lauantai 24. marraskuuta 2012

Kalalientä ja lohikeittoa


Eilen minua odotti mieluisa näky keittiössä, kun saavuin työvuoron jälkeen kotiin. Kammenpyörittäjä oli juuri fileroinut kaksi siikaa, homma alkaa käyttää häneltä melkoisen mukavasti. Itseasiassa se käyttää häneltä niin hyvin, että minun kynnykseni tarttua veitseen samoin aikein nousee aina vain korkeammaksi. Olin  iloinen siitä, että söisimme päivällisellä kalaa, mutta myös siitä, että perkeet olivat vielä kaupan kalapapereissa siinä sikin sokin ja ehdin apajille ennen kompostia. Varasin nämä kalaparkojen loput liemenkeittoa varten, se olisi lauantaille sopivaa puuhaa, kunhan piipahtaisin ensin töissä aamusta varhain.

Olemme keittäneet lihaliemet jo pitkän aikaa itse, kalalientä emme ole tulleet tehneeksi, koska ostamme kalat tavallisesti fileinä. Keväisen hummerihommelin jälkeen keitimme myös rapulientä ja se on  ollut mitä mahtavinta ainetta, yhtä hienoa kuin teeriliemi, mutta tietysti erimakuista, don´t get me wrong (varmistan vain, sillä tiedän maailmassa olevan kaltaisiani blondiineja, jotka voivat käsittää asiat mitä kummallisimmin). Tavallisimmat liemet ovat olleet poron- tai lampaanluista. Myös kanalientä keittelen aina, kun olen paistanut broilereita. Tässä kohtaa juuri tapahtuu se merkillinen muutos, broilerinrungosta saadaan kanalientä, ihmeellistä. Kalkkunalientä en ole tainnut koskaan keittää.

Kävin pienellä tiedonhakureissulla Herkkusuun lautasella-blogissa, sillä olen lyhyehkön bloggaajaurani aikana oppinut, että siellä yleensä on tehty jo aikapäiviä sitten sitä, mitä minä aion tehdä ensimmäistä kertaa. Sama pätee ystäväni sauvajyväsen blogiin. Olin näköjään jo vuosi sitten valitellut kalaliemilaiskuuttani Herkkusuun lautasella-blogin postauksessa, joten nyt piti päivittää sinne viitsiytymiseni.

Minulla oli kahden yhteensä noin 1,7 kg painaneen siian perkeet käytettävissäni ja Kammenpyörittäjä leikkasi niistä kidukset pois kalasaksilla, minä jänistin siinä kohtaa. Kidukset kuulema antavat liemeen kitkerän maun ja lisäävän liemen kuohumista. Muut osat jo kaupassa suolistettujen kalojen roippeista kelpuutin kattilaan huuhdeltuani ne ensin kylmällä vedellä. Laskin päälle vettä niin paljon, että kalaroippeet peittyivät hyvin. Kuumensin keitosta niin, että vesi alkoi vienosti poreilla ja kuorin vaahtoa pois pinnalta sitä mukaa kuin sitä tuli. Hetken kuluttua lisäsin liemeen kasvikset. Mukaan pääsi:
  • 2 porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 3 juurisellerin mukulaa
  • 2 laakerinlehteä
  • 1 rkl kokonaisia mustapippureita
Liemi kiehui noin puolisen tuntia ja tuoksu oli jo huumaavan hyvä. Siivilöin liemen metallisen siivilän läpi toiseen kattilaan jäähtymään. Otin siitä päivällistä varten osan sivuun ja lopun liemen kaadoin vielä pienempään kattilaan ja keitin sitä kokoon noin puoleen määrästään. Tämän tiiviin makuliemen jaoin pieniin pakasterasioihin jäädyttämistä varten. Onnittelen itseäni siitä, että viitsin laittaa kansiin tarralaput sisällöstä ja valmistuspäivästä. Tämä yleensä jää tekemättä ja sitten ihmettelen jääkalikkojen äärellä, että mitähän mainiota makua tästä mahtaisi lähteä. Sivumennen sanoen omenasose ja kanaliemi näyttävät umpijäisinä hämmästyttävän samalta, eikä niistä ihan heti irtoa tuoksuakaan paljastamaan, kumpaa ne ovat. Ei sillä, että näin olisi minulle käynyt, olen vain kuullut...

Vaikka eilen söimme siikaa päivällisellä, oli meillä tänäänkin kalaruokaa. Teimme joku aika sitten ruokaa lohesta kahvinkeittimellä, se oli hupsu kokeilu, eikä siihen mennyt läheskään kaikki isosta lohifileestä. Osan graavasimme ja viimeisen palan leikkelin nahattomiksi kuutioiksi ja pakastin tulevaa keittoa varten. Teen aika harvoin kalakeittoa, eikä minulla ole asialle mitään järkevää syytä, ei edes tekosyytä.

Tällä kertaa tein kalakeittoa aivan näppituntumalla. Kuorin muutamia perunoita ja pilkoin ne suupalan kokoisiksi paloiksi, samoin muutaman porkkanan. Keräsin kaikki kasvikset kattilaan ja kippasin päälle ihanaa kalalientä ja lisäksi maitoa sen verran, että ainekset olivat juuri ja juuri peitoksissa, mausteiksi laitoin laakerinlehden ja pippuria, ripauksen suolaa. Kypsensin kasvikset lähes kypsiksi, jolloin lisäsin lohinopat mukaan. Ne ottivat vain hetkisen kypsyä. Sitten lisäsin keittoon lorauksen kermaa ja nokareen voita, maistoin suolan sopivuuden ja keitto olikin valmis!

Alla oleva kuvasarja kertoo joko nerokkuudesta tai äärimmäisestä laiskuudesta, päätä itse. Muistin ruoanlaiton alussa, että ensimmäistä kertaa ikinä meillä on juurisellereitä ja iloisena menin hakemaan niitä varastosta. Mutta äh, ne olivat tuhannen multaisia ja härpäkkeisiä ja melkein lannistuin, eivätkä porkkanatkaan ihan putipuhtaita olleet. Olimme juuri pesseet talouden autot ja painepesuri oli vielä ulkona nurmikon reunalla. Sillähän minä sitten päästelin täysillä ja etenkin juurisellerin kiharoiden väleissä ollut kuivunut multa sai kyytiä. Piti niitä vähän sisälläkin vielä puunata, mutta suurin osa maasta jäi ulos!

ennen

keskenkaiken
jälkeen


6 kommenttia:

  1. Mainio kuvasarja ja hauska kirjoitus;D
    Kalalientä teen joskus harvoin,ostan jättimarketista lohenpäitä ja sellaisia siihen,ja yleensä käytän sitä pohjana perulaiselle kalakeitolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, miten sitä sanotaan? Puhtaus on puoli ruokaa? :D

      Poista
  2. Vai kalalientä se sitten oli :) Minä en ole koskaan keittänyt mitään lientä, mutta oikeasti pitäisi joskus kyllä panostaa niin sais pakkaseen hyvät liemet odottamaan käyttöä! Milloinhan jaksaisin ryhdistäytyä?

    Heheh, pesusysteemisi on vallan hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liemien keittely on kyllä mukavaa, kun vaan saa aikaiseksi ryhtyä:)

      Poista
  3. Meilläkin mietittiin juuri aamulla kalakeiton ja -liemen keittelyä. Voi tosin olla, että minullakin menee se vuosi, ennen kun ryhdyn tuumasta toimeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa, tosi hyvä maku tuli liemeen.

      Poista