lauantai 19. lokakuuta 2013

Tähdenlentomaksimi!

näillekin pitää piakkoin keksiä käyttöä
Tänään on mahdollista nähdä tähdenlentomaksimi, mutta vain täällä meidän tontillamme, ei edes tarvitse odottaa pimeäntuloa. Kyseessä eivät ole Perseidit, vaan yritykseni käyttää pois tähteitä ja vanhenemassa olevia raaka-aineita jääkaapista ja muista varastoistamme. Käsittelyyni pääsevät päivän aikana seuraavat ainekset:
  • puolikas pötkö marsipaania, ollut pakastimessa Pohjanmaan blogimiitistä asti
  • rasiallinen armoa-anovia luumuja, "syökää meidät", ne huutavat sydäntäsärkevästi
  • eilisen uunissa paistetun ulkofileen loppu
  • päivämääräuhanalaiset tortillalätyt
  • puoli purkkia salsakastiketta ja vähän guacamolea (tunnustan, kaupasta ostettua vihreää limaa)
  • erinäisiä juustokannikoita
  • 2 esikeitettyä maissintähkää, jäänyt grillauskaudelta
  • noin 100 g savulohta
  • muutama lehtitaikinalevy, voivat olla kuivettuneita, pitää katsastaa vieläkö kelpaavat
  • kaksi purkkia maitorahkaa
Mitähän näistä keksisi? Jotain pientä ajatuksentynkää minulla on, mutta ensiksi minun pitää mennä uittamaan itseni järvessä. Jos olen onnekas, järvessä on jo jäähileitä! Sinne jäävät väsymykset, kolotukset, harmitukset ja tilalle tulee mukavia väristyksiä, pientä puistatusta ja palelua. Palelu pistää minuun vauhtia, pitää puuhata jotain, että palelu lakkaa. Siihen paleluun eivät villasukat ja sohva auta juuri lainkaan. Olen kyllä kokeillut. 

Eilinen elokuva oli loistava. Olen vieläkin suu auki ja silmät kiinni (täytyi sulkea silmät enimpien räiskeiden ajaksi). Tänään katsomme tämän. Olen ennenkin maininnut miten elokuvat ketjuttuvat, tiedättehän, kun katsoo yhden, pitää nähdä heti toinenkin ja sitten vielä yksi. Onneksi huomenna alkaa Solsidanin neljäs kausi ja Siltakin tulee, joten pääsemme pohjoismaisin voimin irti Tarantinosta ennen kuin koko setti on taas katsottu.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

4 kommenttia:

  1. Hih, sait huijattua. Mietinkin jo, että mikäs tähdenlentomaksimi tänään on. :-) Pitäisi itsenikin järjestää tähtitieteellinen tapaaminen jääkaapin kanssa, ennen kuin ne ainekset lentävät mustaan aukkoon. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaiset tapaamiset ovat toisinaan paikallaan. Edellisen järjestin viime keväänä:) Pitäisi ottaa ohjelmaan vaikka kerran kuukaudessa, perkaisi jääkaapin kunnolla. Kohta voisi jo lopettaa, kun ei olisi enää niitä hälyttäviä tapauksia. Taidankin ensi vuoden alusta ottaa vuoden haasteeksi kuukausittaiset tähdenlentomaksimit.

      Poista
  2. Pulahdus kylmään veteen onkin erinomaisen virkistävää ja energisoivaa. Lieneekö pienellä vilulla osuutta asiaan, että avantouinnin (tai muun kylmään veteen pulahduksen) aktivoivaan meininkiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla meni kaksi kautta aivan harakoille, mutta nyt tuntuu että olen pääsemässä uinnin positiiviseen koukkuun taas:)

      Poista