keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kahvijuustokakku


Viikonlopun espanjalaisen jälkiruoan, flanin epäonnistuminen jäi sen verran harmittamaan, että halusin kokeilla jotain muuta jälkiruokaa, jonka saisin onnistumaan. En nyt tiedä kuinka espanjalainen tämä juustokakku on, mutta otin ohjeen espanjalaisesta blogista ja päätin, että tämä riittää tällä kertaa. Olen tainnut vierailla aikaisemminkin L'Exquisit-blogissa, sen verran tutulta se näytti. Osasin jopa tulkata postauksen otsikon ilman käännösohjelmaa, mutta reseptin käänsin englanniksi.

Kahvijuustokakku ilman uunia

  • 200 g digestivekeksejä
  • 100 g voita
  • 400 g tuorejuustoa (käytin Philadelphiaa)
  • 120 g sokeria (ohjeessa oli 200 g, mutta pussi loppui 120 g kohdalla enkä iljennyt enempää laittaakaan)
  • 200 g suklaata (60%)
  • 2,5 dl kermaa
  • 0,6 dl kahvia (tuplaespresso)
Sulatin voin ja jätin jäähtymään, samoin sulatin suklaan vesihauteessa ja jätin senkin jäähtymään. Otin tuplaespresson mittaan, sekin sai jäähtyä. Laitoin keksit paksuun muovipussiin ja painelin ne ensin käsin isoiksi muruiksi ja sitten pyöritin kaulinta pussin päällä, kunnes keksit olivat aivan hienoa murua. Kun voi oli hieman jäähtynyt, kaadoin sen yhdessä keksimurujen kanssa pieneen kulhoon ja sekoitin. Vuorasin nelikulmaisen irtopohjavuoan (20x 20 cm) leivipaperilla ja painelin voi-keksimuruseoksen vuoan pohjalle mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi. Laitoin vuoan jääkaappiin asettumaan täytteen valmistamisen ajaksi.

Vatkasin kerman tanakaksi vaahdoksi, samoin vatkasin sokerin ja tuorejuuston kunnolla sekaisin. Kun suklaa oli jäähtynyt sen verran, ettei se enää veltostaisi tuorejuustoa, kaadoin suklaan ja kahvin tuorejuustomassaan. Sekoitin vatkaimella seoksen tasaiseksi. Lopuksi kääntelin nuolijalla kermavaahdon tuorejuustomassaan. Levitin täytteen keksimurupohjan päälle ja peittelin jääkaappiin asettumaan 4-5 tunniksi. 

Maistoin täytettä tekovaiheessa sen verran, että arvelin olevan viisasta tarjota kakkua aika pieninä paloina ja laittaa lisäkkeeksi myös tuoreita marjoja. Niitä oli vielä tarjolla marketin pihan myyntikojussa, myyjäneito sanoi, että olivat varmaan paikalla ihan viimeisiä päiviä. Jos tekisin tämän kakun uudelleen, käyttäisin hieman tummempaa suklaata, tai himmaisin vielä sokerin määrää. 


La Vueltan 11. etappi, lepopäivän jälkeinen oli koko kisan rankin monine pitkine nousuineen. Sen aikana nähtiin, kuinka Nairo Quintana väsähti ja valui läpi pääjoukon, samoin Chris Froomella oli kaatumisen jälkeen vaikeuksia pysyä porukassa. En ole oikein vieläkään päässyt mukaan tämän kilpailun menoon, vaikka monena vuonna Vueltasta on kehkeytynyt vuoden kiinnostavin kisa. Tänä vuonna ei taida käydä niin. Tänään ykköseksi ehti Mikel Landa ja Fabio Aru tuli toiseksi, hän nousi etapin myötä kokonaiskilpailun kärkeen.

Profiilikuva lainattu La Vueltan sivuilta

10 kommenttia:

  1. Näyttää herkulta, ja ainesten perusteella melko kevyeltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään, kyllä ainesten pitää olla kohdillaan jos meinaa hyvää tehdä!

      Poista
    2. Se on kyllä totta! Ottaa sitten pienemmän palan :)

      Poista
  2. Nam :) näyttää ihanalta. Tätä täytyy kokeilla: suklaan ja kahvin yhdistelmä toimii aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toimii! Juuri syötiin Opiskelijan kanssa palaset kahvin kanssa ja rakenne oli, jos mahdollista, vielä eilistä parempi.

      Poista
  3. Nami, kuullostaapa herkulliselta! :)

    VastaaPoista