tiistai 26. helmikuuta 2013

Hyvätapaiset kirjat etsivät uutta kotia


Kerroin taannoin, että siivosin keittokirjastoani. Olin oikein tomerana porttivahtina, mitkä kirjoista pääsisivät uuteen hyllyyni. Moni kirja jäi rannalle sen vuoksi, etten ole kertakaikkiaan tullut tehneeksi niistä yhtään ruokaa. Moni on ostettu hetken mielijohteesta, hyvästä alennuksesta tai muuten vain ruoanlaittoajatukseni ovat nykyisin toisenlaisia, kuin kirjan ostohetkellä. Muutaman kirjan olen saanut lahjaksikin, mutta olen paaduttanut itseäni sen suhteen, etten säilöisi loputtomiin edes lahjaksi saamiani asioita, jollei niille ole minulle käyttöä tai erityisen suurta tunnearvoa. Myös muutama kerran luettava kirja on joukossa mukana, soisin niiden vielä pääsevän jonkun toisen luettavaksi. 

Jos joku Campasimpukkaa lukeva bongaa pinosta itseään kiinnostavan kirjan, lähetän sen mielelläni postimaksua vastaan. Tarjous on voimassa tästä päivästä viikon ajan, eli 5.3. kello 18 asti. Sen jälkeen vien kirjat divariin, mikäli ottavat ne vastaan ja jos eivät kelpaa sinnekään, sitten SPR:n kirpparille. Vastaan mielelläni kyselyihin kirjoista, mikäli pelkkä kirjan nimi ei kerro riittävästi. Sen verran avitan, että pinon ylälaidassa oleva oranssi kirjanselkä kuuluu opukselle, jonka nimi on Juureskuutio, Joukko juureksia & muutama mukula (Marketta Levanto). Joissakin kirjoissa voi olla tekemiäni pieniä merkintöjä, mutta kaikki sivut ovat tallella eikä punaviiniä ole läikkynyt näille sivuille. 

Tässä on luettelo kirjoista, yliviivaan siitä kirjoja, jos niitä lähtee uuteen kotiin, joten kenenkään ei tarvitse kysellä turhaan jo poisannettujen kirjojen perään.
  • Aitoa ruokaa, Mats-Eric Nilsson
  • Simple & delicious sushi
  • Syötävän koristeellista, kasviksista veitsellä leikaten, Sari Sivén
  • Sushi (saksankielinen)
  • Martan joulukirja
  • Pikkokokki keittiössä
  • Martan kesäkirja
  • Juureskuutio, Joukko juureksia & muutama mukula, Marketta Levanto
  • the low carb long term lifestyle, Carolyn Humphries
  • Kiireetön keittiö, Jens Linder
  • Tajuttoman hyvää, Sirkka Knuuttila
  • Riistaruutukokki, suomennos Sirkka Hirvonen
  • Kotitaloustaito 7, Kotitaloustaito 8-9, mm. Minna Löytty-Rissanen
  • The Low-Carb Gourmet, Karen Barnaby
  • Glorian uusi ruokakirja, toimittanut Anna-Maija Tanttu  (Campakommentti: vuodelta 1999, tosi aikamatka!)
  • Maailma keittiössä, Gordon Ramsay
  • Euroopan mestarikokkien pöydässä
  • Pubiruokaa, Gordon Ramsay ja Mark Sargeant
  • Samettisia makuja, Laurence ja Gilles Laurendon
  • Gordon Ramsay's Passion for Flavor
  • Le Gordon Bleu-sarja: Meren herkut, Jälkiruoat, Perunaruoat, Suklaa
  • Välimeren keittiö, Espanja
  • Ranskalainen keittiö, Carole Clements ja Elizabeth Wolf-Cohen
Laita mahdolliset kyselyt  postauksen kommenttilaatikkoon tai campasimpukka@gmail.com. Tässä vielä erikseen kuvan Martta-liiton kirjoista, kierreselkämys kun ei paljon kerro.

Lisäys 27.2.2013. Juureskuutio, Joukko juureksia & muutama mukulaMarketta Levanto palasi listalle tarkastuslaskennan kautta! Samettisia makuja-kirjasta sen verran, että se sisältää kaikenlaisia maitotuotteista tehtäviä ruokia, etenkin paljon jälkiruokia. 

maanantai 25. helmikuuta 2013

Apple-käyttäjän tähdenlento, Pytt iPanna


Eilen makkaroita grillatessa silmät söivät enemmän, kuin vatsat jaksoivat vetää. Piti jemmata neljä makkaraa jääkaappiin. Tänään töistä palatessani mietin, mitä nopeaa tekisin ruoaksi, minulla oli kolmen vartin etumatka Kammenpyörittäjään. Kuorin muutaman perunan esikypsymään ja aloin pilkkoa kaikenlaisia loppuja ja pieniä kipeniä, joita upottaisin pyttipannuuni. Siihen tuli:
  • 6 pientä perunaa (3 siikliä ja 3 puikulaa)
  • 4 grillattua makkaraa (ehkä hirvi- ja lammasmakkaroita)
  • 1 kova tomaatti, jonka oli käänteiskelpuuttanut salaattiin, mutta säilönyt jääkaappiin
  • 6 minikokoista suolakurkkua (purkin pohja taas)
  • 3 keväsipulia (aavistuksen litsaantuneet varret poistrimmattuina)
  • kourallinen pakasteherneitä
  • 1 tl hunajalla maustettua ranskalaista sinappia
  • voita paistamiseen
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta timjamia ja basilikaa
  • 2 kananmunaa
Höyrytin perunat melkein kypsiksi ja leikkasin ne sitten pikkurillinpään kokoisiksi kuutioiksi, samoin leikkelin makkarat pikkupaloiksi. Silppusin sipulit ja tomaatit, sekä pienet suolakurkut niinikään samankokoisiksi paloiksi. Paistoin ensin voinokareen kanssa peruna- ja makkarapaloja, niin että kaikki ottivat kylkiinsä väriä. Toisella pienellä pannulla paistoin sipulia ja tomaattipaloja hetkisen. Nakkasin kourallisen jäisiä herneitä perunoiden ja makkaroiden seuraksi ja kun kello alkoi olla niitä lukemia, että Kammenpyörittäjä pian saapuisi, yhdistin pannulle sipulit, tomaatit, pikkuiset kurkkupalat ja maustoin pyttipannun suolahiutaleilla, pippurilla ja sinapilla. Viimeiseksi paistoin toisella pannulla kananmunat toiselta puoleltaan ja annostelin lautasille ensin keon pyttipannua ja päälle nostin paistetun kananmunan. Pinnalle ripottelin pippuria ja tuoreita yrttejä. Hävikistä herkuksi, tai ainakin vatsat tulivat täyteen!

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

tällä minä sitten istun

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Grillikauden toiset avajaiset


Kaasugrillimme on talvisin käytössä sen mukaan, kuinka sen päällä olevan hupun saa nätisti poistettua. Kovalla pakkasella tätä ei kannata yrittää, sillä emme tahdo rikkoa monta vuotta kestänyttä huppua. Tänään ilma oli merkillisen oloinen, mistä lie tuli tuuli, joka teki juuri pakkasen puolella olevan ilman kuitenkin jännän keväiseksi ja peitto suostui nätisti lähtemään grillin yltä. Kammenpyörittäjä oli joku aika sitten hankkinut Tiituspohjan Palvarista makkaroita, joita olimme jo haaveilleet monta päivää paistavamme. Minäkin olin ollut makkaraostoksilla Savuhovin tiskillä ja hamstrannut raakachorizoja. Sinappipurkkeja ja tuubeja ilmestyi jääkaapin uumenista pöydälle, enää piti keksiä lisäke makkaroille. Muistin Jokihaka kokkaa-blogin porkkana- ja palsternakkalisäkkeen, jota kokeilinkin jo. Halusin saada lisäkkeen, joka valmistuisi grillissä, hieman esikypsentäen liedellä. Käytin siihen:
  • 4 keskikokoista siikli-perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 1 palsternakkaa
  • 2 kevätsipulia
  • tuoretta timjamia
  • nokare voita
  • suolaa ja pippuria
  • loraus vaahterasiirappia
  • tukevaa foliota
Kuorin ja viipaloin perunat, porkkanat ja palsternakan. Höyrytin ne melkein kypsiksi. Silppusin sipulin ja asettelin lähes kypsät viipaleet foliolle litteäksi kasaksi. Ripottelin sipulin päälle, samoin timjamin, suolaa ja pippuria. Luruttelin pikkuisen vaahterasiirappia päällimmäksi yhdessä pienten voinokareiden kanssa. Ummistin paketin huolellisesti ja laitoin paketin heti grillin parilalle, kun aloimme lämmittää umpikylmää grilliä. Käänsin pakettia pariin otteeseen ja kun makkarat olivat kypsät, oli kasvislisäkekin. 


Parilalle päätyi hirvi- ja lammasmakkaroita ja kahta erilaista chorizoa. Puolitimme makkarat, että kukin sai maistaa joka laatua ja lämpimän, foliossa hautuneen lisäkkeen kanssa maukkaat makkarat muodostivat kelpo sunnuntaiaterian, josta kenties puuttui finesseä, muttei makua. Eilisen patongin loput käytimme hävikistä herkuksi-teemalla leikaten leivän viipaleiksi, sivelemällä viipaleet  oliiviöljyyn sekoitetulla bruschettamausteella ja nopeasti grillaamalla ne. 

lauantai 23. helmikuuta 2013

Onnea 1-vuotiaalle Coffealle!


Olimme tänään Jyväskylän Torikeskuksessa kahvikauppa Coffean 1-vuotissynttäreillä. On mukavaa, että asiakkaat ovat löytäneet kaupan. Ei tule itselläkään usein ohi käveltyä, vaan ainakin espressolle pitää poiketa. Poiketkaa tekin!


perjantai 22. helmikuuta 2013

Mangopiiras perjantain kahvitunnille


Työviikko alkaa olla pian paketissa. Kun aloittaa aamusta varhain, pääsee poiskin aikaisin. Tänään tilanne oli töiden puolesta hiljainen, joten taukohetki oli hyvä käyttää leipomiseen. Olemme pikkuhiljaa keräilleet kaappeihin ja laatikoihin tarpeellisia välineitä ja pienen kuivaruokavaraston, joten pastakastikkeen, pannukakun tai puuron tekemiseen on mahdollisuus melkein aina. Maitoa, munia ja rasvaa löytyy myös ja hätätilanteessa pyydetään jonkun eväistä apua. 

Minulla oli eväänä mango, joka oli jo tarpeen käyttää, joten päätin sommitella kahvipöytään pienen mangopiirakan. Lunttasin hieman viime keväisestä piirakkapostauksestani ja sovelsin sen mukaan, mitä kaapeista löytyi. Käytin taikinaan:
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1,5 tl vaniljasokeria
  • 75 g voita sulatettuna
  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • ripaus suolaa
Kuumensin uunin 180 asteeseen. Voitelin ensin voinokareella pienen lasisen vuoan ja jauhotin sen korppujauheen puutteessa vehnäjauholla. Lopun voin sulatin ja jätin jäähtymään. Leikkasin mangon erittäin epätehokkaasti viipaleiksi. Vatkasin kaksi munaa ja sokerin käsipelillä niin vaahdoksi, kuin jaksoin. Mittasin jauhot ja sekoitin niihin leivinjauheen, suolan ja vaniljasokerin. Lisäsin jauhot, sulan voin ja jogurtin muna-sokerivaahtoon ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Levitin taikinan vuokaan ja asettelin mangoviipaleet taikinan pinnalle. Ripottelin pikkuisen sokeria mangoviipaleiden päälle ja paistoin piirakkaa noin 50 minuuttia. Ongelmaksi meinasi koitua kakkutikun puute, sytkäriä ja nuuskarasiaa kyllä löytyi, muttei tulitikkua. Muistin onneksi, että spagetti sopii kakunkokeiluun oikein hyvin. Kuva taattua iLuuri-laatua.


torstai 21. helmikuuta 2013

Munaa kolmella tapaa - pikkujoululahjojen aatelia


Taannoisten pikkujoulujen lahjavalinnoissa oli käytetty hyvin paljon rakkautta ja keskinäistä ymmärrystä, jokainen sai lahjan, joka varmasti ilahduttaa ja hyödyttää ihmistä työn raskaan raadannassa. Tai jos ei siellä, kenties vapaa-aikana. Voi olla ettei sielläkään, mutta vastuu jokatapauksessa siirtyy antajalta saajalle siinä vaiheessa, kun pukille on niiattu tai kumarrettu. 

Arvostetut esimiehemme saivat pöllön, joka "huhuilee aidontuntuisesti", nyt kyseinen värkki huhuilee jopa auringonsäteille työpisteen kaapin ylimmältä hyllyltä, ainakin vielä päivän. Notkea tankotanssin harrastajamme sai "only for carnival occasions"-merkinnällä varustetun "asun", jota myös borateiksi kutsutaan.


Moni meistä lähes keski-ikäisenä tarvitsee jo näköapua, kunnon väärennyslasi on aina paikallaan, kun tärkeitä dokumentteja luetaan. Lahjansaaja antoi hyväsydämisesti lukulaitteensa yleiseen käyttöön.


Kammenpyörittäjä sai Extra-kahvia, kuulema halvempaa ei löytynyt. Monet lahjoista oli hankittu joka kotiin (ja ilmeisesti työpaikallekin) jaettavasta kotiostoskuvastosta, joka auliisti kuvailee tuotteitaan esimerkiksi kiehtoviksi ja viehättäviksi. Tämä sanapari on ollut nyttemmin ahkerassa käytössä. Ikävä kyllä kiehtovat ja viehättävät, soivat ruusukimput olivat päässeet varastosta loppumaan, mutta tilalle oli saatu aitoa puuta muistuttava seinäkello, jossa on alkuperäiseltä vaikuttava ääni. Voisin kuvitella hauskaksi työpaikaksi toimiston, jossa sommitellaan näitten tuotteiden myyntilauseita. Erästä oloasua kuvailtiin pehmeäksi ja sisältä tuuheaksi, sellaisen kyllä näkisin mielelläni. 

Minua pukki muisti kahdella lahjalla, mitä pidän suurena henkilökohtaisena voittona. Ilmiselvästi olin viime vuonna sekä kiltti, että suosittu. Tosin pukilla oli hienoisia logistisia vaikeuksia, liekö poro joutunut johonkin italialaiseen makaroniruokaan, vai mitä oli vialla, sillä moni sai lahjansa vasta jälkitoimituksena. Sain kuitenkin juhlahumussa toisen lahjoistani heti käteeni, se on banaanileikkuri, jonka myyntipakkausen taustapahvin sanakolmikko kuvien kera kertoo kaiken oleellisen: insert - squeeze - enjoy. Olemme testanneet laitetta keltaiseen hedelmään ja todentotta, viipaleita syntyy! Olin hieman kiittämättömästi sitä mieltä, että mistähän alelaarista tämä on poimittu, mutta sain eilen tietää, että jopa kunnioitetun Stockmann-liikkeen valikoimista löytyy tämä tarpeellinen gadget kaikenaikaa. Arvostukseni lahjaa kohtaan nousi välittömästi aivan lailla raketin.

Toinen lahjani oli jälkilähetysosastossa, mutta sain kiehtovan ja viehättävän saatekirjeen, jossa luvattiin laite, jolla helposti valmistan munaa kolmella tapaa. Kirjettä koristi kuva erittäin karvaisesta ja brutaalinnäköisestä miehestä, jonka onneksi luvattiin olevan kuulumatta pakettiin. Olin hieman skeptinen, mahtaako ihmelaitteeni koskaan saapua, mutta kyllä se vain saapui. Eilen se oli työpaikan henkilökohtaisessa lokerossani, ilman jouluista käärettä ja ilmeisesti sitä oli uteliaasti hieman käpälöity muutenkin, sillä minulta tivattiin heti, että miten niin muka kolmella tapaa, ei me keksitty kuin kaksi. No, se mikä on työpaikalla, on kaikkien omaisuutta, sen meillä oppii aika pian. Onneksi kulinaariset kokemukseni tai muutenkin korkeatasoiset keittiötaitoni heti auttoivat minua niin, että saatoin valaista uteliaita, mistä oikein on kyse.


Arkisesti laitetta kutsutaan munanleikkuriksi. Usein näkee vekottimia, joissa on kaksi toimintoa, kananmunasta saa siistejä viipaleita ja lohkoja. Koska nyt kyseessä oli astetta edistyneempi ja viehättävän hienostunut laite, oli mukana myös kolmas ulottuvuus. Pienellä keihäänterää muistuttavalla irtopuukolla kanamuna saadaan leikattua myös kiehtovan koristeellisiksi puolikkaiksi. Olin hieman hätäinen, eikä lopputulos ollut aivan hivelevän kaunis, mutta periaate tuli kyllä selväksi.

Tänään sommittelin työkavereille pientä välipalaa ahkeran työskentelyn tauoille. Tarjolla oli viehättävän makuisia ja kiehtovan täyttäviä raakapakastepiirakoita ja niiden aveciksi oli keitetty kananmunia, jotka sitten demonstraatiomielessä pilkoin uudella laitteellani jokaisella keksimälläni tavalla. Nyt kenellekään ei ole enää epäselvää, miten laitetaan munaa kolmella tapaa. Kuvallista materiaalia on riittävästi myös vapaapäivää viettävien informoimiseen jälkikäteen. On tärkeää, että kaikki oleellinen tieto välittyy oikeassa muodossa, tehokkaasti ja nopeasti. Tästä on nyt huolehdittu ja työ voi turvallisesti jatkua.


maanantai 18. helmikuuta 2013

Uuden kampanjan paikka - hävikistä melkein syötäväksi


Joskus kannattaisi tehdä kuten neuvotaan. Satuin näkemään Tupun tupa-blogissa hauki-perunapihvit ja muistin, että minulla on haukifile pakastimessa ja viikonlopulta perunamuusia. Halusin olla kätevä emäntä ja hävikistä herkuksi-teemalla tehdä maittavan päivällisen. Ja katin kontit. Rupesin heti säätämään niin, että olemattomat ikkunaverhot heiluivat. Tupu oli tehnyt pätevän oloisen taikinan, joka suostui leipoutumaan näteiksi pihveiksi, minä sen sijaan lisäsin sitä ja tätä, eikä hommasta meinannut tulla yhtään mitään. Tupun ohjeessa aineksina oli:
  • haukea
  • perunamuusia
  • kapriksia
  • sitruunamehua
  • suolaa
  • pippuria
  • sipulia
  • ruohosipulia
Minä sitten taikinaan länttäsin lisäksi:
  • kananmunan
  • kermaa
  • miljoona seesaminsiementä
Tein lähes kuten lähteessä neuvottiin siihen asti, kunnes piti alkaa muotoilla pihvejä. Paistoin pienen koepalan ja sehän oli aika ok, lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Mutta taikina oli sellaista liisteriä, etten saanut kauniita pihvejä millään aikaan. Nyt en myöskään enää ymmärrä, mikä kuningasajatus ne seesaminsiemenet pinnalle olivat? Olin käyttänyt sipulina kevätsipulia ja se värjäsi taikinan merkillisen vaaleanvihreäksi. En tietenkään antanut periksi, vaan sutiloin jonkunlaisia lättänöitä, jotka pyörittelin aivan ylenpalttisesti seesaminsiemenissä ja paistoin lättänöitä hetken aikaa pannulla ennen kuin siirsin ne uuniin 120 asteeseen odottamaan riisin kypsymistä. Tein "pihveille" kastikkeen, johon tuli turkkilaista jogurttia, valkosipulia, ruohosipulia, suolaa, pippuria ja sitruunamehua. Kastike ja tumma lisäkeriisi olivat aivan kelvollisia. Pihveissä oli merkillinen kuohkea rakenne eikä tietämätön varmaan olisi arvannut ovatko ne lintua vai kalaa. Jos tahdotte tehdä hyvät haukipihvit, tehkää kuten Tupu, mutta jos haluatte tehdä pöhkösti, tehkää kuten minä! Kaiken kruunaa huono kuva. Se on tarkoituksella noin pieni, jos vaikka joku ohittaisi sen lähemmittä tarkasteluitta.  Että tämmöistä tänään. Huomenna kohti uusia vastoinkäymisiä!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Cassoulet-teennelmä


Tänään meillä on käynyt pienimuotoinen pyörremyrsky, sellainen joka kiertää huoneesta toiseen kunnes se pysähtyy aiheuttaen jonkunmoisen kinostuman. Kaikki lähti siitä, että talouden nuorin on toivonut yhden kirjahyllyn poistamista huoneestaan saadakseen soittimilleen ja piirtämiselleen enemmän tilaa. Minnepä sijoitetaan kirjahylly talossa, jossa jokainen suora seinä on joko kirjahyllyjen tai taulujen peitossa? Sain manguttua Kammenpyörittäjältä luvan siirtää hylly makuuhuoneeseen, jossa seinät ovat kyllä kuvien peitossa, mutta olemme jo pitkään ajatelleet purkaa monta vuotta olleet asetelmat pois ja laittaa seinän uuteen uskoon. Nyt sain hyllyllisen tyhjää tilaa keittokirjoille, jotka ovat olleet sullottuina sinne tänne, pinoihin vaakapinnoille ja jopa sängyn alle. Järjestin kaikki mieluisat kirjani hyllyyn ja iso pino jäi ylitse. Minulla oli luvattoman paljon keittokirjoja, jotka jäivät nyt rannalle.

Siivoamisen ohella täytyy syödäkin. Cassoulet on ranskalainen pataruoka, jota ryhdyin varioimaan tänään. En tavoitellutkaan autenttista ranskalaista perinneruokaa, vaan käytin niitä aineksia, joita keittiöstämme löytyi. Valmistustavan otin täältä. Käytin isoon padalliseen:
  • 6 raakachorizomakkaraa
  • 1 porsaanfile (noin 500 g)
  • purkillinen kikherneitä
  • purkillinen suuria valkoisia papuja
  • 2 porkkanaa
  • 6 pientä perunaa
  • 1 punasipuli
  • 1 salottisipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 tölkki tomaattimurskaa + puoli purkillista huuhteluvettä
  • loraus valkoviinietikkaa
  • 2 dl lihalientä
  • kuivattua timjamia
  • pippuria
  • 2 dl leivänmuruja (paahtoleipää murustettuna)
Leikkelin chorizot parin sentin paloiksi, tämä raakamakkara on pehmeää ja mahtavan makuista, olen ostanut sitä Savuhovin tiskista Citymarketista. Viipaloin kuoritut porkkanat vinottain paloiksi, samoin leikkasin kuoritut sipulit ja valkosipulit viipaleiksi. Siivosin possunlihasta ylimääräisiä rasvoja ja kalvoja pois ja leikkasin fileen kuutioiksi. Kuorin perunat ja pilkoin ne muutamaan palaan. Aukaisin papu- ja kikhernepurkit ja valutin sisällöt siivilässä. 

Ensimmäisenä laitoin chorizot pataan pienen voinokareen kanssa ja paistelin makkarapaloja muutaman minuutin niin, että ne alkoivat luovuttaa mausteista rasvaansa. Nostin palaset lautaselle syrjään odottamaan. Seuraavaksi pataan pääsivät porkkanat ja sipulit, joita kuullotin hetken aikaa. Nostin nekin syrjään ja pyörittelin hetken aikaa perunalohkoja chorizoisessa voin ja öljyn seoksessa. Viimeisenä pataan pääsivät possupalat. Kun possupaloissa oli hieman paistopintaa, kaadoin päälle niin chorizot, sipulit, porkkanat kuin perunatkin. Lisäsin lorauksen valkoviinietikkaa, lihaliemen sekä tomaattimurskan ja purkin huuhteluveden, kikherneet ja pavut. Ripautin timjamia ja pippuria pataan, suolan tarkistaisin myöhemmin. Kuumensin pataa sen verran, että seos alkoi kiehua. Nostin sitten padan kansineen uuniin ja säädin lämmöksi 180 astetta. Siellä pata muhi tunnin verran, ennen kuin nostin sen ulos maistelua varten. Possu oli kypsää, makkara muotoutunut lihapullan tapaisiksi maukkaiksi palleroiksi ja pavut imeneet liemen makuja. Suolaa ei sitten lopultakaan tarvittu ollenkaan. Ripottelin leivänmurut ruoan pinnalle ja nostin padan vielä uuniin hetkeksi, että muruset saivat hieman väriä.

Olipa siinä maukas pataruoka, mahtavan muheva ja monimuotoinen. Pitää joku kerta tehdä oikeanlaista ja perinteistä cassouletia, tämäkin kyllä täytti vatsat hienosti!

lauantai 16. helmikuuta 2013

Dinner and a movie


Jos kyse olisi treffeistä, järjestys voisi olla päinvastoin, ensin movie ja sitten dinner. Kotioloissa toimimme toisinpäin. Vaikka jälkeläiset ovat jo isoja, äitimoodi iskee aina silloin tällöin, se voi ilmetä vaikka niin, että tahdon meidän syövän päivällisen ennen elokuvaherkkuja. Elokuvana meillä on eilen Blu ray-julkaistu Skyfall, jota kukaan meistä ei ole nähnyt teatterissa. Olemme kuulleet siitä monia erilaisia arvioita, tänään muodostamme mielipiteemme itse. 

Päivälliseksi olin jo viikolla tuumaillut ankankoipia, joita hamstrasin joulun alla germaanimarketin pakastealtaasta. Koska ankkaconfit ei ole pikaruokaa, tällainen viikonlopun vapaapäivä on sille omiaan. Konsultoin postaustani aiheesta viime huhtikuulta, tosin nyt minulla ei ollut tuoretta timjamia, sillä olin kuivattanut sen viikolla tummanruskeaksi ryteiköksi. Onneksi edelliskesäistä asianmukaisesti kuivattua sentään löytyi vielä hieman. Käytin kerran käyttämääni ankanrasvaa toiseen kertaan, se oli ollut kylmässä viime syksystä asti, eikä sitä vaivannut mikään. Tunsin itseni hieman omituiseksi ottaessani kylmästä ankanrasvasta jäätelokauhalla täydellisiä palloja, niin hienoja en koskaan saa jäätelöstä. Ankanrasvaa meni isoon pataan noin 0,75 litraa, niin että se peitti neljä koipea kokonaan. Aluksi pata oli ilman kantta 200 asteessa puolisen tuntia, kunnes rasva oli sulanut kokonaan. Nostin padan pois uunista ja siirtelin koipia hieman, että jokaisen alle meni riittävästi rasvaa, etteivä koivet pääsisi tarttumaan padan pohjaan. Sitten laitoin kannen padan päälle ja laskin lämmön 120 asteeseen. "Unohdin" koivet uuniin viideksi tunniksi.

Lisäkkeiden miettiminen otti aikansa. Mielessäni oli Ravintola Hellassa syömämme hernepyree ja mietin tohtisinko kokeilla sellaisen tekemistä. Yhtäkään hernettäkään ei ollut talossa, sillä toissaviikonloppuiset heittiöherneet huvehduttivat varastoni.   Niinpä minun oli lähdettävä kauppaan herneostoksille. Samalla ostin hieman salaattia ja minttua. Perunapussikin lähti mukaani, sillä perunatkin olivat lopussa. Aikani foodgawkeria selattuani päädyin perunasoseeseen ruskistetun voin kanssa.

Hernepyreen tekeminen ei ollutkaan vaikeaa. Selailin monia ohjeita, mutten muista nyt enää tarkalleen, mitä niistä tottelin. Sovelsin myös hieman. Käytin neljän hengen annokseen:
  • 400 g pakasteherneitä
  • 2 kevätsipulia
  • pieni nippu minttua
  • 30 g voita+ lusikallinen sipulin paistamiseen
  • 1 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
Pehmensin pieneksi silputtua sipulia voissa sen aikaa, että herneet kiehahtivat vesikattilassa. Kun herneet olivat kypsät, mutta eivät alkaneet vielä vaihtaa väriään maastovihreäksi, kumosin herneet ilman keitinvettä sipulien joukkoon. Lisäsin voin ja noin puolet kermasta ja nipun minttua. Sekoittelin kaikki hyvin ja kippasin koko setin blenderin kannuun. Surruuttelin hetkisen ja lisäsin vielä hieman kermaa. Pyreestä tuli jo melko tasaista, mutta hieroin sen vielä tiheän metallisiivilän läpi, jolloin siitä tuli samettisen pehmeää. Maustoin pyreen suolahippusilla ja pippurilla ja jätin sen kattilaan odottamaan viime hetken lämmitystä.

Ruskistetulla voilla maistetun pesunamuusin tein hyvin yksinkertaisesti, otin vinkit täältä. Sulatin kattilassa noin 100 g voita ja annoin sen kiehua pienellä liekillä noin 8 minuuttia, jolloin voi muuttui jo ruskeaksi, muttei palanut. Kaadoin sen siivilään asetetun talouspaperiarkin läpi pieneen kulhoon odottamaan. Kypsensin pienen kattilallisen puikulaperunoita höyryssä ja kun ne olivat kypsiä, survoin ne perunapuristimen läpi kattilaan. Lisäsin ruskistetun voin, josta jätin pienen määrän annoksen päälle laitettavaksi. Kaadoin mukaan myös puolisen desiä kermaa, suolaa ja pippuria ja sekoitin muusin tasaiseksi, siitä tuli melkoisen paksua, pohjoista pottuvoita muistuttavaa. Annokseen laitoin ison lusikallisen muusia ja tein siihen pienen syvennyksen, johon valutin teelusikallisen ruskistettua voita.

Ankka oli taas täydellisen kypsää ja mureaa, veistä ei tarvittu lainkaan, vaan liha irtosi luista haarukalla hipaisten. Hernepyree oli suloisen makuista, minttua olisi voinut olla hieman enemmän. Pidimme rakenteestakin oikein paljon ja herneen pirteä maku yhdistettynä ankkaan oli oivallinen. Perunamuusi säesti ihan kelvosti annosta.

Elokuvaherkkuna meillä on popcorneja makeana versiona. Tein poppareita kattilassa ja kumosin ne suureen kulhoon jäähtymään. Sulatin suklaata ja lurittelin sitä poppareiden päälle ja sekoittelin isolla lusikalla, niin että mahdollisimman moni paukkumaissi saisi suklata niskaansa. Ripottelin poppareihin myös kanelia ja joulun alla tekemääni vaniljasokeria mausteeksi. Nuorempi perillinen valitsi kaupassa pari karkkipussia ja haimme limsaa varaston viileäkaapista, nyt olemme valmiit elokuvanautintoon!

lauantai 9. helmikuuta 2013

Campasimpukka leikkii cateringia


Nyt on jo helppo huomata, että päivä on jatkunut niin aamusta kuin illastakin, pimeys alkaa vähitellen väistyä ja aurinkoisina päivinä voi jo aistia, että kevät on oikeasti tulossa. Mitkäpä silloin olisivatkaan enemmän paikallaan kuin pikkujoulut! Meillä on työpaikallamme ollut jo joitakin vuosia tapana  viettää pikkujouluja näin alkuvuodesta, on makuasia olemmeko myöhässä vai todella aikaisessa. Syy tähän ajankohtaan on se, että joulun alla kaikilla on muutenkin kiireitä ja etenkin lapsiperheissä jouluaiheisia menoja, tonttupolkuja, joulukirkkoja ja piparileipojaisia on ihan riittämiin. Pikkujoulut sopivat helmikuulle yhtä hyvin kuin helmikuu pikkujouluille. 

Emme muistaakseni koskaan ole valmistaneet jouluruokaa näihin kevättalvisiin kekkereihimme, vaan yleensä olemme hankkineet jotain muuta valmista ruokaa jostain. Tälläkin kertaa otimme pääruoan valmiina, mutta salaatit ja jälkiruoat kahveineen hoidimme omalla porukalla. Töissä oli seinällä ilmoittautumislista, johon ilmestyi mitä merkillisimpiä nimiä. Yksi jos toinenkin oli kehittänyt itselleen party-nimen, joita sitten arvailtiin ja käsiala-analysoitiin yksissä tuumin. Tonttukaksikko puuhasi lahjojen parissa, mutta joululaulut eivät sentään raikuneet taukohuoneessa. 

Minun kontollani oli järjestää paikalle jälkiruokaa. Taisin änkeäytyä tehtävään, en malttanut odottaa, että minua ehkä pyydettäisiin. Edellisiin työpaikan kemuihin tein tiramisua ja olin huolissani riittävyydestä. Jälkiruoka on siinä mielessä ongelmallinen, ettei siinä vaiheessa vapaamuotoista tilaisuutta ja ateriaa oikein tiedä vatsojen vetävyyttä. Voi olla, että pääruoka oli niin hyvää, ettei makeaa enää mahdu. Voi olla, että tiramisun äärellä mietitään himmaamista, tulihan tässä jo syötyä. Tai sitten jokainen ajattelee, että otanpa nyt kunnon annoksen, koko viikko meni kevyin lounain. Kokemattoman kestitsijän kauhuskenaarioita on kaksi. Ensimmäinen on se, että isosta astiasta on kerran kohteliaisuudesta kuopaistu, loppu kellastuu illan kuluessa. Sitten saa nolona istua taksissa ylikokoinen vuoka sylissään ja miettiä, että minne tämä jätetään baariin mentäessä. Toinen taas on se, että vuoka tyhjenee alta aikayksikön, eivätkä kaikki ehdi saada edes maistiaista, jos viipyvät liian pitkään saunassa.

Tällä kertaa päädyin valmiiden annosten tekemiseen, juuri välttääkseni ison vuoan syndrooman. Toinen syy on se, että minulla on muutama ruokarajoite huomioitavana. Olen erittäin kokematon diettikokkaaja, mutta otan parhaani mukaan huomioon tiedossani olevat rajoitukset.

Tammikuussa tein Hugh Fearnley-Whittingstallin River Cottage Every Day-kirjan mukaan trifleä, joka oli kyllä hyvää, mutta jouduin soveltamaan melkoisesti, sillä varastoissamme ei ollutkaan mustaherukkaa. Minua jäi harmittamaan se, etten päässyt avaamaan Crème de Cassis-pulloani, jonka kaunis etiketti on lällätellyt minulle tärpättikaapista mennen, tullen ja palatessa.

Nyt hankin kotimaista, pakastettua mustaherukkaa ja ryhdyin toimeen. Olen tunnustanut olevani parhaimmillani viimetipan paineissa, mutta tällä kertaa tingin periaatteistani ja aloitin jo eilen niiltä osin, kuin se oli järkevää. Hugh'n ohjeessa käytetään Genoese sponge cakea kakkupohjana ja viimeksi totesin sen olevan oikein toimiva. Silloin pienensin ohjetta, nyt oli vuorossa operaatio supersizing. Minun oli määrä saada aikaan 15 annosta (eli tähtäsin noin kahteenkymmeneen, särkymävaraa, maistiaista kotiväelle, muuta sössimissuojaa muutaman kupposen verran) ja arvelin kakkupohjan kaksinkertaistamisen riittävän.
  • 250 g vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 250 g sokeria
  • 125 g voita
  • 8 kananmunaa
Kuumensin uunin 180 asteeseen ja kiehautin isossa kattilassa vettä muutaman sentin korkeudelta. Sulatin voin kattilassa ja mittasin jauhot, joihin ripsautin hieman suolaa. Rikoin kattilan päälle sopivaan suureen lasikulhoon kananmunat ja mittasin päälle sokerin. Vatkasin sokeri-kananmunaseosta noin 10 minuuttia vesihauteen päällä, kunnes seos oli vaaleankeltaista, kuohkeaa ja tilavuudeltaan moninkertaista alkutilanteeseen nähden. Kuuma vesi kattilassa lämmitti miedosti lasikulhon pohjaa ja lämpö auttoi vaahtoa kehittymään. Siivilöin jauhot seoksen päälle ja kääntelin suurella lusikalla jaohot mukaan taikinaan, viimeiseksi lisäsin jäähtyneen voin ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Levitin taikinan leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paistoin kakkupohjaa noin 30 minuuttia, pohjasta tuli noin kolme senttiä korkea levy, joka sopisi tarkoituksiini mainiosti. Noin suurta taikinaa ei kannata tavalliseen pyöreään rengasvuokaan änkeä, siihen taikina on liian suuri. Kumosin hieman jäähtyneen kakkupohjan leikkuulaudalle ja poistin pohjalla olleen leivinpaperin, joka lähtikin suosiolla irti, kun maltoin hieman odottaa. Ehkä olen pääsemässä tavastani sörkkiä leipomuksia liian aikaisin? Leikkasin kakkupohjan kahteen osaan ja laitoin sen suureen rasiaan voipaperiin käärittynä viileään varastoon odottamaan seuraavaa päivää.

Toisena tehtävänä minulla oli mustaherukkakastikkeen valmistaminen. Taas minun oli hieman vaikea arvioida tarvittavaa määrää, mutta arvelin olevan viisainta tehdä kastiketta paljon, varmastikin sen saisi käytettyä johonkin vaikka hävikistä herkuksi-teemalla, jos sitä tulisi aivan ylenpalttisesti.
  • 1 kg mustaherukoita
  • 2 dl vettä
  • 1 dl tomusokeria
Kumosin jäiset marjat paksupohjaiseen kuparikattilaan ja kaadoin päälle vettä. Vaikea arvata kuinka siinä sitten kävi. Kattila oli aivan liian pieni ottaen huomioon, että marjat kuohuvat kiehuessaan ja toisekseen jäiset marjat jämähtivät hanakylmästä vedestä umpikalikaksi. Taputin itseäni hyväksyvästi päähän. Pässi! Kaadoin kalikan seuraavaksi suurempaan kattilaan roiskien marjoista värjääntynyttä vettä sinne tänne. Siivoamisen jälkeen pääsin kuumentamaan marjakohmeloa, kyllä se siitä pikkuhiljaa suli ja alkoi kiehuakin. Olin hätäpäissäni lisännyt hieman vettä pohjaanpalamisen pelossa ja sitten poistin sitä, sillä älysin, ettei marjakastikkeestani tulisi lientä kummempaa, jos nestettä olisi niin paljon. Marjat kiehuivat noin vartin verran ja siinä ajassa ne pehmenivät sopivasti. Säästin kauhomani marjamehun mahdollisiin kakunkostuttamistarpeisiin.

Sotkun pelossa laitoin tiskialtaan pohjalle ison metallisen kulhon ja sen päälle metallisiivilän. Kaadoin varovasti marjasörsselin siivilään melko vähin roiskein. Painelin marjaseosta siivilän läpi pehmeällä nuolijalla ja kaavin läpimennyttä hienojakoista seosta siivilän ulkopinnasta allaolevaan kulhoon. Aikani tuherrettuani siivilään jäi tummanpuhuvaa kuorimassaa ja kulhossa oli mehumaista lientä ja paksumpaa marjaseosta noin 6 dl. Loppusijoitin marjajätteen kompostiin (joka sivumennen sanoen on täydessä käynnissä, Kammenpyörittäjä sai sen hurahtamaan tulille viime viikolla) ja sekoitin kastikkeen tasaiseksi. Siivilöin lämpimään kastikkeeseen ensin noin puoli desiä tomusokeria ja sekoitin jälleen. Maistelun jälkeen lisäsin toiset puoli desiä sokeria, kastike saa jäädä vähän kirpakan puolelle, koska triflen vaniljakastike on makeaa. Kaadoin kastikkeen tiiviisti suljettavaan kannuun ja laitoin jääkaappiin odottamaan annosten kokoamista.

Tarkoitukseni oli jatkaa triflen parissa juhlapäivänä, mutta eilen kokeilin vielä toisen jälkiruoan valmistamista, sillä tarvittaisiin myös maidoton ja viljaton vaihtoehto. Näillä spekseillä oleva työkaverimme kyllä vakuutti, ettei häntä varten tarvitsisi vaivautua, mutta halusin ainakin yrittää. Olin jo yli vuosi sitten merkannut suosikkeihini foodgawkerissa tämän ohjeen. Olin huomaavinani siitä hieman menneisyyden hönkää, sitä miten joskus on ehkä nyhjäisty tyhjästä. En ollut tullut kokeilleeksi ohjetta, mutta nyt oli oivallinen tilaisuus. Halusin tämän vaihtoehtoisenkin jälkiruoan sisältävän samoja makuja triflen kanssa, joten marjaksi varasin siihenkin mustaherukkaa. Luin ohjetta moneen kertaan ja mietin, olenko varmasti ymmärtänyt valmistustavan oikein. Etsin vastaavia ohjeita muualtakin, mutta aivan samanlaista en löytänyt. Monia marjavaahtoja kananmunan valkuisella kyllä löysin, mutta niissä sanottiin olevan oleellista tarjota annos heti, ettei vaahto lässähtäisi. Tässä ohjeessa luvattiin vuorokaudenkin viileäsäilytyksen olevan mahdollista.

Päätin tehdä koe-erän, jolla harjoittelisin, löytäisin varmasti pari koekaniinia nuorison parista. Kokeiluuni tuli:
  • 100 g mustia viinimarjoja jäisenä 
  • 100 g tomusokeria
  • 1 kananmunan valkuainen
Laitoin kaikki ainekset Kitchen Aidin kulhoon ja lankavispilän paikoilleen. Olin hieman epäileväinen, mitä tästä mahtaisi tulla. Ohjeessa vakuutettin, että määrästä tulee hyvinkin neljä annosta. Laitoin apurin hommiin aluksi nelosen nopeudella, jäiset marjat kolisivat pitkin kulhon reunoja. Olin kuitenkin ajatellut, että jos sulattaisin marjat, ne olisivat liian märkiä eikä vaahdosta tulisi yhtään mitään. Pienen hetken kuluttua kilinä lakkasi ja kulhoon alkoi muodostua vaahtoa, aluksi tumman sinertävää ja vähitellen väri muuttui vaaleammaksi ja vaahdon volyymi kasvaa. Lisäsin vatkaimeen vauhtia. Noin viiden minuutin vatkaamisen jälkeen kulhossa oli ainakin 6 dl tanakkaa vaahtoa, jossa väri oli kauniin kirkas ja marjasattumat melkein olemattomia. Maistoin seosta ja se oli hyvää, mutta aavistuksen liian makeaa, ainakin minun kielelleni. Lusikoin vaahdon lasikuppeihin jääkaappiin. Päätin jatkaa jälkiruoan jalostusta seuraavana päivänä, tehdä uuden pienen erän, se veisi vain kymmenen minuuttia ja säätää makeutta alemmas. 

Vaahto oli kyllä kaunista ja tuntui ihmeelliseltä, että sitä tuli niin paljon, mistä ajatukseni palasi menneiden vuosikymmenten serbialaiseen mummoon tekemässä herkkua lapsille. Mietin, että tahtoisiko sitä syödä kovin suurta annosta, paria lusikallista enempää. Koska kakkupalojen lisääminen rakenteeksi oli poissa laskuista annoksen viljattomuustoiveen vuoksi, tuumin voisiko marengeilla saada hieman rapeutta mukaan. Makeutta ne eivät tietysti vähentäisi.

Koska olisin jokatapauksessa tarvitsemassa keltuaisia tänään, oli marenkien valmistaminen eilen aivan järkihommaakin. Saisin samantien valkuaiset käytettyä. 
  • 4 kananmunan valkuaista
  • 200 g erikoishienoa sokeria
  • 2 rkl Crème de Cassista
En halunnut marenkeihin tahmeaa sisusta vaan tavoittelin aivan rutikuivia, ilmavia marenkeja, joten en laittanut maissitärkkelystä ja etikkaa. Vatkasin ensin apurini kulhossa valkuaisia muutamia minuutteja, kunnes vaahto oli jo melkoisen tanakkaa. Lisäsin sokerin muutamassa erässä koko ajan vatkaten, tai siis se apuri teki työn, minä superviisuroin vieressä. Tein Jamie-testin marengille, otin seosta sormiini pikkutipan ja hankasin sormia yhteen. Jos sokeri vielä rahisi sormissa, ei sokeri ollut vielä kokonaan liuennut valkuaiseen. Kun marenkiseos oli kovaa, kiiltävää ja jäi vatkaimen lankoihin terävinä huippuina, oli seos valmis. Sekoitin marenkiin 2 ruokalusikallista herukkalikööriä ja pyöräyttelin sen mukaan. Likööri on niin ohutta, ettei se jäänyt värikkäiksi kierteiksi marenkiin, mutta antoi sille mukavasti makua. 

Kuumensin uunin sataan asteeseen (lue:kylmensin uunin kakunleipomisen jälkeen sataan asteeseen)  ja otin esille kaksi uunipeltiä, joille laitoin leivinpaperia. En yhtään tiennyt paljonko marenkeja annoksestani tulisi. Arvoin kahden tyllani välillä ja valitsin väärin, otin pienemmän. Olen edelleenkin aivan onneton pursottaja. Saan yleensä aikaan erinäisiä pökäleitä muistuttavia kiekuroita sievien ruusukkeiden sijaan, mutta alan kehittyä, toivon ainakin. Nyt siis tiedän jo, että olisi pitänyt ottaa se isompi tylla. Leikkasin kertakäyttöisen (tiedän, maailma ei tältä osin pelastu vuokseni!) pursotinpussin kärjen pois, tietysti ensin liian pienen palan. Pidän tätä jo voittona, sillä yhtä hyvin olisin voinut leikata liian suuren. Korjausleikkauksen jälkeen se liian pieni tylla sitten pussiin vaan ja nyt muistin Jauhot suussa-blogista hyvän vinkin. Sieltä apinoin jo kesällä vinkin siitä, miten pursotinpussi kannattaa sulkea yläpäästä leveällä pussinsulkijalla, jonka ympärille pussia kierretään pursotuksen edetessä. Sillä tavoin se käy siististi ja hallitusti ja pussi tyhjenee näppärästi. Nyt oli sen toisen vinkin paikka. Ennen kuin aloin lappaa marenkitaikinaa pussiin, suljin pussin pienemmällä pussinsulkijalla myös heti tyllan yläpuolelta, jolloin taikinaa ei pääse karkuun ennen aikojaan. Toimii kuin se kuuluisa helpotuslaitos raideliikenteen puolella.

Sitten vain pursottamaan. Voi kumpa olisin laittanut sen isomman tyllan, sain aikaan aivan liian autenttisia kiemuroita keväthangella ennen kuin virtuaaliläpsin itseäni poskille (käteni olivat varatut pursotinpussin pitelyssä) ja terästäydyin. Pursotin pursottamistani ja toiselle pellille tuli sen näköisiä marenkeja, että vaniljakastikkeeseen haudattuina niitä ehkä kehtaisi tarjota. En ollut ihan varma voiko marenkeja laittaa kahta peltiä uuniin yhtä aikaa, mutta päätin kokeilla. Marengit olivat sadassa asteessa 90 minuuttia. Kokeilin niitä ja ne olivat melkein kuivia ja irtosivat paperista. Käänsin lämmön pois uunista ja jätin marengit uuniin, luukun hieman raolleen. Marengit kuivuivat uunissa vielä toiset puolitoista tuntia ja niistä tuli juuri niin rapeita ja ilmavia kuin toivoin, poimin kaikkein autenttisimmat pois, ne hävisivät illan aikana kulhosta teinien ohikulkiessa. Tänään tein uudet marengit isommalla tyllalla. Ovat vähemmän nolonnäköisiä.

ei näin
vaan näin
Vaniljakastikkeen valmistaminen on aina jotenkin pelottaavaa. Siitä pitäisi tulla paksua ja sen pitäisi maistua kunnolla vaniljalta. Sen pitää olla kauniin keltaista ja sileää rakenteeltaan. Olen tehnyt vain pieniä eriä kastiketta aikaisemmin, nyt tuplasin viimeksi pienentämäni ohjeen.
  • 8 kananmunan keltuaista
  • 200 g erikoishienoa sokeria
  • 2 tl maissitärkkelystä
  • 0,5 l kermaa
  • 0,5 l täysmaitoa
  • 2 vaniljatankoa
Erottelin keltuaiset valkuaisista (ja laitoin valkuaiset vaahtoutumaan uutta marenkierää varten) ja mittasin sokerin ja maissitärkkelyksen samaan kulhoon. Mittasin maidon ja kerman paksupohjaiseen kattilaan ja lisäsin sinne kahden vaniljatangon siemenet ja tangot. Kuumensin maitoa pikkuhiljaa lähelle kiehumispistettä, mutta sammutin liekin sitä ennen ja jätin seoksen uuttumaan. Vispilöin keltuaisia ja sokeria niin, että niistä muodostui keltainen tasainen taikinan alku, ei vellimäinen muttei ihan kuohkeakaan. Kun kerma-maitoseos oli hieman jäähtynyt, poimin vaniljatangot pois matkasta ja kaadoin seoksen kananmuna-sokeriseoksen päälle samalla koko ajan vispilöiden. Pesin nopeasti kattilan ja kuivasin sen. Kaadoin kastikepohjan takaisin kattilaan ja aloin kuumentaa sitä sakenemista odottaen. Sekoittelin kattilan pohjia ja reunoja myöten ja muutamassa minuutissa kastike sakeni niin, että kauhassa olevaan kastikepeittoon jäi selkeä tyhjä vana, kun sipaisin sitä sormella. Nostin kattilan peiteltynä ulos jäähtymään.


Annosten kokoamiseen aloin iltapäivän alussa, sillä en halunnut triflejen olevan valmiina liian kauan ennen tarjoilua. Leikkasin kakkupohjan parin sentin kuutioiksi ja vatkasin ison määrän kermaa melko tanakaksi vaahdoksi. Annostelin jokaisen lasin pohjalle pari kakkupalaa ja ripotin muutaman tipan likööriä mausteeksi, alkoholia välttävään annokseen käytin kostukkeena eilen säästämääni marjamehua. Seuraavaksi kaadoin laseihin lorauksen paksua, jäähtynytttä vaniljakastiketta, jonka päälle hieman lasin reunoja kierrellen mustaherukkakastiketta. Tein jokaiseen lasiin pari kerrosta täytteitä ja päällimmäiseksi vaniljakastikkeen pinnalle vielä töräyksen kermavaahtoa. Olin varannut hieman mustaherukoita koristeeksi, mutta ne päätin laittaa vasta viime tipassa, etteivät ne päästäisi väriään liikaa. Samoin asetin juuri ennen tarjoilua kunkin annoksen pintaan vielä yhden marenginkin. Sellaisen sievän.

Maidoton ja viljaton jälkiruokani vaati vielä hieman säätämistä. Maistelin raadin avustuksella eilistä tekelettäni. Rakenne oli kyllä hyvä ja kylmänä jälkiruoka maistui hyvältä, mutta silti liian makealta. Tein pienen lisäerän, josta vähensin kolmanneksen sokeria. Silläkin tavoin rakenne muotoutui oikeanlaiseksi. Sain annokseen rapeutta annostelemalla muutaman marengin lasiin marjavaahdon kaveriksi, syvyyttä makuun pienellä liköörilirauksella ja muutamalla marjalla.

Meidän oli määrä lähteä kotoa hieman kahden jälkeen ja siihen mennessä sain kaiken valmiiksi. Mukanani oli 18 annosta mustaherukkatrifleä, joista yksi annos oli alkoholiton, sekä annos maidotonta ja viljatonta marjavaahtoa. Vaniljakastiketta oli lusikalleen riittävä määrä, marjakastiketta jäi pari desiä ja kakkupohjaa puolet. Olen sitä mieltä, että catering-leikit ovat kivoja, mutta luultavasti minut pitäisi keittää huomattavasti vahvemmissa liemissä, jotta oikeasti selviäisin isompien pitojen ruokahuollosta. Ammattilaiset ovat sitten erikseen, minä pysyn kotikeittiössäni!

  maidoton ja viljaton marjavaahto

torstai 7. helmikuuta 2013

Punainen sytäin ja 8 asiaa Campasimpukasta

Muuttolinnut eivät ole vielä saapuneet, mutta blogihaasteita ja -tunnustuksia lentelee jo ahkerasti, välillä aivan parvina. Sain kaksi kappaletta tässä lähimenneisyydessä, niihin vastaaminen on meinannut unohtua turhempien asioiden alle. Ensin sain blogikaveriltani ja kotipaikkakohtalontoveriltani,  Luimupupulta New Blog Love-tunnustuksen. Se pyydetään jakamaan eteenpäin mukaville blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. Miten se nyt sitten lasketaankaan tai kukin tahtoo ilmoittaa, en tiedä. Laitan tämän nyt kuitenkin eteenpäin mielestäni superkivalle blogille, jolle toivoisin vielä paljon lisää lukijoita, sillä sen lukemisesta tulee hyvälle tuulelle. Lähestyn tämän punaisen sytäimen kanssa Kokkeillaan-blogia, jossa tehdään ruokaa niin suurella sydämellä, että pelkästä lukemisestakin tulee jo hyvä mieli, saati sitten kun pääsee maistamaan!
Toinen haastelintunen lennähti Campasimpukkaan itäisestä Suomesta, Iskä kokkaa-blogista. Ilahduin siitä, sillä miehet eivät vissiin paljolti näitten haasteitten ja tunnustusten kanssa pelaa, mutta Iskä oli nyt maalattu nurkkaan ilmeisesti niin tehokkaasti, että pisti vahingon kiertämään. Tässä haasteessa on tarkoitus ensin kiittää haasteesta. Sitten laitetaan haaste eteenpäin kahdeksalle bloggaajalle ja lopuksi kerrotaan itsestään kahdeksan asiaa, joiden voi kuvitella jotakuta kiinnostavan. Ainakin itseään. 

Vaihe yksi: Kiittäminen. Se on helppoa, äiti kasvatti minut jo 60-luvun viimeisinä vuosina sanomaan kerkeästi sanan kiitos. Se ei kirvele yhtään ja on helponleppeä sana päästää suustaan. Minä Campasimpukka, kiitän sinua Iskä saamastani haasteesta. 

Vaihe kaksi: Valitaan sopivat blogit. Tämä on vaikeaa, sillä näitä haasteita piisaa ja hipoo toisiaan blogitaivaalla niin, että porrastukset paukkuvat. Jotkut eivät pidä näistä yhtään, toiset kovastikin. Niinpä heitän lievällä alakierteellä haasteita. Jos niistä tulee takalaittomia, ei se haitanne, ei ainakaan enempää kuin tietämättömyyteni pesäpallotermistöstä? Haasteen saa siis vallan mainiosti jättää huomiotta. Koska tässä haasteessa on tarkoitus kertoa itsestään, valitsin sellaisia blogeja, joitten kirjoittajista en tiedä vielä kovin paljon, mutta mielelläni tietäisin lisää. Kahdeksan sijasta haastan kaksi, ekat kirjaimet ovat luvuissa samat, sehän riittää hyvin, eikö vaan? Haastetuille laitetaan tieto haasteesta vaikkapa kommenttilaatikkoon. Sen teen pikimmiten ja jään odottamaan kuin lapsi kirjoitettuaan joulupukille, mitä en sivumennen sanoen kai koskaan itse pienenä tehnyt.
Vaihe kolme: Itsestään kertominen. Aikaisemminkin vastaavissa haasteissa tämä tuntuu aluksi siltä hauskimmalta kohdalta, mutta pian se alkaa tökkiä. Ei sitä sittenkään ole universumin valovoimaisin henkilö, ei vaikka mistä vinkkelistä katsoisi. Mutta yritetään. Edellisillä kerroilla taisin jaaritella  eniten keittiöön liittyvistä asioista, joten pysyn nyt sieltä kokonaan pois ja koitan valita mahdollisimman randomeita detaljeja.
  1. Olen juuri nyt lievässä pikkujoulujännityksessä, sillä työpaikan vuotuinen tonttujuhla lähestyy. Ensi lauantaina on tunnelma korkealla ja tiptap-meno hillitön. Toivottavasti sillä tavalla sopivan hillitön, ei siten, että myöhemmin maksetaan laskuja.
  2. Aloitin eilen tuttavuudenteon maantiepyörän penkin kanssa ja vietin elämäni pisimmän puolituntisen trainerilla. Miten voikaan 30 minuuttia kestää niin kauan? Katsoin tv-sarjaakin siinä samalla ja ikinä jakso ei ole ollut niin turkasen pitkä! Nyt selänpää neuvoo pitämään välipäivän, mutta sitä ei pitäisi totella, sillä toukokuussa se kiittää, kun oikeasti ajamaan päästessä persus on jo tottunut penkkiin. 
  3. Kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni silmälääkärillä. Silmiini laitettiin paria laatua tippoja ja olinpa hämmentynyt. Oli puolipilvinen päivä ja kotimatkalla (onneksi minulla oli designated driver) näytti kuin jokaisen auton nokalla olisi ollut kaksi pikku aurinkoa tai ainakin pitkät päällä. Iltaa kohden pupillit pienenivät merkillisen eri tahtiin.
  4. Olen ihan Solsidan-hypessä. En ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota tähän ruotsalaiseen tv-sarjaan, mutta nyt olen katsonut sen Kammenpyörittäjän kanssa pikavauhtia alusta tähän astiseen loppuun. Se on aivan mainio ja olen oppinut monta hyödyllistä ruotsin kielen sanaa, kuten bajsa, kissa ja blöja. Suosittelen sarjaa, mikäli olette siltä vielä välttyneet.
  5. Pidän siitä, että valoisuus lisääntyy. Nyt sen oikeasti jo huomaa. En varsinaisesti ole kyllästynyt talveen tai lumeen, mutta valoa kaipaan, ainakin jos pupillini ovat normiasetuksilla. Valokuvaamiseenkin valo tuo taas kaivattuja mahdollisuuksia ja vaihtelua.
  6. Läpäisin vaativan Eläkeläiset-kokeen ja pääsen huhtikuussa kahdelle bändin Saksan-keikoista. Olimme aluksi miettineet Tsekin keikkoja, mutta Saksa, pretzelit, Mosel ja Trier veivät voiton. 
  7. Nyt törmäsin seinään, en keksi enää yhtään asiaa.
  8. Kiitän uudelleen saamastani haasteesta, sillä kiitosta ei voi sanoa koskaan liikaa. Tai ehkä, jos vielä kauan jatkaisin, se menisi liiallisuuksiin.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Italiaista tasa-arvoa


Eilen illalla Kammenpyörittäjä odotteli Super Bowlin alkua ja aikansa kuluksi kurkisti L'Eroican sivuille. Ilmoittautuminen tämän vuoden tapahtumaan piti olla käsillä noin kuukauden kuluttua, eikä mitään turhia tilattuja newslettereitä ollut italialaiseen tapaan näkynyt. Nyt kuitenkin oli avattu uudenlainen ilmoittautumissivusto, jolla Kammenpyörittäjä aikansa seikkaili ja lopputulos oli se, että minulla on jo varma paikka tapahtumaan 38 kilometrin matkalle ja hän itse osallistuu paikan arvontaan tuonnempana keväällä. Naiset ja yli 60-vuotiaat miehet pääsivät tänä vuonna ilmoittautumisverkosta sukkana läpi, mitä minä pidän aivan loistavana tasa-arvon ilmentymänä italialaiseen tapaan. Joskus, kerrankin on sukupuolesta tai korkeammasta iästä hyötyä! Nyt sitten odotamme maaliskuun alkua, jolloin osa ulkomaalaisista (Italian vinkkelistä) miehistä osallistuu omaan arvontaansa, italialaiset miehet omaansa. Jos tässä kohtaa ei arpaonni suosi, on kalliimmalla mahdollista päästä varaamaan paikkaa niin toukokuussa kuin kesäkuussakin, viimeisellä kerralla hinta on jo kolminkertainen siihen nähden mitä minun paikkani maksoi. 

Hieman harmistuneen oloinen Kammenpyörittäjä jo mietti, että niinköhän jää minulle huoltojoukoksi ja kannustajaksi, mutta emme vielä menetä toivoamme. Eläköön italialainen ilmoittautumisjärjestelmä! Minun pitänee olla melkoisen kiltti tulevina kuukausina, että Kammenpyörittäjän kiinnostus pyöräni kasaamiseen pysyy yllä, etenkin jos hänen oman paikkansa saaminen takkuilee. 


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Välimerellistä kanaa ja jokihaallisia juureksia

tällä ajan kesällä
Olen kertonut olevani verraten laiskanpulskea ihminen, jota ei stressi useinkaan paina. Sunnuntai on kuitenkin minun aktiivisin viikonpäiväni. Iskä kertoi eilisessä postauksessaan pyykkäävänsä lauantaisin, minä teen sen sunnuntaisin. Kunhan viimeinenkin unikeko on saatu  aamulla hereille, saadaan hänen panttivankeina pitämänsä pyykit pelastettua ja näin alkuiltaan mennessä on viikon pyykit pesty, osin kuivattu ja viikattukin. Upouusi pesutorni esittää kodinhoitohuoneessa pitkin päivää erilaisia pimpelipom-ääniä, niin hienoja melodioita, etten millään soitonopetuksella pääsisi samaan. Miksi kodinkoneissa on nykyisin näitä soittolistoja? 

Pyykkäyksen lisäksi haluan kokata sunnuntaisin vähän perusteellisemmin, etenkin jos tuleva viikko on iltavuoropainotteinen ja ruokapöytään tulee ilmiintymään lähinnä tähdenlentoja ja pikaisia virityksiä. Suunnitelmien tekeminen ei sitten olekaan vahvuuksiani, sillä unohdin eilen kaivella pakastinta sillä silmällä, että löytäisin jonkun sopivan poropalasen tämän päivän pataan. En mielelläni käy kaupassa sunnuntaisin, harrastan pienimuotoista yhden naisen boikotointia, joka kyllä unohtuu, jos oikeasti tarvitsen jotain, kuten tänään. 

Meillä oli aamupäivällä pikainen taidepakkopulla, sillä nuorempi opiskelija oli viikolla käänteislöytänyt kuvistunnilla taidegalleriaan (syytämme maalaistaustaamme) ja tänään oli viimeinen päivä, jolloin analysoitava näyttely oli esillä. Minä hellämielisenä äitinä lähdin poikaa sinne kyytimään ja hyvä, että lähdin, sillä pidin kovasti Dominik Wlodarekin grafiikasta. Jos lompakossani olisi majaillut ylimääräisiä saturaisia, olisin saattanut ostaa jotain. Mutta ei majaillut. Samalla taidereissulla piipahdimme sunnuntaisen aukiolon turvin kahdessa kaupassa. Yksi olisi riittänyt minulle muuten, mutta siellä oli vain marinoitua broileria tarjolla, enkä enää saata sitä ostaa. Minun ei pitäisi ylipäätään saattaa ostaa broileria, mutta toisinaan saatan. Niinpä kävimme vielä marketissakin, jossa sentään oli marinoimatonta lintua. 

Ihastuin viikolla Jokihaan kokkaamiin hunajaisiin porkkanoihin ja palsternakkoihin ja muistin kaupassa etsiä palsternakkoja käsiini, ollenkaan niin kauniita ei löytynyt, kuin Jokihaan kuvissa. Tein lisäkkeeksi broilerille näitä ihania juureksia neljälle.
  • 2 pienehköä palsternakkaa
  • 3 keskikokoista porkkanaa
  • 1 rkl voita
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • tuoretta timjamia
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 dl kanalientä (alkuperäisessä ohjeessa vettä)
  • suolaa ja pippuria
Kuorin porkkanat ja palsternakat ja leikkasin ne vinottain noin puolen sentin viipaleiksi. Kuorin myös valkosipulinkynnen ja littasin sen veitsen lappeella. Lämmitin talouden suurinta pannua kaasuliekillä ja sulatin siinä voin ja lisäsin oliiviöljyn, valkosipulin ja timjamin. Jokihaka otti valkosipulin ja timjamin pois ennen kuin lisäsi pannulle juureslantit, minä jätin ne pannulle. Paistoin porkkanoita ja palsternakkoja muutamia minuutteja niin, että ne saivat kaunista paistopintaa. Sitten lisäsin hunajan ja kääntelin sen tasaisesti mukaan. Lopuksi kaadoin pannulle kanalientä, jota minulla oli broileria varten sulatettuna ja annoin juuresten kypsyä nätillä lämmöllä noin vartin verran. Liemestä ja hunajasta muodostui ihana tahmea kastike, jossa porkkana ja palsternakka pehmenivät mukavasti kypsyessään. Lopuksi maustoin juurekset pienellä suola- ja pippuriripauksella. Samaan aikaan minulla oli toisella pannulla esikeitettyjä perunapaloja paistumassa ankanrasvassa, niillekin riivin hieman timjamia.

Broilerifileiden valmistuksessa käytin täältä löytämiäni vinkkejä. Tarvitsin:
  • 4 broilerifilettä
  • 2 dl kanalientä
  • 100 g fetajuustoa
  • tuoretta basilikaa monta isoa lehteä
  • 4 isoa palaa aurinkokuivattua tomaattia (ohjeessa oli käytetty paahdettua paprikaa)
  • suolaa ja pippuria
  • cocktailtikkuja pakettien sulkemiseen
Leikkasin fileistä rasvaiset osat pois ja laitoin fileen kerrallaan paksuun muovipussiin. Rusikoin lihanuijalla fileet niin ohuiksi ja tasaisiksi kuin osasin rikkomatta niitä. Levitin litteät fileet leikkuulaudalle ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. Leikkelin fetan pieneksi silpuksi ja lisäsin siihen niinikään silputut aurinkokuivatut tomaatit ja basilikan. Täyte ei kaipaa suolaa fetan suolaisuuden vuoksi. Lusikoin jokaiselle fileelle keon täytettä ja suljin paketin cocktailtikuilla. Kuumensin talouden toiseksi suurimman pannun ja sillä nokareen voita ja lurauksen oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma, nostin tikutetut broileripaketit pannulle ja paistelin niitä jokapuolelta muutamia minuutteja niin hyvin kuin sinne tänne sojottavat tikut antoivat myöten. Kaadoin pannulle kanalientä ja nostin kannen päälle. Loppukypsytin kanakääryleet liemessä kannen alla, se otti noin viisitoista minuuttia. Kun tikut lähtivät helposti irti, olivat kääryleet kypsiä, varmistin kyllä asian leikkaamalla omani kahtia, sillä raa'an broilerin tarjoaminen on melkoisen no no-tilanne, josta ei kehuja satele. Talouden tuoretuotevastaava valmisti nopean salaatin ja patonginkin muistimme leikata. Se usein unohtuu somaan Ranskasta tuotuun patonkipussiin ja päätyy linnunruoaksi ensi viikolla. 


lauantai 2. helmikuuta 2013

Turskattitikut, pyromaaniperunat ja heittiöherneet


Minä en ole kova kiroilemaan, enää. Nuorena saatoin päräyttää roisimminkin, mutta lasten myötä suuta on pitänyt suitsia. Olen ottanut käyttöön joitakin manauksia, joilla voi ilmaista kiihtymystä, ärsyyntymistä tai äkillisen kivun vaatimaa mielipahan ilmaisua. Kapteeni Haddock on tietysti hyvä opas tässä asiassa, hänen vokabulaaristaan voi ammentaa monenlaisia sanoja. Turskatti tai sen serkku turskale ovat käteviä, niissä on kiroamiseen tarvittava r-kirjain ja muutenkin napakka rakenne. Niin myös Kammenpyörittäjän eilen ostamissa turskafileissä, joista tänään pääsin tekemään ruokaa. 


En ollut muistanut muutamaan päivään keittokirjahaastettani ollenkaan, mutta nyt vilkaisin kaikkien neljän kirjan turskaohjeet. Niitä ei juurikaan ollut tai sitten ohjeissa käytettiin suolattua turskaa. Rachel Allenin Rachel's Food for Living-kirjassa oli kuitenkin ohje, jota päätin soveltaa. Siellä oli oikeastaan kokonaisen ateria ohje samalla sivulla ja olin jopa merkinnyt sen kirjoja plärätessäni kokeiltavaksi. Tässä tuli siis kerralla tehdyksi kolme osaa haasteestani.

Kokonaisuuden nimi on Sesame Goujons of Fish with Mushy Peas and Oven Roast Chips. Rachel suositteli kalaksi kampelaa, mutta meillä oli siis turskaa. Aterian kolmen komponentin puuhastelu oli mukavasti kerrottu ohjeessa ja seuraavassa kerron, kuinka siinä kävi. Meitä oli tänään kolme henkilöä päivällisellä, mutta ruoka olisi hyvin riittänyt neljällekin.

Perunat:
  • 8 keskikokoista perunaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • suolahiutaleita 
  • pippuria
Herneet:
  • 3 dl pakastettuja raakoja herneitä
  • 2 rkl voita
  • loraus keitinvettä
  • suolahiutaleita
Kalatikut:
  • 6 pienehköä turskafilettä (700 g)
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl seesaminsiemeniä
  • suolahiutaleita
  • pippuria
  • 3 dl maitoa
  • 0,5 l rypsiöljyä
Ensimmäisenä kuorin perunat ja leikkasin ne pikkurillin paksuisiksi tikuiksi. Kiehautin vettä kattilassa ja kumosin perunatikut kiehuvaan veteen. Esikeitin tikkuja noin pari minuuttia ja kaadoin ne sitten lävikköön odottamaan. Kuumensin uunin 220 asteeseen. 

Leikkasin kalafileet tikuiksi, poistin fileiden keskeltä ruotoja sisältävän raidan, ettei syömävaiheessa olisi enää teräviä sattumia. Nostin kalapalat maitoon. Tämä jäi minulle vähän epäselväksi, miksi juuri maitoon, mutta tottelin. Sekoitin pienessä kulhossa vehnäjauhot, seesaminsiemenet, suolan ja pippurin leivikkeeksi.

Nostin perunat uuniin paistumaan ja kiehautin pakastimen viimeiset herneet juuri ja juuri kypsiksi. Minulla oli herneitä paljon vähemmän kuin Rachelin ohjeessa, joten hienonsin ne Bamixilla tehosekoittimen sijaan, sillä isommassa astiassa herneet olisivat luultavasti lentäneet kulhon seinämiin ja olisi ollut työlästä saada hernesosetta aikaan. Kaadoin kypsät herneet Bamixin pikkuiseen kuppiin ja lisäsin voin mukaan, surruuttelin herneet soseeksi, jossa oli vielä sattumia mukana, maustoin soseen suolalla.

Kuumensin padassa puoli litraa öljyä noin 180 asteeseen. Kaadoin kalapalat lävikköön  altaassa niin, että maito meni viemäriin. Ravistelin vähän kalapaloja, jotteivat ne olisi liian märkiä. Nostelin niitä muutamassa erässä leivitysseokseen ja pyörittelin niitä hyvin, jotta ne saivat joka puolelleen jauhoisen kuoren. Levitin leivitetyt kalatikut leikkuulaudalle ja nostelin niitä noin kymmenen kalatikun erissä kuumaan öljyyn paistumaan. Noin minuutin kuluttua käänsin tikut ja paistoin niitä toiseltakin puolelta sen verran, että pinta oli kauniin värinen, siinä ajassa kala oli läpikypsää. Nostin kypsät tikut talouspaperilla vuorattuun lämpöastiaan odottamaan peiteltynä koko satsin valmistumista.

Perunat olivat kypsiä ja kauniin värisiä noin 20 minuutissa ja ripottelin niille hieman suolaa ja pippuria. Kuumensin hernesoseen uudelleen ja asettelin kaikkia komponentteja lautaselle Rachelia matkien. Sitruunalohko ja turaus ketsuppia, niin jopa oli peribrittiläinen ateria valmis! Kaikkiaan koko aterian tekemisessä meni aikaa noin 45 minuuttia ja syömisessä 15. Öljy meni kyllä niin tummaksi ja siinä oli miljoona seesaminsiementä, joten en säästänyt öljyä enää toista käyttökertaa varten vaan Kammenpyörittäjä loppusijoitti sen kompostiin. Keittokirjahaasteen osat 7-9/48 tehty!