perjantai 29. toukokuuta 2015

Kahvia ja keksiä


Edit: kaupallinen yhteistyö, Harta-Trade

Aamun aloitimme sukulaisten kanssa kahvittelemalla ja maistoimme eilen Hartwa-Tradelta saamiani keksejä. Niiden kanssa samassa paketissa tuli pullo viiniä ja vähän muutakin purtavaa. Niille ei ole vielä ollut aikaa, mutta kauniissa pakkauksessa olevat Amaretti-keksit pääsivät koemaistoon. Ne oli niin sievästi pakattu, että heti niin minulle kuin äidillekin tuli mieleen siloitella käärepaperi ja ottaa se talteen. Kammenpyörittäjän valmistamat espressot yhdessä keksien kanssa jäivät päivän italialaisosuudeksi. 

Tänään on ollut niin kiireinen päivä, että ruoka on kuitattu lähitaajamasta haetuilla pizzoilla. Ihan kelpolättyjä he siellä leipovatkin, hyvin siirsivät nälkää, mutta tarkemmin ajatellen niissäkin oli Italiaa ainakin nimen verran. Huomisten juhlien valmistelut ovat nyt myöhään perjantai-iltana sillä mallilla, ettei ole järkeä tehdä enää mitään enempää, vaan jättää loput aamuksi. Kerrankin aamunvirkkuudestani on suorastaan hyötyä. 

Heti kun Kammenpyörittäjä käänsi selkänsä tiskiallas näytti tältä!
Päivän Giro-etapista tiedän sen verran, että Fabio Aru voitti, luin sen Twitteristä. Pikakurkkaus Giron sivuille kertoo, että Alberto Contadorin kokonaiskilpailun johto on melkein neljä ja puoli minuuttia, mikä tuntuu melkoisen turvalliselta etumatkalta. Huomenna on vielä edessä pitkä etappi, jonka alku on tasamaata ja loppu karmea nousu. Sunnuntain tasamaan etappi päättyy Milanoon, kuten Giron pitääkin päättyä. Päätösetappia ehdimme ehkä jo katsoakin, kun juhlat on juhlittu ja nukuttu päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti