keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, jospa oisin saanut olla mukana!


Vietin viime lauantaipäivää Blogiringin järjestämällä Blogiklinikalla. Siellä kymmenkunta blogaania sai neuvoja ruokakuvaamiseen, Google-optimointiin ja somen ihmeelliseen maailmaan. Täytyy myöntää päivän annin jälkeen, että ilmeisesti kirjoitan blogia täysin väärin, enkä ymmärrä omaa parastani. Arvelen silti jatkavani entiseen malliin. Valokuvaamisessa otan lisäoppia henkilökohtaiselta kameravastaavaltani, nyt kun Jenni muistutti kuvaamisen olevan muutakin kuin napin painamista. Ihan kuin muistelisin Kammenpyörittäjänkin sanoneen, että kamerassani on muitakin asetuksia kuin automaattinen ja on sellaisiakin juttuja kuin syväterävyys ja aukko jne.

Kiitos Blogiringille mukavasta lauantaipäivästä, oivallisesta keittolounaasta ja blogaanien seurasta! Ja Minnalle erityiskiitos siitä, että kertoi Google-optimoinnista niin, että minäkin ymmärsin, vaikken haluakaan tekemällä tehdä sitä!

Erityisesti minua hymyilytti neuvot otsikoinnin tärkeydestä. Teen täysin päinvastoin, kuin jokainen järkevä blogaani tekisi. Harvoin otsikosta ilmenee, mitä postaukseni käsittelee. Väliotsikointineuvot taidan kyllä ottaa käyttöön, kunhan joskus vielä teen jonkun reseptipostauksen ja linkityksetkin teen, kuten Minna neuvoi. Luultavasti en koskaan tule viljelemään avainsanoja tarkoituksella, koska aivoni eivät vain toimi niin. Tai ehkä teenkin sitä, tiedostamattani. Tosin kun katsoo tilastokiekkoa siitä, mitä kautta blogiini tullaan, voinee päätellä, että olen malliesimerkki Google-optimoinnin reputtaneesta!
Blogiklinikan järjesti Blogirinki
Sillä välin, kun minä olin potilaana blogiklinikalla, Kammenpyörittäjä viihdytti itseään Helsingissä miten parhaiten taisi. Vaikkei sää suosinut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, hän viihtyi seitsemisen tuntia omin nokkineen. Hän tapasi tuttuja, tallensi talvista Helsinkiä muistikortille, nautti useammatkin espressot ja kävi tutustumassa Classic Bike Finlad-liikkeessä monenlaisiin hienoihin polkupyöriin. Varsinainen uuden pyörän tarve ei ole tosin juuri nyt kovin akuutti.



18 kommenttia:

  1. Mä ainakin tykkään persoonallisista blogeista sekä juttujen että kuvien osalta. Eihän kaikkien fotojen tarvitse olla kuin ruokalehden sivulta eikä tekstin virallisennäinpitääblogataoppaan mukainen ;).
    Hienoja fillareita!
    - nimimerkki: odotan innolla uutta kaupunkipyörääni -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, kiva kuulla:)

      Millainen pyörä sinulle tulee?

      Poista
    2. Runko on matkalla Rideen Ameriikasta, katsotaan sitten, millainen siitä tulee. Pinkki sinkula kuiteskin. Eikö siitä joku kuva tule luimupupulaankin, luulen :).

      Poista
    3. Jännää! Ja väri on luonnollisesti juuri se oikea!

      Poista
  2. Olipa mukava nähdä sinua siellä :)

    Minäkin pidin Minnan osuudesta. Samoja vinkkejä kuin sinäkin sieltä poimit mukaasi, minäkin koitan muistaa toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, poistumiseni oli hieman käänteisfiksu, mutta oli kiire sinne, minne emme sitten päässeetkään :D

      Poista
  3. Jatka vaan ihan entiseen malliin! Juttujasi on metka lukea ja otsikot ovat oikein onnistuneita, koska ne herättävät uteliaisuuden, että mitähän nyt seuraa :D

    VastaaPoista
  4. Joo, jatka vanhaan malliin vaan! Itse kai olen aina kadehtien tsekkaillut muiden blogeja (esim juuri tätä teikäläisen blogia) ja niiden kekseliäitä otsikoita, oma mielikuvitus kun ei riitä yleensä keksimään mitään mielenkiintoista (otsikkoa saati sitten tekstiä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä vinha perä, että aiheeseen liittyvä otsikko voi tuoda enemmän käyntejä blogiin, mutta kuka nyt järkevä viitsisi olla :D :D Ainakaan järjestään.

      Poista
  5. Kukin tavallaan, eikös vaan ? Ja kuka niitä volyymeja niin kauheasti vahtii ? ;-)
    Kun sinulla jää aikaa otsikoiden keksimiseltä, niin blogissani on sinulle haaste kysymyksineen... http://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2014/01/haastevastauksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli vähän syyllinen olo, kun en innostunut Instagramista ja pinnaamisesta ja kaikesta siitä :/ Vaikka oli hieno koulutus ja kaikki järjestetty. Olisi pitänyt olla pääsykoe sinne, niin olisin reputtanut jo kotona :D

      Kiitos haasteesta, otan sen mielelläni vastaan!

      Poista
  6. Minusta on hauska lukea juttujasi. Harmitti kun tuli tekninen tauko joulun ympärillä. Aika moni minulle blogista palautetta antanut tykkää juuri siitä, että blogi on jollakin tavalla omannäköinen. Siitä jotenkin seurapiirilleni paistaa läpi, että se on juuri minun tekemäni. En tosin tiedä, mikä siitä tekee sellaisen. Eniten ehkä ottaa kupoliin se, etten osaa, enkä saa nykyvehkeilläni otettua kunnon kuvia. Päätin jo aluksi, etten hanki kuvausvälineitä. Nyt olen lainnut Kultani iPadiä kuvien ottamiseen, koska ne saa siirrettyä ruokalaan sellaisenaan. Ihanan helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olisi mukava ajatus se, että sisältö olisi tärkeämpää kuin että kaikki jaetaan kaikkialle, koko ajan lisääntyviin medioihin. Myönnän olevani vastarannankiiski monessa kohtaa, muttei tästä ole omalla kohdalla koskaan ollut tulossakaan elannon väline tai tie (edes vartin) kuuluisuuteen, joten ehkä minä edelleen pärjään ilman miljoonia potentiaalisia googlehaun tekijöitä. En millään muotoa dissaa sitä, että näitä asioita voi tehdä medioita hyödyntäen, mutta on kiva, että myös blogit, joissa ei ole ihan jokaista täppää klikattavaksi, löytävät lukijan ja toisenkin <3

      Poista
  7. Minä uiskentelen siellä vastarannan kiiskien parvessa kanssasi. Olen ihan surkea edes ajattelemaan kaikkia mahdollisia reittejä ja keinoja ja paikkoja tuoda blogia ja tekstejä esille! Näin peruslaiskalle ihmiselle siitä olisi liikaa vaivaa :D Mukava, että monet muut jaksavat ja innostuvat!

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa kuulla, että koulutus oli onnistunut mielestäsi. Oli mukava kouluttaa teitä :). Harrastushan tämä bloggaaminen on ja ei kannata ottaa liian vakavasti. Optimointi opeista kannattaa juuri valita ne, jotka sopivat omaan bloggaus tyyliin parhaiten. Työstähän se jo käy, jos kaikkia noudatta :D.

    VastaaPoista