maanantai 9. toukokuuta 2016

Campasimpukkaa viisi vuotta! Juhla-arvonta!


Enpä olisi uskonut, että jaksan tehdä jotain vapaaehtoista asiaa viisi vuotta. Yleensä kyllästyn parin kolmen vuoden tienoilla, tai heti alkuunsa päätänkin, ettei tämä ollutkaan minun juttuni. Aloitin blogin toukokuussa 2011 hyvin epäileväisin mielin, tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta, että oikeasti viitsisin toteuttaa blogihaasteen, jonka itselleni asetin. Ajattelin, että katsotaan nyt mitä tästä tulee ja ainahan voin lopettaa vähin äänin, jollei bloggaaminen olekaan mukavaa. 

Mukavaa bloggaaminen nimenomaan on ollut! Viisi vuotta on mennyt nopeasti ja blogistani on tullut tärkein harrastukseni ja vapaa-ajan puuhani. Sen myötä suhtautumiseni ruokaan on muuttunut paljonkin ja olen oppinut monenlaisia juttuja omassa keittiössäni, syönyt lukemattomat mielenkiintoiset ateriat ja tutustunut useisiin mahtaviin ihmisiin. Olen myös kokeillut hieman erilaisia yhteistyökuvioita, mutta pysytellyt kuitenkin melko omillani, sillä en ole lainkaan kampanjaihminen. Enkä innostu käskystä. 

Noin vuoden verran Campasimpukka on ollut myös Instagramissa, josta pidän kovasti, vaikka toisaalta se jonkun verran tuntuu vähentävän kommentointia blogissa. Caminoreissuni ajan kuvat olivat lähinnä mutaa ja kuraa, mutta jatkossa taas lisää ruokakuviakin.

Nyt kun Campasimpukka on 5-vuotias, on aika pitää pieni juhla-arvonta. Mikäli tahdot osallistua, laita tunnistettava kommentti tähän postaukseen viikon kuluessa. Ensi viikon maanantaina, 16.5. arvomme juhlallisin menoin palkinnon, jonka olemme tätä tarkoitusta varten varanneet jo aikoja sitten. Kyseessä on ruokaintoilijoitten iltalukeminen parhaasta päästä, se myös kohottaa kuntoa, sillä sen kannattelu vuoteessa vaatii habaa. Emme vastaa mahdollisista päävammoista, kypärän käyttö on suositeltavaa. 

EDIT: Arvontaan osallistumisaika on päättynyt, arvonta on suoritettu ja voittajalle on ilmoitettu maanantaina 16.5. klo 16.45. Kiitos osallistuneille!


ps. tuo alussa linkattu blogin ensimmäinen postaus on aika liikuttava, vai mitä? 

45 kommenttia:

  1. Onnea viisivuotiaalle blogille! Osallistun myös arvontaan :)

    VastaaPoista
  2. Onnea paljon! Vuosia olen jo seurannut ja mukana pysynyt, jatkoa samaan malliin kiitos! :D mukana myös arvonnassa. millaturunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti mukana! Olen kova kolauttelemaan kännykkää päähän nukkumaan mennessä, joten kirja olis kiva vaihtoehto :D
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Viisi vuotta on kyllä hienon hieno etappi, onnea siitä! :)

    VastaaPoista
  5. Moikka ja onnea. Myös mukaan arvontaan
    salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Lämpimät onnittelut blogille ja bloggaajalle! :) t. Milla@Mekaselska

    VastaaPoista
  7. Onnittelut!
    Mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnea 5-vuotiaalle! Mukana arvonnassa minäkin :) T Susanna

    http://badmamaskitchen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Onnea! (: Ja jee, ehdottomasti mukana arvonnassa.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihana blogi ja extraupea palkinto. Mukana aivan varmasti. Onnea ja tsemppiä seuraavaille viidelle vuodelle.
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnea! Sekä blogille että sinulle! Monta merkkihetkeä samalle toukokuulle :) Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  12. tunnistettava (oli ihan pakko, muistan teidän kommentoineen jotain samanmoista meidän blogiimme). On tosi ihana juttu että olemme tätä kautta tutustuneet! Meille muutti viikko sitten sirkulaattori joten teidänkin kokemukset tulevat tosi tarpeeseen!

    VastaaPoista
  13. Onnea campasimpukka. Blogia lukenut alusta asti.Terveisiä Tampereelta. Annika on mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  14. Onnea blogille! Mukaan arvontaan :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Onnea 5-vuotiaalle. Perässä tullaan, vaikkei koskaan tavoitetakaan. Kyllä tuollainen kirja kelpaisi meillekin iltalukemisiksi :)

    VastaaPoista
  16. Onnittelut 5-vuotiaalle:)En ole mukana arvonnassa,mutta onnittelen vaan;D

    VastaaPoista
  17. Onnea ja hilpeää jatkoa tämän ihanan harrastuksen parissa! Varmuuden vahvistukseksi, mielellään mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  18. Isot onnittelut! Monta maukasta ideaa olen saanut poimittua:)

    VastaaPoista
  19. Oikein paljon onnea 5-vuotiaaalle. Ihania matkajuttuja. Arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnea paljon blogille. Minun on vasta alkutekijöissään, tähtäimessä kyllä se pidempi taival ;) Mukaan arvontaan. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Onnea superkivalle blogille :)
    mirkku65@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Henna27
    Onnea! Kiva blogisi on ja luen sitä usein. Osallistun arvontaan, palkinto olisi upea saada.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Onnittelut, osallistun mielelläni. ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
  24. Niin se aika kuluu! Isosti onnea 5-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea komeista tasavuosista ja pitkää ikää sekä blogille että sen pitäjälle :)

    VastaaPoista
  26. Onnea Campa pyörittäjineen <3
    Blogi on aina yhtä viihdyttävä, inspiroiva ja tunnelmallinen. Ja te tyypit, ihania olette!

    VastaaPoista
  27. Onnea 5-vuotiaalle! Mukana ihanassa arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. 5-vuotisonnittelut blogin pitämisestä! :) Koitanpa minäkin onneani kirja-arvonnassa. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. 5-vuotta on mahtava saavutus, isosti onnea! Blogia pitkään jo seurannut ja mukana toki arvonnassakin! ruokasurffausta @ gmail.com

    VastaaPoista
  30. Onnittelut vielä kerran! Minäkin olen mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  31. Paljon onnea 5-vuotiaalle herkulliselle blogillesi!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Paljon Onnea 5-vuotiaalle maittavalle blogillesi! Olen myös mukana arvonnassa. ☺️

    Emilykq385@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Onnea 5-vuotiaalle blogille!

    VastaaPoista
  34. Onnittelut 5-vuotiaalle! Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Onnittelut 5-vuotiaalle! Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Hur mycket som helst GRATTIS Campasimpukka!!! Olen nytten sitten koukussa kaikkeen kirjoitteluusi, koska osaat kirjoittaa. Ja vaikka ei tähän kyulukaan, sanonpahan vaan, että CampaCaminon puolella oleva Epic Way-teksti on sellaista kamaa, että lukisin kirjan verran tuollaista tarinaa ( seuraava haasteesi, kun niistä tykkäät?). Mutta siis: osallistun arvontaan, jotta oppisin minäkin kokkaamaan vielä entistäkin paremmin! T. Heli V.

    VastaaPoista
  37. Paljon onnea! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kivistöläiset onnittelevat! On ollut suuri ilo tutustua :)

    VastaaPoista
  39. Onnea 5-vuotiaalle! Lempiblogini, jota on aina niin ihana lukea. Kiitos bloginpitäjälle hyvistä ohjeista ja lämminhenkisistä kirjoituksista. Lukiessa tuntuu kuin kotiin tulisi!

    Arvonnassa mukana, annahukka@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. On ollut ihana oppia tuntemaan, vaikka valitettavan harvoin tavataan livenä. Paljon onnea viisivuotiaalle blogille!

    VastaaPoista
  41. Suuret onnittelut viisvuotistaipaleesta!
    Hauska on lukea blogiasi - jatka samaan malliin!
    -Amalfinsitruunat-

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa :)

    Paljon onnea hienosta suorituksesta :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Paljon onnea blogillesi :)

    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Täältä on kyllä monet semmoset reseptit löytyny, jotka on jääny omaan vakiokalustoon! :) Ja muutenk jos tarvii joku tieto löytää niin täältä on apu äärettömän monella kerralla löytyny!
    reettuzka@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Paljon onnea 5- vuotiaalle! Ja kiitos monista ihanista resepteistä.

    Seija H.

    Helleborus@wippies.fi

    VastaaPoista