maanantai 20. tammikuuta 2014

Ranskalaiset makkarat ja perunaletut


Eilen otimme pakastimesta ranskalaisia raakamakkaroita sulamaan, niitäkin oli jemmattu jo aivan liian pitkään. Mietin, mitä niitten kanssa keksisin ja olin jo päätymässä samaan ohjeeseen, jolla Perunabluussia-blogissa oli tehty ruokaa. Muutin kuitenkin mieltäni ja lähestyin asiaa bangers and mash-tyylillä. 
  • 5 ranskalaista raakamakkaraa
  • puolitoista punasipulia
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 0,33 l tölkki olutta
  • 1 pieni omena
  • oliiviöljyä ja nokare voita paistamiseen
Kuumensin uunin 180 asteeseen. Laitoin oliiviöljyn ja voin pannulle sulamaan ja kun pannu oli kuuma, nostin makkarat pannulle lämmittelemään. Käänsin niitä muutamaan kertaan niin, että makkarat saivat vähän paistopintaa. Siirsin makkarat uunin sietävään kasariin. Lisäsin pikkuisen voita ja kumosin viipaleiksi leikatut sipulit pannulle. Paistelin niitä muutamia minuutteja niin, että ne alkoivat karamellisoitua. Noin viiden minuutin kuluttua sirottelin sipuleille sokerin ja jatkoin vielä paistelua. Seuraavaksi sirottelin vehnäjauhot mukaan ja sekoitin ne hyvin laiskistuneisiin sipuleihin. Kaadoin mukaan oluen. Kumosin sipulikastikkeen makkaroiden päälle kasariin ja sijoittelin lohkoiksi leikatut omenapalat makkaroiden väliin. Siirsin kasarin kannella peittynä uuniin noin 40 minuutiksi. Otin kannen pois ja jatkoin paistamista vielä kymmenisen minuuttia.

Perunaletut tein samalla tapaa kuin toissapäiväiseen alkupalaan, muusia oli vielä jäljellä muutamaan lettuseen. Teimme makkaroille ja perunaletuille seuraksi hieman salaattia ja fetasta pitävät tuhosivat pienen palasen, joka oli jäänyt joltain toiselta ruokailulta. Kelpo ruokaa ja taas pakastimessa on pieni kolonen. Etenkin sipulinen ja omenainen kastike oli todella hyvänmakuista lihaisan makkaran kaverina.


4 kommenttia:

  1. Wow, mahtavan kuuloinen ja näköinen ateria, ei todellakaan uskoisi, että koostuu "vähän siitä ja tästä". :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus niistä tulee ihan nerokkaita aterioita, joskus vaan sitten sellaisia parsimuksia:)

      Poista
  2. Bangers and mash, ihanaa lohturuokaa. Näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista