lauantai 27. joulukuuta 2014

Palovaroitin testattu - toimii!


Meillä on yleensä kahvia varastoissamme tarpeeksi. Tarpeeksi tarkoittaa noin 6-8 kiloa italialaisia paahtoja, mutta joskus sekin määrä loppuu, kun ei käy riittävän usein Italiassa. Nyt on päässyt käymään niin, että viimeistä pussia viedään. Kammenpyörittäjän kahvikaapissa oli kuitenkin monta pientä pussia raakapapuja, joita hän ei ole aikoihin kokeillut itse paahtaa. Tänään hän rupesi tuumasta toimeen ja aikoi tehdä sen ensin ulkona. Minä muistutin, että hän sai paahtimen joululahjaksi monta vuotta sitten ja varmastikin paahtoi ensimmäisen erän sisällä, koska oli talvi, kuten nytkin. 


Voi olla, että hän teki niin silloin, voi olla, että palovaroitin tuli testattua silloinkin, mutta ainakin nyt. Paahtovaiheessa ei mitään palovaroitinta ärsyttävää ollut nähtävissä, eikä haistettavissa, mutta kun paahdin täräytettiin jäähdytykselle, se pullautti kuumuuden pihalle ja mukana sauhut. Nyt tiedämme, että palovaroittimet toimivat mainiosti. Kahvinpavut pääsivät nopeasti ulos jäähtymään loppuun, eivätkä ne kärähtäneet kohtalokkaasti. Ehkä vielä tänään päästään maistamaan kupposet juuripaahdetuista pavuista. 


12 kommenttia:

  1. Jorgos varmaan voi auttaa kahvipulassa?
    Yhdellä kaverilla oli tuollainen paahdin mutta vaimo taisi kiertää paahtamisen kerrostalossa parin kokeilun kokeilun eikä testikertojen paahtotulos kai tyydyttänyt kriittistä kahvinjuojaa.

    Nyt tää kommentoiti taitaa muuten toimia. Terveiset anoppilasta, 2/3 matkasta Ylläkselle, täällä tarvitaan jo villahousuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voikin ja on tietysti auttanutkin :)

      Hyvää pohjoisen matkaa, nauttikaa vielä talvemmasta kuin täällä!

      Poista
    2. Kiitokset. Matkalla oli enemmän lunta, Torniossa suunnilleen saman verran kuin kotona.

      Poista
  2. Meillä on kans välillä testattu palovaroittimia; tosin ei koskaan kahvipavuilla. Mutta aina kiireinen kotiköksä jotain keksii ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, välillä on hyvä päästää savut pihalle! Siis näin vaarattomasti tietysti.

      Poista
  3. Kannattaisi säännölisesti paahtaa kahvipapuja, niin pääsee palovaroitinkin ilmoittamaan toimivuudestaan :) Kuinka kauan niitä paahdettiin? Kerran oltiin Vaasassa kauppahallissa kahviostoksilla ja kahvikauppias suunnilleen sekkarin kanssa paahtoa valvoi. Voi pojat, että oli mielenkiintoista seurata ja kuunnella kahvijuttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aika tarkkaa hommaa on, jos siitä jotain ymmärtää. Ei se kovin kauan vienyt, että hälytin alkoi soida... :D Mutta tosiaan, kotipaahtamisen tärkein pointti on se, että ymmärtää hyvän kahvin ja paahtamisen päälle ja jättää sen pääasiassa ammattilaisille. Onhan tuota kuitenkin hauska kokeilla.

      Poista
  4. Nyt minä ymmärrän vielä paremmin, miten teillä juotu kahvi on ollut parasta juomaani kahvia! Kyllähän mä olen tiennyt, että kahvilaaduissa on eroa. Gevalia eroaa juhlamokasta kuin yö päivästä ja juhlamokka vasta jauhetusta vielä yhtä paljon. Pavuissakin selvästi on huimat erot.

    Kainuussakin on lunta ihan riittämään. Pakkasta oli tänään -20. Kohta tarviis jo pipon, joka on kotona hattuhyllyllä. Onneksi pukki toi kunnon myssyn korvaläpillä ja karvavuorella :)

    Minä testaan palovaroitinta kikherneillä. Ne vaan unohtuu hellalle, kun eivät tuoksu miltään ja keittiöstä leviää tuoksu siinä vaiheessa, kun palovaroitin huutaa... Munakelloa ei voi käyttää, kun koira haukkuu sille aivan raivona. Kännykkään vois laittaa hälytyksen, mutta en koskaan muista... Tyhmästä päästä kärsii kattila ja korvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen Kammenpyörittäjä kokeili toisen papuerän paahtamista ulkona, paahdin kyllä urheasti hurisi, mutta pakkasessa ei kyllä päästy paljon juhlamokkaa tummempaan sävyyn, menivät suoraan kompostiin! Laite ei ole suunniteltu käytettäväksi 20 asteen pakkasessa :D

      Poista
    2. Kokeilkaa valittaa paahtimen valmistajalle :D Se voisi olla hieman ihmeissään hulluista suomalaisista, jotka pakkasessa paahtaa papuja.

      Poista
  5. Olisi mielenkiintoista kokeilla oman kahvin paahtamista. Kahvikurssilla sanottiin, että se on uusi nouseva trendi..

    VastaaPoista