lauantai 23. elokuuta 2014

Espanjan makuja lautasella



Vueltan ensimmäinen etappi käynnistyy muutaman tunnin kuluttua, luulen Alberton ja Rigoberton jo sonnustautuneen spandexeihin ja lämmittelevän täysillä. Espanja mielessäni etsin kanaohjetta, sillä broilerifileitä oli jääkaapin nollalaatikossa. Otin vinkkejä sieltä täältä ja tein tämmöisen ruoan:

Espanjalainen kanapata kuudelle

  • 6 broilerifilettä muutamaan isohkoon palaan leikattuna
  • 2 pientä keltaista paprikaa
  • 1 pienenpuoleinen kesäkurpitsa
  • 2 suurta valkosipulin kynttä
  • 12 kirsikkatomaattia
  • 2 pientä sipulia
  • 1 tölkki säilöttyjä tomaatteja
  • 1 tölkki isoja valkoisia papuja
  • oliiviöljyä ja nokare voita paistamiseen
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl pimentonia
  • nippu tuoreita yrttejä (basilikaa, rosmariinia, timjamia ja ruohosipulia)
Kuumenna iso kasari ja laita sille loraus oliiviöljyä ja nokare voita. Kun rasvan kuohu laskee, pintapaista broileripalat. Lisää kaikki vihannekset kasariin, sekoittele ja kumoa säilötyt tomaatit ja kypsät säilykepavut mukaan. Anna kiehua muutamia minuutteja ja ripottele päälle yrtit, pimenton, suolaa ja pippuria. Maistele ja lisää mausteita, jos tarpeen. Anna kiehua sen aikaa, kun pasta kypsyy.

Meillä oli lisäkkeenä jänskää orzo-pastaa, jonka olen ostanut joko Italiasta tai Annan kaupasta. Se näyttää pitkäjyväiseltä riisiltä, mutta on ihanan pehmeää pastaa kypsyttyään. Ruokaan tuli mukavasti Espanjan värejä ja makuja.


8 kommenttia:

  1. Maukkaan näköinen annos. Tuo orzo on kyllä jännittävän näköistä, se on minulta vielä(kin) testaamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein hyvää ruokaa, vaikka aikalailla säveltelinkin itse :D Ja orzo hyppäsi suosikikseni kerrasta.

      Poista
  2. Orzo on minulta kokematta, se näyttää kivalta.
    Haa, huomasin ilokseni, että Tomppakin on kisassa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen orzoa! Piti vähän selata listaa, että ketä Tomppaa tarkoitat, mutta Boonenia tietty :D

      Poista
    2. Mietin, että onko Alberto oikeasti toipunut riittävästi... Toivottavasti!

      Poista
  3. Kauniit värit annoksessa :) Orzo on jäänyt täälläkin vielä kokeilematta, syönyt olen kyllä joskus ja pidinkin mutta ei ole silti vaan tullut kotona kokkailtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taisi olla vain yksi pussillinen sitä, pitää hankkia pikimmiten lisää! :D

      Poista