lauantai 31. lokakuuta 2015

Takuulla onnistuva hirven sisäfile

Timjamiafrosta riittää vielä ruokiin!
Tänään söimme jo pitemmän aikaa jemmaamaani herkkupalan, noin puolen kilon kappaleen hirven sisäfilettä. Olin kahden vaiheilla paistaisinko se kokonaan pannulla pihveinä, vai turvautuisinko uuniin. Päädyin jälkimmäiseen ja hyvä niin. 

Hirven sisäfile lisukkeineen kolmelle (olisi tästä neljäkin syönyt)

  • 500 g hirven sisäfilettä kalvoista siivottuna palana
  • suolaa ja pippuria
  • voita ja oliiviöljyä paistamiseen

Lisäkkeet

  • 6 pienehköä perunaa
  • 3 porkkanaa
  • 9 ruusukaalia
  • suolaa ja pippuria

Kastike lihalle

  • lihan pinnan paistamiseen käytetty pannu voineen ja mausteineen
  • kunnon loraus konjakkia
  • 2 dl kermaa
  • lihan jälkihauduttamisfoliosta lientä
  • timjamia

Kastike uuniperunoille

  • turkkilaista jogurttia
  • suolaa ja pippuria
  • sitruunamehua
  • ruohosipulia
  • dijonsinappia
  1. Ota hirvenliha hyvissä ajoin lämpenemään, ainakin tuntia aikaisemmin. 
  2. Kuumenna uuni 180 asteeseen ja tökkää perunat metalliseen vartaaseen ja laita vartaat uuniin, foliota ei tarvita. Kuumeneva metallivarras kypsyttää perunoita sisäpuoleltakin. 
  3. Valmistele porkkanat ja ruusukaalit höyrytystä varten. 
  4. Kuumenna valurautapannulla voita ja oliiviöljyä ja pannun kuumenemisen aikana hiero fileen pintaan kunnolla suolaa ja pippuria. 
  5. Kun voi-öljyseoksen kuohu on asettunut, nosta file pannulle ja paista sitä joka puolelta muutaman minuutin ajan, jotta sen pinta tulee kauniinväriseksi. 
  6. Nosta file uunipannulle (jonka reunojen varassa perunavartaat ovatkin jo) ja työnnä lihan paksuimpaan kohtaan lihamittari. Laita uunipannu takaisin uuniin ja paista filettä, kunnes sen sisälämpötila on 55 astetta.
  7. Ota file uunista ja laita lämmöt pois, jätä perunat uuniin. Ota lihamittari pois fileestä ja kääri liha folioon asettumaan noin 20 minuutiksi.
  8. Laita porkkanat ja ruusukaalit kypsymään höyrykattilassa.
  9. Sekoita perunoiden kastikkeen ainekset sekaisin ja jätä tekeytymään. 
  10. Kuumenna lihanpaistopannu uudelleen ja raaputtele sen pintaa, jotta rasva ja mausteet virkityvät uudelleen. 
  11. Laita liesituuletin pois päältä. Lorauta pannulle konjakkia ja sytytä se tulitikulla palamaan, nosta pannua pois lieden yltä hormipalon vaaran minimoimiseksi. Heiluttele pannua hieman, jotta konjakki palaa kokonaan. 
  12. Nosta pannu takaisin liedelle ja laita liesituuletin uudelleen päälle. Lisää pannulle kermaa ja nosta foliossa olevan lihapaketti pannun päälle. Pistä folioon reikä ja valuta lientä pannulle. Sekoittele ja keitä kastiketta kokoon muutamia minuutteja, kunnes porkkanat ja ruusukaalit ovat kypsiä omassa kattilassaan. 
  13. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi. Liha on nyt juuri sopivan punaista, muttei päästä enää juurikaan nesteitä. Nostele lihapalat vadille ja ympäröi sen uuniperunoilla, suolalla ja pippurilla maustetuilla porkkanoilla ja ruusukaalilla. Lusikoi päälle kastiketta ja ripota pinnalle paljon tuoretta timjamia. 
Hirvenliha oli todella mureaa ja sopivan kypsää meidän makuumme, jos vierastat aika punaista lihaa, voit paistaa lihan uunissa lähemmäs 60 astetta. 





10 kommenttia:

  1. Hirven sisäfile on ihanaa, ellei parasta ja kyllä siitä on vaikea saada muuta kuin mureaa. Meillä melkein aina äänestyksen voittaa pannulla pikaisesti paistetut ohuehkot pihvit suoraan lautaselle (vetäytymisestä viis, tai ehkä mun ne on ohkaisia niin ei sitä lihasnestettäkään oo??). Tuo oli jännä vinkki tuo reikä folioon , että nesteet saa pannulle käyttöön. Täytyy koklata, eka kertaa kuulin. Ihana pyhäinpäivän ateria teillä kerta kaikkiaan. Me käytiin lasten kanssa mäkkärillä ! oikeesti.
    Ostin tänään kaverilta kuitenkn 3 kg hevosta, paahtopaistia ja ulkofileetä, joten kai tässäkin taloudessa joskus syödään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kyllä onnistuin tällä kertaa, poro menee kyllä vielä tämänkin edelle, mitä tulee maukkauteen. Sille ei paljon tarvi kuin näyttää pannua :)

      Poista
    2. Varmaan "perintökysymys". Mä en oo saanu/valmistanu koskaan lähellekkään niin hyvää poroa kuin hirveä....käristyksen kunkkukin tulee mulla hirvestä!

      Poista
    3. Näin varmaan on, minulle hirvi on paljon harvinaisempi, poron kanssa on sen verran sukulaissuhteista hyötyä, että sitä saa helpommin hankittua. Tämän hirvipalan ostin ihan marketin tiskiltä, ihan innostuin, kun sitä siellä huomasin.

      Poista
  2. Ihana file ja ihana ateria! Hirvensisäfile on minusta parasta lihaa mitä on, etenkin kun sen paistaa avotulella. Siihen kuuluu niin paljon lapsuusmuistoja, ettei varmaan koskaan mikään ylitä sitä. Mutta tekee sen millä tavalla tahansa, niin se on hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo avotuli kuulostaa kyllä mahtavalta tässä yhteydessä, sitä tulee liian harvoin käytettyä, vaikka omalla pihalla voisi avotulella kyllä paistella ihan mitä vain tahtoisi.

      Poista
  3. Mahtavan kaunis timjamipuska! Kätevää, reikää vaan folioon! Aina oppii uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puska on kyllä loistava, käyn aina ohimennessäni sipaisemassa sitä ihanan tuoksu vuoksi!
      Tekisi mieli sanoa, että olen ihan itse älynnyt, että noin saan maukasta lientä kastikkeeseen, mutta luultavasti olen nähnyt sen jostain ja ottanut opikseni :)

      Poista