keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Sangria revisited sekä hieman tapaksia


Kesän helteisimmät päivät ovat Suomessa jo takana tältä vuodelta, mutta kun aurinko paistaa suojaiselle takapihallemme, kesä palaa ainakin vähäksi aikaa. Tänään meillä oli leivänpaistokokeilujen lomassa hyvää aikaa sekoitella hieman sangriaa Espanjan hengessä. Alkoihan tänään La Vueltan viimeinen jaksokin. Edellisen kerran teimme sangriaa melkein päivälleen neljä vuotta sitten, blogin toisena kesänä

Pieni kannullinen sangriaa

  • punaviiniä
  • appelsiinimehua
  • tonic-vettä (pullonpohjan loppuunkäyttö)
  • puolikas appelsiini
  • luumu
  • pari kumkvattia
  • loraus grappaa
  • ripaus sokeria
  • jäitä
Teimme juoman aivan kielituntumalla, leikkasin hedelmät viipaleiksi ja sekoitin ne sokerin ja grappan kanssa maustumaan hetkeksi. Kaadoimme maustuneet hökeet lasikaatimeen, päälle noin iso lasillinen punaviiniä, saman verran appelsiinimehua ja lopuksi tonicia sen verran, että kaadin oli täynnä. Jääpaloja perään ja kesäinen juoma oli valmis. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 


Päivällisen virkaa toimitti jääkaapin aarteista koottu tapaslautanen. Hieman juustoja, vähän kinkkua, oliiveja ja hedelmiä. Omatekemää leipää (josta myöhemmin lisää) ja mausteista makkaraa, niillä nälkä siirrähti sopivasti tuonnemmas.




La Vueltan 17. etappi oli luonteeltaan vuoristoinen ja karmeaan nousuun päättyvä. Nyt oltiin siirrytty pois pohjoisesta Espanjasta Valenciaan. Lopussa nähtiin kärkimiesten raivoisa tappelu kokonaiskilpailun tilasta, ilokseni Alberto Contador oli mukana siinä taistelussa, vaikka etapin voitto oli ratkaistu jo useita minuutteja aikaisemmin, voittajaksi selviytyi Mathias Frank. Nairo Quintana johtaa kokonaiskilpailua ja uskomatonta sitkeyttä osoittava Chris Froome on edelleen toisena. Huomenna on 200 km mittainen etappi, siinä sitä on taas fillarointia tiedossa kunnon työpäivän verran. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti