lauantai 14. maaliskuuta 2015

Possunposket portviinissä



Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Sain joulun alla ensimmäisen kokeilupaketin erilaisia lihatuotteita Familialta. Siinä lähetyksessä oli myös ibericopossun poskia. Haudutin ne padassa mahdottoman meheviksi, mutta kuvallisten tallenteiden puutteessa postauskin jäi tekemättä. Tuosta paketista jäi uupumaan vielä toivomani strutsipalat, joten sain vastikään toisen lähetyksen Familialta. Siellä oli uusi setti possunposkiakin, joita katselin rakkaudella aina, kun kävin pakastimella. Eilen otin paketin pakastimesta jo aamulla ja jäin odottamaan poskien sulamista.

Koska minulla oli edessäni viimeinen tämänkertaisesta yövuorosetistäni, laitoin myös keittiöapulaiseni töihin yöksi. En tarkoita Kammenpyörittäjää, hän sai nukkua rauhassa. Haudutuspata, Crock-Pot sen sijaan ahersi koko yön ja kun aamulla palasin töistä, ovella tuli jo vastaan viekoitteleva tuoksu. Koko päivän possupalat jatkoivat mureutumistaan ja illankupeessa pääsimme syömätoimiin. Löysin ohjeen näihin poskiin foodgawkerin kautta blogista nimeltä Eat Drink Paleo. Hieman muunneltuna ohje oli tälläinen:

Ibericopossun posket portviinissä

  • 1,3 kg ibericopossun poskia
  • 1 suuri sipuli
  • 4 porkkanaa
  • 1 rkl valkosipulimurskaa
  • 2 rkl tomaatipyrettä
  • 2 dl portviiniä
  • 5 dl lihalientä
  • 2 rkl balsamicoa
  • 1 suuri vaniljatanko halkaistuna
  • 0,25 tl kardemummaa (noin 10 kokonaisen kardemumman sisältö)
  • 6 kokonaista neilikkaa
  • 3 laakerinlehteä
  • suolaa ja pippuria
Asettele possupalat pataan. (minä en paistellut niitä yhtään pannulla, enkä poistanut mitään kalvoja, sillä ajattelin antaa pitkän haudutusajan tehdä työn). Leikkaa suuri sipuli ohuiksi suikaleiksi. Kaada kattilaan portviini, liemi, mausteet, balsamico, valkosipuli, vaniljatanko, tomaattipyre ja sipulisuikaleet. Kuumenna liemi melkein kiehuvaksi ja kaada possunposkien päälle. Laita pata low-asetukselle ainakin 8 tunniksi, tai high'lle noin 5-6 tunniksi. Uunissa tämän ruoan kerrotaan tulevan noin 4 tunnissa mureaksi, arvelen lämpötilaksi alkuun 200 asetta ja tunnin kuluttua laskemista 150 asteeseen. Minun possunposkeni olivat hautumassa ensin 12 tuntia ja aamulla laitoin padan lämmitysasetukselle muutamaksi tunniksi. Kun ruoka-aika lähestyi, pilkoin mukaan muutamia porkkanoita, maistelin liemen makua ja laitoin padan vielä low-asetukselle. Lisäsin vähän suolaa ja maistoin lihan mureutta, siinä ei ollut moittimista. 

Lisäkkeeksi tein valkosipuliperunoita. Mukailin RecipeTin Eats-blogin Julia Child-ohjetta. Tai oikeastaan en tehnyt juuri ollenkaan, kuten ohjeessa, kun tarkemmin ajattelen.

Valkosipuliperunat

  • 12 suurta perunaa
  • 25 g voita
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 0,75 dl kermaa (enempää ei ollut)
  • 1,5 dl täysmaitoa
  • suolaa ja pippuria
Kuumenna uuni 180 asteeseen ja voitele suurehko uunivuoka. Kuori perunat ja siivuta ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla tai veitsellä. Huuhtele viipaleet ja jätä hetkeksi lävikköön valumaan. Sulata voi ja lisää valkosipulimurska sulaan voihin. Asettele perunaviipaleita vuoan pohjan peittävä kerros. Sivele perunoiden pintaa valkosipulisella voilla ja ripottele pikkuisen suolaa ja pippuria päälle. Tee uusia kerroksia samaan tapaan, kunnes vuoka on täynnä. Halutessasi raasta päälle jotain juustoa, esim gruyereä. Minulla ei ollut sopivaa juustoa, joten se jäi pois. Kaada maito ja kerma vuokaan ja paista perunoita noin puolitoista, kaksi tuntia. Kokeile perunoiden kypsyyttä tikulla ja paista, kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja perunat pehmeitä. Tässä versiossa kermaa ei ole mahdottoman paljon ja voitakin melko maltillisesti. Tai ainakin uskottelen itselleni. Nuo tummimmat perunaviipaleet maistuivat parhaimmilta.

Possunposket ovat jälleen todella mureita, veistä ei tarvittu lainkaan. Vaniljaa emme huomanneet mausta, mutta portviini toi kyllä syvyyttä makuun. Kaikki kalvot olivat sulaneet olemattomiin, joten laiskuudestani renssausvaiheessa ei ollut haittaa. Kiitos Familialle lihapaketista, seuraavaksi kokeillaan strutsia, jos vain uskalletaan!

EDIT: muutin postauksen otsikointia, siitä tuli jotenkin härskinoloinen ensin.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 



16 kommenttia:

  1. Possunposket ovat kyllä kiitollista tavaraa, kun jaksaa vain haudutella. Niiden renssaamisessa ei ole ihan pikkuhomma ainakaan minun veitsitaidoillani, haudutuspata säästi sinut vaivalta. Nuo ibericoposket on otettava testiin. Andalucian auringossakin niitä ylistettin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin joskus niitä puhdistaa kavloista, mutta minunkin taitoni ovat sen verran työlästä, että yritykseksi jäi. Näitä possupaloja ja ylipäätään poskia kuin poskia voi kyllä suositella. Edullisiakin ovat! Mutta eivät pikaruokaa :D

      Poista
  2. Tuollaisia poskia minäkin haluan maistaa! Söin edellis viikonloppuna ensimmäistä kertaa possun poskia eräässä ravintolassa. Liha oli ällö-löllöä ja mausta tuli mieleen joulukinkku josta en pidä yhtään. Koostumus tökki tosi pahasti. Mielelläni kokeilisin uudestaan poskia eri tavalla valmistettuna. Ravintolan tumma olutkastike oli kyllä huikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kurjai, voin kuvitella, ettei koostumus miellytä tuossa tapauksessa. Minulle kävi vähän samoin sellaisen possurullan kanssa, siitä eivät olleet rasvat sulaneet kuin osaksi ja liian suuri osa oli löllöä, joka jäi lautaselle.

      Poista
  3. Oi, possunposket ovat ihania, kunhan ne hauduttaa kunnolla :-) Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo vanilja. Joskus kokeilimme kalan kanssa, mutta liharuokiin ei olekaan vielä tullut laitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan tuo määrä ei mitenkään hypännyt kielelle, muttei se mitenkään haitaksikaan ollut :)

      Poista
  4. Nam! Näyttää kyllä herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin olivatkin! En oikein kehtaa laskeskella, paljonko sähköä kuluu, kun pata on päällä yli puoli vuorokautta... Ja nyt siellä porisee hernekeitto. On kulunut sen verran aikaa esikoisen armeijasta kotiutumisesta, että hernekeitto on palannut kotiruokamenuun :D

      Poista
  5. No nam! Meilläpäin ei ole näkynyt kuin suomalaisia possunposkia, ja niistäkin on tullut mahottoman maukkaita. Portviiniä meillä testataan poskiin seuraavalla kerralla. Ohjetta lukiessani jännäsin vaniljan makua lopputuloksessa, onneksi paljastit asian myöhemmin tekstissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naudanposkia olen joskus nähnyt kaupan ja muistelen, että olisin niitä ostanutkin. Vanilja oli se mikä kiinnitti huomioni ohjetta etsiessäni, mutta lopputuloksessa se jäi kyllä vähän sivuun. Ehkä hyvä niin:)

      Poista
  6. Sain paketin samoja poskia ja ai että miten hyvää! hieman meinasi hermo mennä siistiessä mutta oli se sen arvoista :)

    VastaaPoista
  7. No höh, nyt mä jäin miettimään sitä ensimmäistä otsikkoa... :-D Mä teen possunposkia melko lailla samalla ohjeella, mutta vaniljaa täytyy testata seuraavan kerran, kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se näkyy ainakin minulla postauksen osoitteessa :D En tiiä, mikä siinä alkoi nolostuttaa.

      Poista
    2. Jaajuu nyt mä hokasin. No joo, kyllähän sen kieltämättä voi ymmärtää hieman härskistikin... *tirsk*

      Poista
    3. Mutta joo, vaniljaa kannattaa kokeilla ;)

      Poista