perjantai 26. heinäkuuta 2013

Älä tee samaa virhettä kahta kertaa peräkkäin

Campakeittiön mehuasema in full action!
Tänään olemme pitäneet mehuasemaa terassillamme, se on mieluisa satotoimi minullekin. Poimin marjoja vähän pitkin hampain, mutta kun ne on poimittu, teen mielelläni höyrymehua litroittain. Putsasimme pensaat mustista ja valkoisista viinimarjoista, sekä osan punaisista, karviaiset ovat vielä vaiheessa. Keittiöremontin jälkeen mehumaijani ei toiminut enää induktiolla, joten mehutouhut tehdään ulkona grillin sivupolttimolla ja se on viisasta senkin vuoksi, että viisi litraa kuumaa mehua terassin lattialla on huomattavasti vähemmän kelju juttu, kuin keittiön lattialla. Jos siis sattuisi lipsahtamaan. Koputan puuta. 

Mehutoimien ohella kokeilimme toistamiseen uuden hiiligrillimme käyttämistä. Siihen viittaa otsikon lausahde. Sen heitti ilmoille entinen pomomme 90-luvun lopun huumavuosina, jolloin yhtenään kävimme erinäisten kalliiden konsulttien järjestämissä hengenkohotustilaisuuksissa, jopa päivärahaperusteisilla komennuksilla aina isolla kirkolla asti. Siellä tämä esimies loihe lausumaan, kun puhe oli turvallisuuskulttuurista ja tulevaisuushorisontin missioista ja visioista, ettei pidä tehdä samaa virhettä kahta kertaa peräkkäin. Me tietysti omaksuimme tämän isällisen neuvon heti ja talletimme sen syvälle sydämiimme ikuisesti. On siis tehtävä joku uusi virhe väliin, ennen kuin sen ensimmäisen voi toistaa. 

savumerkkejä
Tänään toteutimme teemaa kokeilemalla uutta mahdollista virhettä, eli hiiliä Weberiimme, koska briketit eivät  alkaneet  yhteistyöhön  oikeastaan ollenkaan.  Kun ruoka-aika lähestyi,  Kammenpyörittäjä  täytti hiilien ja  brikettien   nopsasytytys-lieriön summamutikassa valituilla hiilillä, ostimme siis  muutamaa eri merkkiä. Pari sytytyspalaa alle ja liekkiä perään ja pian meillä  olikin savuavat hiilet, onneksi savu meni poispäin   minusta.  Ihan  pian hiilet  kyllä  alkoivat  hehkua ja  kymmenisen  minuutin  jälkeen Kammenpyörittäjä  kippasi  ne grillin  hiiliritilälle. Taas pientä sisustustointa  hiilien  suhteen  ja kantta päälle, ilmanottoaukkojen säätöä, kurkistelua ja lämpömittarin tuijottelua.  Nyt sentään lämpötila  nousi yli kahteen sataan nopeasti ja  ensimmäisenä   tulille pääsivät  esikeitetyt maissipalat  ja  hetken  päästä pienet sisäfilepihvit. (tässä kappaleessa sössin jotenkin rivien tasauksen, enkä osaa korjata sitä)

Tällä kertaa saimme ruoat kypsiksi ihan onnistuneesti, mutta ei tässä vieläkään mitään riemun kärrynpyörää heitetä, ei tullut sellaista oikeaa hiilloksen tunnelmaa ruokaan. Ehkä olimme hiilloksen kanssa hieman hätäisiä. Laitoimme fileen ohkaisen ja paksun pään ruokailun ajaksi grilliin viettämään leppoisaa iltahetkeä ja niistä tuli kyllä ruokahalua herättävämmän näköisiä, kuin sinänsä aivan pätevistä pihveistämme. Huomenna kehittelen niistä jotain tähdenlentoa. Edelleen otamme vastaan isällisiä ja äidillisiä ja kaikkia muitakin neuvoja pellegrilleilystä!

Siinä ne nyt lämmittelee, kuumemmassa kuin eilen!

Kolmas Nainen eilen

8 kommenttia:

  1. Hiilihommissa minusta ei ole auttajaksi, mutta tuo "tässä kappaleessa sössin jotenkin rivien tasauksen, enkä osaa korjata sitä" oli viihdyttävä välihuomautus, kiitos siitä :D

    (siis ei muussakaan tekstissä mitään vikaa ollut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on viisainta heti tunnustaa, kun mokaa jossain, ettei kenenkään tartte ihmetellä :D

      Poista
  2. Hui, en ole edes huomannut hienoa rivintasaustasi aikaisemmin! Minun pitää löytää sellainen myös, kun on niin viimeistellyn näköistä. Kirjoitatko blogitekstit suoraan vai esim. notepadin tai wordin kautta? Käytän itse notepadia ja hirveä homma editoida rivinvaihtoja. Olisi varmasti joku helppo kikka, kunhan sen vain oppisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitan suoraan bloggerin ohjelmaan ja käytän siellä olevaan tasaustyökalua, joskus vaan sattuu, kun siirtelen kuvia jotenkin tai käytän sitä luettelotyökalua, seuraava kappale ei suostu tasattavaksi, en käsitä miksi ja minkä virheen siinä teen.

      Poista
    2. Aikoinaan gradua tehdessä huomasi, että muotoiluihin ja tekstin hiontaan menee yllättävän paljon aikaa. Pitää tutkia työväenopiston kurssitarjonta muiltakin osin kuin kokkailukurssien kohdalta. Ehkä siellä olisi joku 'bloggaa tehokkasti' ja 'näin onnistut ruokakuvissa digipokkarilla' kurssit tarjolla.

      Poista
    3. Semmoisille minäkin ilmoittautuisin viivan! ;D

      Poista
    4. Vihdoin löytyi aikaa paneutua 300 sivuiseen Espoon työväenopiston opinto-ohjelmaan ja toden totta: siellä on muutamia bloggauskursseja tarjolla mm. kokkaajasta bloggaajaksi. Ehkä ensi vuonna on tarjolla jatkotason kursseja jo vähän bloganneille :) Ihan mahtavaa!

      Poista
    5. Voi että, ei meillä vaan ole! Olisi kyllä paikallaan :)

      Poista