torstai 4. heinäkuuta 2013

Obelixin lempiruokaa - villisikaa grillistä



Kävin aamulla pikaisessa hammasremontissa, grillattu sipuli koitui eilen keraamisen paikkani kohtaloksi. Onneksi en nielaissut paikkaa, tänään se tällättiin takaisin paikalleen ja toivotettiin hyvää kesäloman jatkoa. Olen iloinen, ettei hammas pettänyt Mustassa Lampaassa, vaan kotiterassilla. Meillä on ollut onni saada tänään vierailulle samat sukulaiset, joita tapasimme Kuopiossa. Heidän saapumisensa tarkoittaa aina panostamista ruokapuoleen, tosin kesällä grillaaminen ei vaihdu mihinkään, grillaamme joka tapauksessa. 

Hammaslääkärireissun jälkeisessä helpotuksen ja riemun tunteessa osuin Torikeskuksen lähiruokapuodin liha-aleen. Siellä oli villisikaa tarjouksessa ja tartuin ulkofilepalaan. Reilulla kympillä sain palan, josta arvelin maistipalaksi kuudelle hengelle. 

päivän ranskalaisviini
Päivällinen rakentui naudan sisäfilepihvien, uusien siikliperunoiden, salaatin ja grillattujen kasvisten ympärille. Grillasin hieman näppituntumalla villisikapalankin. Öljysin ja maustoin sen jokapuolelta suolalla ja pippurilla. Grillasin villisikapalaa molemmin puolin noin 8 minuuttia ja peittelin sen sitten folioon siksi aikaa, kun grillasin nautapihvit ja kasvikset. Kun kaikki oli valmista, leikkasin sikapalan ohuiksi viipaleiksi. Olisin mielelläni onnistunut villisian kanssa hieman paremmin, kohteliaat ruokailijat kehuivat tuotostani, mistä olen kiitollinen. Onneksi Obelix ei tullut meille syömään. Sarjakuvien mukaan hän tykkäsi enemmän pullevista villisikakinkuista! En vieläkään ole arvostettu villisikakokki, jollainen ystäväni sauvajyvänen sen sijaan kyllä on.


Tour de Francessa ajettiin tasamaanetappi, jonka lopuksi oli lupa odottaa massakiriä. Olen vielä vähän ulalla koko kisasta, mutta lähipäivinä asia korjaantuu ja saan päässäni selville suosikkijärjestelmäni. Tänään oli Andre Greipelin päivä, hän jätti taakseen Marcel Kittelin, Mark Cavendishin ja Peter Saganin. Keltapaitaa pitää päällään huomenna Daryl Impey (OGE).



15 kommenttia:

  1. Kyllä Obelix varmaan tykkäisi sinunkin villisika-ateriastasi kunhan et vaan tarjoile sitä minttukastikkeen kanssa ;)

    VastaaPoista
  2. Luin pienenä paljon Asterixeja ja haaveilin juuri noista villisian kinkuista. Paremman puutteessa leikin, että pullea ruskeapintainen päärynä oli kinkku :).

    VastaaPoista
  3. Miusta tuo villisika näyttää oikein hyvältä!

    Hyvä, että hammas hoitui ja loma pääsi taas jatkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se ihan ok, mutta toivoin siltä enemmän:)
      Ja hammas, tätä tää ikääntyminen on, hampaat murenee...Onneksi tuli nyt pika-apu!

      Poista
  4. Villisika on tosi hyvää, mutta aika harvinaista herkkua Suomessa! Oletko koskaan maistanut hog roastia? Jotain paahdettua villisikaa se kai on suomeksi, valmistetaan niin että laitetaan kokonainen sika sianpaistopönttöön köllöttämään ja annetaan olla siinä kauan. En ole itse ollut tekemässä koskaan, vain syömässä. Yliopiston juhlissa oli välillä tarjolla sitä (mun collegen maskotti oli villisika niin sitä sitten ilolla popsittiin, aika brutaalia ehkä) ja pikkukaupungin torilta saa joka lauantai. Tämä tosiaan ei ole mikään pihagrillin resepti, mutta jos törmäät (etkä ole maistanut ennen) niin suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja tapahtumien paikka siis Pohjois-Englanti

      Poista
    2. Tuollainen ruokalaji on ihan uusi tuttavuus minulle, en ole päässyt maistamaan, mutta pistän muistiin! Sianpaistopönttö kuulostaa laitteelta, joka minull ehdottomasti pitäisi olla:D

      Poista
  5. Villisikapossut ovat tosi suloisia viiruineen, mutta ei siinä lihassakaan mitään vikaa ole...
    Emme ole käyneet kuin kerran tuossa lähiruokakaupassa, silloin jäi vähän huono fiilis paikasta. Pitäisi ehkä käydä toisen kerran. Etappi on meillä vieläkin kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut sieltä oikein hyvää ruislimppua ja Kammenpyörittäjä niin pahan hajuista juustoa, että sen säilyttämisestä keittiön jääkaapissa on pitänyt neuvotella, juusto oli kuulema hyvää.

      Poista
  6. Äh, en ole muistanut käydä lähiruokakaupassa koko kesänä.. Villisika näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko hiljaista siellä on ollut, mitä ohikävelyltä ole huomioinut.

      Poista
  7. ihanaa, villisikaa! millos hankitte oman villisian?

    VastaaPoista