tiistai 24. syyskuuta 2013

Tie työkavereiden sydämiin käy vatsojen kautta


Meillä alkaa olla työpaikan taukokeittiössä perustarpeet tavallisimpiin leipomisiin. Näin sadonkorjuun aikaan sieltä löytyy usein omenia yleisesti syötäväksi. Työpäivästä muodostui hiljaisen puoleinen ja muiden tullessa päivävuoroon, siirryin keittiöön kehittelemään jotain päiväkahveille. 

Käytin tätä Mustikkasuu-blogin ohjetta ja tuunasin sitä hieman. Edellisellä kerralla tein aivan ohjeen mukaan, joten nyt olikin jo aika alkaa soveltaa. 
  • 4 kananmunaa
  • 2 dl sokeria (vähensin määrää desillä)
  • 150 g voita sulatettuna
  • 2 dl maitoa
  • 2 tl vanilliinia
  • 3tl leivinjauhetta
  • 5 dl vehnäjauhoja
Täyte:
  • 6 pientä omenaa
  • nokare voita
  • 2 rkl fariinisokeria
  • kourallinen kuivattuja, pehmeitä karpaloita
Kuumensin uunin 200 asteeseen (se pitää aloittaa hyvissä ajoin, taukokeittiön uuni on universumin hitain) ja sulatin voin kattilassa. Pilkoin omenat ohuehkoihin lohkoihin ja sulatin paistinpannulla nokareen voita. Lisäsin pannulle omenaviipaleet ja fariinisokerin, paistelin lohkoja hetkisen ja jätin ne sitten pannulle hautumaan lieden reunalle. Vatkasin sokerin ja kananmunat vaahdoksi. Lisäsin mukaan jauhot, leivinjauheen, vanilliinin ja maidon, viimeisenä sulan, jäähtyneen voin. Levitin taikinan leivinpaperilla vuorattuun lasivuokaan. Asettelin hieman pehmenneet, karamellisoituneet omenaviipaleet taikinan pinnalle ja ripottelin väleihin kuivattuja karpaloita. Marjoja olisi voinut hieman painella taikinan sisälle, ne näyttivät kuivettuneilta rusinoilta valmiissa piirakassa. Paistoin piirakkaa noin 35 minuuttia. Kakkutikun puutteessa kokeilin kypsyyttä kuivalla spagetilla, jota kaapista löytyy myös aina. 

mustat pilkut EIVÄT ole kärpäsiä
Tein myös sämpylöitä, jotka tällä kertaa muotoilin vähän uuteen tapaan. Taikinan tein aivan näppituntumalla, mutta suurinpiirtein näitä aineksia käytin:
  • 0,5 l lämmintä vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 2 rkl pizzamaustetta (yrttisekoitusta löytyi kaapista)
  • 6 aurinkokuivatun tomaatin kappaletta pieniksi paloiksi leikattuna
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • noin 6 dl jauhoja, joista osa oli karkeita sämpyläjauhoja, osa vehnäjauhoja
Sekoitin kaikki ainekset pehmeäksi taikinaksi ja jätin sen kohoamaan piirakan leipomisen ajaksi. Kun taikina oli kohonnut kaksinkertaiseksi, taputtelin sen soikeaksi kiekoksi uunipellille. Painoin sen keskelle juomalasilla pyörylän ja sen ympärille isolla veitsellä sektoreita. Paistoin sämpyläkiekkoa noin 20 minuuttia. Leivästä tuli hauskannäköinen ja kukin saattoi ottaa sen kokoisen palan kuin halusi. Pienellä tinkaamisella sain tarpeeksi kehuja, joita olin vaillakin. Kuvat ovat taattua iLaatua. En pahoittele.


3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nyt pitäisi taas vuoronvaihtoehdotuksieni olla läpihuutojuttuja vähän aikaa! :D

      Poista
  2. Tekstini katosi äsken johonkin? Olin sanomassa tosiaan, että just, kun sain lapset nukkumaan niin nauran ääneen täällä tuota kärpäs-kuvaa.... :) Mikähän työpaikka se sinulla oikein on kun on uunit ja kaikki .. pystyy vielä kaiken päälle alkaa leipomaankin töissä. Mä en muista että mun duunipaikoissa olis ikinä ollut edes uunia ;) Paloturvallisuusjuttuihin liittyen ihan kiellettyäkin ;)

    VastaaPoista