainen viisiminuuttinen oli juuri oikea paistoaika ja kannen merkkivalo kertoi selvästi milloin rauta on tarpeeksi kuuma ja koska vohveli on valmis. Ei ole turhia säätöjä, sillä ei tässä olla tekemässä tiedettä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne on kerättynä kaikki aihepiirin postaukset. 

8 kommenttia:

  1. Pitääköhän mun nyt lähteä ostamaan vihreä vohvelirauta... Näyttää herkullisen rapealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtoehtoväri oli sellainen imelä aniliininpunainen!

      Poista
  2. Minneköhän mun kommentti katosi? Kerron sitten uudestaan, että lurps ja että 70-luvun lapsena tykkään (Granny Smithin) vihreästä ja oranssista. Vaadin kuvaa vohveliraudasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on kyllä kieltämättä vähän Granny Smith-sävyä :D

      Poista
  3. Paksut vohvelit on kyllä ihan eri maata kuin ne tavalliset ohuet. Ostin pari vuotta sitten Amerikasta raudan, joka tekee myös paksuja vohveleita, tosin ei noin ihanan muhkeita kuin sulla. Kannattaa kokeilla myös hiivapohjaista vohvelitaikinaa; sillä saa aika muhkeita ja täyteläisiä vohveleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti minä tietysti olisin halunnut sen massiivisen Kitchen Aidin vohveliraudan, mutta sen hankkimista saatoin perustella itselleni aivan yhtä hyvin kuin vaikka purjeveneen tai golfkärryn. Eli en. Mutta silti haluaisin. Minua kiehtoo se ajatus, että siinä paistolevyt kiepsautetaan paiston puolivälissä ylösalaisin.

      Poista
  4. Minäkin vaadin kuvaa vohveliraudasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveetä yllytystä. Kai se on otettava teille foto ois kiva-tyypeille todisteaineistoa, kunhan päivä valkenee :D

      Poista