keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tahmatassun lempilihapullat


Tänään aurinko paistoi oikein koko rahan edestä, töissä sain puhua kuin papupata ja kotiin päästyäni tiesin tehneeni töitä. Lounaskin jäi väliin, joten nyt oli nälkä. Otin Jennin kirjan Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa ja avasin sivulta, jossa oli houkutteleva kuva aasialaisvaikutteisista lihapullista tahmakastikkeessa. 

Minulla oli vähän yli tunti aikaa ennen kuin miesväki saapuisi kotiin ja ajattelin, että ehtisin hyvin. Puoli tuntia myöhemmin jo istuin sohvalla katsomassa Katalonian ympäriajoa Eurosportilta. Todellinen pikaruokaohje!

Ensin laitoin 2 dl riisiä kypsymään keittimeen, tällä kertaa sattui käteeni basmatiriisipussi. Sitten tein lihapullataikinan Jennin neuvoin. Hieman tietysti säveltelin, sillä tuoretta korianteria ei ollut (tosin sitä olikin sitten, kun huomasin luulleeni sitä sileälehtiseksi  persiljaksi). Tein vähän isomman annoksen, kuin Jennin ohjeessa, sillä jauhelihaa oli vähän enemmän saatavilla ja käytettävänä pois.

Aasiaan vivahtavat lihapullat

  • 800 g nautajauhelihaa (olisi saanut olla rasvaisempaakin)
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl korppujauhoa
  • suolaa ja pippuria
  • 4 pientä kevätsipulia
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 2 tl seesamiöljyä
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
Sekoitin kaikki ainekset yleiskoneen kulhossa sekaisin ja paistoin pienen koepalan, mausteita oli sopivasti. Kuumensin uunin 180 asteeseen ja pyöritin taikinasta vähän golfpalloa pienempiä pullia. Paistoin niitä noin 12-15 minuuttia, kunnes ne olivat kypsiä.

Tahmakastike lihapullille

  • 1 dl hoisin-kastiketta
  • 0,4 dl riisiviinietikkaa
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl seesamiöljyä
  • parin sentin pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna

Koristeluun

  • paahdettuja seesaminsiemeniä
  • silputtua kevätsipulia
Sekoitin kastikkeen ainekset kulhossa ja kun lihapullat olivat valmiit, nostelin ne matalaan kasariin ja sekoitin mukaan tahmaisen kastikkeen. Nostin kasarin kannella peitettynä uunin jälkilämpöön. Jennin ohjeen mukaan kastiketta ei mitenkään keitelty tai edes kuumennettu, mutta minun oli tarpeen pitää ruokaa lämpimänä. Tunti oli ihan liikaa tämän ruoan valmistamiseen, kerrankin saa "valittaa" tällaista! Kun riisi oli kypsää, perhe kotona ja salaatti valmis, ripottelin vielä kuumien lihapullien päälle kevyesti paahdettuja seesaminsiemiä ja vähän silputtua kevätsipulia. 

Nämä tahmakastikkeessa pyöritellyt lihapullat olivat aivan erinomaisia, pehmeitä ja maukkaita. Pitkästä aikaa osui kohdalle aidosti nopea, helppo ja hyvä uusi ruokaohje! Ainoa mikä harmitti oli se, etten sittenkin tehnyt vielä isompaa satsia.



Sain kirjan arvostelukappaleena

8 kommenttia:

  1. Tästä ohjeesta lämpeni kasvissyöjäkin - kuulostaa ja näyttää ihan täydelliseltä.

    VastaaPoista
  2. Meinasin postata lihapullien reseptin eilen illalla, mutta säästin omat lihapullani tälle aamulle. Olisi ollut vänkä postata samat reseptit samanaikaisesti :D

    Herkulliset ja ihanan nopeat lihapullat!

    VastaaPoista
  3. ihana kuva! tämä on meilläkin seuraavana kokeilulistalla! siihen libanonilaiseen lammaspizzaan hurahdimme ihan totaalisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin on kirja koko ajan tuossa käden ulottuvilla, kun vaan tarvin jotain pikaista laitettavaa:)

      Poista
  4. Namskis ! Mä oonkin ihaillut tota kirjaa ja sen ohjeita aina kirjakaupassa mutta mulla on noita keittokirjoja ihan liikaa ja järkeilin että kyllä niitä ohjeita tänne blogeihin sitten putkahtelee kuitenkin. Eihän se toki sama asia ole kun se oma kirja, kirjat on ihania mutta anyway. Tätä ohjetta pitää ainakin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä tykästyin tuohon kirjaan kovasti, vaikka ihan varmasti minullakin olisi jo tarpeeksi keittokirjoja:)

      Poista