sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kumma kun väsyttää


Eiliset kinkerit menivät sen verran reippaasti tämän päivän puolelle, että tästä sunnuntaista tuli melkoisen laiska. Kävimme äsken juhlapaikalla siistimässä jälkemme, mutta olimme juhlineet niin fiksusti, ettei tarvinut kuin nostella ruokien loput jääkaapista ja kerätä sipsinpalat lattialta. Olimme varanneet ruokaa todella sopivasti, muutama paistipala ja keitetty peruna, sekä hieman salaattia ja nakkipaketti oli jäljellä. Juomapuolessa olimme olleet vieläkin tarkempia, jääkaapissa oli yksi olut ja minttupullossa oli sentin verran. 

Virallisen, työhön liittyvän osuuden ja mittavan ruokailun jälkeen meillä oli vuorossa perinteinen kolmiottelu. Kammenpyörittäjä oli ilmeisesti ollut lajien valinnat tehneiden mielessä erityisesti. Hän muodosti yksin oman joukkueensa, joka olikin melkoisen voittoisa. Hän sai todella hienoja palkintoja ja lahjoja vastikäisen vanhenemisensa kunniaksi. Etenkin hän ilahtui uudesta polkupyörästä, jolla hän ei kuitenkaan kuulema aio ajaa työmatkaa, edes yhtä kertaa. 

Vueltan eilinen etappi jäi loppujen lopuksi näkemättä, sillä unohdimme tallentaa sen. Voittajaksi oli suoriutunut Leopold Konig ja punapaidan haltijaksi tuli Nicolas Roche. Nyt katsoimme 9. etapin loppuvaiheet, joissa oli tapponousu, paikoitellen nousu oli 26%:sta. Daniel Moreno voitti etapin ja sai päälleen myös punaisen johtajan paidan. Huomenna on vuorossa kova vuorietappi ja tiistaina on ensimmäinen lepopäivä. 

2 kommenttia:

  1. Ihana sininen fillari! :D
    Sillä saa polkea aika sutjakkaasti jos meinaa päästä kunnon vauhtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurettiin, että miten voi pyörä painaa noin paljon! Ja erityisesti arvostimme "teippauksia" ja muita koristeluita. Niissä oli nähty vaivaa! :D

      Poista