torstai 18. huhtikuuta 2013

Kahdeksan ilonaihetta

talvi on loppunut!
Sain jokunen aika sitten kahdeksan asian haasteen Huhmareesta. Haasteen luonteeseen liittyy kohtelias kiittäminen, haasteen edelleenlähettäminen ja itsensäpaljastusosio. Kiitän Huhmareen Ullaa saamastani haasteesta, kiitos! Kyseinen haaste on kiertänyt kaikki lempiblogini lähiaikoina, joten päästän haasteen lomalle, se voi ottaa rennosti jonkun aikaa ja ladata akkujaan ennen seuraavaa sesonkia. En siis lähetä haastetta eteenpäin. Seuraavassa osassa kerron kahdeksan asiaa, jotka ilahduttavat tätä päivääni.
  1. Minulla alkoi tänään loma! Vuorolistateknisesti olen vapaapäivillä ensi maanantaihin asti, mutta kyllä tämä jo tuntuu lomalta. Olin viimeksi lomalla lokakuun alussa ja nyt huomaan, että olen ollut väsynyt ja loman tarpeessa.
  2. Aurinko paistaa! Viime päivinä kevät on oikeasti lähtenyt käyntiin, on vuoroin satanut ja paistanut, on tuullut navakasti. Kaikki ainekset lumipeitteen hupenemiseen ovat olleet saatavilla ja kyllä hanget ovatkin huvenneet. Minulle kelpaavat kaikki kevätsään oikut, sillä tiedän niiden edistävän vaikutuksen.
  3. Ostin eilen itselleni kevättakin! En muista kuinka monta vuotta olen käyttänyt mustaa takkia, nyt se saa hatkat. En aio enää koskaan pukea sitä masennuspalttoota päälleni, se on kuin suoraan Onneli ja Anneli-kirjojen orpolapsien garderoobista. Miten en ole asiaan huomanut, ihmettelen. Nyt pitäisi löytää  uudet kengät, sillä huomaan monivuotisten kenkienikin olevan susirumat, vaikkakin hyvät. 
  4. Tänään avataan pullo kuohuvaa! En tiedä vielä, millaista kuohuvaa ja mihin aikaan, mutta iltasella, kun Kammenpyörittäjäkin on päässyt töistä ja aloittanut lomansa, kilistämme. Ehkä ostan tätä, koska Saima sitä suosittelee.
  5. Kulttuurimatka Saksaan lähestyy! Selvisin siedätyshoidon ensimmäisestä erästä talvisessa Oulussa ja nyt saan toisen annoksen, joka onkin jo astetta rankempi setti,  tuplashotti. Jos senkin jälkeen vielä olen tolpillani, minua voinee tituleerata todelliseksi kulttuurin suurkuluttajaksi. 
  6. Tänään rullaa ulos liikkeestä uusi autoni! Mitä autoihin tulee, olen vahvasti sitä mieltä, että värillä ei ole väliä, kunhan se on punainen eikä merkilläkään suuresti, kunhan se on VW. Näillä spekseillä mennään. Pitää ottaa mukaan jo kotoa sopiva roskacountrylevykin, että pääsee kotimatkalla heti tunnelmaan. 
  7. Muuttolintuja on alkanut tulla! Olin jo lähes varma, että pohjoisenmatkat oli kaikki peruttu tältä vuodelta ja linnut  jäävät etelään koko kesäksi. Mutta nyt on nähty ja kuultu jo monta lajia.
  8. Minulla on neljä päivää aikaa kokkailla sydämeni kyllyydestä! Suunnitelmat ovat vielä aivan alkutekijöissään, mutta ainakin sushia on tiedossa. Sitä perheen nuorin on toivonut jo pitkän aikaa ja lauantaiksi asetin hänelle ansan. Sushilla hänet saa kalastettua kotiin ihmisten aikaan.

Olen saanut muitakin haasteita, joihin vastaaminen on vielä luonnosvaiheessa ja yhden luulen hukanneeni, en muista enää kenen blogista se tuli ja millainen se oli. Pahoittelen. Palaan haasteisiin myöhemmin, mutta kiitän niistä jo nyt, kiitos!

13 kommenttia:

  1. Kevät, tulee se sittenkin! Olin jo miettinyt, ehtivätkö mitkään muuttolinnut tulla ennen reissuun lähtöämme. Kotirannan silkkiuikut eivät kyllä varmaan ehdi.
    Onnea uudelle ajokille, KansanWaunu se seisoo meidänkin pihallamme, tosin tummansininen.
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loma tuntuu nyt ihan luksukselta. Töyhtöhyyppiä nähtiin eilen töissä ja väliaikaisjärviin laskeutui joutsenia niin, että melkein vaaraksi kävi. Mutta pian ne tekojärvet kuivuvat ja linnut jatkavat matkaa :)

      Poista
  2. Loma, uusi takki, uusi auto, matka tulossa ja pullo kuohuvaa.. Kuulostaa että menee aika mainiosti! Hyvä niin ja hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus hyvät asiat kinostuvat ja sitä kasaa on kiva lapioida :D

      Poista
  3. Sanoi Matti Nykänen mitä tahansa, mutta loma on ihmisen parasta aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, ajattelen aina, että kyllä vapaapäivä työpäivän voittaa ja lomapäivä vielä vapaapäivänkin. Vaikka siis tykkäänkin työstäni :D

      Poista
  4. Kyllähän tuosta listasta jo ilonaihetta löytyykin! :-) Tuosta autojutusta tuli mieleen yksi eksä, jonka motto oli, että värillä ei ole väliä, kunhan se on musta. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täällä ollaan jo siinä vaiheessa, että uusi menopeli on pihassa, kaikki ajokortin omaavat perheenjäsenet ovat käyneet koeajolla, päivällinen on syöty. Pian on kuohuviinin korkin aika poksahtaa! Ylikiva päivä!

      Poista
  5. Haha, vähän nauroin kohdalle 3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Campasimpukka tarjoaa naurut! Ei maksa mitään! Oli tänään vähän päheä olo uudessa takissani :D Mutta ne kengät...

      Poista
  6. Ihania ilonaiheita, tuli hyvä mieli tästä postauksesta koska se uhkui positiivisuutta :) ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
  7. Ihanat ilonaiheet. Ja olen kyllä aivan samaa mieltä että auto ei ole mitään jollei se ole punainen!

    VastaaPoista