keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Lohelle potkua


Kammenpyörittäjän lohi

  • noin 500 g pala merilohta
  • 2 rkl karkeaa merisuolaa
  • 1 tl tanskalaista savusuolaa
  • 1 tl havaijin mustaa suolaa
  • 1 tl tanskalaista Halen Mön-suolaa
  • 3 rkl ruokosokeria
  • 1 tl turkkilaista pül biber-mausteseosta
  • 2 tl Mauntekijän tervasinappia
  • 1 rkl Imperia-vodkaa
  • tilliä iso nippu
Kalapalasta otetaan ruodot ja leikataan näkyvät rasvareunat pois. Etsitään palalle sopiva vuoka, ei liian suuri, eikä liian pieni. Mausteista sekoitetaan tahna, alkoholiksi käy myös konjakki tai gini, tai jollei halua alkoholia laittaa, vesikin käy nesteeksi. Pääasia on, että sokeria ja suolaa tulee noin yhtä paljon kumpaakin, eikä tahnasta tule liian juoksevaa.

Vuoan pohjalle asetetaan tillisilppua ja maustetahnalla lihapuoleltaan runsaasti voiteloitu kalapala asetetaan tillipedille nahkapuoli ylöspäin. Loput maustetahnasta levitetään nahkapuolelle ja loput tillin oksat painetaan nahan päälle. Kalan päälle ja vuoan reunojen yli viritetään tuorekelmua kaksinkertaisena kerroksena. Vuokaan sopiva pieni leikkuulauta (meillä tiettyyn vuokaan sopivaksi leikattu muovinen pieni leikkuulauta) laitetaan kelmun päälle kalan painoksi ja vuoka viedään kylmään. Päälle asetetaan kaksi(foliolla päällystettyä) tiiltä tai muuta siistiä painoa. 

Kalan annetaan maustua kaksi vuorokautta, jonka jälkeen kalapala kaivetaan esille, huuhdotaan pinnaltaan puhtaaksi, kuivataan talouspaperilla ja leikataan ohuiksi viipaleiksi. Tällä kertaa kalaan tuli sopiva tiivis rakenne, josta pidämme ja intensiivinen maku. Maustetahnan kanssa voi käyttää mielikuvitusta ja kokeilla mieleisiään mausteita. 


Pihassamme on nyt vilkasta lentoliikennettä, kun linnut käyvät syömässä kukin laji mieluisiaan siemeniä tai nakuttelemassa talipalloja. Tänään pihassa piipahti harvinaisempikin laji, harmaapäätikka yhtä aikaa tavallisemman käpytikan kanssa. Annoimme nimen pihassamme päivittäin käyvälle fasaanille, kutsumme sitä nykyään Paistiksi. Se piipahtaa aika kellontarkasti yhdentoista ja kahdentoista välillä ja pasteerailee puolisen tuntia pitkin tonttia. Jos lintuja onkin useampia, jotka käyvät yksitellen, ei haitanne, vaikka kutsummekin niitä kaikkia Paistiksi.



Bachin Jouluoratorion lempibiisini myötä toivotamme kaikille hyvää joulua

6 kommenttia:

  1. Komea tikka! Jouluoratoriota on täälläkin kuunneltu ahkerasti. Hyvää ja maukasta joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne! Minulla on kolme kattilaa ja kaksi pannua kohta tulilla, meinaan tehdä erittäin epäsovinnaista rosollia, saa nähdä tuleeko joulupoliisi oven taakse?

      Poista
  2. "Paisti" on hyvä nimi :) Mukavaa joulua sinnekin.

    VastaaPoista
  3. Ai miten herkullista lohta, teki jo eilen mieli, mutta meidän isäntäväki ei pidä jostain syystä lohesta ja "piti syödä" foie gras, toki hyvää sekin. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole syönyt hanhenmaksaa kuin pari kertaa, enkä vielä oikein tiedä tykkäänkö siitä vai en :D Mutta lohi oli todella onnistunutta tänä vuonna.

      Poista