sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pannukakkupyydys


Päivittäisestä lähiäitiydestä luopuminen on sujunut mielestäni oikein hyvin. En soita pojille juuri ollenkaan, enkä varsinkaan ilman asiaa. En ole kertaakaan löytänyt itseäni nojaamasta heidän ovikelloihinsa tai kurkkimasta postiluukusta ennalta ilmoittamatta, enkä itkemästä lohduttomasti heidän entisissä huoneissaan. En tosin ole siivonnut ja järjestänytkään niitä vielä uuteen uskoon. Kuulen kyllä lähes päivittäin jälkeläisistäni, tai whatsapp piipahtaa tärkeän tiedotteen merkeissä. Saan vaikkapa näytön verran hevosen päitä tai ystävällisen tiedustelun voinnistani tähän tapaan: pöö? 


Toisinaan saan pyydystettyä poikasia käymään ja helpoiten se käy ruoalla tai omakotiasumisen mukavuuksilla (vannon etten ole pessyt ja silittänyt heidän pyykkejään, Kammenpyörittäjä voi todistaa). Eilen Opiskelija saapui hevosburgerin houkuttelemana ja sain jatkohoukuteltua hänet jäämään yöksi lämmittämällä saunan ja lupaamalla pannukakkuja aamiaiseksi. 

Ohjeen löysin tietysti foodgawkerista laittamalla yksinkertaisen hakusanan pancakes. Hakutuloksia tuli 6910. YIN + YOLK-blogin pannukakut valikoituivat kokeiltavaksi tänä aamuna. Mitat  on muunnettu sunnuntaisella rentoudella. 

Appelsiinipannukakkuja Opiskelijalle ja vähän meillekin

  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • nafti 2 tl ruokasoodaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 0,5 dl sulatettua voita
  • 0,5 dl sokeria
  • appelsiinin kuori raastettuna (minulla puolikkaan sitruunan appelsiinin puuttuessa)
  • tummia suklaahippuja (oma lisäykseni ohjeeseen, sillä appelsiini ja tumma suklaa sopivat hyvin yhteen)
  • 2 kananmunaa
  • 2,5 dl maitoa
  • 2 dl appelsiinimehua
  • voita paistamiseen
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja kuumenna pannu keskilämmöllä. Paista pannukakkuja voissa kunnes pintaan alkaa nousta pieniä ilmakuplia. Käännä pannukakut ja paista toista puolta vielä noin minuutin verran. Minä paistan pannukakut crêpelevyllä, se toimii hyvin paksujen taikinoiden kanssa ja sen lämpötilaa on helppo säätää. Pinoa ja peitä pannukakut odottamaan tarjoilua. Tarjoa vaahterasiirapin ja marjojen kanssa. Nyt olisi ollut mukavaa, jos talosta olisi löytynyt appelsiineja, olisin mielelläni fileroinut muutama hedelmän tarjolle näiden pannukakkujen kanssa.



Lisään tämänkin pannukakkuohjeen Campasimpukan ylälaidan Pannukakut-välilehdelle

22 kommenttia:

  1. Kelpais mullekin tuollainen pannukakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin jo sitä, miksen muistanut laittaa pientä sitruslikööritujausta taikinaan :) Hyviä olivat, pakkasin loput pojalle mukaan.

      Poista
  2. Pöö? -aivan supersuloista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Sillä tiedustellaan kasuaalisti onko toinen linjoilla, jos on aikaa, voi aloitella juttelun :) Minä aloitan yleensä aina emojilla, jossa on pieni tipu munankuoren puolikkaassa. Tai possunkärsällä. Arvostan suuresti nykypäivän kommunikointimahdollisuuksia.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tunnustan, että kuvan siirappipullosta ei saanut vielä ottaa, kun rumempi pullo oli vielä kesken :)

      Poista
  4. Pöö sopii moneen käyttöön! Ja pannukakut :)

    VastaaPoista
  5. Sovitaanko, että olen kauan kadoksissa ollut tyttäresi? :-)

    VastaaPoista
  6. Ei ihme, että poikanen jäi yökylään! Itse elän vielä sangen intensiivistä lähiäitiyttä, mutta aamiaispannukakut toimivat loistavasti myös houkuttimena, kun koululaisen pitäisi siivota oma huoneensa... Meillä tykätään erityisesti mustikkapannukakuista, mutta appelsiiniversiota pitäisi myös kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikka on kyllä ihan yliveto pannukakkuihin sekin! :)

      Poista
    2. Pannukakut kelpaavat motivaattoriksi näköjään moneen asiaan :-) Niin meilläkin. Nimim. kauhulla katson kun pojat kasvavat niin nopeasti

      Poista
    3. Se on hienoa, että lapset kasvavat :) Ja lopulta lähtevät omilleen. Ja sitten niitä voi houkutella takaisin, mutta vain vähäksi aikaa :D

      Poista
  7. Hienosti pärjätty! Onko tehnyt tiukkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeastaan, se on hyvä, etteivät ole muuttaneet kovin kauas, vain tuonne kaupunkiin (mekin asutaan taannoisen kuntaliitoksen myötä "kaupungissa", mutta he nyt oikeasti siellä kaupunki-kaupungissa). Onneksi sain joululahjaksi sen sansairen, siinä on riittänyt puuhaa, kun vakumoin kaiken käsiini saamani ja teen ruokaa innolla. Ensin pelkäsin, etten viitsi tehdä kahdelle, mutta olen sentään viitsinyt. Nyt enää 4 työvuoroa ja sitten alkaa se pitkä vapaa. Kaikkea kivaa tiedossa ja nyt minulle saisi laittaa kutsuja vaikka minkälaisiin kissanristiäisiin, voisin jopa päästä :D :D :D

      Poista
  8. Onneksi tuo aika on vielä matkan päässä, en ole ollenkaan varma että suoriudun siitä yhtä hyvin kuin sinä. Hatunnosto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtäkkiä se aika vaan meni :) Olen hyvin ylpeä pojistani ja siitä, miten ovat omia elämiään aloittelemassa.

      Poista
  9. Samaa elämänvaihetta elävänä kuulostaa niin tutulta! Jouduin tosin juuri lahjomaan jälkikasvun akuutin maailmanlopun uhatessa kotiin tekniseksi tueksi, kun tv:n kytkökset lakkasivat toimimasta. -Tää on niinku sama kun sulla ei toimisi internet.... Jos haen ja vien teidät autolla... Saatte ruokaa ja palkkaa.... Pelastuspartio tuli ja fiksasi maailmanlopun :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin tarjoudun hakemaan ja viemään :D Ketä sitä passaisi, jos ei omaa perhettään? Meilläkin auttavat juuri tuollaisissa asioissa, puhelinten kanssa myös.

      Poista
  10. Nami! Harmi kun tähän kellonaikaan satuin eksymään näin herkullisen reseptin pariin. Täytyy kai malttaa huomiseen asti, että pääsee testaamaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä yksi mukavimmista pannukakkuohjeista, joita olen kokeillut :)

      Poista