lauantai 29. joulukuuta 2012

Muuttolinnut ovat saapuneet! Kalkkuna Jamien neuvoin

joulukukkien loppukäyttö ennen kompostia
Koko syksyn katsoin semihimoiten marketin pakastealtaan seitsenkiloisia kotimaisia luomukalkkunoita, joita myytiin 2,99 €/kg (vai olikohan se 3,99). Taisinpa kirjoittaa niistä ystävälleni sauvajyväsellekin useita kertoja, ihme ettei hän hermostunut ja kirjoittanut takaisin, että osta jo tai lopeta se jaarittaminen! Tsuumailin birdejä käsi poskella, mahtuisikohan sellainen meidän uuniimme? En kuitenkaan ostanut. Suurin este ostokselle oli se, että pakastimet olivat kotona ihan täynnä, eikä sellainen mötikkä olisi mahtunut niiden viereenkään. Toisekseen epäilin taitojani saada niin iso lintu maistumaan hyvältä. Niinpä edullinen luomulintu jäi ostamatta ja ne hävisivätkin sitten marketin altaasta kinkkujen saavuttua. 

Joulun alla näin germaanimarketin altaassa hieman kohtuullisemman kokoisia kalkkunoita, ne eivät varmasti ole nähneetkään kotimaata saati luomua. Tai toivottavasti ne kuitenkin ovat nähneet kotimaansa, mutta luomusta lienee turha haaveilla. Kompakti koko ja huokea hinta veivät minua kuin pässiä narussa ja ostin kalkkunan odottamaan joulun jälkeistä olotilaa, jossa sianlihan houkuttavuus olisi alimmalla vuotuisella tasollaan, eikä vastikään hankittuja poropaloja vielä raskisi syödä. 

Lintu oli umpitunnelissa, korjaan -jäässä,  koko joulun ja eilen nostin sen aamulla varaston viileyteen sulamaan pikkuhiljaa. Töiden jälkeen kalkkuna (siis minun töitteni jälkeen, ei lintuparalla enää ollut muuta työtä kuin sulaa ja paistua, tulla syödyksi ja sitten lopulta liemiksi keitellyksi) pääsi sisälle sulamaan. Illalla viimetöikseni kiikutin linnun uudelleen varastoon, sillä en halunnut päästää sitä liian lämpimäksi yön aikana. 

Olin katsellut jonakin joulunalusajan luppohetkenä Jamie Oliverin joulusarjaa. Heppu veti aivan överiksi, mitä tuli joulukoristeluun ja sarjan tekoaikaan kauniina vihertävä luonto tekolumella kuorrutettuna oli jokseenkin amerikahtava, mutta pätevänoloisesti hän lintuja lykki uuniin ja sieltä ulos. En tietenkään kirjoittanut muistiin mitään, mitä hän kalkkunoista haasteli. Arvelin voivani myöhemmin katsoa pätkän uudelleen. No, eihän sieltä Katsomosta enää juuri sitä osaa löytynyt, mutta onneksi minulla on valtavan hyvä muisti. Sillä mennään!

Ensitöikseni tänään otin sulan kalkkunan tarjottimelle, jolla saattaisin pyöritellä sitä mielinmäärin. Kuivasin sen pinnan ja kastelin sen sitten oliiviöljyllä, se sai oikein viimeisen voitelunsa (anteeksi mauton ilmaisuni), tämän öljyämisen pitäisi Mr Oliverin mukaan taata linnulle rapean pinnan. Noin sanottuna voisi kuvitella, että siitä olisi linnulle itselleen jotain iloa, mutta se ilo taitaa olla kokonaan syöjien puolella.

Lintu sai jatkaa edelleen hieman lämpenemistä kohti uuniinmenotemperatuuriaan ja minä valmistin yrttivoin hyvään muistiini tukeutuen. Pilkoin pussinpohjallisen kuivattuja karpaloita karkeaksi silpuksi. Otin puolet eilen ostamastamme tuoreen timjamin nipusta ja silppusin sitäkin vähän. Hain kasvihuoneesta muutaman oksan rosmariinia. Siellä tosiaan on ruukussaan hyvälle tuoksuvaa rosmariinia, vaikka kasvihuone jäisine laseineen muistuttaakin Lumikuningattaren huvimajaa. Keräsin astiaan yrtit, karpalot, kunnon ripauksen suolaa, vielä kunnollisemman pippuria ja 150 g voita. Puristelin kaikki sekaisin yrttivoiksi ja laitoin seoksen hetkeksi jähmettymään jääkaappiin.


Seuraavaksi oli se ikävä vaihe edessä. Sain monta vuotta sitten sisareltani ja langoltani hyvän neuvon  koskien kokonaisina paistettavia lintuja. Niitä pitää voidella "takin alle". Kun kerran saa hyvän neuvon, sitä on vaikea unohtaa. Linnun voi toki päällystää pekonilla, sitä voi valella voilla, mutta mikään ei ole niin hyvä konsti, kuin voidella takin alle. Harmi vain, että se on minusta oikein vastenmielistä, vaikkei siinä ole mitään ihmeellistä, eikä se ole vaikeaa. Minusta se vain tuntuu niin kovin tunkeilevalta, mikä on tietysti aivan typerä tunne, kun ottaa huomioon mikä on linnun tietoisuus ja yksityisyydentarve tuossa vaiheessa ruoanvalmistusta. Mutta tämä on niitä juttuja, joille vaan ei oikein voi mitään. Kun ilettää, niin ilettää. Sama juttu, kun pitää poistaa kalalta kidukset. Sekin tuntuu liian tunkelevalta.  

Jamie sai kuitenkin tämän vaiheen näyttämään joulusarjassaan siltä, että kai minäkin siitä selviäisin. Hän otti käteensä ison lusikan, tunki sen linnun peräpäästä nahkan alle ja alkoi hivuttaa sitä kupera puoli linnun nahkaa vasten kohti rintaosaa, tällä tavalla saadaan tasku ja tilaa yrttivoille. Minä parhaani mukaan, ajatellen jotain muita mukavia ajatuksia, kuten vaikka ensi kesää, hivutin myöskin isoa lusikkaa linnun nahan alla. Sitten otin yrttivoin jääkaapista, se oli parahultaisen jähmeää. Otin sitä suuren lusikallisen ja tuuppasin linnun lihan ja nahkan väliin ja päältäpäin nahkan pintaa pitkin pusersin voin tasaisesti (no miten sen nyt ottaa) pitkin rintaosan pintaa kohti linnun kaulapäätä. Sain kuin sainkin yrttivoin ängettyä kalkkunan takin alle melkoisen kattavasti. 

En aikonutkaan tehdä mitään varsinaista täytettä, stuffinkia. Sen sijaan tein kuten Jamie, halkaisin kaksi mandariinia ja laitoin ne linnun sisälle. Ne toisivat kosteutta ja sitruksista aromia lintuun, mutteivat hidastaisi sen kypsymistä. Jamie neuvoi, että lintua kannattaa vähän parsia kokoon sekä kaulapuolelta, että peräpäästä niin, ettei kaikki voi hetimiten valu pois maustamasta ja mehevöittämästä lintua. Tein pienen cocktailtikkuvirityksen, jonka toivoin riittävän. Suojasin kalkkunan koivet foliolla, etteivät ne kuivuisi ennen aikojaan. Oi, miten hämääväishuomaavaiselta sekin kuulostaa.

Lämmitin uunin 250 asteeseen ja nostin linnun uunipannulle, jonka pohjalla on kätevä ritilä, kiitos Ikean. Heti kun laitoin linnun uuniin, laskin uunin lämpötilan 180 asteeseen ja varauduin paistamaan lintua 35 minuuttia/kg. Linnussa oli erittäin epäluomu paistovahtikin, joten sitäkin meinasin tiirailla, mutta myös käyttää nenääni, vaistoani ja tuuriani sen suhteen, että linnusta tulisi prikulleen sopivan kypsä.

Parahin ystäväni Jamie näytti ohjelmassaan hyvää hyvyyttään myös muutaman konstin, jolla tietää kokonaisen linnun olevan kypsä. Muistan niistä ainakin yhden. Siinä lintu otetaan uunista ja sitä nostetaan ilmaan kahdella kunnon haarukalla valkoisen tarjottimen tai vadin päälle ja katsotaan valuuko siitä vähääkään punertavaa nestettä. Jos näin olisi, lintu takaisin uuniin, luukku kiinni ja kypsymistä odotellessa hoidellaan palovammoja, joita saatiin, kun painava lintu luiskahti haarukoista. Jamielle ei tietenkään käynyt niin.

Muistan minä toisenkin konstin. Siinä otetaan pitkä- ja teräväpiikkinen haarukka tai joku  muu piikki ja tökätään se linnun rintaan paksuimpaan kohtaan. Pienen hetken päästä haarukka nyhtäistään irti ja kokeillaan huulenpieleen onko ase kuuma. Jos se on polttavan kuuma, lintu on kypsä. Tällöin linnun voi peitellä folioon ja keittiöpyyhkeisiin pariksi tunniksi, jonka aikana hoidellaan huulen palovammaa. 

Kun tässä nyt aivan huippumuistiseksi ryhdyin, muistin kolmannenkin neuvon. Ilmeisesti jossain vaihetta paisto-operaatiota Jamie, tuo kullankallis neuvonantajani, oli ottanut foliokääreet pois linnun koivista, koska ne olivat myös saaneet kauniin paistopinnan. Koivesta Jamie otti puristusotteen palovammoista piittaamattomilla sormillaan ja puristi. Jos liha irtoaisi vaivatta koivesta, olisi lintu kypsä. 

Koska minulla oli näin kosolti hyviä neuvoja, arvelin että selviäisin tästä hommasta. Kalkkuna painoi kääreen tarran mukaan 3,8 kg. Mahdollisimman lyhyen lukion matikkani ja siitä saadun B:n turvin (tuo on elämäni lähes synkin salaisuus, joten kerrottehan sen vain kaikkein luotetuimmille ystävillenne) kalkuloin paistamiseen menevän parisen tuntia. Ja niin menikin. Lintuun rakennusvaiheessa asennettu paistovahti pompahti ylös kahden tunnin kohdalla ja kymmenen minuuttia sen päälle tekee aina hyvää, eikö vaan? Nostin sitten linnun vuokineen päivineen uunista, pistelin, nostelin ja puristelin sitä. Kypsää on, päätin. Joten käärin linnun folioon ja Jamien neuvojen mukaan myös keittiöpyyhkeisiin ja jätin sen jäähtymään pariksi tunniksi. 

Lisäkkeiksi päätin valmistaa ruusukaalia pekonilla ja uuniperunoita. Minulla oli joulusta jäljellä tuskastuttavan pieniä ruusukaaleja, joiden siistiminen oli yhtä tuskaa. Mutta hyviä niistä tuli, kun esikeitin niitä muutaman minuutin ja sitten viimeistelin ne pannulla yhdessä pekonisilpun ja kermatilkan kanssa. Maustoin pippurilla ja dijonsinapilla, suolaa nämä suloiset pallerot eivät pekonin myötä tarvineet. Kapriksia minun piti myös laittaa, mutta unohdin.

Uuniperunat valmistin Nigellan tapaan. Onpa minulla näitä brittiystäviä nyt ihan pilvin pimein! Nigella säästää luontoa jättämälllä foliokääreet pois uuniperunoista. Hän tökkää isot perunat grillivartaisiin ja laittaa sellaisinaan uuniin 200 asteeseen noin 45 minuutiksi. Metallinen varras kuumenee perunan sisällä ja kypsentää perunaa sitäkin kautta nopsemmin. Tämä on minunkin suosikkitapani nykyään. Etenkin jos uuniperunoita jää tähteeksi, niille ei käy ikävästi, kuten helposti käy, jos ne unohtaa foliokääreeseen. Siinä jäähtyessään peruna tummenee ilkeästi ja muuttuu kumiseksi, eikä sitä enää tee mieli käyttää tähdenlentoihin seuraavana päivänä.


36 kommenttia:

  1. Upea jäälyhty! Muuta en nyt oikein sisäistänyt, sillä jäin tuijottamaan sitä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silmäilijä! Teen noita aina talvisin, oikein ostan tulppaaneja niitä varten. Muottini on kakkuvuoan tapainen, muovinen tähtimuotoinen ja sinne saa laitettua kukat nätisti.

      Hyvää vuodenvaihdetta sinulle! Muuten ei olla enää olla oltu jutuissa, mutta tätäkin kautta tämä onnistuu :D

      Poista
  2. Mieheni on meidän perheen jäälyhtyvastaava - pitääpi näyttää miten hienoja jäälyhtyjä teillä on tehty ;)

    Kalkkuna vaikuttaa erinomaiselta. Minua jäi kuitenkin mietityttämään, mitä piditte kalkkunasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai joo, se onnistui hyvin ja maistui paremmalta kuin aikaisemmat kokeiluni!

      Poista
  3. Jamien ohje maustevoin tunkemisesta linnun nahan alle on tosi hyvä. Sen koommin kun vuosia sitten bobgattiin tuo sama jostain Jamien kirjasta, meillä ei ole lintua juuri muutoin laitettukaan. Mausteet vaan vaihtelevat. Mitenkään muuten ei lintuun saa niin ihanan rapeaa nahkaa.

    p.s. Ihan jäälyhty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lyhty on tosiaan aika kiva:) Mukava kuulla, että Jamien neuvot ovat tuttuja laajemminkin. Jossain vaiheessa ärsyynnyin hänen tyyliinsä, mutta nyt olen taas IHAN fani!

      Poista
  4. Hyvä postaus. Kiitos vinkeistä. hyvä tapa valmistaa lintu on keittäminen ja perään grillaus/paisto uunissa. 2,5h keittää rasvasessa mausteliemessä. sitten perään grillaus tai uunipaisto välillä valellen. Saa tosi paljon makua kokonaiseen lintuun ja rapean nahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mummoni sanoi, että se joka keitetyn paistaa, se makian maistaa, joka paistetun keittää, se mettään heittää! Linnut tosiaan vaatii vähän vaivaa, että ne saa maistuviksi :) Kiitos kommentistasi, kiva että luit ylipitkän jaaritukseni :D

      Poista
  5. Ihana lyhty, kuten tuossa jo edelliset ovat toistelleet :-)

    Jamie ja Nigella rulettavat meilläkin usein ja tuota samaista joulujaksoa tuli tuijotettua tuossa joulunaikaan ties kuinka monennetta kertaa. Kalkkuna tosin on edelleen ostamatta ja uudeksi vuodeksikin on mereneläviä tiedossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Nuo kaksikko britteinsaarilta ovat tällä erää suosikkejani, toki pidän kovasti Gordon Ramsaysta ja Rick Steinista. Ja Rachel Allenista, joka taitaa kyllä olla irlantilainen...

      Poista
    2. Kolmas kova luu sieltä olisi Hugh Fearnley-Whittingstall, jonka "River cottage" sarja oli todella upea silloin kuin sitä lähetettiin jo edesmenneeltä BBC-food -kanavalta. Vahinko, etteivät suomalaiset tv-kanavat ole innostuneet näistä sarjoista. Vai onko suomalaisille liikaa nähdä, mistä ruoka todella tulee - että se ei tulekaan valmiina K/S kaupan tiskiltä, vaan se pitää kasvattaa/pyydystää alusta asti.

      Poista
    3. No sanopa muuta! Hänen kaikki tv-sarjansa on minulla DVD:nä ja tosiaan tykkään hänen ruoka-ajatuksistaan, road kill voi myös olla hyvä ateria!

      Poista
    4. Nyt iski kateus :) Tahtois kanssa, että voisi kerrata mm kaninmetsästyksen fretin ja greyhoundin avulla, riistapateen valmistuksen yms Mistä niitä DVD:itä saa? Vai tallensitko itse BBC:ltä? Tilaisin heti jos niitä saa ostaa jostain.

      Poista
    5. Tilasin ne Amazonilta, suomitekstejä ne ei taida olla. Sieltä ne saa edullisesti!

      Poista
    6. Loistavaa, kiitos! Ei niissä muistaakseni ollut suomitekstejä BBC foodillakaan. Suuntaanpa seuraavaksi Amazonille :)

      Poista
    7. Sieltä niitä sitten, unohdin mainita, että tietty UK-amazonilta mutta oli tietty ihan itsestään selvää.)

      Poista
  6. Onpa nätti lyhty:)Mainiosti kirjoitit tuosta kalkkunan matkasta ruokapöytään;D

    VastaaPoista
  7. Minä ihailen kasvihuonetta ja siellä kasvavaa rosmariiniä, vau. Ja hieno lyhty, hassua että ensin näin sen neliönä, mutta kun selvisi että se onkin samanlainen tähti kuin meillä naapurissa, niin nyt näen sen ihan eri tavalla. Kiva että kalkkuna onnistui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuone on tosiaan seitsenkulmainen, se aiheuttui hieman päänvaivaa Kammenpyörittäjälle ja isäpuolelleni kun he valoivat perustuksia, mutta toisen talven perusteella uskallan sanoa, että osasivat hommansa, sillä yhtään lasia ei ole haljennut eikä rakennelma ole vinksallaan minnekään! Kalkkunasta tehdään huomenna salaatinlisäke ja keitetään liemi, ennen kuin komposti loppuunnauttii luurangon:)

      Rosmariinista en oikein tiedä, onko se talvihorroksessa vai mitä, mutta siitä saa otettua oksia, samoin vanhassa kypärässäni asuva laventelista. Ne tuoksuvat tuolla jäisessä kammiossaan aivan ihanilta, kun oven varovasti avaa:)

      Poista
  8. Kasvihuonetta ja lyhtyä minäkin ihailin. Meilläkin on napsittu rosmariinia ja salviaa lumen alta parvekkeelta ja ulko-oven pielestä, kyllä niistä vielä aromia lähtee.
    Seppälän Cittarin luomukalkkunoita kuolasimme mekin moneen kertaan, mutta eivät ne olisi uuniin mahtuneet. Viime vuonna käkikellomaassa laitoimme muutaman kerran kalkkunan koipea, se oli kyllä maukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö olleetkin ne Cittarin kalkkunat niin hemputin korkeita, että pitää miettiä mahtuuko norminuuniin korkeussuunnassa! Joko olette palanneet pohjoilta kaamoksilta?

      Poista
    2. Isoja ne taisivat olla joka suuntaan.
      Täällä ollaan vielä, hitsin flunssa vaan iski...

      Poista
  9. Yritän muistaa oppisi ensi kerralla, kun kaivan taas kuivaksi paistetun kokonaisen lintuni uunista. Se on synkkä salaisuuteni. En vaan koskaan saa sitä onnistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ne minun oppejani ole, brittilankoni ja Jamien:) Ja kiitos sinulle suomalaisen blogimaailman järkikirjoituksesta tänään! Oma panokseni oli lähinnä naurettavan nolo, olisin halunnut sanoa, että hatut kattoon Jonna! Medialukutaito kunniaan!

      Poista
    2. Kiitos kovasti. Olen yllättynyt, kuinka paljon olen saanut palautetta kirjoituksesta.

      Poista
    3. Varmasti asiallisuus toimii, ei ole tarpeen alkaa räkyttää eikä mollata, asioiden miettiminen ja avaaminen on paljon hedelmällisempää. Ja silti voi tykätä, vaikka kritiikitön fanittaminen ei olisikaan se juttu.

      Poista
  10. No joo, ihailin minäkin jäälyhtyä muiden tapaan, mutta ennen kaikkea tuota kalkkunatarinaa!!! Mahtava! Sun muistisi on ilmiömäinen...

    VastaaPoista
  11. Mitä helvettiä nainen... Minä luen tätä postausta aivan kuin pahimmanlaatuista jännäriä (siis hyvää)...onnistuuko, eikö onnistu, tuleeko kuivaa, tuleeko raakaa, vai pirskele vieköön onnistutko heti ekalla kertaa täydellisen kalkkunan valmistamaan. Mulakin on ollu samat mentorit pari kertaa samassa puuhassa, mutta oikkuisen meinaa aina jäädä kuiva liha kurkkuun.

    Oikein scrollasin postausta edestakas, että mihkä tämä ny loppu kesken kaiken...siis TULIKO HYVÄÄ VAI ERINOMAISTA?

    VastaaPoista
  12. Jäin myös etsimään loppuhuipennusta tarinalle, mutta tuolta vastauksesta se löytyi, oli siis onnistunut kokeilu.

    Mä olen tehnyt myös Jamien ohjeella kanaa missä voita tungetaan nahan alle ja minäkään en siitä puuhasta pidä vaikka nykyisin teen sen aina, on niin hyvä vinkki. Mutta vielä kamalampaa on tunkea tavaraa kanan hanuriin, sen teen aina silmät kiinni. Jotenkin vaan niin... no jätämpä sanomatta.

    Katsoin kanssa tuon Jamien joulusarjan, kitchin puolelle meni välillä se tekeminen ja häslääminen, mutta oli siellä paljon muistettavaa. Kuten esim. se possu ja Gennaron porchetta, voi taivas että ne näytti hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possuvinkkejå en huomannut, mutta kaikki muut Jamie-vinkit ovat tarpeen:d

      Poista
  13. Meilläkin turvauduttiin pitkästä aikaa Jamien ohjeisiin ja paisti lisukkeineen oli erinomaista.

    Tämä sun postaus oli niin mukaansatempaavaa luettavaa, nautin! Kokonaista kalkkunaa meillä tuskin tehdään ellei lapset ala joskus syömään hevosen lailla, mutta hyvähän tässä on valmistautua JOS joku päivä joutuisi kalkkunan paistoon ;) Mä niin tunnen sun tuskan tuosta voin takin väliin tunkemisesta, en ehkä pystyis. En tiiä että onnistuisko edes näillä neuvoin vain siirtäisinkö miehelle...

    Hieno jäälyhty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se oikeasti aika hassua miten pienet jutut voivat tuntua ikäviltä ja vaikeilta, sitten toisaalta saattaa ihan silmää räpäyttämättä tehdä monta muuta ällöäkin juttua keittiössä. Mutta meillä jokaisella on omat pikku omituisuutemme :D

      Poista