maanantai 17. maaliskuuta 2014

Ricottasämpylät


Viikonlopun kokkailuista jäi puoli pakettia ricottaa ja mietin mihin sen käyttäisin. Meillä oli leipä vähissä, joten päätin leipoa sämpylöitä ennen iltavuoroon menoa kotiinpalaavien iloksi. Kurkistin jauhokaappiini ja löysin pari pussinpohjaa, joten nekin pääsivät taikinaan.

Ricottasämpylät

  • 5 dl maitoa
  • 100 g ricottaa
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 l oliiviöljy
  • 2 rkl hunajaa
  • noin 10 dl jauhoja, käytin ohrajauhoja, sämpyläjauhoseosta ja hieman 00-jauhoja
Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja sekoita maitoon suola, hunaja, kuivahiiva ja pari desiä jauhoja. Vatkaa seosta vispillä hetkisen ja jätä taikinavelli muutamaksi tekeytymään. Kun hiiva alkaa toimia, lisää jauhoja kädellä sekoittaen, kunnes taikina on sopivan paksua, mutta vielä hieman tahmeaa. Kaada öljy taikinaan kätesi kautta, siten saat taikinan irtoamaan hyvin. Jätä taikina kohoamaan noin tunniksi. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja leivo taikina sämpylöiksi. Tällä kertaa taikinasta tuli 16 isohkoa sämpylää. Paista sämpylöitä kiertoilmalla noin 10 minuuttia. 

Sämpylöistä tuli todella pehmeitä ja ilmavia, kenties ricottan ansiosta. Muistanpa toistekin käyttää purkinloput sämpylöihin.


10 kommenttia:

  1. ...mistä tulikin mieleen, että pitäisi tehdä inventaario, josko meilläkin olisi taas sopivasti sämpyläaineksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sämpylätaikinaan saa kyllä monenlaista kadotettua :D

      Poista
  2. Ricotta sopii kivasti siihen sämpylän päällekin!

    VastaaPoista
  3. Näyttävät niin hyviltä, että noita VARTEN pitää jo lähteä ostamaan ricottaa :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä idea! Sämpylöihin on hyvä inventoida jauhopussit ja näköjään myös muut jämät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, sosekeiton loputkin menevät mainiosti! Joskus kyllä ihmettelen millaisia pikkukipeniä jätän pusseihin, alle puoli desiä sokeria tai jauhoja, miten niin vähän onnistuu jättämäänkin? :D

      Poista
  5. No todella maukkaan näköisiä, nyt ihan harmittaa ettei ole ricottaa. Jauhonjämiä sitten senkin edestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jämät pitää kyllä käyttää pois, kohta on muuten lukemattomia pussukoita :D

      Poista