keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Paimenenpiirake tähdenlennoista virittää matkatunnelmaan

iltalukemista
Ruokapuoli on ollut Giron jälkeen hieman hunningolla, toissapäivänä esitin kaikkien äitien äitiä tekemällä nuorimmaiselle perunamuusia ja jauhelihakastiketta. Muutoin leipäpussit ovat rapisseet harvakseltaan. Ei aina jaksa. Tänään kehittelin päivällisen tähdenlennoista sillä mielin, että voin lisätä postauksen loppuun tunnisteen hävikistä herkuksi. En nyt tiedä siitä herkkuudesta, mutta menipä nahistumisuhan alla olleita kasviksia ja juureksia, sekä muusin ja kastikkeen loput. Päivällinen kurkottaa ajatuksen tasolla jo pian alkavaan reissuun, jossa suuntaamme aluksi Elisabetin valtakuntaan. 

näillä + tomspukalla löytää perille


Virittelin paimenenpiirasta etenkin ulkonäköpuolella, mutta kyllä se makunsakin puolesta täytti tehtävänsä.

Paimenenpiirake

  • 4 dl tähteeksi jäänyttä perunamuusia
  • 2 dl maitoa (tarpeen  mukaan muusin rakenteesta riipuskellen)
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl voita (1 paistamiseen, 1 muusin mehevöittämiseen)
  • tuoretta ruohosipulia, timjamia ja basilikaa
  • (suolaa ja pippuria, mikäli muusi on laimeaa)
  • 2 porkkanaa
  • pieni pätkä kesäkurpitsaa ohuiksi kiekoiksi leikattuna
  • 3 dl tähteeksi jäänyttä tuikitavallista jauhelihakastiketta
Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi kiekoiksi, mandoliinilla saat tasaohuita. Kiekkoja tulee olla sen verran, että sillä peittää valitsemaasi vuokaan sommitellun ruoan. Kuori porkkanat ja leikkaa nekin ohuiksi kiekoiksi. 

Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen ja voitele vuoka valmiiksi. Paista voissa ensin hetkisen kesäkurpitsakiekkoja, että ne saavat väriä. Nosta ne lautaselle odottamaan. Paista sitten hetki porkkanakiekkoja. Jätä nekin odottamaan. Notkista tähdemuusi kuumalla maidolla, voinokareella, kananmunilla ja mausta vellihkö muusi yrteillä, tarkista pippurin ja suolan määrä. 

Levitä esipaistetut, hieman karamellisoituneet porkkanakiekot vuoan pohjalle ja lusikoi päälle jauhelihakastiketta kunnon kerros. Levittele siihen päälle notkistettu muusi. Koristele pinta kesäkurpitsakiekoilla ja tuoreella timjamilla. Paista noin 45 minuuttia tai kunnes pinta on nätisti ruskistunut. Varo kieltäsi, on turkasen kuumaa!



2 kommenttia:

  1. Nätti piiras ja taidolla täytetty vuoka. Tervetuloa tänne patonkimaahankin kuninkaallisten tervehtimisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän meni reunoja hipoen :D Vastasin vahingossa myös sähköpostin kautta, ihmettelin minne vastaukseni katosi...

      Poista