keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Tee itsesi tarpeelliseksi, osa 2

Meillä on työtiloissa nyt niin kylmä, että villasukat olisivat tarpeen, mutta lankojen ja puikkojen puutteessa tein lämmintä leipää tekemään oloa mukavammaksi. Kokeilin viime vuoden toukokuussa tortanoa ja semmoisen askaroin nytkin. Tein tavallisen puolen litran taikinan vaaleista jauhoista. Annoin sen kohota tunnin verran ennen kuin taputtelin sen leivinpaperin päälle pellille noin sentin paksuiseksi levyksi. Sirottelin pinnalle (jätin neljäsosan taikinalevystä ilman täytettä) aurinkokuivatun tomaatin paloja ja levitin pinnalle vähän tomaattista öljyä purkista. Sirottelin pizzayrttimaustetta taikinalevylle ja asettelin muutaman viipaleen parmankinkkua. Viimeiseksi raastoin täytteiden päälle comte-juustoa ja käärin taikinan rullalle. Käänsin taikinapötkön kiepille ja jätin sen vileä kohoamaan siksi aikaa, kun uuni kuumeni 250 asteeseen. Laitoin leivän uuniin, laskin lämpötilan 200 asteeseen ja paistoin leipää 35 minuuttia. Toiselta reunalta taikina hieman repesi ja paljasti täytteet, mutta vakuutin sen olevan juuri tarkoituskin. En ole ihan varma menikö se läpi.

12 kommenttia:

  1. Hmm, pitäiskö vaihtaa työpaikkaa sinne kaupungin pohjoislaidalle... Mä jouduin äsken istumaan kylmässä neuvotteluhuoneessa ohjattavien kanssa eikä ollut lämpimästä leivästä tietoakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt lämpeni toimisto, kun aurinko alkoi lumikuurojen välissä paistaa!

      Poista
  2. tuo näyttää paljon lohdullisemmalta kuin ne villasukat :-) tuohan ihan odottaa että saa kiertää nuo taikinaiset käsivartensa syöjän ympärille ja... (no nyt puhuu nälkä. lähden siis lounaalle:-)! )

    VastaaPoista
  3. Saat lainata mun pontsoa, joka jäi naulakon päälle. Älä sotke taikinaan! Hyvännäköinen leipä muuten, maistuis varmaan mullekin. Mukavampaa on kuitenkin olla vapaalla! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voisin olla itsekin vapaalla, huomenna vielä tooooosi aikainen aamuvuoro :)

      Poista
  4. Täytetyt leivät ovat toooosiii ihania !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Aloin jo haaveilla fetatäytteestä ja vaikka mistä! Töissä on siitä kiitollista leipoa taukohetkinä, että tuotokset kyllä häviävät nopsasti :D

      Poista
    2. Samaa mieltä Minnan kanssa täytetyistä leivistä. Minusta on hauska, kun resepti onnistuttuaan alkaa elää omaa elämäänsä uusina versioina tai jatkojalostuksen kohteena mieleni pohjukoissa. Feta-aurinkokuivattutomaatti-oliivi -yhditelmä kuulostaisi hyvältä ;)

      Poista
    3. Ja se vaan, että leipä on juuri paistettua, tekee siitä jo hyvää :) Tänään oli keittopäivä, kun oli niin tymä. Täällä muuten satoi eilen lunta! Ihme hyppäys viime viikon kesästä melkein talveen tai ainakin syvälle syksyyn.

      Poista
  5. Teen tätä aina silloin tällöin, perhekin tykkää. http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/236489/taitettupersiljaleipa

    VastaaPoista