torstai 18. heinäkuuta 2013

Alpe d'Huez, Tampere ja mantelinen kirsikkapiirakka


Me olemme karanneet hetkeksi Tampereelle, siellä on menossa Tammerfest-niminen tapahtuma, josta bongasimme uuden lempiorkesterini keikan. Muistattehan, miten Kammenpyörittäjä on siedätyshoitanut minua Eläkeläisten musiikin pariin ja ilmeisesti hoito on onnistunut erittäin hyvin, sillä ehdotin itse tätä kulttuurimatkaa Tampereelle. Voinee siis sanoa, että ihmeiden aika ei todellakaan ole ohitse. 

Harmillista, että näinkin merkittävä kulttuuritapahtuma sattui samalle päivälle, kuin Tour de Francen 18. etappi, jota olimme innolla odottaneet. Kovat mäkietapit ovat aina niin jännittäviä. Onneksi Eurosportin lähetyksen tallentaminen on mahdollista, joten katsomme huomenna kotiin palattuamme, mitä kisassa tapahtuikaan. 

Tein jo muutama päivä sitten ranskalaistyyppistä kirsikkapiirasta, jonka postaamista pihtasin aina tälle päivälle. Löysin ohjeen siihen tästä blogista. Sain jollain mutkikkaalla tavalla google-käännettyä ohjetta sen verran, että selvisin valmistamisesta, mutta tuo linkkiä klikkaamalla pääsee alkuperäiseen ranskankieliseen postaukseen. 
  • 350 g kirsikoita
  • 180 g jauhettua mantelia
  • 40 g maissijauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3 kananmunaa
  • 150 g sokeria
  • 250 g ricottaa (käytin kermaviilipurkin loput + turkkilaista jogurttia)
  • 5 cl Amarettoa
  • 1 tl vaniljauutetta (käytin reilumman lorauksen)
Kammenpyörittäjä poisti kirsikoista siemenet. Minä olin kuvitellut, että sama laite, jolla otetaan oliiveista kivet, sopisi kirsikoillekin. Kyllä se jotenkuten toimikin, mutta pitäisi olla joku oma vekotin ilmeisesti. Kuumensin uunin 160 asteeseen. Mittasin jauhetun mantelin, maissijauhon ja leivinjauheen isoon kulhoon ja sekoitin ne keskenään. Toisessa kulhossa vatkasin kananmunat ja sokerin vaahdoksi ja yhdistin niihin maitotuotteet, Amareton ja vaniljauutteen. Sekoitin jauhot vaahtoon ja pyöräyttelin taikinan tasaiseksi. Lopuksi kääntelin kirsikat joukkoon ja levitin taikinan lasiseen neliskanttiseen vuokaan, jonka oli vuorannut leivinpaperilla. Paistoin piirakkaa noin 55 minuuttia ja vielä viisi minuuttia olisi voinut olla paikallaan. Perhe oli joko tavalliseen tapaan kohtelias ja kiltti leivonnaista kehuessaan, tai sitten minun suuni oli hieman tuohesta, en ihastunut valtavasti tähän piirakkaan. 


6 kommenttia:

  1. Mä niiiiin kadehdin noita kuppeja.
    78,8 km jäljellä, Jensie on irtiotossa 8 muun kanssa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettiin vasta illalla tekstiteeveestä voittaja, olisi se eilinen lähetys tallennuksessa, täytynee hieman vilkaista :)

      Poista
  2. Minusta kirsikat ja mantelinen taikina kuulostaa hirmuisan ihanalta yhdsitelmältä! Sitä paitsi piirakka myös näyttää herkulliselta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikoissakin on tosi paljon makueroja, toiset on happamia, jotkut makeita. Meillä ei tule yhtään kirsikkaa omaan puuhun, ei tarvi satojuttuja miettiä :D

      Poista
  3. Missä söitte Tampereella? T. Tamperelainen Ripaus tryffeliä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli vähän pettymys, söimme Saludissa, kirjoitan siitä jotain postaukseen. No, tietääpä mennä jonnekin muualle seuraavalla kerralla.

      Poista