maanantai 19. syyskuuta 2016

Viimeiset kesän rippeet


Edit: kaupallinen yhteistyö, Solera

Nyt on selvästikin se vaihe vuodessa, jolloin kesästä ei malttaisi päästää irti ja aina kun on mahdollista valmistaa ruoka ulkona, teen mielelläni niin. Tänään aurinkokin paistoi niin kauniisti, että grillaamisen paikkahan se oli heti, kun Antti pääsi töistä. Halusin kokeilla uusia metallisia varrastikkuja, joten niihin piti keksiä täytettä. 

Ruokaa tein vähän sitäkin silmällä pitäen, että se passaisi yhteen Hardys-viinin kanssa, jonka olemme saaneet yhteistyössä Soleran kanssa. Kyseessä oleva viini oli Hardys VR Chardonnay ja sen sanotaan sopivan yhteen aasialaistyyppisen ruoan kanssa, esimerkiksi kanaruokien. Minähän olin jo laittanut broilerin hoisinmarinadiin, joten arvelin, että voisin koittaa yhdistää viinin tähän ruokaan. Viiniä luonnehditaan pirteäksi ja hedelmäiseksi ja sellaista se olikin.

Mikäli joku tuntee polttavaa tarvetta kommentoida juuri tätä kyseistä viiniä, joudun valitettavasti poistamaan kommentin, jotta olisin tottelevainen blogaani ja sellainenhan minä tietysti olen. 



Kanavartaat neljälle vaikka meitä oli vain kaksi

  • 4 broilerin filettä
  • hoisinkastiketta
  • limetin mehua
  • suolaa ja pippuria
  • kesäkurpitsaa
  • pieniä luumutomaatteja
  • halloumia
  • keitettyä perunaa (sattumoisin oli muutama peruna tähteenä)
  • oliiviöljyä
Leikkasin broilerin fileet kuutioiksi ja sekoitin ne hoisinkastikkeeseen, lisäsin mukaan limetin mehua, suolaa ja pippuria. Leikkasin kesäkurpitsaa myös kuutioiksi, sekä perunat puolikkaiksi, halloumin paloihin. Pujotin uusiin kaksitikkuisiin vartaisiin vuorotellen kanapaloja, tomaatteja, kesäkurpitsaa, halloumia ja perunakuutioita. Lurittelin päälle hieman oliiviöljyä. 

Antti kuumensi Big Green Eggin noin 280 asteeseen suoralla lämmöllä ja grillasimme vartaita noin 5 minuuttia puoleltaan. Söimme nämä mehukkaat vartaat yhdessä tuoreen leivän ja kylmän chardonnayn kanssa. Viini oli sopivan hilpeää tälle yksinkertaiselle ruoalle, mutta uskon sen sopivan myös hieman leimallisemmin aasialaisen ruoan kanssa, tilkka hoisinia ei välttämättä ollut sille tarpeeksi.

EDIT: Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki vihreän grillimme käyttökokemuksia käsittelevät postauksemme.

2 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloiset vartaat, taidan varastaa hoisinkanan idean tämän viikon illallisia varten. Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hoisinkin kanssa anteliaampi kuin minä, sitä oli liian vähän :D

      Poista