sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ankkalientä ja Ronde van Vlaanderenia


Tänään ajetaan Belgiassa Ronde van Vlaanderen-ajo, sieltä on Eurosportilla monen tunnin lähetys, jota iloisina seuraamme. Ikävää, että Tom Boonen kaatui ja joutui keskeyttämään. Ei tuolla Belgiassakaan kovin kesäistä näytä olevan.

Eilisen ankka-aterian jälkipyykkinä on tänään vuorossa liemenkeitto. Ulkona grillin sivupolttimolla porisee talouden suurin kattila ja sieltä leviää ihanaa tuoksua ympäristöön. Kattilassa on kaksi ankanrunkoa, muutama sipuli halkaistuna, yksi valkosipuli, kolme porkkanaa, kourallinen pippureita, pakastimesta viimekesäisten rosmariinien loput, litran verran valkoviiniä ja vettä niin paljon, että kaikki aineet peittyivät. Vain ankkojen siipien kärjet pilkistävät liemestä. Liemi saa porista kaikessa rauhassa muutaman tunnin. Illempana siivilöimme liemen ja keräämme sattumat kompostiin. Purkitamme liemen pakastamista varten ja kuulema purkit jopa merkitään. 



Päivälliseksi meillä on tänään tähdenlentoja edellisiltä päiviltä, on hieman loimulohta, puikulamuusia ja ankkaa, eiköhän niillä pärjätä. 

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pekingin ankka, osa 3


Ankkojen riiputus yön yli viileässä teki nahalle ihmeitä. Kun linnut tuotiin keittiöön, niiden nahka oli kireä kuin rummunkalvo. Paistohjeet katsoin Nannan blogista. Kun ankat olivat vähän aikaa lämmenneet uunipellillä, hieroin niiden pintaan viismaustetta, suolaa ja tuoretta inkivääriä raastettuna. Kuumensin uunin 170 asteeseen. Laitoin uuniin ensin pellin ja sen yläpuolelle ritilän ja linnut vierekkäin ritilälle. Pellille kaadoin litran verran vettä estämään ankoista valuvan rasvan palamista peltiin. Sitten vain paistelin nelisen tuntia. Tuoksua alkoi tulla jo tunnin jälkeen ja nahka rapeutui nopeammin kuin olin uskaltanut toivoa, ilmeisesti eiliset temput nahkan kanssa olivat oikeansuuntaiset. Valelin lintuja paistamisen aikana muutamaan kertaan pellille valuneella rasvan ja veden seoksella.

Ankan alustaksi paistoin kiinalaisia lettusia, ohjeen otin samaisesta Nannan postauksesta.
  • 440 g vehnäjauhoja
  • 3 dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • seesamöljyä
Mittasin jauhot ja suolan kulhoon. Kiehautin veden ja kaadoin sen kulhoon jauhojen päälle. Sekoittelin ensin isolla haarukalla taikinanalun murumaiseksi seokseksi ja aloin sitten työstää taikinaa käsin. Noin kymmenessä minuutissa siitä muotoutui tasainen taikinapallo, jonka annoin levätä kostean keittiöpyyhkeen alla puolisen tuntia. 

Kun oli aika leipoa lätyt, rullasin taikinan kahdeksi pitkulaiseksi pötköksi. Leikkasin pötköt kahteentoista osaan. Kaadoin lautaselle seesamöljyä ja sutikoin yhtä palaa toiselta puoleltaan seesamöljyyn. Otin palalle parin ja painoin ne yhteen niin, että öljy jäi palojen väliin. Painelin tätä kerrospalaa hieman litteämmäksi ja kaulin siitä sitten noin pienen aluslautasen kokoisen lätyn. Peittelin letut kostealla liinalla odottamaan paistamista. Kuumensin paistinpannua keskiteholla ja paistoin puhtaalla, kuivalla pannulla lettusia hetken kummaltakin puolelta niin, että niihin tuli pieniä ruskeita pilkkuja. Varovasti kiskoin sitten lettukerrokset erilleen ja nostin letut bambuhöyryttimeen odottamaan syömistä. Nannan postauksessa on hyvät vaihekuvat lettusten teosta.

Kun ankat olivat olleet uunissa neljä tuntia, nostin ne pelteineen päivineen pois uunista. Liha oli niin mureaa, että se lähti helposti kimpaleina irti ja leikkelin palaset nahkoineen päivineen viipaleiksi. Nahka oli tummanruskeaa ja rapeaa ja liha mehukasta.



Leikkelin kevätsipulia ja kurkkua pitkulaisiksi paloiksi, notkistin eilen tekemäni luumukastikkeen ja laitoin tarjolle myös hoisinkastiketta. Levitimme lettusille hieman kastikkeita ja keräsimme vihanneksia, lihaa ja nahkaa kastikkeiden päälle ja taitoimme letut kouruksi ja söimme niitä hiljaisuuden vallitessa. Niin hyvää pekingin ankka oli! Viininä meillä oli Kungfu Gilriä ja sepä passasi ankan kaveriksi aivan mainiosti.


Pekingin ankka oli kaiken siihen käytetyn ajan ja vaivan väärti. Missään nimessä sen tekeminen ei ollut vaikeaa ja vaikkei se ehkä ollut ihan oikeanlaista, oli se kuitenkin erittäin hyvää.


perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pekingin ankka, osa 2



Tänään ankoilla on ollut sekä märkä, kuuma, että kylmä. Aloitin puoliltapäivin ankkahommat ottamalla sopivasti sulaneet, mutta vielä kylmät ankat pusseistaan ja poistin sisuksissa olleet muovipussiin pakatut sisäelimet. Mikäli oikein ymmärsin, siellä oli sydän, maksa ja kaula. Huuhtelin ankkoja ulko- ja sisäpuolelta kylmällä vedellä hyvän aikaa ja kuivasin ne sitten talouspaperilla sisältä ja päältä. 

ilman ilmaa
Valeluliemen keitin ulkona grillin sivupolttimolla, sillä arvelin valelun käyvän parhaiten siellä. Liemeen tuli:
  • 1 l vettä
  • 1 dl soijakastiketta
  • 1 dl kuivaa sherryä
  • 1 sitruuna viipaleiksi leikattuna
  • 1 dl hunajaa
Annoin kaikkien ainesten kiehua miedolla lämmöllä noin puolisen tuntia, sen verran aikaa meni siihen, että Kammenpyörittäjä teroitti lihakoukut. Tarvikkeina oli:
  • 1 rälläkkä
  • 4 isoa Ikean S-koukkua
  • suojalasit
  • kuulosuojaimet
Eilen kysyin neuvoja ankkaruoan kanssa ja Herkkusuun lautasella-blogista tiedusteltiin, miten meinaan saada ilmaa ankan nahkan alle. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että niin pitäisi tai voisi tehdä. Kammenpyörittäjä oli heti sitä mieltä, että ilman muuta me ilmaamme ankat, eikä se ollutkaan ollenkaan vaikeaa. Tähän tarvitsimme:
  • kuivaa valkoviiniä tuumailuun
  • 1 kompura

Asensimme kuivatut ankat tarjottimelle ja Kammenpyörittäjä vähemmän hentomielisenä tuuppasi kompuran erittäin hygieenisen suukappaleen ankan kaulapäästä nahan alle ja päästeli sinne ilmaa. Aluksi näytti, ettei mitään tapahdu, mutta kyllä sinne vain meni ilmaa ja koko nahka koipia myöten pullistui rasvan päältä. Tämän toimenpiteen pitäisi auttaa nahan rapeutumisessa sitten paiston aikaan. 

vähän ilmaa
paljon ilmaa
Kun linnut oli ilmattu, työnsin upouudet lihakoukut ankkojen siipien alta niiden kainaloihin ja riiputin niistä lintuja liemikattilan päällä sen aikaa, että valelin niitä liemellä muutamia minuutteja kumpaakin. Ripustimme sitten linnut ilmavaan paikkaan verkolla suojattuna valumaan ja saamaan ilmakylpyä. Kunhan ilta viilenee, siirrämme linnut kylmään varastoon yöksi suojaan. Tähän asti pekingin ankan valmistaminen on ollut hauskaa ja jännittävää, autenttisuudesta voi olla tietysti ihan mitä mieltä haluaa. 



Ankkaunia ja luumukastiketta


Ilmeisesti aivoni askartelivat ankka-asioissa levonkin aikana. Näin unta, jossa minulle suositeltiin ankkaa à la Zorro. En tullut kyllä tietämään tarkemmin, mitä tämä ankka Zorron tapaan piti sisällään, mutta mieleeni se jäi heräämisen jälkeenkin. Tänään on ohjelmassa sulaneiden ankkojen käsittely, mutta vielä en ole ihan varma, miten etenemme. Kammenpyörittäjäkin pääsi vapaille ja kunhan tuolta työyön jälkeen tokenee, käymme toimeen. Eilisistä kommenteistanne oli minulle suunnattomasti apua, sillä mikäpä rohkaisee enemmän, kuin blogiystävien virtuaalitaputukset olalle. Kammenpyörittäjä myös tuntuu luottavan taitoihimme ainakin hieman enemmän kuin minä, sillä hän kertoi jo illalla ideansa ilman puhaltamisesta ankan nahan alle.

Halusin valmistaa luumukastiketta ankan kaveriksi. Tuumin, että sen voin tehdä jo tänään,  vaikka varsinainen ankka-ateria onkin luvassa vasta huomenna. Luulen, että minulla on silloin tehtävää ihan riittävästi ilman kastikkeidenkeittelyäkin. Vinkkejä luumukastikkeeseen löysin tästä vastikään hoksaamastani Keittotaiteilua-blogista. Sovelsin määriä summamutikassa.
  • 200 g kuivattuja luumuja
  • 2 dl vettä
  • 0,5 tl kiinaista viismaustetta
  • 0,5 tl chilijauhetta
  • 0,5 dl soijakastiketta
  • 0,5 dl ruokosokeria + 1 rkl palmusokeria ruokosokerin loputtua
  • raastettua sitruunankuorta (appelsiininpuutteessa)
Leikkasin luumut saksilla puolikkaiksi ja mittasin kaikki ainekset kattilaan. Keittelin seosta niin kauan, että luumut pehmenivät aivan soseeksi ja neste oli imeytynyt soseeseen. Tuoksu oli aivan taivaallinen. Laitoin chiliä todella varovaisesti, sillä olen edelleen chilinyyserö ja viismaustettakin arastelin, koska sekään ei ole minulle ennalta tuttu. Jäähdytin tämän "kauniin" kastikkeen jääkaappiin odottamaan huomista. Jos se on huomenna liian tönkköä, meinaan lämmittää sen uudelleen ja notkistaa vesitilkalla. 


torstai 28. maaliskuuta 2013

Neuvo ensikertalaista! Pekingin ankka osa 1


Nyt ovat hyvät neuvot kalliit! Aion tehdä viikonloppuna pekingin ankkaa. En ole sitä koskaan tehnyt, enkä ole syönytkään sitä ikinä. En tietenkään anna sen ollenkaan häiritä, tai estää minua. Nyt olisi hyvä tilaisuus antaa neuvoja ja vinkkejä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata, sillä en ole ehtinyt sössiä vielä mitään. Minulla on muutamia blogipostauksia jo katsottuna, mutta kaipaisin vielä lisää neuvoja ja rohkaisua, vaikka tähän tyyliin: Anna mennä vaan, kyllä sinä osaat!

Kaksi ensimmäistä vaihetta on onnistuneesti suoritettu. Ankat on ostettu ja nyt ne on otettu sulamaan. Tarkoitus on syödä ankkaa lauantaina. Joten ehdin vielä hyvin muuttaa suunnitelmiani, jos olen menossa ihan väärään suuntaan ja jopa hankkia jotain, sillä lauantaina ehdin käväistä kaupassa, jos on tarpeen. 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kuinkas sitten kävikään?

eivät vielä jaossa

Harvensin keittokirjastoani jokunen viikko sitten, eilen Kammenpyörittäjä myi Rompetorilla monta pyöräilyaiheista kirjaa. Ei pidä kuitenkaan tuudittautua turvallisuudentunteeseen. Ei pidä ajatella, että kirjatulvahuippu on nyt ohitettu, pinot kääntyvät laskusuuntaan. Niin ei käynyt, sillä sorruimme pahan kerran Elämysviikonloppuna. Otteemme alkoi lipsua heti sisään astuttuamme, ensimmäiseltä kojulta ostimme jo kirjan ja ennen kuin koko alue oli kierretty, oli ostoskassilla painoa jo melkoisesti. 

Hyvä tuttumme Coffea oli paikalla ruokamessuosastolla. Messuorganisaatio ei kilpailusyistä sallinut heidän myyvän kahvia, onneksi maistiaisia saattoi jakaa ilmaiseksi. Kiersimme osaston nopeasti ohittaen säilykekalakojut yhtä sujuvasti kuin Ween maan wiljaa-tapahtumassakin. Onneksi niitä suuriäänisimpiä helppoheikkejä keksitarjouksineen ja pullakasseineen ei ollut köykäisellä ruokamessualueella. 


Esikoispoikamme oli mukanamme, hän halusi kokeilla viinimessualueelle menoa, ei juodakseen viiniä vaan siksi, että häneltä kysyttäisiin paperit ensimmäistä kertaa! Hän sai huvinsa ja kääntyi takaisin kirjaosastolle ja jätti vanhempansa maistelemaan viinejä. Maistelimme kummankin samppanjaa tarjoilevan esittelijän tuotteet pienillä yhden lipun annoksilla ja harmittelimme hieman sitä, ettei paikalla tänä vuonna ollut samoja maahantuojia kuin viime vuonna. Tapaslautasenkin ostimme, mutta se oli kyllä säälittävän ja surkean välimailla, 4,5 euron hintaan sai itsensä lähinnä ärtyneeksi. Tapasimme hyviä  tuttavia, oli mukava päivittää kuulumisia ja samalla siemailla kuivaakin kuivempia kuplajuomia. 

Iltapäivän kevyeksi palaksi keräilimme syötävää Sokoksen Herkusta ja kotipakastimessa olevista luotettavan Lidlin tuotteista. Olin ostanut jo aikoja sitten paketin pakastettuja kampasimpukoita yrttivoissa, pienissä simpukankuorissa paistettavat herkut tulivat valmiiksi 200-asteisessa uunissa noin 15 minuutissa. Söimme myös jokirapuleipiä sitruunan ja tillin kera ja valkoviinikin kylmeni lumikulhossa nopeasti. Mukava päivä. Iltapäivähiprakka haihtui päästä ja pesimme pikkuiset simpukankuoret mahdollista uusiokäyttöä varten. 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Vieläkin pyörällä päästään!


Suomen käsityön museossa Jyväskylän Kauppakadulla on edelleen nähtävillä mainio Pyörällä päästään-näyttely, jonne on perjantaisin vapaa pääsy. Ensi perjantaina siellä on myös Rompetori, jota kannattaa käydä vilkaisemassa, jos on tarvetta vanhoille pyöränosille. Mikäli tahtoo vaihtaa keskeneräisen käsityönsä toiseen, kannattaa olla paikalla kello 17 UFO-kohtauksessa. Taitaisinpa minäkin löytää jemmoistani jonkun alunalkaen villapaitana aloitetun, sittemmin slipoverin kautta pannulapuntekeleeksi muuttuneen söherön... Paikalla on myös Risain-kahvila, jossa voi nauttia virvokkeita.


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Chorizopannu ja patatas bravas


Espanjassa alkoi tänään Volta y Catalunya, viikon mittainen etappikilpailu. Pääsimme heti tunnelmiin mukaan, kun otimme päivällislautaset television ääreen. Mietin työpäivän aikana, mitä espanjalaiseen keittiöön vivahtavaa saisin nopeasti ateriaksemme ja muistin pakastimeen jemmaamani Savuhovin myymät pehmeät chorizot. Kammenpyörittäjä etsi makkarat pyynnöstäni ja ne olivat juuri sopivasti sulaneet, kun tulin töistä kotiin. 

Leikkasin seitsemän pientä chorizomakkaraa parin sentin pätkiin, samoin pilkoin yhden keskikokoisen punasipulin ja halkaisin kaikki talouden 7 kirsikkatomaattia. Viikonlopuksi ostamamme, mutta unohtamamme parsanippu oli hieman nahistunut, napsin kelvot nuput odottamaan. Valutin tetran valkoisia papuja ja huuhdoin ne. Kuorin muutamia perunoita ja pilkoin ne suupalan kokoisiksi. Höyrytin perunat kypsiksi ja perunoiden päälle pääsivät parsanuputkin muutamaksi minuutiksi esikypsymään. 

Kuumensin pannulla lusikallisen oliiviöljyä ja nostelin chorizopalat pannulle paistumaan. Makkarat alkoivat nopeasti paahtua ja luovuttaa punertavaa, mausteista rasvaansa. Lisäsin sipulin pannulle ja pian perään tomaatit ja pavut. Kääntelin kaikki sekaisin ja juuri ennen syömistä nostin mukaan esihöyrytetyt parsanuput, muutaman vihreän oliivin ja silputtua ruohosipulia. Mitään maustamista tämä täyttävä pannullinen ei tarvinut, sillä chorizon olivat sen verran mausteista. Perunat paistoin pannulla ankanrasvan ja oliiviöljyn seoksessa ja maustoin ne suolalla, pippurilla ja pimentonilla. 



Ensimmäisen etapin vei nimiin OPQ:n Gianni Meersman. Maisemat näyttivät eiliseen Italiaan verrattuna huomattavan kesäisiltä. 


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Appelsiinikanaa ja espressoista suklaakakkua


Päivällislautasille lennähti tänään appelsiinikanaa. Se olikin oikein helppo ja nopea ruoka, otin ohjeen cookaz.com-sivulta. Sieltä varmaan otan muitakin Italiaan vivahtavia ohjeita tänä vuonna Giron aikaan. Ruokaan käytin:
  • 4 broilerinfilettä
  • 2 dl appelsiinimehua (kahdesta appelsiinista)
  • 1 appelsiinin kuori raastettuna
  • 2 pientä punasipulia
  • rakuunaa (meillä pakastimesta)
  • 1 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • voita paistamiseen
Halkaisin broilerin fileet kahteen ohueen viipaleeseen ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. Raastoin appelsiinista kuoren ja puristin riisutusta appelsiinista ja sen kaverista mehut, sitä tuli reipas kaksi desiä. Leikkasin sipulin pieneksi silpuksi ja riivin pakastetuista rakuunanoksista lehdet samalle lautaselle sipulin ja appelsiininkuoren kanssa. 

Sulatin voita pannulla ja paistoin kahdessa erässä broileripaloja molemmilta puolilta hetken aikaa. Siirsin ne lämpöastiaan odottamaan. Lisäsin hieman voita pannulle ja kumosin sille sipulit, appelsiinkuoren ja rakuunan. Kylläpä tuoksui hyvältä, appelsiininkuoren aromit oikein hyppäsivät nenään ja rakuuna heräsi henkiin. Muutaman hetken kuluttua lisäsin appelsiinimehun ja kerman pannulle ja nostin kastikkeen kiehumaan. Sekoittelin kastiketta ja annoin se kiehua kasaan noin 8 minuuttia. Lopuksi nostin lämpimät kanapalat vielä kastikkeeseen loppukypsymään muutamaksi minuutiksi. 

Hernepyreen tein samalla tavalla kuin jokunen viikko sitten, uusi kartiosiivilä toimi hienosti, pyreestä tuli mahtavan hienojakoista. Maa-artisokat paahtuivat uunissa Kokkien ja pottien ohjeiden mukaan, ne olisivat saaneet olla uunissa hieman pitempään, olisi pitänyt totella Hannelea. Lisäkkeet komppasivat appelsiinikanaa mainiosti. 




Löysin ohjeen tähän päivän jälkiruokana syömäämme suklaakakkuun myös cookaz.com-sivulta ja taas oli sellainen taikina, jota ei meinaisi malttaa paistaakaan. Kun suklaaseen yhdistää Amareton ja espresson, yhdistelmä ei voi olla kuin hyvä. Ohjeessa oli mitat cuppeina, olin laiskalla päällä ja käytin cup-mittasarjaani, mutta alle kirjaan mitat niin tarkkaan deseinä kuin osaan. Kakkuun tuli:
  • 2,4 dl voita pieninä kuutiona
  • 2,4 dl sokeria
  • 4 kananmunaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1,2 dl täysmaitoa
  • 2,4 dl epsressoa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 200 g tummaa suklaata (käytin 70%:sta)
  • 0,8 dl Amarettoa
  • tomusokeria koristeluun
  • nokare voita ja lusikallinen kaakaota vuoan voiteluun ja jauhottamiseen
Kuumensin uunin 150 asteeseen. Pilkoin voin pieniksi kuutioiksi ja laitoin ne yleiskoneen kulhoon odottamaan hetkeksi, että ne hieman pehmenisivät. Mittasin muut aineet valmiiksi ja sulatin suklaan vesihauteessa. Voitelin ja jauhotin isohkon rengasvuoan kaakaolla. Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa isomman kakun kanssa, ainakin fondantien kanssa se toimi ihan hyvin. 

Kaadoin sokerin voin päälle kulhoon ja annoin koneen vatkata, hetkisen kuluttua siirtelin hieman reunoille noussutta voi-sokerimassaa takaisin vatkaimen ulottuville. Sitten rikoin mukaan kananmunan kerrallaan seokseen edelleen vatkaten samalla. Seuraavaksi lisäsin mukaan leivinjauheen ja maidon, sitten jauhot. Viimeiseksi mukaan tulivat muut nesteet, kahvi, likööri ja sula, hieman jäähtynyt suklaa. Kääntelin taikinan vielä nuolijalla jokapuolelta tasaiseksi ja kaavin sen vuokaan. Ohjeessa puhuttiin 90 minuutin paistoajasta, mutta minä paistoin kakkua noin  50 minuuttia. Kun tikku oli puhdas taikinaan piston jälkeen, uskalsin odottaa kakun olevan kypsä. Kaakaojauhotus toimi aivan mainiosti. Söimme kakkua pyöräilyn päätteeksi vaniljajäätelön ja pakastimesta kaivetuista mansikoista tehdyn marjakastikkeen kanssa. Nuorempi perillinen suostui napisematta syömään ylimääräisen kuvausannoksen.


Milano-Sanremo-kisa käytiin epäsuotuisissa sääolosuhteissa, vuoristoisilla pätkillä satoi lunta ja ilma oli törkeän kylmä. Ajajat kerättiin busseihin Passo del Turchinon tienoilla ja siirrettiin turvallisempaan kohtaan reittiä. Siellä kisaa ennen houldaamishetkeä johtanut karkulaisjoukko sai etumatkaa muiden odotellessa kylmissään lähtölupaa. Viimeksi on Milano-Sanremo on ajettu sunnuntaina 80-luvun alussa, tänään ikävissä keleissä käydyn kisan ykköseksi kiri Gerald Ciolek Peter Saganin ja Fabian Cancellaran nenän edestä. Onneksi kukaan ei tainnut tärvätä itseään kurjan kelin ja liukkaan tien vuoksi. Tympein keli vuosiin. Nyt uskon sen, että kukkopoika Peter Sagan pystyy voittamaan myös ihan itse, eikä vain kavereitten auttamana, vaikkei se tänään toteutunutkaan. Huomenna alkaa Volta y Catalonia, josko siellä olisivat kevään merkit jo nähtävillä?


Italiaan kallellaan


Tänään kestävyysurheilun kuninkaat starttaavat kevätklassikkoon, Milano-San Remoon. Iloksemme kisasta tulee lähetyksiä pariinkin otteeseen, joten päivällispuuhien välissä on mukava katsella, miltä maaliskuinen kevät näyttää Italiassa. Lähtölistalla on monta tuttua nimeä, vielä on opettelemista siinä, millaisissa asuissa tänä vuonna ajetaan. Vieläkään en meinaa käsittää, että Vincenzo Nibali ajaa Astanan väreissä, eikä Mark Cavendish ole enää pulisonkijoukkueessa

Päivällissuunnitelmat siis liittyvät Italiaan. Eilen tunnustin olleeni menneellä viikolla melkoisen saamaton keittiössä, jopa päästäneeni ruokaa pilaantumaan. Nyt yritän nöyrästi petrata tilannetta. Nollalaatikossa on ollut jo hetken aikaa paketti kohmeisia broilerinfileitä, niiden on tänään päästävä lautaselle. Pöydänkulmalla on pussillinen appelsiineja, joita kohtaan kukaan ei ole osoittanut kiinnostusta. Muistelin, että olen kuullut puhuttavan italialaisesta appelsiinikanasta ja hetken netissä seikkailtuani minulla olikin jo vinkit ruokaan, johon saisin menemään niin broilerifileet kuin ainakin pari appelsiinia. Olkapäällä koputtelee myös sisäinen marttani muistutellen viime keväisestä polentapussinlopusta, mutta ihan niin tehokkaaksi en aio ryhtyä, sillä en tosiaankaan taida pitää polentasta. Aion tehdä appelsiinikanalle (tässä siis tapahtuu se ilmiö, jossa pannulle laitettu broileri muuttuu kanaksi päästyään lautaselle) jonkunlaisen artisokkalisäkkeen, vaikka Kokkien ja pottien tapaan ja päästäkseni kokeilemaan uutta kartiosiivilääni, teen huikaisevan vihreää hernepyrettä.

Jälkiruoaksi on suunnitelmissa suklaakakku, johon potkua tuo monta tuplashottia espressoa. Palaan tuonnempana tuloksiin kuvien ja kisatunnelmien kera. 


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Herkusta hävikiksi

Mukavia lauantaiaamuja voisi olla useammin, vaikka kaksi kappaletta viikossa, toinen voisi olla keskiviikon paikalla. Nyt mentiin viikko ihan normijärjestyksessä ja torstain kohdalla alkoi tuntua väsymystä, jota ei enää päivänokosilla kuitata. Menin nukkumaan kello 19. Nukuin tyytyväisenä, kunnes heräsin johonkin ja huomasin, että eteisessä on vielä valo. Se tarkoittaa yöaikaan sitä, että teinit ovat vielä hereillä ja tietokoneillaan. Paukkasin otsa rypyssä posmittamaan, että miten täällä vielä notkutaan valveilla ja nukkumaan siitä. Jälkeläinen sanoi rauhallisesti, että äiti kello on vasta puoli kymmenen, mene takaisin nukkumaan. Menin.

Viikon iloisin juttu on ollut se, että saatoin peruuttaa  poikaystävän etsimiseni. Sellainen projekti on leijunut ilmassa siitä asti, kun Kammenpyörittäjä sai minut ilmoitettua L'Eroicaan, mutta jäi itse vielä ilman paikkaa arvontaa odottamaan. Hän tiedusteli, mahdanko minä tarvita iäkkäämmän poikaystävän, sillä yli 60-vuotiaat miehet saivat tänä vuonna samanlaisen "sukkana läpi"-ilmoittautumisen kuin naisetkin. Onneksi en kauhean aktiivisesti vielä etsinyt seuralaista, sillä nyt olisin joutunut kanseloimaan koko homman. Torstaina Kammenpyörittäjä sai selville L'Eroican sivuilta, että häntä arpaonni suosi ja hänelläkin on ajoissa nyt paikka! Varasimme oitis lentoliput ja seuraavana ohjelmassa on toisen pyörälaukun metsästys. Pyöräni on yhä palasina, mutta onhan tässä aikaa vielä melko tarkalleen puoli vuotta.



Tällä viikolla olen toteuttanut kyseenalaisella menestyksellä herkusta hävikiksi-teemaa. Jääkaapista löytyi eilen kuutta erilaista tähdenlentoa, jotka valmistushetkellä olivat vallan mainiota ruokaa, mutta nyt ainoa paikka jämille oli komposti. Miksi välillä kiinnostus ruoanlaittoon ja ruokatarvikkeiden järkevään käyttämiseen on näin pakkasen puolella? Olin itseeni melko pettynyt, etenkin kun Campasimpukka osallistuu UN Womenin Nälkä voidaan voittaa-keräyskampanjaan. Lupaan yrittää parempaani tulevalla viikolla ja aloittaa jo tänään.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Campasimpukka on mukana UN Womenin kampanjassa!

Sikke Sumarin terveiset:

Ruoka on elinehto – ilman sitä ei pitkälle pötkitä.

Mutta ruoka merkitsee myös nautintoa. Ruoka on arvokas asia, jota pitää kunnioittaa. Siksi on tärkeää arvostaen käyttää parhaita raaka-aineita, kun ruokaa valmistaa. Minua huolestuttaa ruoan tuhlaaminen: siitä on tullut kulutushyödyke, jota kaupat ovat tulvillaan ja paljon menee hukkaan.

Samaan aikaan liian moni perhe maailmassa menee tänäänkin nälkäisenä nukkumaan. Meillä on kuitenkin keino, jolla voimme täyttää tyhjät lautaset.

Naisilla on kaikki valmiudet tuottaa ruokaa, mutta heidän mahdollisuutensa ovat rajalliset. Paremmat toimintamahdollisuuksien myötä naiset voivat suunnata energiansa ja kykynsä oikein. Siitä hyötyvät kaikki. Kehitysmaiden viljelijänaiset voivat nostaa 150 miljoonaa ihmistä nälästä, kun he saavat oikeuden maahan, koulutukseen ja kunnollisiin työvälineisiin.

MasterChef-keittiössä kokataan tiistaina tämän hyvän asian puolesta. Myös tässä blogissa tehdään hyvää, ja sinäkin voit osallistua. Nyt alkaa ruokablogien yhteinen hyväntekeväisyystempaus! Kisaan osallistuvat blogit keräävät varoja naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen maailmassa.

Campasimpukka-blogilla on oma keräyssivu osoitteessa https://jelpi.fi/kerayssivut/campasimpukka.Tee lahjoitus nyt ja auta naisia taistelemaan nälkää vastaan!

Yhdessä olemme enemmän.

Terveisin

Sikke Sumari

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Risotto Tirreno-Adriaticon kunniaksi


Tällä viikolla on alkanut oikein rytinällä ammattipyöräilyn kausi, kevään kisat ovat täysillä käynnissä. Tällä hetkellä ajetaan monessa paikassa, esimerkiksi Italiassa Tirreno-Adriatico-kisaa ja Ranskassa Paris-Nizzaa. Viikolla Jokihaka kokkaa-blogissa oli tehty risottoa ja minunkin alkoi tehdä mieleni risottoa. Edellisestä kerrasta on niinkin kauan kuin puolitoista vuotta, joten aivan varmasti nyt oli hyvä aika tehdä sitä taas. En edelleenkään ole niin pro risottokokki, etteikö minun tarvitsisi katsoa ohjetta, eikä se nyt muutenkaan ole koskaan pahaksi hieman vilkaista. Edellisellä kerralla tein risottoa ossobucon kaveriksi ja Campasimpukan aivan ensimmäisessä postauksessa jokirapulisällä. Tällä kertaa minulla oli tiikerirapuja ja risoton oli tarkoitus olla pääruoka. Meitä oli pöydässä ruoka-aikaan vain kolme, joten puolikas pussi Eiringiltä ostettua risottoriisiä oli aivan passeli määrä. 

Aloitin myös hiiliteräspannuni sisäänajon, kuumensin siinä neutraalia kasviöljyä kunnes öljy hieman savusi ja pyyhin sitten öljyn pois. En oikein vielä tiedä miten tämä homma menee, mutta toivoakseni saan pikkuhiljaa aikaan tarttumattoman patinoituneen pinnan. Aioin nyt paistaa pannulla tiikeriravut juuri ennen risoton valmistumista ja lisätä ravut sitten valmiiseen risottoon. 

Sulatin kaksi kalikkaa lientä, joista toisessa luki kanaliemi ja toisessa ei lukenut mitään. Olin kuitenkin varma, että se oli myös kanalientä tai ainakin kalkkunalientä. Nyt se kala- tai rapuliemi olisi tietysti ollut juuri parasta, mutta tilaisuus meni jo. Huomasin pakastinta kaivellessani, ettei liemiä ole enää kovin kauheita määriä, joten taas kun syömme jotain luullista, voi liemipadankin virittää ruokailun päätteeksi. Jätin sulaneen liemen kattilaan ja lisäsin sinne hieman sahramihippuja. Sahrami värjää lientä mukavasti ja kohtuudella käytettynä ei maistu liian voimakkaasti.

Silppusin kaksi pientä salottisipulia oikein pieneksi ja raastoin noin 100 g parmesania odottamaan. Varasin lieden ääreen lasillisen valkoviiniä risottoa varten ja toisen itselleni. Kuuma liemi oli toisen polttimon päällä ja riisi mitattuna. Risoton kanssa kannattaa olla sen verran tarkkana, että kerää ensin kaikki tarpeet valmiiksi, sillä keittämisen alettua ei lieden ääreltä enää kannata lähteä. Olin maustanut sulat, kuoritut ja siistityt tiikeriravut kevyesti suolalla ja sitruunamehulirauksella ja nekin odottivat uuden pannuni vieressä paistamista. 

Kun ruoka-aika lähestyi, kuumensin paksupohjaisessa kattilassa tilkan öljyä ja aloin pehmittää sipuleita. Kun ne olivat olleet kattilassa noin kolme minuuttia, lisäsin sinne riisin. Riisiä on tarkoitus hieman kuullottaa vain öljyssä, sitä pitää liikutella, ettei se pääse palamaan. Muutamassa minuutissa riisi alkoi muuttua läpikuultavaksi, jolloin lisäsin kattilaan valkoviinin. Annoin viinin imeytyä riisiin koko ajan sekoitellen. Kun viini oli imeytynyt riisiin, aloin lisätä lientä kauhallinen kerrallaan. Tuli kattilan alla oli kohtalaisella, että kypsyminen lähti hyvin käyntiin. Lisäsin kauhallisen lientä aina, kun edellinen kauhallinen oli imeytynyt riisiin. Maistelin riisiä jyvä kerrallaan silloin tällöin kypsyyden toteamiseksi. Tarkoitus oli, että riisissä olisi hieman puruvastusta, eikä se muusautuisi. Lientä meni 400 grammaan riisiä noin litran verran ja käsillä on hyvä pitää kannussa vettä siltä varalta, että liemi loppuisi. Kun riisin puruvastus oli sopiva ja rakenne hyvän kermainen, lisäsin parmesanin ja reilun lusikallisen voita. 

Riisiä sekoitellessani paistoin pannulla tiikeriravut juuri kypsiksi ja kauniin värisiksi ja kun risotto oli aivan valmis, lisäsin ravut mukaan. Söimme risoton hyvillä mielin ja ihmettelimme, miksei tätä ole meillä useammin. Vieläkin on kyllä suunnitelmana päästä johonkin hyvään italialaiseen ravintolaan syömään risottoa, että tietäisin millaista risoton todella pitää olla.



Tirreno-Adriaticossa on tänä vuonna erittäin nimekäs osanottajajoukko. Monta minun suosikkiani ajaa Italiaa poikki, osin meillekin tutuissa maisemissa. Olen iloinen nähdessäni Andy Schleckin ja Alberto Contadorin tositoimissa, unohtamatta Cadel Evansia ja Mark Cavendishia. Tänään pääsemme katsomaan kisatapahtumia vasta illempana jälkilähetyksenä, mutta kyllä sinne asti jaksaa odottaa, kun taas saamme nauttia varmasta kevään merkistä, Peter Selinin asiantuntevasta selostuksesta.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Pieni virkistyshetki


Yhdeksäs työvuoro peräkkäin, alkoi kone hyytyä. Onneksi tarjolla oli hyvää mustaherukkakakkua Wilhelmiinan Konditoriasta ja kahvia Kammenpyörittäjän Pavonista. Kiitos tarjoilujen järjestäjille! Huomenna alkavat vapaat, viikonlopun ohjelmassa on niin italialaista kuin ranskalaistakin ruokaa Tirreno-Adriaticon ja Paris-Nizza-kisojen merkeissä.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

De Buyer-pannun käyttöönotto, osa 1, pois pussista

Kinkku? Ei, vaan de Buyer-pannu!
Olen joskus tunnustanut ostaneeni joitakin vuosia sitten hiiliteräspannun ollenkaan ymmärtämättä mistä siinä on kyse. Pilasin pannun kättelyssä ja hautasin se pitkäksi aikaa patakaapin nurkkaan. Hävitin sitten  pannun vähin äänin ymmärtämättä, että pannu olisi ollut vielä aivan hyvin pelastettavissakin. Sittemmin olen lukenut pannuista enemmän, myös monen blogitutun kokemuksia pannun patinoinnista ja käytöstä. Nyt uskaltauduin ostamaan uuden pannun. Sain eilen paketin Eiringiltä ja sormeni syyhysivät yövuoron ajan,  melkein raahasin painavan paketin töihin avatakseni sen jo siellä.



Tänään maltoin jopa nukkua ennen kuin avasin laatikon. Annan plussapisteitä Eiringille pakkaustarvikkeiden kierrätyksestä, pakettini tuli italialaisessa pastalaatikossa, eikä sisällä ollut muruakaan styroksia, vain käteviä ilmapusseja ja tukevaa pakkauspaperia! Pannuni lisäksi tilasin kunnollisen kartiosiivilän pyreiden tekoa varten, tukevan reikakauhan frittiruokien nostelua varten (muovikauhalla se on melkoista hasardihommaa), teräsastioiden puhdistusainetta ja saadakseni paketin ilman lähetyskuluja, pari pussia 00-jauhoja, ne veivät loppusumman juuri riittävän kokoiseksi. Eiringiltä oli laitettu pakettiin myös pussillinen bruschetta-maustetta, kiitos! Mukana oli hiiliteräspannun käyttöönotto-ohjeet ja heti kun minulla on aikaa, alan patinoida pannuani. Otan kiitollisena vastaan kaikki hyvät ja myös "vältä tätä"-vinkit.



Eilen kerroin liemierheestäni. Se oli vieläkin isompi erhe. Tänään Kammenpyörittäjä kertoi hänen ja esikoisen syöneen keittoa illalla ja etsineen siitä rapuja, niitä löytämättä ja kyseli mitä keittoa se oikein oli. Tunnustin sen olleen kurpitsakeittoa kalaliemellä, mutta loppujen lopuksi liemi olikin rapulientä... Ei mennyt ihan vahvasti tuo minun maisteluni. No, ensi kerralla teen sitten erilaisen virheen. Entinen esimies joskus kehotti puhuessaan virheiden tekemisestä, ettei samaa virhettä saa tehdä kahta kertaa peräkkäin. Tulkkasimme sen tarkoittavan, että väliin pitää tehdä joku uudenlainen virhe ja sehän meiltä onnistuu!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Valkosuklaa-mustikkamuffinit


Tänään sulkeutui Campasimpukan Löydä koti keittokirjalle-tempaus. Se onnistui mainiosti. Pinossa oli alussa 27 kirjaa ja niistä oli tänään illalla jäljellä enää 6. Suurin osa kirjoista lähti postin mukana uusiin koteihin, muutaman toimitan tavattaessa. Loput opukset, esimerkiksi karppauskirjat taitavat mennä pehmeäkantisina suoraan paperinkeräykseen. Kiitos osallistuneille, oli mukava olla tekemisissä tämmöisissä merkeissä!

Näinä yövuorojen välisinä päivinä ei oikein tahdo saada aikaan mitään. Ei ainakaan mitään hyvää. Pieniä mokia saattaa tulla, kuten tänään tehdessäni kurpitsakeittoa. Olen kehuskellut useasti sillä, että keitämme itse liemiä ja yleensä omatekoinen liemi on oikein hyvä pohja ruoalle. Jos ei siis valitse ihan väärää lientä. Muistelen jollekin toiselle bloggaajalle käyneen niin joitakin aikoja sitten, mutten muista kenelle. No, minä jokatapauksessa otin yhden monista merkitsemättömistä liemikalikoista pakastimesta ja hulautin sen keittokattilaan. Soseutusvaiheessa nuuhkaisin keittoa paremmin ja yksi pieni lusikallinen riitti kertomaan, että kyseessä ei ollut kana- tai kalkkunaliemi vaan kalaliemi, jota en ole tehnyt kuin kerran ja luulin sen aikapäiviä loppuneen. Piti sitten maistella useampaan kertaan ja lisätä sitä ja tätä maustetta, etenkin suolaa, että keitosta tuli kelvollinen. Päätin olla ihan pokerinaamalla päivällispöydässä tai vielä paremmin karata töihin ennen päivällisaikaa. Sittenpähän nähtäisiin lukeeko kukaan perheen miesväestä ikinä blogia... Liioittelu sikseen, kalaliemi ei ehkä ole paras vihanneskeiton pohja, mutta kyllä sitä syödä voi. Koitan oppia merkitsemään liemet paremmin tai edes jotenkin. Onneksi keiton kaveriksi leipomani sämpylät onnistuivat ja jälkiruoaksi tekemäni valkosuklaa-mustikkamuffinit etenkin.


Ohjeen muffineihin otin mukavasta raspberri cupcakes-blogista, jossa olen tainnut aikaisemmin olla ohjemetsällä. Minulla oli puoli rasiallista ulkomaisia mustikoita, joita mieluiten käytän kypsennettyinä ja myös vajaa levy valkosuklaata, mutta ennen kaikkea minulla oli Clas Ohlsonilta ostettuja nättejä muffinipapereita, joita olen aikonut käyttää ainakin puoli vuotta nähtyäni niitäkin jonkun toisen suosikkiblogini postauksessa. Sovelsin hieman ohjetta, sillä eihän sitä nyt voi olla soveltamattakaan.
  • 100 g valkosuklaata
  • 100 g mustikoita
  • 300 g vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 kananmuna
  • 125 g voita
  • 2,5 dl maitoa
  • 150 g sokeria
  • 1 rkl vaniljauutetta
  • 1 limen mehu
Kuumensin uunin 190 asteeseen ja tälläsin kauniit muffinipaperit vuoan kolosiin. Nostin vuoan rehvakkaasti toiselle pöydälle ja paperit lennähtivät kuin syksyiset lehdet pitkin keittiötä. Asettelin ne uudelleen kolosiin. Pilkoin suklaan kohtuukokoisiksi muruiksi, puolitin siis ohjeen suklaa- ja marjamäärän syystä, ettei minulla ollut niitä enempää, en esimerkiksi terveellisyyssyistä. Sulatin voin ja jätin sen jäähtymään. Mittaisin maidon kulhoon ja lisäsin sinne kananmunan, limemehun ja vaniljauutteen ja sekoitin ne kevyesti. Mittasin toiseen kulhoon jauhot, leivinjauheen ja sokerin ja sekoitin nekin toisiinsa. Yhdistin kuivat aineet märkiin ja lisäsin sulan voin. Lopuksi kääntelin mukaan suklaamurut ja mustikat. Lusikoin taikinan vuokiin, sitä riitti täsmälleen kahteentoista muffiniin. Oli kyllä hieman vaikea saada tahmeaa, paksua taikinaa korkeisiin vuokapapereihin reunoja sotkematta, enkä kaikkien kohdalla onnistunutkaan täysin. Paistoin muffineita noin 25 minuuttia. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin tummaa sokeria, mikä teki mallisuorituksen muffineista tummempia, minä käytin erikoishienoa valkoista sokeria, koska sitä oli juuri sopivasti pussin pohjalla. 




maanantai 4. maaliskuuta 2013

Vadelmaviinietikka

Silloin tällöin näkyy ruokaohjeissa käytettävän vadelmaviinietikkaa, mutten ole huomannut sitä kaupoissa myytävän. Meillä on menossa marjavarastojen alasajaminen ja päätin käyttää ison rasiallisen vadelmia etikkakokeiluun. Otin ohjeen täältä. Alkuvalmistelut ovat yksinkertaiset. 
  • 240 g vadelmia
  • 320 ml valkoviinietikkaa
  • 320 ml väkiviinaetikkaa
Laitoin vadelmat tiiviisti suljettavaan kannuun, survoin hieman marjoja pienemmiksi. Kaadoin etikat päälle ja suljin kannun, jonka nostin jääkaappiin kymmeneksi päiväksi. Odottaminen on näitten ohjeittein vaikein osuus, en malttaisi millään odottaa kymmentä päivää, mutta se on sentään vähän, kun vertaa kuinka kauan täytyy suolasäilöttyjen sitruunoiden tai vaniljauutteen kanssa odottaa. Tänään kaadoin etikkaliemen talouspaperilla vuoratun siivilän läpi ja pullotin vadelmaviinietikan desinfioituun lasipulloon. Etikasta tuli kauniin punaista ja se tuoksuu huumavan hyvälle. Pullo säilytetään jääkaapissa ja sen luvataan vielä kypsyvän ikääntyessään. Nyt pitää sitten uudelleen bongata niitä ohjeita, joissa käytetään vadelmaviinietikkaa!


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Melkein täydellinen nautinto


Tein yhtenä päivänä tuhmasti. Olimme vieneet töihin ison kasan aikakauslehtiä, joita saamme sukulaisilta. Selasin yhtä Kodin kuvalehdistä ja sieltä pomppasi silmiini Suvi Rüsterin käsialaa oleva suklaakakku. Vilkaisin ympärilleni, kukaan ei nähnyt ja repäisin sivun lehdestä. Ajattelin heti, että tuotapa söisimme viikonloppuna jälkiruoaksi. Niin teimmekin eilen. Paistoin kakun ennen riekkojen uunireissua. Koska minulla oli vain irtosivu, en tiennyt kuuluuko ohje johonkin ateriakokonaisuuteen ja sitäkin enemmän minua askarrutti se, miksi kakku oli nimetty "melkein täydelliseksi nautinnoksi". Kyseessä on Kodin kuvalehden numero 4/2013.

Pinjansiemen-suklaapiirakka

  • 1 dl pinjansiemeniä
  • 150 g voita
  • 150 g suklaata
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria (laitoin 1,5 dl)
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl vaniljasokeria (laitoin 1 rkl vaniljauutetta)
Lämmitin uunin 175 asteeseen ja paahdoin kuumalla, kuivalla pannulla pinjansiemeniä niin, että niistä tuli kauniin kullanruskeita. En polttanut yhtäkään erää! Sulatin suklaan ja voin kattilassa ja jätin seoksen hieman jäähtymään. Vatkasin kananmunat, sokerin ja vaniljauutteen kevyesti ja sekoitin suklaa-voiseoksen mukaan. Mittaisin jauhot ja lisäsin niihin paahdetut pinjansiemenet. Yhdistin jauhot suklaaseokseen ja kääntelin taikinan isolla lusikalla tasaiseksi. Levitin taikinan voideltuun pyöreään vuokaan ja paistoin piirakkaa noin 30 minuuttia. Piirakan pinta oli joustava, mutta sisuksen oli tarkoitus jäädä vähän kosteaksi ja meheväksi. Hiekoitin kakkupalan kaakaon ja tomusokerin sekoituksella ja söimme sitä hyvälaatuisen vaniljajäätelön kanssa. Rosmariinia en sekoittanut jäätelöön, vaikka ohjeessa niin neuvottiinkin. Emme keksineet mitään vajavaisuutta piirakassa, etenkin hyvän espresson kanssa se oli kyllä ainakin hyvin lähellä täydellistä. Olisi se voinut tosin olla ihan pikkuisen kosteampi, joten ehkäpä nimi johtuu siitä, että ohjetta kokeileva mokaa paistamalla kaksi minuuttia liikaa?